© Pakana

Pihin kopioijan ohje

Taustaa

Tämä ohje on tarkoitettu lähinnä porukalle joka on aikaisemmin tyytyväisenä kopioinut leffoja kahden VHS nauhurin avulla. Vaikka hifimiehetkin voivat tätä soveltaa, löytyy parempiakin ohjeita.
Monet ohjeet neuvovat kuinka DVD elokuvasta saadaan otettua kopio mahdollisimman helposti, tai mahdollisimman hyvällä laadulla, mä halusin ottaa kopion mahdollisimman edullisesti, ja onnistuin mielestäni kohtuulliseti. Standardin 2 tunnin videon sijaan 6 tuntia elokuvaa menee normaalille 4,4GB levylle suht kivuttomasti - johtuu tiesti hieman elokuvista, mitä laajakuvaisempi leffa sen helpommin se kutistuu kasaan, koska musta palkki ei pahemmin bittivirtaa syö.
720x576 Resoluutioiselle kuvalle ei ole varsinaisesti tarvetta kun elokuvaa katsellaan normaalikokoisesta telkkarista, aika harvalla meillä kuitenkaan on mitään 100" kuvan antavia videotykkejä, ne joilla on, eivät ole todennäköisesti kiinnostuneet tästä ohjeesta. DVD standardiin kuuluu myös muita resoluutioita:
Myös monet DVD soittimet osaavat näyttää SVCD resoisen 460x576 kuvan, mutta se ei kuulu standardiin.
Kuvan vaakaresoluutiota tärkeämpi seikka on pystyresoluutio. Kuvan kaventaminen 720:sta 352 pikseliin vain hieman pehmentää kuvaa, ero ei ole merkittävä, varsinkin jos kuvaa vertaillaa tavallisella televisiolla, joka muutenkin antaa pehmeämmän kuvan, sen sijaan 352 pikseliä leveä kuva vaatii huomattavasti suppeamman bittivirran.

Joku siellä takana ei usko? No pannaanpa pari esimerkkiä kehiin:
Levyllä 3 elokuvaa, yhteensä 5h 55min 43sec videota, ja 4,37GB.
Tomb Raider 2 ja sama kohta alkuperäisestä.
Master and Commander
How to lose a guy in 10 days.
Nämä ovat siis PowerDVD:llä snapshotilla kaapattuja, eli näytönohjaimen kuvanparannuspiirin vaikutus ei ole nähtävissä. Kolmannessa leffassa näkyy kaapatussa kuvassa epäselvyyttä, mutta käytännössä telkkarista normaalietäisyyden päästä tuota ei näe. Ja kahdessa ensimmäisessa leffassa on monikanava ääni, kolmas on stereo, eli vielä olisi ollut varaa aika reilusti kiristää.

Mitä tarvitaan?

Tätä ohjetta kirjoittaessa on käytetty seuraavia ohjelmia:
-SmartRipper
-XMPEG*
-DVD2AVI
-AviSynth 2
-Bitrate Viewer 1.5.054
-MediaPlayer Classic*
-Chapter-X-tractor
-Cinema Craft Encoder SP 2.50
-BeSweet + BeSweetGui
-SubRip 1.17
-Spruce DVDMaestro (+ Ravicent CineMaster 2000* )
-MS Paint
-PowerDVD
-IfoEdit
-Nero Burning ROM
* merkityt eivät ole pakollisia.
Kaikki ohjelmat luonnollisesti tulee olla asennettuna ja asianmukaisesti konffattuna. Älkääkä tulko multa kyselemään mistä minkäkin saa, etsikää itse vaikka Googlella.

Liikkeelle

Alkuvalmistelut

Kun elokuva on kopioitu kiintolevylle, avataan DVD2AVI ja avataan elokuvan VOB tiedostot sillä. Avaamalla ensimmäisen osaa ohjelma yleensä avata loputkin. Mikäli ensimmäinen vob tiedosto on pienempi kuin 0.99GB, se on jokin menu, sitä ei avata.

