Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Voima-lehden numerossa 1/2003. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Avustiko USA:n hallitus terrorihyökkäystä 11.9.01?


Nafeez Mosaddeq Ahmed: The War on Freedom, How and Why America was Attacked September 11, 2001, Tree of Life Publications, 2002

Virallinen totuus ajankohtaisista tapahtumista on tunnetusti useimmiten erilainen kuin tapahtumien todellinen kulku. Näin on varsinkin silloin, kun on kysymys valtapoliittisesti tulenaroista tai sotaan liittyvistä asioista. Välittömästi tapahtuman jälkeen on usein käytettävissä vain valtion tai maailman hierarkian korkeuksista tuleva ilmoitus. Mutta kuukausien ja vuosien kuluttua tilanne on toinen: varsinaista totuutta voi monella tavoin tavoitella, ja tämä puuha lienee vallitsevankin käsityksen mukaan arvokasta ja kiitettävää. Esimerkiksi lukuisten tutkijoiden ja maallikoiden intohimona on ollut vuosikymmenten ajan saada selville totuus kansalais-, talvi- ja jatkosodan tapahtumista.

         Vallitsevie n normien säätelemä totuus syyskuun 11. päivä tapahtumista on kaikkien tiedossa: Kuin salama kirkkaalta taivaalta Osama bin Ladenin johtamaan Al Qaidaan kuuluvat, Yhdysvalloille vihamieliset terroristit kaappaavat yhtaikaa neljä matkustajakonetta, joista kahdella he syöksyvät New Yorkin World Trade Centeriin ja yhdellä Washingtonin Pentagoniin. Simulaattoreissa hiljattain koulutetut amatöörilentäjät osuvat tarkasti maaleihinsa ja tuhoavat ne. USA:n miljardeja maksanut ilmapuolustus- ja lentoturvallisuusjärjestelmä ei yllätettynä kykene tekemään yhtään mitään estääkseen näiden paperiveitsillä aseistettujen itsemurhalentäjien hirmuteot. Kostoksi terrorihyökkäyksestä USA aloittaa maailmanlaajuisen sodan terrorismia vastaan. Vajaassa kuukaudessa organisoidaan hyökkäys Afganistaniin, joka oli tarjonnut bin Ladenille turvapaikan.

         Monen maailman- ja Suomen kansalaisen mielestä tämä kertomus ei ole ollut uskottava. Silti internetiä vierastaville ei kättä pidempää vastaväitteiden tueksi juuri ole ollut tarjolla, vaikka syyskuun 11. märehtiessään lehtitalot ovat haukanneet neliökilometreittäin metsää. Nyt on kuitenkin alkanut ilmestyä kirjoja, joiden tekijöiden perusteellinen tutkimustyö antaa ainesta vuoden takaisten terroritekojen vakavaan toisin ajatteluun.

         Näistä ensimmäisiä on heinäkuussa painokoneista tullut "The War on Freedom", jonka on kirjoittanut nuori brittitutkija Nafeez Mosaddeq Ahmed. Kirja perustuu syyskuun 11. sivuavien raporttien, asiakirjojen ja uutisten huolelliseen läpikäymiseen. Se ei perustu vain tekijän näkemiin salaisiin raportteihin, vaan kaikki tiedot ovat periaatteessa kenen tahansa tarkistettavissa. Ahmed tuo esille joukoittain virallisen totuuden kanssa ristiriidassa olevia tietoja, mutta hän ei sorru tekemään niistä hätiköityjä johtopäätöksiä. Hänen päätelmänsä ovat kirjan aineistoon nähden ennemmin brittiläisiä understatementejä, vähätelmiä.

         Presidentti Tarja Halosta myöten "viides Afganistanin sota" on hyväksytty ymmärrettävänä reaktiona ja USA:n "itsepuolustuksena". Kirjan mukaan sotaa oli kuitenkin valmisteltu jo vuosia ennen 11.9.2001. Vuoden 2001 alkupuolella suunnitelmat tarkentuivat lokakuulle 2001. Esimerkiksi heinäkuussa 2001 USA:n hallituksen edustajat kertoivat Pakistanin entiselle ulkoministerille Niaz Naikille, että hyökkäys Afganistaniin tapahtuu lokakuun puolivälissä. Veruke sodan aloittamiselle kuitenkin vielä puuttui.

         Virallinen tarina hahmottaa Osama bin Ladenin ja Al Qaidan toisaalta, ja George W. Bushin ja USA:n liittovaltion toisaalta, edustavan kahta täysin erillistä ja toisilleen vastakkaista maailmaa. Vähäinenkin maailman tapahtumien ja lähihistorian itsenäinen hahmotus tärvelee tämän ritari ja paholainen -asetelman. Kirja esittämät monet tosiasiat saavat nämä osapuolet näyttämään yhä enemmän vihollisten sijasta rikostovereilta: Bushit ja bin Ladenit ovat perhetuttuja ja yhtiökumppaneita suuren, USA:n sotataloudesta elävän Carlyle-konsernin kautta; CIA on tukenut ja kouluttanut Al Qaidan jäseniä sekä käyttänyt heitä omiin tarkoituksiinsa; Yhdysvaltain hallitus on johdonmukaisesti estänyt bin Ladenia ja Al Qaidaa koskevat tutkimukset; USA:n läheinen liittolainen Saudi-Arabia - tai ainakin osa sen johtavista piireistä - on USA:n tieten ollut Al Qaidan keskeisiä rahoittajia ja tukijoita tarkoituksenaan pitää radikaali islamismi maan rajojen ulkopuolella.

