Yksilön osa

XI

Vielä kerran koko juttu uudestaan:

Tavallisessa maassa on tavallinen mies, joka on tavallisesta syystä tuomittu kuolemaan. Aamun koitteessa. Mutta hänelle tarjotaan yksi mahdollisuus pelastua: hän voi heittää vartijan ojentamaa lanttia ja mikäli hän arvaa oikein, hänet vapautetaan.

Luonnollisesti, ajattelemme, mies tarttuu viimeiseen mahdollisuuteensa ja ottaa lantin. Mutta miten mahtaakaan olla, sillä mies on tuomittu juuri siitä, että hän on aina luottanut vain tietoon ja järkeen: hän on viimeiseen asti vastustanut kaikkea kohtalon armoille heittäytymistä, vallan antamista sille, mitä hän ei ymmärrä.

Jos hän nyt vakaumuksensa mukaan kieltäytyy arvonnasta, hänet ammutaan. Mutta jos hän myöntyy siihen, hän joutuu tunnustamaan olleensa koko elämänsä väärässä. Ja silti hänen mahdollisuutensa olisivat vain yksi kahdesta. Mistä hän sitä paitsi tietää, ettei vartija vain pilaile hänen kanssaan? Hän voisi joutua sekä nöyrtymään että kuolemaan.

Mikä on lukijan vastaus? Miten tässä käy?

Kaikki me tavallaan tiedämme, miten siinä käy. Yksi mies pitää periaatteestaan kiinni loppuun asti ja hänet ammutaan. Toinen mies nöyrtyy, mutta arvaa väärin ja hänetkin ammutaan. Kolmas mies nöyrtyy, lantti on hänelle suosiollinen ja hän pelastuu. Ja hänen kauttaan elämä jatkuu, uudet sukupolvet, uudet tuomiot. Mutta, kuten aavistamme, hän ei ole enää aivan sama mies kuin ennen. Elämä opetti häntä hiukan.

Tämähän on meille varsin tuttu kertomus. Sanassakin se esitetään monta kertaa. Ainoa mahdollisuus on nöyrtyä sen edessä, mitä emme ymmärrä, uskoa siihen, että sattumalla on mieli. Emmekä me tiedä aikaa. Silloin on kaksi miestä pellolla, toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.