Yleensä audion track1 on dubbaamaton kieli, mutta toisinaan ei, mikäli hapuilulta haluaa välttyä voi XMPEG ohjelman avulla tarkistaa minkä kielisiä audiot ovat. Varmista että valittuna on Audion Demux eikä Decode:

Lopuksi valitse File - Save Project.

Vääristelyä

Resoluution muutos

Ensimmäisellä kerralla avaa Notepad (Muistio) tai jokin muu puhdas tekstieditori ja kirjoita (kopioi) tämä siihen:

function ResampleAudio(clip v1, int rate) {
v2 = Blankclip()
v1 = AudioDub(v1,v2)
return v1
}

Tallenna nimellä AUDIO.AVS johonkin kansioon jossa se pysyy tallessa, ellet halua joka kerta tehdä ko. tiedostoa uudelleen.

Kun DVD2AVI on saanut hommansa tehtyä tehdään AviSynth scripti jolla muutetaan kuva 352x576 resoluutioon. Avaa Notepad ja kirjoita tämä siihen:

Import("E:\MYDOCU~1\DVD-RIP\AUDIO.AVS")
LoadPlugin("D:\PROGRA~1\DVD2SVCD\AVISYN~1\Mpeg2dec\mpeg2dec.dll")
mpeg2source("E:\MYDOCU~1\DVD-RIP\BOURNE\bou.d2v")
BilinearResize(352,576,0,0,720,576)
ResampleAudio(44100)

Ensimmäisen rivin tiedoston tulee viitata tuohon juuri aiemmin tehtyyn AUDIO.AVS tiedostoon.
Toisen rivin mpeg2dec.dll plugini löytyy sieltä mihin Avisynth on asennettu.
Kolmas rivi viittaa DVD2AVI ohjelmalla luotuun tiedostoon.
Neljännellä rivillä tehdään itse resoluution muunnos.
Viides rivi on vain CCE:n iloksi.

Tallenna *.AVS tiedosto päätteellä.

Lopuksi varmuuden välttämiseksi voidaan avata luotu *.avs tiedosto Media Player Classicilla, kuvan pitäisi olla vääristynyt kapeaksi ja korkeaksi.

Bitit tiiviiksi

Videon pakkaaminen

Avaa Cinema Craft Encoder, klikkaa hiiren oikealla näppäimellä ja valitse "add...". Valitse juuri luotu *.avs tiedosto (oletuksena se ei näytä kuin normaalit videotiedostot, pitää valita että se näyttää kaikki tiedostot). Tämän jälkeen aktivoi valittu video ja hiiren oikealla napilla valikosta "Edit...". Aukeaa ikkuna:

Klikkaa ruksi pois Audio File laatikosta.
Valitse "One pass VBR" ja muuta bitrate min arvoon 0 ja max arvoon 9800.
Klikkaa "Video..." nappulasta ja avaa Bitrate Viewerillä rinnalle ensimmäinen elokuvan alkuperäisistä *.vob fileistä:

Olemme kiinnostuneet oikean alareunan teksikentästä, ja siellä arvoista "Field topfirst" ja "DCT type". Nämä kaksi arvoa vaikuttavat siihen kuinka CCE:n video lehti täytetään:

Add sequence end code Aina PÄÄLLÄ
Upper field first Pois jos Field topfirst = Yes
Half horizontal resolution Aina POIS.
Half vertical resolution Aina POIS.
Progressive frames Päällä jos DCT type = frame
Linear quantiser scale Aina PÄÄLLÄ
Zigzag scanning order Päällä jos DCT type = frame
Quick compression Aina POIS
DVD compilant Aina POIS kun tehdään muuta kuin 720x576 resoa.


