Vastuun vaikeat kuviot
Heikki Ylikangas kirjoittaa (SK 21/99) yksilön vastuusta yhdistäen kaksi ajatusta yhdeksi eettiseksi ohjeeksi. Toinen ajatus on yksilöllisen vastuun luovuttamattomuus: "Totuus on ja siksi jää, että me, sinä ja minä, olemme omalta ja emmekä niin vähäiseltäkään osaltamme vastuussa maailman kohtalosta". Toinen ajatus on markkinavoimien sokeus: "Näin se on. Sokeat markkinavoimat eivät määrää meitä; me määräämme niitä". Siitä Ylikangas päättelee, että kun jokainen yksilö tuntee vastuunsa eikä osta tuotteita sellaisilta yrityksiltä, jotka tuhoavat luontoa, käyttävät lapsityövoimaa, antavat ylisuuria voittoja omistajilleen ja johtajilleen, irtisanovat väkeä, tuottavat ala-arvoista viihdettä jne., niin maailma pelastuu.
Asia on täsmälleen näin. Mutta, kun kuitenkin niin monet ihmiset myöntävät voimattomuutensa näin ihanteelliseen toimintaan, niin onko heidän tuntemuksensa perusteeton? Ovatko yksityiset ihmiset väärässä – nimenomaan yksilökeskeisen elämänkatsomuksen kannalta katsottuna – kun he yksilöinä tuntevat olevansa hahmottomien markkinavoimien sitomia ja alistamia?
En usko, että he ovat väärässä. Ei heidän ainakaan tarvitse olla, sillä ongelmaan on ratkaisu, joka sekä kunnioittaa jokaisen yksilön tuntemuksia että on loogisesti pitävä. Nimittäin: Ylikankaan päättely on pätevä vain sillä ehdolla, että nykyiset markkinavoimat todella ovat sokeita. Mutta ovatko ne? Markkinateorian mukaan markkinat ovat sokeat vain silloin, kun kaikki markkinaosapuolet, niin myyjät kuin ostajatkin, ovat organisoitumattomia yksilöitä, joilla jokaisella on täydellinen tieto tuotteista ja hinnoista ja vapaa pääsy kaikille markkinoille; niin ettei kenelläkään ole "markkinavoimaa". Täysin sokeilla, näkymättömän käden ohjaamilla markkinoilla ei ole valtionyhtiöitä eikä ammattiyhdistyksiä, muttei myöskään osakeyhtiöitä, ei liikesalaisuuksia eikä yksinoikeuksia! Jokainen näkee, että nykyinen talous on aivan erilaista; nimenomaan osakeyhtiöt, liikesalaisuudet ja yksinoikeudet antavat kapitalisteille sen markkinavoiman, jonka seurauksista monet tänään kärsivät.
Kapitalistista kokemusta voidaan valaista vertaamalla sitä sosialistiseen kokemukseen. Kun neuvostososialismi oli vielä voimissaan mutta kansalaisten yleinen passiivisuus ja masennus alkoi voimistua, jotkut pitivät sitä yksilöiden ongelmana: jos vain jokainen puoluejohtaja ja työläinen tekisi paremmin työnsä eikä etsisi vain omaa etuaan, niin sosialismi kukostaisi. Varmaankin. Mutta tämä ei silti ollut realistinen ajatus. Yksityisten ihmisten ei kannattanut olla rehellisiä, luovia ja vastuuntuntoisia, koska sosialistinen järjestelmä ei sellaista palkinnut. Se palkitsi tekoja, joista oli hyötyä puolueelle, koska puolue itsessään oli yhteiskunnallisen arvon mittari.
Kun tänään passiivisten ja masentuneiden ihmisten osuus kasvaa kapitalistisessa taloudessa, tehdään aivan vastaava virhe, jos sitä pidetään yksilöiden ongelmana, joka ratkeaa, jos vain jokainen johtaja, työläinen ja kuluttaja toimii yleistä etua ajatellen. Ajatus on epärealistinen, koska kapitalistinen järjestelmä ei palkitse yleisen edun ajamista. Kapitalismissa palkitaan tekoja, jotka edistävät yritysten omistajien etuja, koska kapitalistisessa yhteiskunnassa arvoja mitataan pörssikursseilla eikä ihmisten yleisillä tuntemuksilla.
Sitä oikeammassa Ylikangas on toisessa asiassa: "yksi asia on väistämätön: me emme koskaan vapaudu henkilökohtaisen vastuumme pakkopaidasta". Mutta kun huomataan, että kapitalismi ja oikea markkinatalous ovat aivan eri asioita, vastuullisuutta on arvioitava toisesta näkökulmasta kuin Ylikangas tarkoittaa. Valinnat marketeissa ovat toisarvoisia; olennainen vastuu on siinä valinnassa, jonka itse kukin tekee erilaisten talousjärjestelmien välillä, koska ne määräävät sen, millaisia tuotteita marketeissa myydään. Ja jokaisella on ainakin mielipidevapaus valita sosialismin, kapitalismin ja oikean markkinatalouden välillä, vaikkakin tällä hetkellä tietoinen valinta tässä asiassa näyttää epärealistiselta vaatimukselta. Ovathan muuten niin vastuulliset päättäjämmekin markkinoista puhuessaan kuin lastut laineilla. He ostavat – Ylikangasta mukaellen – eniten mainostetun mielipiteen, käyttävät lähintä tietolähdettä ja toistavat päivästä toiseen samaa selitystä markkinatalouden ja kapitalismin samuudesta. Liika vastuu ei heidän mieltään paina, jollei oteta lukuun sitä, että tuolloin tällöin he valittelevat hurskaasti maailman pahuutta ja tavallisten kansalaisten kykenemättömyyttä vastuullisiin valintoihin.