Rotukoirakasvatus


Suurkiitos J.A.U. Yrjölälle, jonka luvalla artikkeli on julkaistu täällä.
Teksti julkaistu myös Owzarka-lehden numerossa 1/2001







OWZARKAN LUKIJOILLE

Luen aina suurella mielenkiinnolla minulle lähetetyt eri rotujärjestöjen ja rotua harrastavien yhdistysten julkaisut. Olen saanut otsaani jonkinlaisen "palveluskoiramies leiman". Mikä johtunee harrastamastani koirarodusta rottweilerista. Koen tämän leiman itselleni kunniaksi ja olen siitä ylpeä. Todellisuudessa minua kiinnostavat rotukoirien suuresta joukosta kaikkein eniten PAIMENTEN KOIRAT. Tämä roturyhmä ei ole Suomessa erityisemmin tarkennettu, tätä osoittaa se, että niistä puhutaan yhdessä paimentavien, paimenkoirien kanssa ja vähät välitetään tästä epätarkkuudesta. Paimenkoira paimentaa lampaita tai muuta karjaa, esimerkiksi hanhia ja tällaista koirarotua edustaa vaikkapa bordercolliet. Paimenen koiraa käytetään paimenen apuna jopa paimentamisessa, mutta ennen kaikkea lauman ajamisessa ja vartioimisessa, oikeammin suojelemisessa petoja ja rosvoja vastaan. Tällainen koirarotu oli keski-aikainen teurastajankoira joka on suora esi-isä nykyajan rottweilerille. Näitä rotuja edustavat myös venäläiset owzarkat. Tässäkin nimitys venäläinen on varsin suurpiirteinen ilmaus, joka johtuu laajasta maasta jota venäläiset hallitsevat ja jota nimitetään tästä syystä Venäjäksi. Me suomalaiset tiedämme varsin hyvin, etteivät karjalaiset ole venäläisiä vaikka asuvatkin Venäjän Karjalassa. Näin on asianlaita myös monien muiden kansojen kohdalla ja heidän koiriensa kohdalla, huolimatta siitä, että ne ovat venäläisiä, asuessaan Venäjän hallitsemassa maassa.

Owzarkkojen roduista keskiaasian owzarkat ovat sukua turkkilaisille paimenten koirille eli Copan köpegeille. Copan kirjoitetaan C kirjaimella, jossa on ala-aksentti ja se ääntyy Ts kirjaimena ja sana tarkoittaa paimenta. Köpek on koira ja Copan Köpegi nimessä se tarkoittaa, että se on paimenen koira. Länsimaissa on näiden turkkilaisten koirien nimeksi muodostunut nimitys anatolianpaimenkoira jota ei turkissa erityisemmin tunneta. Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Anatoliassa esiintyvä paimenen koira on levinnyt aina Afganistaniin asti ja se on mielestäni jo ulkomuodollisesti hyvinkin keskiaasianpaimenkoiran lähisukulainen, vähintäänkin rodun serkku. Joku vuosi sitten tein tutkimusmatkan Copan Köpegien synnyinseudulle Keski-Anatoliaan ja siellä sain tutustua alkuperäiseen paimenten koirien työhön. Etappi paikkani kylän paimenten koirat vartioivat ja ajoivat Anatolian ylätasangolla 4500 päistä lammaslaumaa. Oli kaksi paimenta ja neljä paimenen koiraa.

Owzarka 2/2000 luin suurella mielenkiinnolla ja tyydytyksellä Pentti Pappisen artikkelin "Koiranäyttelymenestys ja rodun jalostus". Artikkeli oli asiaa jokaista sanaa myöten ja se innoitti minut lähettämään kirjoitelmani ROTUKOIRAKASVATUS jäsenjulkaisunne käyttöön.

J.A.U. YRJÖLÄ



 

ROTUKOIRAKASVATUS

Yleisesti rotukoirien siitoksessa on kolme päätavoitetta. Nämä tavoitteet ovat: ulkomuodon, käyttöominaisuuksien ja terveyden tavoitteet.

