Menestyvän miehen vaimo


Jokaista menestyvää miestä ajaa kaksi perustarvetta: työ ja ylityö. Kotona mies kaipaa lepoa ja rauhaa. Ellet niitä kotona saa, pyydä firman lääkäriä määräämään vaimollesi rauhoittavia lääkkeitä.

Urasi edistyessä yrityksen johto alkaa yhä enemmän kiinnostua vaimostasi, sillä huipulla puoliso joutuu osallistumaan ratkaisevalla tavalla miehensä rinnalla edustustehtäviin.

Amerikkalaisten tutkimusten mukaan tehtäväänsä sopimaton vaimo tuhoaa miehensä uran viinaa useammin. Tosin huonokin vaimo on parempi kuin ei vaimoa ollenkaan, sillä puolison puute johtaa epäilyksiin siitä, että kuulut johonkin sukupuoliseen vähemmistöön.

Tällaiset epäilykset aiheuttavat turhaa jännitystä asiakkaille järjestetyissä saunailloissa ja vaikeuttavat sopimusten syntyä.

Kun firman johto alkaa harkita ylentämistäsi ratkaisevaan asemaan, se hankkii tavalla tai toisella vaimosi katsastettavaksi. Ensimmäinen, mihin johto kiinittää huomiota on puolisosi ulkonäkö. Sen perusteella esimiehesi pystyvät tekemään johtopäätöksiä myös sinusta itsestäsi.

Psykologiset tutkimukset vaimon ulkonäöstä paljastavat armotta oman henkisen profiilisi:

 

Isot rinnat ja kiinteä pienehkö takapuoli

Voit onnitella itseäsi, sinussa on johtaja-ainesta. Tällainen vaimo on psykologien mukaan useimmiten miehillä, jotka ovat määrätietoisia, organisointikykyisiä ja ulospäin suuntautuneita. Isotissinen vaimo on kärjistetysti sanoen siis miehensä paras rintavarustus.

Pieni varoitus on kuitenkin paikallaan. Älä anna puolisosi käyttää avokauluksisia pukuja. Ne herättävät epäilyksiä siitä, ettei sinulta riitä motivaatiota ylitöihin, kun kotonakin on ilmiselvästi parempaa tekemistä.

Keskikokoiset rinnat tai pienemmät ja kiinteä takapuoli.

Sinulla ei ole mitään hätää, sillä johto tietää tällöin luonteesi olevan epäitsekkään, anteliaan, auttavaisen ja ahkeran. Olet tunnollinen työmyyrä, joka kelpaa johtotehtäviin konservatiivisessa yrityksessä.

Haittapuolena on se, että sinut luokitellaan puritaaniksi ja ennakkoluuloiseksi uusille ideoille. Se saattaa vaarantaa urasi nousun huipulle asti moderneissa nopeasti kasvavissa yrityksissä.

Iso takapuoli, rinnoista viis.

Tsot, tsot ! Sinussa ei ole johtaja-ainesta. Pulleaa peräsintä vaimossa arvcostavat yleensä epävarmat tyypit, jotka hakevat naisesta äitihahmoa. Heillä itsellään ei ole yleensä organisointikykyä, selvät päämäärät puuttuvat ja koko toiminnasta tuppaa heijastumaan "hällä väliä" -meininki.

Yhdysvaltojen korkeimmassa yritysjohdossa suoritetut tutkimukset ovat paljastaneet, että johtajien vaimot ovat keskimäärin 20 prosenttia kevyempiä kuin vähemmän ansaitsevien miesten puolisot.

Sen sijaan johtajat itse ovat jatkuvasta hölkästä huolimatta keskimäärin 20 prosenttia alaisiaan painavampia. Hölkän tarkoituksena ei olekaan painon pudottaminen vaan aktiivisuuden osoittaminen. Lisäksi hölkkä saa aivot tuottamaan morfiinin sukuisia endorfiineja, jotka aiheuttavat huumeidn tavoin rauhallisen hyvänolon tunteen.

Lihava vaimo ei kuitenkaan välttämättä ole menestyksen este ellei takapuoli ole suhteettomasti korostunut. Monilla johtajilla on tukeva puoliso, joten älä pakota puolisoasi mihinkään painonvartijoihin.

Painon nopea pudotus johtaa näet yhdeksässä tapauksessa kymmenestä aviollisiin ristiriitoihin, joista saattaa olla seurauksena avioero, ja sitäkään ei yrityksen johto katso suopein silmin.

