Innokas kukko


Isäntä hankki kanalaansa uuden kukon. Vanha ei ollut oikein jaksanut enää hoitaa tehtäviään ja niinpä se sai - sitkeänä kuin anturanahka - luovuttaa hahmonsa kukkokeiton aineiksi.

Mutta uusi kukko oli monin verroin vetreämpi kuin isäntä olisi osannut kuvitellakaan. Jo tulopäivänä se oli hoitanut koko monisatapäisen kanatarhan ja pistänyt kotkottajat herran nuhteeseen. Vielä ennen päivän hiipumista se oli ehtinyt hoitaa ankkalammikonkin naaraspuoliset kuin sivutöinään.

Seuraavana aamuna isäntä kuuli kalkkunatarhasta kaameaa meteliä ja mennessään ottamaan metakan syistä selvää, totesi kukkonsa jahtaavan naaraskalkkunoita, jotka yrittivät - onnistumatta - karkuun aivan henkensä edestä.

Sen jälkeen kukko siirtyi hanhitarhaan ja sama meteli sielläkin. Hanhiemot yrittivät karkuun, minkä kankeilta jaloiltaan kerkesivät, mutta eihän se onnistunut.

Taas seuraavana aamuna isäntä nousi aamuvarhaisilla nähdäkseen, mitä kukko sinä aamuna touhusi, mutta pihamaa oli hiljainen, äänetön.

Kukko makasi keskellä pihaa elotonna.
- Kukkoparka, isäntä sanoi emännälle aamukahviaan hörppiessään, arvasinhan, että vaikka se olikin tavalista vetreämpi, niin liika on liikaa. Eihän yksi kukko voi tuollaista urakkaa hoitaa saamatta vahinkoa itselleen. Kuolleena se nyt tuolla makaa, mutta hyvin se hommat hoiti, niin kauan kuin hoiti. Emäntä oli samaa mieltä.

Ennen töihin lähtöänsä isäntä vilkaisi taivaalle poutasäätä arvioidakseen ja silloin hän huomasi kanahaukan kaartelevan pihamaan yläpuolella aamupaistia tavoitellen.

- Et sinä havukanperkule ainakaan kanoja vie, isäntä manasi, ryntäsi sisään ja haki haulikkonsa tuvanseinältä. Tuon kukon voisitkin ottaa, mutta eläviin kanoihin et koske, isäntä mutisi ja kohotti haulikon poskelleen.

Mutta sitten hän päättikin napata kukonraadon kainaloonsa ja kumartui sen ylle nostaakseen sen syliinsä. Kukko raotti toisen silmänsä:
- Psst! se kuiskasi. Älä pelota havukkaa. Anna sen laskeutua vaan, se on naarashaukka.