Näihin tavoitteisiin pyritään geneettisen valinnan, sekä koirien hyvän ravitsemuksen ja muun hoidon avulla. Tavoitteisiin pyritään myös koirien hyvällä psyykkisellä kasvatuksella, asiallisella kohtelulla ja oikein toteutetulla koulutuksella.

Vaikka me kasvattajat hyvin tiedämme, että hyvä fyysinen ja psyykkinen koirien kohtelu ja hoito on koiranpidon keskeisin vaikuttaja, useimmat meistä keskittyvät kuitenkin kasvatuksessaan ainoastaan genetiikkaan ja pyrimme etenemään vain geneettisin perustein.

Kasvattajat sulkevat pois mielestään sen totuuden, että hyvä tai huono rotukoira on aina, sekä perimän että ympäristövaikutusten kokonaisuus. Se minkä näemme tai muuten koemme, on aina rotukoiran fenotyyppi eli ilmiasu. Ainoastaan geneettisin perustein suoritettu valinta perustuu genotyypiin eli peruasuun jota emme voi nähdä tai muuten kokea. Rotukoiran genotyypistä voimme tehdä paikkansa pitäviä olettamuksia silloin kun tunnemme kasvattamaamme koirasukua pitemmälle taaksepäin aikaisempiin sukupolviin. Onnistuaksemme valinnoissamme on valintakriteerimme kohdistuttava keskimääräistä periytyvämpiin ominaisuuksiin.

Ne rotukoirat, joita ihailemme tai joita väheksymme ovat molemmat fenotyyppejä, ne ovat perimänsä ja ulkoisten vaikutusten kokonaisuuksia. Hyvä ravitsemus ja terveydenhoito, asiallinen kohtelu ja hyvä koulutus ovat edistäneet niiden kehittymistä niiden potentiaalisiin mahdollisuuksiin. Koirat, joita emme pysty arvostamaan rotunsa edustajina, voivat olla huonon ravitsemuksen, huonon terveydenhoidon ja virheellisen kohtelun seuraamuksia. Ne voivat olla kaukana ihanteesta epäedullisten ulkoisten vaikutusten vuoksi, ne eivät ole tällaisista syistä kyenneet saavuttamaan potentiaalisia mahdollisuuksiaan.

Kaikesta edellä kerrotusta aiheutuu se ihmettelymme aihe, että erilaisin "kynometrisin" mittauksin erinomaisiksi todetut rotukoirat eivät periytä ominaisuuksiaan. Toisaalta varsin "tavalliseksi" luokittelemamme koira, joka ei säväytä meitä lainkaan, osoittautuu hyväksi periyttäjäksi.

Totuus, joka meidän on kuitenkin aina muistettava on se, että hankitut ominaisuudet eivät periydy, sekä se, että perimää me emme voi muuttaa tai ohittaa.

Rodunomaisuus on ehdottomasti periytyvää. Kahden dobermannin pentueeseen ei koskaan synny rottweileria.

Ulkoiset vaikuttajat ovat myös aina läsnä ja niitäkään emme voi ohittaa. Jo antiikin ajoilta säilynyt toteamus: "Olet sitä mitä syöt", pitää ehdottomasti paikkansa. Älykkyys periytyy mutta viisaus on opittua. Hyvä, tuloksiin pääsevä palveluskoira on aina taitavan koulutuksen tulos. Perimä antaa valmiuden tähänkin mutta ei sen enempää.

Fortunan on oltava myös kanssamme ja meille suosiollinen. Menestyäksemme rotukoirakasvattajana tarvitsemme myös onnea ja onnistumista.

 

ULKOMUODON TAVOITE

Rodun ulkomuoto kuvataan rodusta laaditussa rotumääritelmässä. Ulkomuodollisesti rotu on yksiselitteisesti omanlaisensa yksi rotu. Joissakin roduissa on myös rotumääritelmässä hyväksyttyjä rotumuunnoksia.

