Optiotko oikein?

On se voimakas tuo rahan mahdin häiritsevä vaikutus ihmisten eettiseen päättelykykyyn. Nyt jo Turun yliopiston filosofianlaitokselta kaikuna kuuluu (Mikko Wennberg, Talouselämä 37/2000) tuttu kapitalistinen liturgia johtajien optioiden oikeellisuudesta ja kohtuullisuudesta.

Näin Wennberg: optiot eivät anna aihetta moraaliseen kritiikkiin -- paitsi kateellisille ja tietämättömille -- koska 1) optiot kannustavat johtajia parempiin tuloksiin, 2) on perusteltua sitoa arvokkaimmat johtajat optioilla yrityksen tuloksentekijöiksi, 3) optioilla viestitää n yrityksen tulevaisuudenuskoa, 4) vanhat omistajat maksavat koko lystin ja 5) verojen kautta optiot hyödyttävät koko yhteiskuntaa.

Käydäänpä nyt asia läpi kohta kohdalta.

Ensimmäinen kohta. Mitä nämä tulokset ovat, joihin johtajia optioilla kannustetaan? Eivätkö yritykset tähtää optioillaan siihen, että johtajat ottavat kaiken irti itsestään ja alaisistaan, niin että jokaisen on pakko omistautua vain työlle ja voitontavoittelulle, jotta itse kunkin yritys pärjäisi yhä kovemmassa kilpailussa toisiaan vastaan. Mutta mitä erinomaista siinä on, että ihmiset uhraavat kaiken aikansa ja energiansa rahan ahnehtimiseen? Eikö yleisen hyvän kannalta olisi edullisempaa, jos ihmisille annettaisiin parempi mahdollisuus nauttia myös muista arvoista, kilpailla kevyemmin, jakaa itseää n ja osaamistaan myös perheelle, lapsille ja vanhuksille ja huolehtia luonnonkin hyvinvoinnista?

Toinen kohta. Jos ajatellaan, että moraalista on se, mikä on yhteisesti eli myös kaikille yrityksille eduksi, niin miksi parhaat johtajat pitäisi sitouttaa yrityksiinsä? Hyvä johtajahan saattaisi palvella yhteiskuntaa vielä paremmin jossain toisessa yrityksessä, jolloin onnistunut optioilla sitouttaminen vain haittaa yhteistä hyvää. Jos taas johtaja on yhteiselle taloudelle hyödyllisimmillään juuri siinä yrityksessä, jonka asioihin hän on jo perehtynyt, niin vapaat palkkamarkkinat toimivat parhaiten hänen rahallisena sitouttajanaan.

Kolmas kohta. Miksi ihmeessä yrityksen tulevaisuudenuskoa olisi yleensäkään julistettava? Jos julistettu tulevaisuudenusko aiheuttaa jotain muuta toimintaa kuin tietoon perustuva arvio, niin eikö kyse ole harhauttamisesta ? Jos ja kun kaikki osakemarkkinoilla toimivat yritykset nostattavat uskoa yrityksiinsä yli yhteisen toteutumismahdollisuuden, niin eikö juuri se saa aikaan osakemarkkinoiden aaltoilua ja pahimmassa tapauksessa, koko yleisen kehitysuskon osoittauduttua epärealistiseksi, markkinoiden romahtamisen ja laman?

