Sain viimeisen kirjasi joululahjaksi ja luin sen heti suurella kiinnostuksella. Kuten ennenkin kirjoituksiasi lukiessa minulle tuli jollain tavalla kotoinen ja hyvä olo. Nämä asiat ovat tärkeitä; näitä asioita ihmisten tulisi ajatella ja niiden ymmärtäminen on välttämätöntä paremman yhteiskunnan rakentamisessa.

Erityisesti tämä pätee siinä, mitä sanot hyvän käsitteestä. Voin hyvin sanoa olevani samaa mieltä kanssasi lähes joka kohdassa. Hyvyys on kovaa realismia, hyvä on enemmänkin mahdollisuus kuin toteutunut tila ja sen tunnustamisella on selvä yhteiskunnallinen ulottuvuus.

Mutta myös talousjärjestelmien analyysiisi voin pitkälti yhtyä. Että neuvostososialismi on kapitalismin kanssa kilpailemaan luotu järjestelmä (joilla kahdella on monella tavalla ilmenevä käsitteellisesti merkitsevä yhteys – mikä käyttämäsi ilmaisu vastaa juuri sitä, mitä minä kirjassani sanoin samaksi muodoksi: muodothan ovat samanlaisia juuri käsitteellisen yhteyden kautta); että markkinoilla tarjonnan ja ostovoiman on oltava tasapainossa; että koulukiusaaminen on yhteiskuntakiusaamisen eräs muoto; että kasvupakkoinen talous johtaa yhteiskunnan sairastumiseen; ja että talon pidolle, yhteiselle, inhimilliselle, vaihtoarvoista riippumattomalle taloudelle on annettava parempi mahdollisuus; tällaiset ajatukset ovat myös minun mielestäni hyviä.

Kuitenkin on eräs asia, joka kirjassasi on puutteellisesti käsitelty, ja sen seurauksena kokonaiskuva jää hatarammaksi kuin olisi tarpeen. Tarkoitan nykyisen "markkinatalouden" ja ideaalin markkinatalouden välistä eroa. Kirjoitat nykyisin voimistuvasta "vapaasta" taloudesta kuin sen aatteellisena ytimenä olisi puhdas markkinatalous, jolloin nykytalouden huonot seuraamukset johtuisivat näkymättömän käden voimistuvasta otteesta. Tämä on kuitenkin juuri se virhe, jonka kaikki nykysuunnan kriitikot tekevät, mutta joka näkemys ei johda mihinkään kehittyneempään ajatukseen – niinpä yhteiskuntateoriat ovat tänään täydellisen pysähtyneisyyden tilassa. Olen aina ollut sitä mieltä – ja päivä päivältä kokemus vahvistaa käsitystäni – että ainoa tie parempaan taloustieteeseen ja talouteen on selvittää nykyisen markkinatalouden suhde ideaaliin markkinatalouteen. Vasta niin saadaan selitys, jossa erilaiset tiedon palaset, sosialismin ja kapitalismin samankaltaisuus, valtion roolin merkitys, perheen ja yrityksen suhde, kasvupaineen ja talousjärjestelmän yhteys, nykyinen kilpailun koveneminen, työttömyyden ja tuloerojen kasvu, luonnon ylikuormittuminen, tietoyhteiskuntaan siirtyminen jne., mutta myös moraalin tärkeä palanen loksahtavat paikoilleen. Siis seuraavanlaista:

Olennaista on huomata, että vapauden – ja vastuun ja moraalin – kokemisen subjekti on yksilö. Mikään organisaatio, sen enempää valtio kuin yrityskään ei ole vapaa tai moraalinen toimija. Siten vapaalla markkinataloudella voidaan tarkoittaa vain markkinoita, jossa toimijat ovat yksityisiä ihmisiä, joilla kaikilla on sama vapaus kaikkiin markkinatietoihin ja kaupantekoihin, joka vapaus toteutuu nimenomaan alhaalta päin, ostajien tekemien valintojen kautta, aivan kuten politiikassa vapaus toteutuu alhaalta päin, äänestäjien tekemien valintojen kautta. Se on sen ideaalin markkinatalouden määritelmä, jota parempaa ei teoreettisesti voida kehittää ja jota kohti voidaan edetä, mutta johon ei koskaan täysin päästä.