         Ylhäältä ilmoitetun totuuden päivitetyn version mukaan Yhdysvaltojen tiedusteluelimet kyllä saivat varoituksia syyskuussa odotettavissa olevasta terroristihyökkäyksestä, mutta tämä tieto hukkui laajan byrokratian sokkeloihin. Ahmedin esille tuomien seikkojen valossa hukkumisteoria ei tunnu uskottavalta. Varoitukset eivät olleet vain muutamia epämääräisiä vihjeitä, vaan odotettavissa olevasta joukkomurhasta kertoivat lukuisat arvovaltaiset tahot, niiden joukossa Egyptin presidentti ja Venäjän hallitus. Tiedot eivät myöskään jääneet makaamaan jonkin tiedusteluvirkamiehen pöydälle, vaan ne toimitettiin suoraan USA:n korkeimmalle johdolle.

         Varoituste n perusteella olisi luullut, että USA:n lentoturvallisuusjärjestelmä olisi ollut syyskuussa hälytystilassa ja kaikki olisi tehty terroritekojen torjumiseksi. War on Freedom -kirja dokumentoi kuitenkin vakuuttavasti, että päinvastoin 11.9. järjestelmän oli vallannut täydellinen lamaannus. Näyttää siltä, että kakki tehtiin, jotta terroriteot olisivat onnistuneet. Normaalisti Yhdysvaltojen ilmatilaa valvotaan joka hetki erittäin tarkasti. Sotilaallisten syiden lisäksi tätä vaatii myös lentoliikenteen valtava määrä. Jos lentokone poikkeaa sille tarkasti määrätyltä reitiltä, siihen otetaan heti yhteyttä ja käsketään palaamaan reitille. Jollei tämä onnistu, valmiustilassa tai jo partiolennolla oleva hävittäjä lähtee heti tavoittamaan oudosti käyttäytyvää konetta. Koska sotilaskoneita ja kenttiä on maassa tiheässä ja koska hävittäjän lentonopeus on moninkertainen siviilikoneisiin verrattuna, hävittäjä ilmaantuu harhaan lentäneen siviilikoneen kintereille hyvin nopeasti – yleensä noin 10 minuutissa. Jos on syytä epäillä lentokonekaappausta tai kone käyttäytyy uhkaavasti eikä tottele seuraajahävittäjän merkkejä, hälytetään puolustusministeriö, jotta se on tarvittaessa valmis antamaan käskyn ampua kone alas. Monet käytännön kokemukset osoittavat tämän järjestelmän toimivuuden. Esimerkiksi lokakuussa 1999 golf-ammattilaisen Payne Stewardin vuokraama Lear jet -kone poikkesi reitiltä eikä vastannut neljään ja puoleen minuuttiin lennonjohdon kyselyihin. Tämä johti heti hälytyksen antamiseen, ja kului vain 16 minuuttia ennen kuin F-16-hävittäjä oli Lear jetin kannoilla antamassa sille huomio- ja seuraamismerkkejä. Tähän rutiinitoimenpiteeseen ei tarvittu korkeimman sotilasjohdon saatikka sitten presidentin valtuutusta.

         Syyskuun 11. päivänä kaikki oli jostain syytä toisin. 8.20 lentovalvontaviranomaiset havaitsivat, että Los Angelesiin matkalla ollut Boeing-matkustajakone oli kaapattu. Hetken kuluttua havaittiin, että myös toinen Kaliforniaan matkalla ollut Boeing käyttäytyi omituisesti. Yhtään hävittäjää ainakaan lähimmistä lentotukikohdista ei lähetetty koneita seuraamaan ja niiden annettiin kaikessa rauhassa törmätä World Trade Centeriin klo 8.45 ja klo 9.03. Törmäysten aikoihin havaittiin, että myös kolmas Boeing oli kaapattu ja se lensi kohti Washington D.C.tä. Vieläkään ei hälytetty hävittäjiä seuraamaan, vaikka niitä oli valmiina lähtöön vvain 16 kilometrin päässä Pentagonista. Viranomaisten tiedon mukaan kone sai kenenkään häiritsemättä törmätä klo 9.40 Pentagoniin, yhteen USA:n parhaiten puolustetuista rakennuksista. Aikaa oli kulunut ensimmäisen kaappauksen havaitsemisesta tunti ja 20 minuuttia. Tässä ajassa monet USA:n hävittäjistä pystyvät lentämään Washington D.C:hen jokaisesta USA:n kolkasta Alaskaa ja Havaijia lukuun ottamatta.

