Sosialistisen järjestelmän kehitys
Edellisessä kappaleessa kuvatulla tavalla kehittyneestä lamasta ei ole kuin yksi poispääsy: kapitalistiselle poliittiselle komponentille vastakkaisen poliittisen komponentin, sosialismin kehittyminen.
Sosialistinen taloudellinen järjestelmä perustuu sille mahdollisuudelle, että omistajien ja rikkaiden käyttämää taloudellispoliittista valtaa vastaan voidaan kehittää työläisten ja köyhien järjestelmällisen yhteenliittymisen poliittistaloudellinen valta. Kapitalistinen valtahan on periaatteessa yhden henkilön poliittista valtaa, joka voidaan fyysisesti voittaa esimerkiksi kahden henkilön samaan suuntaan järjestyneellä vallalla.
Sosialistisen talouden tarkoituksena on siis vaikuttaa joukkovoimalla kapitalistiseen talouteen ja ohjata taloudellisia hyötyjä alaspäin kapitalistisen mekanismin ylöspäin vievää voimaa vastaan, niin että parannetaan alimmassa asemassa olevien ihmisten toimeentuloa ja heidän mahdollisuuksiaan toimia yhteiseksi hyödyksi. Näin saavat alkunsa sosialistiset ammattiyhdistysliikkeet, puolueet ja valtiovallat, ja kussakin yhteiskunnassa ne etenevät ja kasvavat niin pitkälle kuin yhteiskunnan kapitalistisessa taloudessa on tarvetta ja tilaa.
Sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tavat ovat aikojen kuluessa muodostuneet erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden (muun muassa uskonnollisten ja poliittisten) etuja ajavien ihmisten välisille tasavertaisille sopimuksille mahdollisiksi, sosialisteilla on mahdollisuus päästä kapitalistien kanssa sellaiseen sopimusjärjestelyyn, joka voidaan toteuttaa yhteisen poliittisen elimen sisällä. Se oli mahdollista läntisen kristikunnan valtioiden piirissä — tosin vasta suurten vaikeuksien kautta — kun siirryttiin demokraattiseen hallitusmuotoon ja kaksinapaiseen oikeisto—vasemmisto -politiikkaan. Kummallakin puolella hyväksyttiin demokraattisen valtiovallan auktoriteetti ja talouselämän sosialistista ohjausta alettiin suorittaa demokraattisesti välittyvien tahdonilmausten ohjaamana.
Tällaisessa yhteiskunnassa taloudellisten valtausten, tuotantovälineiden ja kauppaoikeuksien omistus pysyy pääosin yksityisillä henkilöillä ja yrityksillä, jotka noudattavat kaupankäynnissään edelleen kapitalistista periaatetta. Sosialismin tasapainottavaa tehtävää — taloudellisten hyötyjen ohjausta kapitalistisessa rakenteessa ylhäältä alas — suoritetaan lähinnä lisääntyvällä verotuksella, jolla ohjataan varoja yhteisiin, sosiaalisiin tarkoituksiin. Yleisellä koulutuksella, sairaanhoidolla ja niin edelleen saadaan köyhinkin kansa pysymään hengissä, kehittymään ja työskentelemään yhteisen taloudellisen edun puolesta. Myös verotuksesta riippumattomilla tulonsiirroilla ja tukiaisilla voidaan lisätä kapitalistisen mekanismin heikentämää kysyntää, kasvattaa yhteistä kulutusta ja lisätä työpaikkoja.
Sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ei ole ollut tapana tehdä sopimuksia erilaisten uskonnollisten ja poliittisten instituutioiden välillä, kapitalistien ja sosialistien mahtuminen samaan valtarakenteeseen on epätodennäköistä. Jos kapitalistinen rakenne on heikko ja voitettavissa, sosialistinen liike ottaa koko kapitalistisen ohjausvallan hallintaansa ja koko yhteiskuntajärjestys muuttuu sosialistiseksi. Valloituksen, tuotannon ja kaupan välineet otetaan mahdollisimman täydellisesti yhteiskunnalliseen omistukseen — kuten kävi muun muassa Neuvostoliiton syntyessä — ja niiden käyttöä aletaan ohjata yhteisen poliittisen elimen suunnitelman mukaan jokaisen parhaaksi.
Kun sosialistinen ajatus yhteisesti ohjata taloudellista tuotantoa ja tuotteiden jakautumista yhteiskuntaan saa järjestyneen ja käytännössä vaikuttavan muodon, yhteiskuntaan syntyy uusi taloudellisia edullisuuksia eli hintasuhteita suhteuttava järjestelmä. Luonnollisen taloudellisen suhteutuksen ja kapitalistisen suhteutuksen lisäksi muodostuu sosialistisia edullisuussuhteita muodostava järjestelmä.
Koska taloudellisia hyötyjä voidaan ohjata suoraan poliittisesti, valtaan päässeiden ihmisten kannattaa ohjata niitä alaspäin viennin ohella siten, että heidän oma poliittinen valtansa lisääntyy. Se on edullista heille itselleen ja se on edullista myös yhteiskunnalle, koska näin he voivat suorittaa entistä paremmin yleiselle edulle tärkeää tehtäväänsä. Siten poliittisessa rakenteessa ylhäällä olevien kannattaa ohjata taloudellista etua niille, jotka ovat heille poliittisesti lähimpiä ja hyödyllisimpiä; samalla tavalla kuin kapitalistisessa järjestelmässä kapitalistien kannattaa suosia niitä, jotka ovat heille taloudellisesti lähimpiä ja hyödyllisimpiä.
Koska politiikkaan liittyy väistämättä sellainen ominaisuus, että korkeammalla olevat voivat muuttaa sääntöjä edukseen paremmin kuin alhaalla olevat, poliittisesti taloudellisia hyötyjä ohjaava toiminta alkaa kasvattaa poliittisen vaikutusvallan eroa poliittisesti hyväosaisten ja huono-osaisten välillä. Yhteiskunnassa vallitsevat edullisuussuhteet alkavat sosialistisesta vaikutuksesta muodostua sellaisiksi, että sekä taloudellista hyötyä että poliittista valtaa määrätä taloudellisista asioista ohjautuu poliittisessa rakenteessa ylöspäin. Tätä sanotaan sosialistiseksi mekanismiksi ja käytännössä se aiheuttaa tuotteiden hintojen suhteutumisen niin, että ostaja saa viidellä markalla sellaisen tuotteen, joka edistää sosialistisen mekanismin toimintaa, kun vaihtoehtona on kuusi markkaa maksava vastaavanlainen tuote.
Sosialistinen mekanismi sisältää siis samanlaatuisen perusristiriidan kuin kapitalistinenkin mekanismi. Se on taloudellisesti edullinen siinä, että se ohjaa materiaalista hyvinvointia huonosti toimeen tuleville, mutta se on epäedullinen siinä, että se vähentää tavallisten ihmisten valtaa tehdä talouttaan koskevia päätöksiä.
Sosialistinen rakenne toimii hyvin ja kokonaisuuteen nähden edullisesti niin kauan kuin hyötypuoli on suurempi kuin haittapuoli. Mutta kun sosialistisesti ohjattu talous laajenee ja järjestelmällistyy ja tavallisten ihmisten vaikutusvalta omiin asioihinsa tulee pieneksi, heiltä surkastuu kyky yhteiskunnallisten ja taloudellisten yhteyksien ymmärtämiseen: he menettävät työntekokykynsä riippumatta taloudellisesta hyvinvoinnistaan.
Tämä pätee niin idässä kuin lännessäkin eikä tähän ole sosialistisessa rakenteessa mitään ratkaisua sen enempää kuin kapitalistisessa rakenteessa on ratkaisua siihen, että rikkaiden ja köyhien erot kasvavat. Kapitalismi ei kuitenkaan enää käy ratkaisuna sosialismin vaikeuksiin, sillä jokainen siirtyminen kapitalistisempaan suuntaan aiheuttaa samoja vanhoja ongelmia, joiden hoitaminen vaatii taas lisääntyvää sosialismia.
Kapitalistisen ja sosialistisen järjestelmän päällekkäisyys — joka on leimaavaa juuri nykyiselle ajalle — aiheuttaa yhteisvaikutuksena sen, että vähitellen kummankin järjestelmän ominaisuudet summautuvat samalla kun taloudellinen mittakaava tulee laajemmaksi. Rikkaat tulevat rikkaammiksi ja köyhät köyhemmiksi kuten ennenkin, mutta erityisesti yhteiskuntien väliset erot kasvavat, koska niille ei ole muodostettavissa merkittävää sosialistista tasausta. Samalla kunkin yhteiskunnan sisällä sen poliittisten ja taloudellisten etujen suhteista määräävät päättäjät parantavat asemiaan ja tavallisten ihmisten vaikutusvalta vähenee.
Kun kehitys etenee asteeseen, jossa köyhät yhteiskunnat tulevat niin köyhiksi, etteivät ne voi millään tavoin olla rikkaille yhteiskunnille hyödyksi ja kun rikkaimpienkin yhteiskuntien alimmalla sosiaalisella tasolla olevat tavalliset työläiset eivät enää osaa työskennellä yhteiskunnallisesti edullisella tavalla, joudutaan taloudelliseen tilanteeseen, jota tässä sanotaan jälkisosialistiseksi vaiheeksi. Kun se kehittyy kriisiksi, siihen ei ole muuta ratkaisua kuin siirtyminen sekä kapitalismille että sosialismille vastakkaiseen talousjärjestelmään, joka hajoittaa sekä kapitalistista että sosialistista valtaa alaspäin tavallisille ihmisille.