Kuten nähdään, nykyinen markkinatalous ei ole lähelläkään tällaista taloutta, ja mikä huomattava, se ei edes kehity sitä kohti vaan aivan päinvastaiseen suuntaan. Nykyisin pidetään vapaana taloutta, jossa yksilöt voivat vapaasti organisoitua yrityksiksi, jotka toimivat markkinoilla itsenäisinä yksikköinä, joilla on vapaus salata markkinatietoja ja vapaus myydä tuotteitaan kenelle ne haluavat ja millaisin ehdoin ne haluavat. Tällainen talous, kapitalistinen talous, kehittyy kohti täysin yritysten hallinnassa olevaa taloutta, jossa valtiot, perheet ja yksilöt häviävät – missä kehityksessä ollaankin aika pitkällä. Mutta kuten sanottu, tämä kehitys ei suinkaan johdu siitä syystä, että noudatettaisiin liian täydellisesti markkinataloutta vaan siitä, että liian epätäydelliset markkinat laajenevat ja voimistuvat.

Kapitalistinen "reaalimarkkinatalous" eroaa ideaalista markkinataloudesta kuten "reaalisosialismi" eroaa ideaalista sosialismista. Eräs olennainen ero on kuitenkin olemassa, ja tavallaan se määrää käytännön kehityksen suunnan. Ideaalista sosialismia, kommunismia, ei kukaan ole tahtonut tai osannut teoreettisesti kuvata. Marxkin totesi vain, että sen vallitessa valtio on kuoleutunut ja kaikkinainen riisto lakannut. Mutta millä tavalla ja millä perusteilla taloudelliset resurssit silloin jaetaan, siitä ei ole teoriaa olemassa – eikä liene aivan väärin sanoa, että juuri tästä syystä oikeaa sosialismia ei osattu rakentaa. Sen sijaan ideaali markkinatalous voidaan periaatteessa määritellä, kuten olen sen tehnyt. Ja tästä määrittelystä voidaan johtaa useita selviä ohjeita käytännön talouden rakentamiseksi. Voidaan kiistatta sanoa esimerkiksi, että sellainen talous, jossa kaikki hinta- ja omistustiedot ovat julkisia, on lähempänä ideaalia markkinataloutta kuin talous, jossa kyseisiä tietoja salataan. Ja voidaan sanoa, että talous, joka organisoituu vain henkilöyhtiöiksi, on lähempänä ideaalia markkinataloutta kuin osakeyhtiöitä sisältävä talous. Vielä voidaan sanoa, että talous, jossa yksinoikeuksia ei myydä, on lähempänä ideaalia markkinataloutta kuin talous, jossa ne ovat kaupan. Ja niin edelleen.

Voidaan myös osoittaa, että ideaalia markkinataloutta kohti siirtyminen täyttää monella tavalla juuri niitä vaatimuksia, joita nykyistä paremmalta talon pidolta tänään odotetaan. Yritysten valta vähenee ja markkinavoimien vaikutus heikkenee. Siten yksilöillä on suurempi vapaus tehdä asioita, joilla ei ole markkina-arvoa: nauttia luonnosta, laiskotella, leikkiä lasten kanssa ja pitää seuraa naapureille, mutta myös osallistua yhteisiin talkoisiin yhteisen hyvinvoinnin puolesta.

Niin että kun puoliksi arvostelet markkinataloutta, niin ehkäpä sen voi tulkita niin, että kritiikkisi kohdistuu lähinnä sen "reaalipuoleen".

Tässä olisi jo kirjettä kylliksikin, mutta pari asiaa haluaisin vielä ottaa esille, nimittäin ideaalin markkinatalouden suhteen valtiovaltaan sekä maailmantalouteen.