Lisäksi muuta Aspect ratio "DAR 16:9" arvoon (ellei alkuperäinen ole esim 4:3 jolloin valitaan tämä). Muuta Timecode 00:00:00:00 arvoon (sotkee tekstityksen muuten). Luminance "16 to 235" ja Intra DC precision "Auto".


GOP välilehdeltä N/M arvoksi 4. Paina OK.


Quality settings napin takaa valitse Image Quality Priorityksi 5 ja poista Anti noise Filter käytöstä, jolle ei ole käyttöä kuin esim VHS ripatussa materiaalissa.Paina OK.

Tallenna, ja poistu CCE:stä.


Avaa Chapter-X-tractor, valitse open IFO, ja avaa leffan ifo tiedosto. Format välilehdellä valitse Presets valikosta DVDMaestro ja paina "Save data" napista, ja tallenna kappalelista DVDMaestron *.chp muodossa. Valitse sitten uusi Preset ja muuta nimeksi CCE, ja kirjoita format kenttään "chapter=%f:/n", jolloin kappalelistan pitäisi näyttää ylläolevalta. Maalaa kappalelista ja kopioi näppäimillä Ctrl+C. Sulje Chapter-X-tractor ja avaa CCE:llä tallennttu *.ecl tiedosto Notepadissa ja liitä (Ctrl+V) kappalelista tiedoston loppuun. Uutta Presetiä ei tarvitse tehdä enää seuraavalla kerralla.

Käynnistä jälleen CCE ja avaa tallennettu *.ecl tiedosto. Paina "Encode". Muutaman minuutin kuluttua CCE näyttää suht tarkan arvion siitä kauanko tämä ensimmäisen vaiheen pakkaaminen kestää. Odota.

Kun CCE on valmis valitse jälleen hiiren oikean näppäimen valikosta "Edit...". Klikkaa nyt Multipass VBR ja muuta jälleen Min bitrate arvoon 0 ja Max arvoon 9800.. Passes arvon voi muuttaa 2:ksi. Paina "Advanced..." nappia. Koko tuo ensimmäinen vaihe tehtiin vain että päästään seuraavaan ikkunaan:

CCE antaa varoituksen (ainakin mulla) ettei YUV2:lle löydy codekkia, ei voi mitään, eikä pahemmin haittaa, mikäli kodekki löytyisi näkyisi taustalla still kuva videosta.

Muuta oikealta ylhäältä möllykkä Bitratesta Q.scaleen, Global bitrate settings otsikon alta Bias arvoksi 0 ja Avg arvoksi vaikka 1500kbits/sec. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Seuraa oikean alareunan Q.factor avg arvoa. 9 on OK-raja, jos arvo menee yli 9:n alkaa videon laatu muuttumaan DVD-soittimen kuvanparannuspiirien rajojen ulkopuolelle, ts laatu heikkenee, mitä pienempi Q.factor sen parempi kuva. Vihreä kuvaaja näyttää videon laadun, vihreä on CCE:n mielestä hyvälaatuista videota, harmaa siedettävää ja musta heikkoa, Local bitrate settings asetuksella voisi valita pienen pätkän leffaa ja antaa sille enemmän bittejä käsipelillä, mutta olen todennut että ei maksa vaivaa, lisäksi sille yhdelle pätkälle annetut lisäbitit ovat muulta elokuvalta pois, lopputulos voi olla että vain käsin muutetut kohdat jäävät vihreiksi muun leffan muuttuessa harmaaksi, käytännössä nyt kun esikatseluruutu ei pelaa, ei paikallisia korjauksia voi tehdä. Usein leffan alku on CCE:n mielestä heikkolaatuinen, kuten tässäkin.
Stream Information otsikon alla näkyy myös videotiedoston koko, joka luonnollisesti pienenee kun bitratea laskee, bitratea nostamalla kuvan laatu kohenee, tee kompromissi. Laskukonetta käyttämällä pystyy laskemaan että minkäkokoiseksi videotiedoston voi kasvattaa. Yleensä viimeisenä levylle lisättävän leffan kanssa joutuu laskemaan, aikaisemmat menee perstuntumalla. Hienosäätöä voi tehdä audiota tiukentamalla. Ja täytyy muistaa että 4,4GB levystä haukkaa osansa menut ja tekstitykset, jotka vievät sitä enemmän tilaaa, mitä useampi leffa levylle laitetaan - myös se vaikuttaa paljonko leffassa heitetään hetulaa.
Aina kun bitratea muuttaa se laskee uusia arvoa (teksti Clean muuttuu Planning tekstiksi). Lopuksi paina Close, mutta älä paina sitä kun CCE laskee arvoja (eli lukee "Planning"), muuten kaatuu. Paina OK. Tallenna. Encode. Odota...