Juuri ulkomuoto tekee rodusta rodun. Kaikkien rotujen rotutunnistuksessa on rotuun kuuluvan koiran ulkomuodolla ratkaiseva merkitys. Ulkomuoto on rotukoirien kasvatuksessa ensimmäisellä sijalla. Rotukoirien ulkomuodosta on kasvatustavoitteena onnistuttu luomaan yleiseen mielipiteeseen väheksyvä ja halveksiva leima! Näin ei todella saisi olla. Ulkomuotokasvatuksen keskittyessä ainoastaan ulkomuodon rodullisiin "kauneusseikkoihin" voidaan siihen suhtautua kielteisesti, muutoin ulkomuoto kasvatustavoitteena on rodun kasvatuksessa järkevä ja perusteltu tavoite. Mitalilla on aina kaksi puolta. Rotukoirien ulkomuotojalostus on luonut myös kummallisuuksia, mutta ei näiden mukaan saisi tuomita koko ulkomuodon kasvatustavoitetta. Jos kummallisuuksia haetaan ja kritiikin aiheita etsitään, löytyy niitä myös luonteen ja käyttöominaisuuksien sekä terveyden tavoittelusta.

Mitä ulkomuodolla tarkoitetaan?

Ulkomuotoon kuuluu koiran koko. Kokoa ei mitata ainoastaan säkäkorkeutena, siihen kuuluvat myös koiran rungon pituus ja vartalon vahvuus. Ulkomuotoon kuuluu yhtenä perustekijänä rakennetyyppi, joka perustuu koiran liikuntaan. Jos rotukoiran pääasiallisin ja luonnollisin liikuntatapa on ravaaminen, on sen rakenne mittasuhteiltaan ja raajojen kulmautumiseltaan ravaamiseen hyvin soveltuva ollen erilainen kuin sellaisen rotukoiran perusrakenne, joka etenee nopeasti laukkaamalla. Kun ulkomuotoon kuuluu rakenne, kuuluu siihen myös koiran liikuntatapa ja liikunta. Karvapeite on merkittävä osa ulkomuotoa. Karvapeite on koiralle tärkeä, erityisesti kun ajattelemme erilaisia ilmastoja joissa koirat elävät. Karvapeite on myös "kauneusasia". Pää on rodullisesti hyvin ratkaiseva ja ns. vierastyyppisyys, jota roturisteytykset edustavat, erottuvat aidosta rodunyksilöstä viimeistään päänsä ja ilmeensä vuoksi. Rotukoirat jaetaan päätyyppien perusteella lyhyt- ja pitkäkalloisiin ja näiden ylimenomuotoihin. Lyhytkalloisilla rotukoirilla on usein tyyppiin kuuluva alapurenta. Ulkomuotoon kuuluvia kohteita ovat lisäksi koirien väri, häntä, korvat sekä purenta ja hampaat. Ulkomuotoon liittyykin paljon rotukoiran toimivuuteen, elinvoimaan ja terveyteen vaikuttavia ominaisuuksia eikä ulkomuotoa voida sivuuttaa kasvatustavoitteena pelkästään kauneus tai rumuus kysymyksenä.

Rotukoiria kasvattavan on tunnettava rodun oikea ulkomuoto, joka määritellään enemmän tai vähemmän tarkasti rotumääritelmässä. Rotuun perehtynyt kasvattaja tuntee rodulliset ulkomuotovaatimukset rotumääritelmää laajemmin ja syvemmin. Jos kasvattaja joutuu pääsääntöisesti perustamaan kasvatustyönsä ulkomuototavoitteen ja sen suunnittelun koiranäyttelyiden arvosteluihin, ei hänestä koskaan voi tulla rodun tuntevaa hyvää kasvattajaa. Hänellä on oltava oma oikein sisäistetty näkemys rodusta ja sen linjoista. Hänen on oltava myös uskollinen näkemyksilleen ja pyrittävä saavuttamaan ne. Todellisuudessa kasvattaja joutuu tekemään ulkomuototavoitteissa jatkuvasti kompromisseja, kasvatus ei muutoin voi realistisesti edetä. Kuitenkaan kasvattaja ei saa luopua rodulta vaatimistaan ulkomuodollisista periaatteista ja tavoitepyrkimyksistään.