         Kirjan aineiston valossa siis virallinen tarina syyskuun 11. päivä tapahtumista ei voi pitää paikkaansa. Mikä sitten on totuus? Ahmed myöntää, että tässä vaiheessa sitä on mahdotonta tarkkaan saatikka sitten lopullisesti sanoa. Kaikki kuitenkin viittaa siihen, että ainakin osa USA:n korkeimmasta johdosta on osallistunut vähintäänkin terrorihyökkäyksen avustamiseen.

         Siis USA:n liittovaltion johtajat ovat osallistuneet tuhansien omien kansalaistensa tappamiseen? "Tämähän ei voi olla totta!" on varmasti nyt monen lukijan reaktio. Tällaiset väitteet kuulostanevat pyhäinhäväistykseltä, ja siksi War on Freedom -kirja kohdannee voimakkaan tunneperäisen torjunnan. Näin ei voida rauhallisesti punnita eri argumentteja ja harkita onko Ahmedin esittämä vai virallinen kertomus todennäköisempi.

         Mistä torjunnassa oikein on kyse? Onhan valtioiden historia täynnä hirmutekoja, jotka ovat kohdistuneet niiden omiin kansalaisiin. Ovathan Machiavelli, Hobbes ja monet muut länsimaisen ajattelun keskeiset hahmot kuvanneet valtion moraalittomana hirviönä myös suhteessa omiin alamaisiinsa. Ja onhan USA:n historia tavattoman verinen intiaanisodista lähtien. Kysymys on ilmeisesti siitä, että Ranskan suuresta vallankumouksesta alkaen nationalismi on ollut keskeinen uskomusjärjestelmä tai ideologia. Valtion on uskottu olevan Me, ja emmehän Me voi tappaa itseämme. Koska USA ei tyydy hallitsemaan omia kansalaisiaan vaan haluaa isännöidä koko maailmaa, se on onnistuneesti levittänyt omaa nationalismiaan varsinkin Suomen kaltaisiin rikkaisiin maihin – kuten Englannissa vaikuttava professori Michael Billig on osoittanut.

         Toisaalta niiden, jotka ylipäänsä suostuvat harkitsemaan War on Freedom -kirjan mahdollista totuudellisuutta, yksi vastaväite lienee: "Tämähän on salaliittoteoriaa!" Näin esimerkiksi monet USA:n vasemmiston edustajat ovat torjuneet kirjassa esitetyt väitteet. Salaliittoteoriat ovat syystä huonossa maineessa. Laajimmalle levinneitä on teoria juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta, jonka kannattajat näkevät kaikissa kielteisissä ilmiöissä juutalaisten käden jäljen ja torjuvat kaikki ristiriidassa olevat tosiasiat juutalaiseliitin hämäysyrityksinä. Tällaisten teorioiden suurin ongelma on se, että ne tarjoavat universaalin selitys- ja tosiasioiden valikointimallin, jolloin mikään tosiasia, kokemus tai vastaväite ei voi periaatteessakaan niitä horjuttaa. Mutta tämä ongelma ei vaivaa vain salaliittoteorioita vaan myös monien suosittujen tieteellisten teorioiden ja uskonnollisten oppien dogmaattisia tulkintoja.

         Näin ollen "antisalaliittoteoria", jonka mukaan kaikki salaliittoteorialta vivahtavatkin käsitykset ovat ilman muuta vääriä, syyllistyy samaan syntiin kuin salaliittoteoriat. Siksi salaliittosekoilujen johdonmukainen vastustus edellyttää myös avointa mieltä suhteessa uusiin teksteihin, jotka yllättävien väitteidensä takia ovat herkästi saamassa salaliittoteorialeiman. War on Freedom -kirjan kohdalla avoimen mielen säilyttäminen on sikäli helppoa, että Ahmed ei sorru mihinkään mustavalkoajatteluun vaan näkee pahuutta löytyvän runsain mitoin myös USA:n valtioeliitin ulkopuolelta. Hän on myös hyvin varovainen tämän eliitin rikoksia koskevissa johtopäätöksissään ja harkitsee myös muita tapahtumien selitysmalleja. Ahmedin tekstissä ei ole myöskään jälkeäkään salaliittoteorioille tyypillisestä kerroksellisuudesta: niissä on tavallista paikata yhden salaliittoteorian aukkoja aina uusilla salaliittoteorioilla.

         Tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija Gore Vidal kirjoitti hiljattain Observerissä, että War on Freedom -kirja on paras ja tasapuolisin raportti syyskuun 11. päivän taustoista. Kirja on ilmestynyt USA:n lisäksi Italiassa. Siellä ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun. Kirja on ilmestymässä myös arabiaksi, ja muu kolmas maailma on saamassa Malesiasta englanninkielisen halpapainoksen. Mutta Suomessahan riittää yksi totuus maailmaa mullistaneesta syyskuusta. Näinköhän kaikki kustantajamme ajattelevat?

Page Top
 

PS. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumia koskevan virallisen teorian kritiikkiä suomenkielellä on osoitteessa http://members.surfeu.fi/11syyskuu/

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

31.1.2003 jälkeen: