Puuttumatta tässä sen enempää Tobinin veroon,
jonka hallinnollisista vaikeuksista ja byrokratiaa
lisäävistä ominaisuuksista olen paljolti samaa
mieltä Jouko Ylä-Liedenpohjan kanssa (Tieteessä
tapahtuu 8/2001), kiinnittäisin huomion hänen
näkemykseensä valuutta- ja
osakekurssispekuloinnista. Ylä-Liedenpohja pitää
spekulointia täysin ratkaisevana kansantalouksien
elinvoimaisuudelle. Eli kun spekulantit myyvät
kohteita ylihintaisina ja ostavat alihintaisina,
"spekuloinnin tuloksena sijoituskohteiden
hintojen voi siten katsoa vastaavan paremmin niiden
todellista arvoa". Näin spekuloijat ja
arbitroijat auttavat kansantalouksien voimavaroja
hakeutumaan tuottavimpaan käyttöönsä.
Mitä Ylä-Liedenpohja mahtaa tarkoittaa
sijoituskohteiden, valuuttojen, osakkeiden jne.
todellisella arvolla? Tuskin olen aivan väärin
ymmärtänyt taloustiedon perusteita, kun pidän
osakkeiden yms. arvoja aina ja periaatteessa vain
arvauksina siitä, kuinka arvokasta reaaliomaisuutta
niillä tulevaisuudessa voidaan hankkia. Ellei
spekuloijilla ole sen varmempaa tietoa tästä kuin
pitkäaikaisilla sijoittajilla, mikä on
normaalioletus, spekulointi on luonteeltaan vain
arvauksien arvaamista. Toisin sanoen,
Ylä-Liedenpohja väittää, että arvauksien
arvaaminen auttaa itse arvauksia osumaan paremmin
oikeaan. Tämä on omituinen ajatus. Kuinka se, että
suurin joukoin arvataan minkä arvoisiksi muut
arvioivat jonkin reaalitalouden muutoksen, parantaa
arvioinnin oikeellisuutta? Eikö tällaisella
toiminnalla ole taipumus pikemminkin voimistaa myös
virhearvioita; korostaahan se suosituimpia arvauksia,
tekee niistä ikään kuin enemmän totta; miljoona
kärpästä ei voi olla väärässä. Siinä määrin
kuin spekulatiivinen toiminta on harjoittajalleen
kannattavaa, se saa energiansa juuri tämän itse
voimistamansa massapsykologisen ilmiön
hyödyntämisestä. Menestyneiden spekuloijien ei
tarvitse olla sen parempia sijoittamisen
"asiantuntijoita" kuin pitkäaikaisetkaan
sijoittajat, riittää kun he ovat parempia
massapsykologian taitajia.
Tietysti massapsykologiaakin voidaan käyttää
talouden piristämiseen, mutta massojen kautta
ohjatun talouden tulokset eivät välttämättä
vastaa pitkällä tähtäimellä yksilöiden etuja.
Viittaan tässä samaan ilmiöön kuin
Ylä-Liedenpohjakin: Natsi-Saksankin ensimmäisiä
askelia totalitarismin suuntaan oli talouden
piristäminen massapsykologian keinoin.
Kiintoisan kuvan Ylä-Liedenpohjan ja laajemminkin
nykyisen talousteoretisoinnin nurinkurisista
ajatuksista saa, kun tarkemmin analysoi hänen
tekstiään rationaalisten kuplien olemassaolosta.
Hänen mukaansa kuplat ovat mahdollisia, mutta laajaa
evidenssiä niiden esiintymisestä ei ole: suuretkaan
muutokset pörssikursseissa eivät johdu siitä,
että spekulantit olisivat yks kaks tehneet
täyskäännöksen, vaan siitä, että markkinoille
alkaa tihkua tietoja, joiden mukaan maailman
kuluttajat eivät tulekaan käyttämään rahaa niin
kuin on ennustettu.
Siis mitä? Jotkut ovat ennustaneet pahasti väärin
ja kurssit ylireagoivat, mutta kun jossain vaiheessa
saadaan oikeaa tietoa, kurssit tasaantuvat ja asia
muuttuu hyväksi. Pintaa syvemmälle päästäksemme
on pari kysymystä kuitenkin tehtävä. Ensiksi,
ketkä ovat ennustaneet väärin ja mikä on
spekulanttien osuus? Olisiko niin, että yritysten
kannattaa esittää mieluummin vähän optimistisia
kuin neutraaleja ennusteita ja että spekulanttien
kannattaa vahvistaa optimismia, koska mitä enemmän
massoja saadaan mukaan, sitä suurempia vetoja on
voitettavissa. Toiseksi, onko kaikki hyvin, kun
jossain vaiheessa palataan
"normaalitasolle"? Jos näin olisi,
kaikkihan olisi aina hyvin, koska joskus kuitenkin
kaikki tasaantuu. Näin ihmiset eivät kuitenkaan koe
asioita vaan käytännössä ja pienten toimijoiden
todellisuudessa jo pienetkin arvopaperikurssien
yliheilahtelut saattavat koitua kohtalokkaiksi
turhien konkurssien ja vasaran alle joutuneiden
omaisuuksien muodossa. Puhumattakaan suurten
yliheilahteluiden seurauksista.
Tosin tähänkin nykytaloustieteellä on vastaus,
jonka Ylä-Liedenpohja esittää valuuttapakoa
käsitellessään. Hän myöntää, että ne
aiheuttavat varsin suuria tuotannon menetyksiä,
mutta: "Valuuttapaot voivat kuitenkin toimia
ennaltaehkäisevästi tulevaisuuden talouspolitiikan
ja lainanmyöntämispolitiikan hoidossa. Tuotannon
menetyksiä aiheuttavia valuuttapakojahan täytyy
tapahtua jonkin verran, jotta niiden ehkäisevä
luonne olisi uskottava. Valuuttakriisit kehittävät
myös tervettä riskienhallintaa sekä
rahoituksenvälittäjissä että yrityksissä".
Varmasti näin on, aivan kuten liikenneonnettomuudet
voivat toimia ennaltaehkäisevästi tulevaisuuden
liikennepolitiikan hoidossa ja onnettomuuksia täytyy
tapahtua jonkin verran, jotta niiden ehkäisevä
luonne olisi uskottava.
Kuitenkin, miksi tällainen itsestäänselvyys
esitetään näin päin? Onko niin, että
kansantalousmiehen näkökulmasta katsottuna
varsinaisena ongelmana eivät olekaan tuotannon
menetykset, konkurssit ja muut onnettomuudet vaan
huono talouspolitiikka ja epäterve riskienhallinta,
joiden oikaisemiseen mikään uhraus ei ole liian
suuri?
Olisiko tässä nyt koko markkinatalouden idea
ymmärretty aivan väärin päin. Palaan vielä
Ylä-Liedenpohjan selitykseen, kun hän toteaa
kurssiromahduksen tapahtuvan, kun "markkinoille
alkaa tihkua tietoja, joiden mukaan maailman
kuluttajat eivät tulekaan käyttämään rahaa niin
kuin on ennustettu". Siis mistä tihkuu tietoja
minne? Ylä-Liedenpohjan mukaan markkinoille, siis
sijoittajille, arbitraattoreille ja spekuloijille
tihkuu tietoja kuluttajilta. Tämän sananvalinnan
ilmaisemassa mielessä kuluttajat, maailman ihmiset,
eivät oikeastaan toimi markkinoilla. He ovat
sinänsä tärkeitä kuluttajina ja tiedonantajina
– ja loppujen lopuksi kaikkihan tehdään
heidän ehdoillaan ja heidän hyväkseen – mutta
kuluttajien suuri tehtävä on auttaa oikeita
markkinavoimia, sijoittajia, arbitraattoreita ja
spekuloijia tärkeissä toimissaan.
Kuinka minusta tuntuu, että tämä ajatusmalli on
tuttu jo vähän toisesta yhteydestä. Siitä ei ole
kovinkaan kauaa, kun joku esitti tosissaan, että
työläisten tarpeet ja mielipiteet ovat sinänsä
tärkeitä – ja loppujen lopuksi kaikkihan
tehdään heidän ehdoillaan ja heidän hyväkseen
– mutta työläisten suuri tehtävä on auttaa
sosialistisia johtajia ja suunnittelijoita
tärkeissä toimissaan. Jos näiden samanlaisten
ajatusrakenteden noudattaminen johtaa myös toisiaan
muistuttaviin tuloksiin, näyttää vahvasti siltä,
ettei hyvään talouspolitiikkaan ja terveeseen
riskienhallintaan päästä Ylä-Liedenpohjan oppien
avulla.