Kasvattajan on itse hoidettava koiriaan siten, että ne saavuttavat perimänsä potentiaaliset mahdollisuudet. Hänen on myös ohjattava niitä, joille hän kasvattejaan myy toteuttamaan tätä samaa. Hänen on osattava sijoittaa kasvattinsa sellaisiin käsiin, jossa kehitys voi jatkua oikeasuuntaisesti. Koiran pentu ei ole valmis, se on vasta alku, josta muokataan hyvällä ylöspidolla hyvä tai vähemmän hyvä rotunsa edustaja, vain hyvän ravitsemuksen, hyvän kohtelun ja opetuksen sekä hyvän terveydenhoidon avulla, rotukoirasta kehittyy hyvä kokonaisuus.

RODULLE TYYPILLISEN LUONTEEN JA KÄYTTÖOMINAISUUKSIEN TAVOITE

Samaan tarkoitukseen käytetään useampia koirarotuja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nämä rodut olisivat hyvin toistensa kaltaisia. Siksi niiden luonteen ja käyttöominaisuuksien jalostustavoitteetkaan eivät ole, eivätkä voi olla samat.

Jokaiselle koirarodulle voidaan osoittaa sen alkuperäinen käyttötarkoitus, jollaiseen sen siitosta eli kasvatusta on alun perin ohjattu. Jos koirarotu on alkuperältään pelkästään lemmikkirotu eli jonkinlainen "sylikoira" on tämä rodun alkuperäinen käyttö ja se on edellyttänyt ja edellyttää edelleen rodun yksilöiltä tähän tarkoitukseen soveltuvaa luonnetta ja siitä johtuvaa käyttäytymistä.

Suurella joukolla koirarotuja ei ole enää alkuperäistä käyttöä. Rotu on tullut tässä tarkoituksessa tarpeettomaksi. Roduista on tullut seurakoiria tai niiden käyttö on suunnattu alkuperäisestä poikkeavaan käyttöön. Esimerkiksi karjalaumaa ajavasta tai sitä suojelevasta keskiaikaisesta teurastajankoirasta on muokattu nykyaikaiseksi palveluskoiraksi soveltuva rottweiler. Rottweilerin synnyn tunteva kasvattaja pyrkiikin viisaasti säilyttämään rodussa niitä ominaisuuksia, joita rotu on perinyt esivanhemmiltaan teurastajankoirilta, silloin kun nämä ominaisuudet eivät ole vakavassa ristiriidassa rottweilerin käytössä palveluskoirana.

Rottweiler on palveluskoirarotujen joukossa raskasrakenteisin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi kömpelö tai sanan varsinaisessa merkityksessä hidas. Rodun oikeaa tyyppiä kunnioittamattomat kuvailevatkin keskimääräistä pienempiä ja kevyempiä rottweilereitaan sporttisiksi jopa "käyttökoiriksi"!! Jos vertaamme palveluskoiria urheilukoirina ihmisurheilijoihin, ovat oikeat sporttiset rottweilerit enemmän arsiharjutyyppiä kuin lassevirentyyppisiä. Arsi Harju on ainoa yleisurheilijamme, joka toi kultamitalin viimeisistä Olympiakisoista. Hän on urheilijatyyppi mutta ei kestävyysjuoksijatyyppiä. Vaikka näin puolustan rottweilerin vahvaa ja voimakasta yleisvaikutusta, joka täytyy sen olemuksessa aina näkyä, en kuitenkaan tarkoita, että se kuuluisi varsinaisesti raskastekoisten rotukoirien joukkoon. Rottweiler ei ole mastiffi mutta ei missään nimessä myöskään pinseri. Kunnioittakaamme rottweileria omanlaisena rotunaan kaikilta ominaisuuksiltaan, älkäämme yrittäkö muokata sitä henkilökohtaisten halujemme mukaiseksi.