Korkeimmasta johdosta näet 84 prosenttia on onnistunut pitämään ensimmäisen avioliittonsa koossa, muulla miesväestöllä vastaava luku on vain 53 prosenttia.

Avioliittoa kannattaa hoitaa uskollisuudella. Tämänkin kirjoittaja on ollut puolisolleen uskollinen monta kertaa.

Firman tilaisuuksissa vaimosi asusteiden täytyy huokua hillittyä, mutta kallista eleganssia. Vaimosi tehtävänä niissä ei ole osoittaa finanssimaailman huipuille taloudellisuuttaan pukeutumalla Anttilan alehalleista tai Pelastusarmeijan myymälästä hankittuihin asusteisiin puhumattakaan että harsisi edustusasunsa kokoon jostain mielikuvituksellisista jäännöspaloista.

Asiallisissa asusteissa vaimoasi pystyy neuvomaan ainoastaan toinen nainen. Sinun tehtäväsi on puuttua hänen vaatetukseensa ainoastaan siinä tapauksessa, ettei vaimo ymmärrä kotioloissa pukeutua sukkanauhaliiveihin, push-uppeihin ja stringeihin.

Lisäksi vaimosi on pystyttävä puhumaan kirjakieltä. Juhlapäivällisillä on äärimmäisen kiusallista, jos puolisosi hyvää tarkoittaen alkaa ylistää sinua esimiehillesi tyyliin: "Ehä mie mittää, vaa häähä se hää." Kaikki murteet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Vaimon on myös vältettävä rahvaan omaisia keskustelunaiheita. Vuorineuvosten rouvia ei kiinnosta, millaisen huulen K-kaupan Väiski eilen lihatiskillä murjaisi pakettiin. He ostavat fileensä Stockmannin herkkumyymälästä tai hallista Ari Granlundilta.

Toisaalta jos vaimosi on rikas, salaa se. Äveriäiden naisten miehiä johtoporras pitää epäluotettavina. He ovat liian riippumattomia, firmalla ei ole otetta tällaisiin miehiin.

Tutustumistilaisuudessa firman johto pyrkii myös vaivihkaa selvittämään motivaatiotasi vaimolle esitetyillä kysymyksillä.

Missään tapauksessa vaimosi ei saa ylistää sinua siitä, että muistat tunnollisesti hänen syntymäpäivänsä tai yhteisen hääpäivänne, Jokainen uraansa ajatteleva ja työhönsä uppoutuva mies unohtaa ne säännöllisesti.

Tiukalle pantuna menevä mies muistaa toki milloin ja missä naimisiin mentiin, mutta ei koskaan miksi.

Motivaation puutteesta kertoo myös se, jos vaimosi paljastaa sinun osallistuvan taloustöihin. Kuka voisi kuvitella Jorma Ollilaa paistamassa pipareita essu päällä. Jos koti lähentelee sinun kohdallasi työtä tärkeydessä, olet hyllyllä.

Ja vielä pari sanaa viinasta. Missään tilaisuudessa vaimosi ei saa ottaa kahta lasia enempää. Usko tai älä, joku johtoportaan jäsenistä pitää niistä koko ajan kirjaa.

Kolmas lasi naisen kädessä on jo rappioalkoholismin merkki. Firman johto tietää, ettei alkoholisoitunut vaimo pysty kantamaan sinulle ylitöistä palatessasi jääkaapista paria kylmää kaljaa. Sinua pidetään onnettomana ja onneton avioliitto karsii työtehoasi.

Pohja on tietysti se, että vaimosi alkaa kesken kaiken kailottaa kutsujen jatkoilla laulua "Karjala mail' guldagägözed gugud". Urasi on siitä poikki ja jengat päähän.

Pidä yksityisasiasi omana tietonasi. Älä puhu työtovereillesi mitään puolisostasi. Jos joudut sen tekemään, käytä hänestä yksinkertaisesti nimeä "vaimo". Jos vaimo itse on paikalla, käytä hänestä etunimeä. Älä missään tapauksessa nimitä häntä meidän mammaksi, muijaksi, akaksi tai eukoksi. Se on rahvaanomaista. Kaikki lempinimet ovat myös ehdottomasti kiellettyjä, koska ne kielivät liian syvästä tunnesidonnaisuudesta.

Pyri luomaan suhteestasi vastakkaiseen sukupuoleen objektiivisen viileä vaikutelma. Jos joku työkaverisi tulee sanomaan:
- Kuule, mun vaimoni on enkeli !
Vastaa siihen viileän asiallisesti:
- Onneksi olkoon. Minun vaimoni elää vielä