Ulkomaan kielen ymmärtämistä

Tekstitys

Käynnistä SubRip. Valitse File - Open VOB(s).

"Open IFO" painikkeella valitse elokuvan *.ifo tiedosto. Valitse "Save subpictires as BMP" sekä "+ TC & Res." Paina "Start" Kysyy mihinkä tallennetaan. Luo oma kansio teksteille (tiedostoja tulee parhaimmillaan parituhatta) ja valitse nimi (esim sub).

Hetken pohdittuaan tulee ylläoleva ruutu josta valitaan Colors välilehdeltä Preset Spruce DVDMaestro, ja valitaan ok. Kun rippaus on valmis valitaan teksti-ikkunan File - Save as ja tallennetaan tiedosto DVDMaestron muodossa, voidaan jälleen käyttää sub nimeä.

Äänen murros

Audion pakkaaminen.

Monikanavaääni säilyttäen:

Avaa BeSweet GUI. Määrittele Locations kentät oikein. Input tiedostoksi DVD2AVIn tuottama *.ac3 tiedosto. Valitse valikosta AC3. AC3 & OGG napin takaa voi määrittää AC3:n bitraten, alkuperäinen on usein 448kbps, siitä voidaan kutistaa esim 384 tai 320 kbps arvoon, tai miksei alemmaskin, johtuu siitä minkälainen kristallikorva on ja kodin äänentoistosta. Perus stereo (tai mono) telkkarista katseltuna riittää MP2. "AC3 to AC3" napilla alkaa pakkaamaan.

Stereota kehiin:

Kuten monikanavankin kanssa, mutta valitse valikosta MP2. Tarjoaa 192kbps bitratea, joka on OK. "AC3 to MP2" napilla pakkaa, mutta jos ilmenee että tilaa jäi kuitenkin liian naftisti niin "Copy command to Clipboard" napilla komento talteen. Sitten avaa komentokehote (Dos-prompt) ja paina sen päällä hiiren oikeaa näppäintä, jolloin teksti leikepöydältä liitetään komennoksi. Komennon "-2lame( -m s 192 -e )"-kohdan 192 arvon voi muuttaa esim arvoon 160, jolloin audio tiivistyy hieman entisestään.

Palaa takaisin lähtöruutuun ja toista kunnes materiaalia on tarpeeksi täyttämään yksi levy.
Kaikkia audioita ei välttämättä kannata pakata heti vaan vasta kun näkee paljonko tilaa jää levylle kun videot ja tekstitykset on lisätty.

Videot Pinoon

Authorointi DVDMaestrolla.


Ensimmäiseksi täytyy kohtaan 1 lisätä video ja audio tiedostot. Klikkaa hiiren oikealla näppäimellä ja valitse "Import Media Asset" ja valitse pakattu video (*.mpv) ja pakattu audio (*.ac3 tai *.mp2), mikäli audio on jo valmis. Kaikki videot ja audiot voi valita valmiiksi jonoon, DVDMaestro tarkistaa tiedostot, jossa menee hieman aikaa, voi käydä kahveella.