Palvelus- ja metsästyskoirarotujen siitoksessa ei saa pyrkiä yleistyyppiin. Olkoon jokainen koirarotu omalaatuisensa ja pyrittäköön ne myös sellaisina säilyttämään.

Palveluskoirien kasvatuksessa pannaan paljon painoa palveluskoirakokeissa menestymiseen. Tämä kokeiden arvostaminen on oikein mutta vain siihen asti, kun ne pysyvät kokeina, jotka kuvaavat koiran käyttöä palvelustehtävissä. Todellista työtä ne eivät tällöinkään vastaa. Kun palveluskoirakokeet muuttuvat kilpailuksi, tätä painottavine sääntöineen ja kulloinkin muodissa olevine arvostelukriteereineen ollaan tiellä jota on syytä tarkasti harkita rodun kasvatuksen arvottajana. Yhtä vähän kuin palveluskoirarotujen kasvatuksessa on hyödyllistä pyrkiä samanlaiseen rakenteeseen ja muuhun ulkoiseen muotoon, yhtä vähän on tarvetta ja etua kehittää niistä luonteeltaan ja käyttäytymiseltään yhteneväisiä menestymään kulloinkin muodissa olevissa kilpailuissa. Edellisen totuuden ymmärtäminen tuntuu kuitenkin olevan ylivoimaista joillekin "palveluskoiraurheilufanaatikoille". Todella rotuaan rakastava ja kunnioittava kasvattaja mittaa kasvatustyössään käyttämiä rotukoiria suuremmalla kriteerillä kuin kilpailutuloksilla. Hyvä kasvattaja ei ole tässäkään asiassa "seteliselkärankainen". Meriitit pentujen vanhempien saavutuksina kun eivät juurikaan periydy mutta edistävät kyllä tehokkaasti pentukauppaa. Moraaliltaan hyvä kasvattaja osaa myös varautua siihen ettei totuuden puhujalle myönnetä yösijaa.

Kasvattajan on genetiikan tietojen ohessa ymmärrettävä myös koirapsykologiaa ja hänen on osattava hoitaa pentuja heti syntymästä lähtien niin, että ne voivat kehittyä oikeaan suuntaan niiden tulevaa käyttöä ajatellen. Luonnollista on myös, että hänen on valittava pentujen tuleviksi omistajiksi sellaiset henkilöt jotka hankkivat koiran lähinnä rodun käyttötarkoitukseen tai ainakin ymmärtävät sen mihin käyttötarkoitukseen rotua kasvatetaan. Mottona: "Oikea koira oikeaan paikkaan". Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että koiranpennut luovutetaan vain koiria rakastaville ihmisille.

TERVEYDEN TAVOITE

On tavoite, joka kohdistuu kaikkiin koiriin ei ainoastaan rotukoiriin. Tästä syystä otan terveystavoitteen vasta ulkomuoto- ja luonnetavoitteiden jälkeen. Terveys ei ole minkään rodun kohdalla poikkeava vaatimus eli ei ole rodullista vain rodulle ominaista terveyttä. Roduille tyypillisiä vikoja ja sairauksia kyllä löytyy mutta ne eivät koskaan ole tavoitteita, ne ovat kaikki kartettavia ominaisuuksia. Mahdollisimman täydellinen ja hyvä terveys on jokaisen rotukoiran, mutta myös roduttoman koiran perusvaatimus. Toisin sanoen hyvä rotukoira on myös terve koira mutta jokainen tervekoira ei ole hyvä rotukoira.

Hyvä tarkoitus ja hyvän tarkoituksen väärinkäyttö saattavat kuitenkin kääntyä yleisessä mielipiteessä päinvastaisiksi kuin oli tarkoitus. Esitellessään kasvatustaan ja kertoessaan tavoitteistaan useat kasvattajat painottavat terveystavoitetta ensisijaisena rotukoirasiitoksessa. Rohkenen epäillä, että tällöin on usein kysymyksessä eräänlainen pentujen myynninmarkkinoiden esipetaus. Lausuma on Jesuiittamainen. Jotta kävisi selväksi mitä tällä tarkoitan, otan esimerkin toiselta alalta. Jo vuosikymmeniä sitten painatti eräs suuri kauppamylly vehnäjauhopusseihin pienen maininnan "ei kemiallisesti valkaistu". Tämä johti siihen, että myös muiden kauppamyllyjen oli painettava omiin vastaaviin tuotteisiin tuo sama lausuma. Myöhemmin kauppamyllyt yhteisellä päätöksellä sopivat keskenään tuon lausuman poistamisesta. Asia oli silloin niin kuin nykyisinkin se, että kemiallinen vehnäjauhojen valkaiseminen oli ja on Suomessa kielletty. Tieto "ei kemiallisesti valkaistu" oli siis tarpeeton ja perustui siihen ettei syyllistytty mihinkään väärään, mutta saatettiin kilpailijat epäilyksen alaisiksi. Syyllistymättä mihinkään väärään voi jopa omaa erinomaisuuttaan kehuen ja totuutta rajoitetusti puhuen saavuttaa henkilökohtaista hyötyä. Asioilla on kuitenkin taipumus muuttua julkisuudessa ja yleisessä mielipiteessä toisiksi kuin oli hyvä tarkoitus. Yleisessä tiedossa olevat rotukoirien terveystutkimukset perinnöllisten sairauksien ja vikojen osalta ovat lisänneet yleisessä mielipiteessä käsitystä, että juuri rotukoirat ovat erityisesti perinnöllisten sairauksien ja vikojen rasittamia. Vieläpä niin, että juuri puhdasrotuisuus on sairauksien perimmäinen syy. Roduttomat ja sekarotuiset koirat mielletään terveimmiksi eikä niiden omistajien tarvitse tehdä taloudellisia uhrauksia koiriensa terveyden vuoksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, etteivät roduttomat koirat ole rotukoiria terveempiä. Ne ovat pikemminkin huonommin hoidettuja juuri terveystutkimusten osalta. Asia on kuitenkin hyvin vakava epäkohta rotukoirien osalta. Kun rotukoirien kasvattajat joutuvat korvaamaan viallisen tai sairaan kasvattinsa eivät viranomaisetkaan pane paljon painoa korvausta määrätessään sille kuinka koiraa on ruokittu ja kohdeltu. Rotukoirat ovat heidänkin silmissään periytyvien vikojen ja sairauksien vaivaamia. Tällaiseen olotilaan olemme me rotukoirien kasvattajat suureksi osaksi itse syyllisiä. Ensiksi olemme kasvattaneet viallisia koiria, emme ole neuvoneet tai osanneet neuvoa kasvattiemme uusia omistajia hyvän ravitsemuksen ja hyvän hoidon osalta. Ja se mikä tärkeintä, olemme nähneet viat toinen toistemme kasvatustyössä enemmän kuin omassamme. Koiriemme terveysasioilla olemme lyöneet toinen toisiamme ajattelematta sen vaikutusta itsemme ja yleisesti kaikkien koirankasvattajien julkisuuskuvaan. Me kasvattajat ja oikeastaan kaikki rotukoirien omistajat istumme samassa veneessä. Jos yksi meistä alkaa venettä keinuttamaan saatamme kaikki veden varaan molskahtaa. Toisiamme mollaamalla sahaamme juuri sitä oksaa, jolla itse istumme.

J.A.U. YRJÖLÄ





Takaisin edelliselle sivulle