Kuten kirjassasi toteat, markkinatalous edellyttää olot, joissa on selvästi sisäistetty yhtenäinen moraalisäädöstö. Ei sovi varastaa, ei kiristää, ei lahjoa, ei tehdä sisäpiirikauppoja, laskut on maksettava ja sopimuksista on pidettävä kiinni. Tämä moraalisäädöstö ei kuitenkaan toimi ilman valtiovallan ylläpitämää lainsäädäntöä sanktioineen. Ellei sitä ole, aina löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat että varastaminen on sallittua, koska sitä ei ole laissa kielletty tai kiellon rikkomisesta ei aiheudu haittaa. Ja jos jotkut varastavat ja hyötyvät siitä, pian kaikki varastavat ja siitä tulee yleinen käytäntö, jota vahvimmat varkaat alkavat pitää olemassaolon taisteluun kuuluvana moraalisena oikeutena, johon kaikilla on sitäpaitsi yhtäläinen vapaus. Tällöin ei tietenkään enää olla markkinataloudessa.

Ideaalin markkinatalouden idea voidaankin ymmärtää vastaavan negaation kautta määrittelemällä se, mikä ideaaliin talouteen nähden on jollain tavalla varastamista ja sanktion uhalla kiellettyä. Tämä vaatii uutta ajattelutapaa ja moraalia – mutta eivätkö useat tänään sellaista toivokin. Hinta-, kauppa- ja omaisuustietojen salaaminen on tietojen varastamista markkinoilta. Osakeyhtiön kautta toimiminen on keino kiertää yksilöllistä vastuuta. Yksinoikeuksien myynti on syrjintää samoin kuin myynti eri hinnalla eri asiakkaille. Ja niin edelleen. On selvää mutta maininnan arvoista, ettei tällaisten tekojen – joita tässä kutsun yksinkertaisuuden vuoksi yleisnimellä varastaminen – kieltäminen suinkaan johda sosialismia kohti, niin kuin ei sitä tee tavallisen varastamisen kieltäminenkään. Päinvastoin, näitä kieltoja tarvitaan markkinatalouden ylläpitämiseen ja kehittämiseen – ja näyttää siltä, ettei tässäkään asiassa pelkät ylläpitokorjaukset aina riitä vaan aika ajoin tarvitaan suuria uudistuksia.

(Nyt tämä alkaa jo maistua luennolta, mutta toivottavasti jaksat vielä, sillä vasta seuraava ajatus liittää nämä palaset talouden globalisoitumiseen.)

Kansantalouden ja liberalismin syntyaikana oli tarkoituksenmukaista tulkita markkinoiden vapaus niin, että siihen kuului melko vapaa organisoitumis- ja sopimusoikeus, vaikka niitä käyttämällä selvästi voitiin kaventaa muiden markkinaosapuolien vapauksia. Tällä tavalla saatiin tehokas yritystalous, jota tarvittiin kilpailussa muita kansantalouksia vastaan. Merkillepantavaa on, että vieläkin taloustiede on pääasiassa kansantaloustiedettä, jonka oppeja pidetään hyvinä, jos niistä on hyötyä kansantalouden tai yrityksen menestymiselle.

Maailmantaloudessa ongelmanasettelu on kuitenkin aivan toinen, koska siihen ei kuulu menestymisen eikä kilpailukyvyn käsitettä. Eihän maailmantaloudella ole kilpailukykyä, koska se ei kilpaile ketään vastaan. Sen sijaan maailmantaloustieteessä tulee tärkeäksi kilpailupaineen käsite, jota kansantaloustiede puolestaan ei tunne. Kilpailupaine on se paine, jonka kilpailussa menestymisen vaatimus asettaa. Se on sitä suurempi mitä suurempi ero on voiton ja tappion välillä eli mitä tärkeämpää voittaminen on. Niinpä nykyisin kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät ja siten voittamisen merkitys kasvaa, myös kilpailupaine nousee ja kilpailukeinot kovenevat, ei vain meillä vaan kaikkialla, niin USA:ssa, Japanissa, Brasiliassa kuin Venäjälläkin, eikä vain työelämässä vaan koko yhteiskunnassa, niin opiskelussa, lastenkasvatuksessa, urheilussa kuin taiteessakin.

Liiallisella kilpailupaineella on kuitenkin selvästi negatiivinen vaikutus maailmantalouteen. Kilpailussa menestymisen painehan se on, joka pakottaa yritykset mm. irtisanomaan väkeä toimettomaksi ja tuhoamaan luontoa myynninedistämisen kuluihin, mikä maailmantalouden kannalta on voimavarojen tuhlausta. Siten maailmantaloustieteen perusongelma on melkein päinvastainen kuin kansantaloustieteen: kun kansantaloustiede kysyy, miten kansakunnan kilpailukykyä voidaan nostaa, niin maailmantaloustiede kysyy, miten globaalin kilpailun painetta voidaan vähentää. Selvää on, että jälkimmäinen ongelma vaatii aivan erilaisen käsittelyn kuin edellinen.