Hiiren oikeaa nappia kun tarjoaa "Movies" kansiolle (kohta 2) tulee valikko josta voi lisätä leffoja, oletuksena on vain yksi. Tuplaklikkaamalla Movie1 saa auki ikkunan johon Media Assetit raahataan. Kohtaan 3 raahataan video, sen alle audio. Mikäli audion kieli ei ole englanti sen voi muuttaa en napista audion edestä. Kohdassa 4 hiiren oikealla napilla valitaan Import Chapter list ja avataan Chapter-X-tractorilla luotu kappale tiedosto, ja kohdassa 5, hiiren oikealla napilla import subtitle file. Kohdasta 6 valitaan subien kieli. Kohdassa 7 määritellään kuvasuhde, valitse "16:9 LB / PS" tai jätä "4:3" leffasta riippuen.

Kohdassa 9 on laskuri joka kertoo minkä kokoinen dvd-video nykyisillä asetuksilla tulisi. Jotta asia ei olisi turhan helppo tuossa ei ilmoiteta oikeita tavuja, vaan 4,700GB asti on varaa kasvattaa. Mikäli menee yli hieman suosittelen puristamaan audiosta. Mikäli menee yli paljon, joutuu puristamaan videosta. Mikäli menee yli oikein reippaasti, on yksi elokuva jätettävä pois - tai korvattava reilusti lyhyemmällä tai muuten pienemmän bitraten vaativammalla.
Toista sama myös Movie2, Movie3 jne... Montako leffaa nyt olikaan suunnitelmissa.

Klikkaa hiirellä kerran kohdan 2 yläpuoella tässä untitled project ja avaa sitten connections ikkuna (kohta 8). Valitse "First Playn" Target hiiren oikealla näppäimellä, ja valitse "Menus - Menu1 - Menu1 (no button)". Valitse samoin Title menu kohdassa, kuten myös Movie? jokaisen kappaleen Menu Key laatikon kohdalla, mikäli haluat että DVD-soittimen Menu napilla tosiaan pääsee menuun. Pian ymmärrät mistä ne hiirikyynärpäät tulee. Jos joku tietää tähän fiksumman tavan kertokoon. Tämän kohdan voi tehdä kyllä Menun tekemisen jälkeenkin.


Avaa MS Paint, valitse Image - Attributes ja muuta kuvan leveykdeksi 720 ja korkeudeksi 576. Tässä kohtaa voi vapaasti päästää oman taiteellisuutensa irti, mutta suosittelen että kuva sisältää Levylle tarkoitettujen elokuvien nimet, kuten kuvassa. Aivan reunoille ei kannata mennä koska telkkari leikkaa osan kuvan reunoista pois. Tallenna kuva esim nimellä "Menupohja.bmp". Mikäli teit mustapohjaisen kuvan, valitse Image - Invert Colors, ja tämän jälkeen piirrä mustat laatikot tekstien päälle, niin että lopputulos näyttää suunnilleen tältä ja tallenna nimellä Menualueet.bmp.


Tuplaklikkaa vasemmalta auki Menu1. Menun kuvat ladataan Media Assetteina, ja raahataan ensin Menupohja.bmp Menu ikkunaan ja sen päälle Menualueet.bmp. Maalaa hiirellä selkeästi erottuva alue joka tehtiin Menualueet.bmp tiedosoon. Maalatusta alueesta tulee Menun Nappi (Button) 1. Sama homma muillekin napeille. Valitse Subpicturen Color Map 2 ja hilaa se arvoon 0. Klikkaa "napin" päällä hiiren oikealla näppäimellä ja avautuvasta valikosta valitse oikea Movie johon napin tulee viitata. Muuta Aspect 16x9:ksi. Advanced välilehdeltä valitse Navigation otsikon alta "Autoassing". Tämän jälkeen Buttons välilehdeltä laita tekstitys päälle, mikäli sellaiselle on tarvetta. DVD-soittimen subtitle napilla saa myös valittua tekstityksen, tai vaihdettua tekstitystä mikäli kieliä on useampia.

Lopuksi, jos laskuri näyttää lukemaa alle 4,700GB, valitse DVDMaestron yläriviltä nappi Compile, anna kansio johon leffa käännetään.

Vyö ja Henkselit

Vyö

Kun DVDMaestro on saanut käännöstyönsä valmiiksi avaa esim. PowerDVD:llä juuritehty DVD-video, valitsemalla "video_ts.ifo". Katso ja kuuntele että jokaisen elokuvan audio ja tekstitys on oikean kielinen ja synkassa äänen kanssa, sekä tarkista että teksti on oikean värinen - todennäköisesti se ei ole. Tekstitykset saattavat rynnätä kuvan oikeasta laidasta ulos, ainakaan powerdvd ei oikein tunnu hanskaavan noita teksityksiä silloin kun se joutuu venyttämään kuvaa leveyssuunnassa, kuten 352x576 resolla joutuu.

Tekstin väri palautetaan IfoEditillä.

Avaa juuri luodut *.ifo tiedostot IfoEditillä (voit ottaa niistä varmuuskopion) sekä vastaavien elokuvien alkuperäiset *.ifot.valitse VTS_PGCITI + VTS_PGC_1, sekä valitse Subtitle Color - Copy Colors from this PGC. Valitse luodusta ifosta sama kohta ja valitse sama kohta ja Paste Colors in to this PGC. Save nappulalla tallenna vanhan päälle. Ole tarkkana ettet kopioi väärästä elokuvasta. noissa luoduissa *.ifoissa VTS_01_0.IFO on DVDMaestron Movie1 jne... Lopuksi kannattaa tarkistaa vielä PowerDVD:llä että tekstin väri on nyt oikein.
Mikäli väri ei ole vieläkään oikein, tuota VTS_PGC_1 käsin muokkaamalla voi värit saada jotakuinkin kohdalleen. Siellä alempana on subien väreihin viittaavat hexa arvot, nimetty Corolr 0 - Color 3. Arvailemalla sinne jotain omia lukuja 00-ff välillä, värin voi saada siedettäväksi.

Henkselit

Lopuksi avataan Nero - tai jokin muu poltto ohjelma - otetaan uusi DVD video levy, ja raahataan luotu VIDEO_TS kansion sisältö neron projektin VIDEO_TS kansioon, lukuunottamatta DVDMaestron *.lay tiedostoa. Jos haluaa varmistaa henkseleillä voi polttaa RW levylle ja tarkistaa sillä että tuotos toimii vielä DVD-soittimessakin, olettaen että DVD-soitin ymmärtää RW levyjen päälle.

Itara

Oikein äärimmäisen itara muuttaa resoluution vieläkin alemmaksi 352x288:ksi, ja jättää pakatessa mielellään "Upper Field first" vaihtoehdon ruksimatta. 352x288 resoluutio vastaa suunnilleen normaalia VHS nauhan laatua DVD-soittimella katseltuna.

Moraali?

Onko tämä sitten laillista ja moraalisesti oikein?
-Tämä on laillista, laki sallii kopion ottamisen omaan käyttöön.
-Tämä on myös moraalisesti oikein, kun elokuva poltetaan suomesta ostetulle levylle, josta on teostomaksu maksettu.

Eikö sittenkin olisi parempi jos...

Tämän olisi voinut toteuttaa toisellakin tavalla - tai kai useammallakin, esimerkiksi DVD2SVCD ja D2SRoBan avulla, mutta mun mielestä tulos ei ole sen parempi eikä tekeminen nopeampaa tai helpompaa. DVDMaestron sijasta voi kyllä käyttää mitä tahansa muuta authorointi softaa, jossa vaan on tarpeeksi ominaisuuksia.

Etusivu