Kun liiallinen kilpailupaine on maailmantaloudelle haitaksi, niin mikä on sopiva taso? Tunnettua on, että kilpailulla on myös edullisia vaikutuksia. Kilpailuhan kannustaa yrityksiä tuottamaan mahdollisimman hyviä tuotteita mahdollisimman vähillä kuluilla, mikä on myös maailmantaloudelle edullista. Mutta miten erottaa hyvä kilpailu huonosta? Tähän kysymykseen vastaamiseen tarvitaan ideaalien markkinoiden teoria.

Ajatellaan äärimmäisen kovaa, kuluttavaa ja hyödytöntä kilpailua eli sodankäyntiä. Olennaista tälle taloudelliselle kilpailulle on, että varallisuutta pyritään saamaan alistamalla ja varastamalla, ei luomalla uutta. Näyttää siis siltä, että korkea paine on seuraus ryöstötaloudesta. Tämä on luonnollistakin, koska alistaminen ja varastaminen kasvattaa voiton ja tappion eroa. Mitä tehokkaampaa ryöstäminen on, sitä tärkeämpää on olla ryöstäjä eikä ryöstön kohde. Sen sijaan taloudellinen kilpailu, jota käydään vain tuotteiden laadulla ja hinnalla, on selvästi hyvää kilpailua. Mutta, kuten huomataan, tämä ideaali, alistamisesta ja varastamisesta täysin vapaa kilpailu on juuri se, jonka säännöt ideaali markkinatalous määrittelee.

Jos siis katsotaan, että nykytalous on liian kovaa ihmisille ja luonnolle, niin tähän ongelmaan on teoreettinen ratkaisu. On siirryttävä ideaalimpaan markkinatalouteen. Mutta on otettava huomioon, ettei kyseisellä ratkaisulla ole kansantaloudellista perustetta eikä yksityisen kansakunnan, puhumattakaan yrityksestä, yleensä kannata luopua varastamisesta jos muut sitä jatkavat. Ratkaisun peruste on maailmantaloudellinen ja sen käytännöllinen toteuttaminen vaatii kansainvälisen elimen, jolla on voimaa kieltää maailmanlaajuisesti sellaiset varastamiset, joiden seuraukset uhkaavat kaikkien yhteistä hyvinvointia.

Siinä olet varmasti oikeassa, että ihmisten on tällä hetkellä vaikea kuvitella, että tällainen koko talouden mullistava muutos joskus tapahtuisi. Sen ei pitäisi kuitenkaan huolestuttaa historian tuntijaa. Nykyinen vaikeus johtuu vain siitä, että ihmisten ajatukset ja asenteet ovat vielä niin sidotut kansantalouden näkökulmaan: kaikki se on mahdotonta, mikä on kansantaloudellisesti kannattamatonta. Tämä asia tulee kuitenkin muuttumaan niin kuin vastaavat asiat ovat ennenkin muuttuneet. Tieteet kehittyvät, maailmantalous yhdentyy ja nykyisen "reaalimarkkinatalouden" aikaansaamat haitat tulevat kaikille tutuiksi, ja vähitellen kansantalouden näkökulma vaihtuu maailmantalouden näkökulmaksi. Ja siitä näkökulmasta katsottuna esittämäni ratkaisu on mitä luonnollisin, kannattavin ja moraalisin askel kohti parempaa maailmaa.

No, tästähän tulikin aika pitkä kirje, mutta toivottavasti onnistuin selittämään tätä teoriaani taas vähän paremmin, niin ettet koe sitä kovin ristiriitaiseksi omien ajatustesi kanssa. Sillä, kuten näet, luotan sen hyvyyteen – kaikissa tarkoittamissasi merkityksissä – kuin kallioon. Olen muuten laittanut kirjoituksiani myös nettiin http://personal.inet.fi/surf/openecon joille sivuille tietenkin toivoisin lukijoita.

Kaikkea hyvää,

Matti

Kotisivulle