Neljäs kohta. Miten se parantaa optioiden moraalisuusarviota, että osakkeenomistajat maksavat ne? Onhan itsestään selvää, että se maksaa, joka hyödyn ostaa. Mutta missä on tämän kaupankäynnin yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus? Kun työläinen saa palkkansa siitä, että kuluttaja arvioi hänen työnsä tuloksen, kuten liberaalin etiikan mukaan oikein onkin, niin option saaja ansaitsee aivan muulla tavalla: osakekurssien joko yleisestä tai erityisestä noususta. Edellisessä tapauksessa johtajan palkkio tulee siitä, että hänestä riippumatta hänen alansa kehittyy ja kurssit nousevat. Miksi tätä pitäisi palkita? Jälkimmä isessä tapauksessa palkkio tulee siitä, että johtajan yritys pärjää muita paremmin eli, yleisen tason pysyessä samana, voittaa vastaavasti markkinaosuuksia häviäjiltä. Mutta miksi sitäkään pitäisi yleisesti palkita, että toinen voittaa toiselta. Siltä osinhan tilanne on verrattavissa kenraalien palkitsemiseen sodan aikana: vaikka kansakunnat tietysti kannustavat kenraalejaan suurin lupauksin voiton mukanaan tuomista eduista, niin eihän se kokonaisuuden kannalta ole hyödyllistä eikä moraalista, että ihmisiä palkitaan siitä, että he mahdollisimman tehokkaasti anastavat toistensa maita ja läänejä.

Viides kohta. Mitä kummaa verojen maksulla on tekemistä jonkin taloudellisen toiminnan oikeudenmukaisuuden kannalta? Jos jokin vaihdanta, esimerkiksi varastaminen, on väärin, niin ei kai sen verottaminen tee sitä oikeaksi. Jos näin olisi, niin eikö olisi vielä moraalisempaa ja hyödyllisempää, että varastaminen laillistettaisiin ja sillä saatuja tuloja alettaisiin verottaa vähän korkeammalla prosentilla kuin optioita verotetaan?

Toisin sanoen: eikö olisi rehellistä vain todeta, että onhan optioiden käyttäminen epäeettistä, mutta muutakaan emme voi, kun kilpailu on niin kovaa. Vai jääkö tällöin vaivaamaan kysymys, että ehkä jotain pitäisi sittenkin voida?

Matti Hyryläinen

Vihti

Etiikka on muutakin kuin taloudenpitoa

Varmaankin minun on syytä tarkentaa sanomaani (Talouselämä 41/2000); niin heikosti Mikko Wennberg näyttää sen ymmärtäneen (Talouselämä 43/2000). Kun kirjoitin rahan häiritsevästä vaikutuksesta ihmisten eettiseen päättelykykyyn, en suinkaan väittänyt, että kenenkään yksittäisen henkilön rahallinen asema suoraan vaikuttaisi hänen ajatuksiinsa oikeasta ja väärästä – vaikka näinkin voi tapahtua.

Tarkoitin sitä, että yleisesti ottaen moraali nähdään nykyisin häiritsevässä määrin taloudellisena kysymyksenä. Etiikaltaan kyseenalaista tekoa pidetään oikeana tai vääränä lähinnä sen perusteella, onko siitä rahallista hyötyä vai ei. Tällöin muiden tavoittelemisen arvoisten asioiden ajaminen jää eettiseen vähemmistöön. Lähes kaikki ihmiset ympäri maailman arvostavat kuitenkin myös vapaa-aikaa, hyviä perhesuhteita, eriarvoisiin ryhmiin jakautumatonta yhteiskuntaa ja turmeltumatonta luontoa. Rahalla mitatut hyvät teot saattavat olla – ja näyttävät yhä enemmän olevan – ristiriidassa näillä tuloksilla mitattujen hyvien tekojen kanssa. Jos siis yleiseen rikastumiseen keskittyminen, mm. optioiden avulla, vähentää vapaa-aikaa, hankaloittaa perhesuhteita, voimistaa sosiaalisia vastakkainasetteluja ja työntää luonnosta huolehtimisen tuonnemmaksi, niin mistä se saa moraalisen oikeutuksensa?

Toiseksi tarkoitin sitä, ettei erityisesti yksityisen taloudellisen hyödyn saamista voida pitää teon moraalisena perusteena. Ymmärrän kyllä Wennbergin ajatuksen, että johtajien tehtävä poikkeaa muiden työntekijöiden tehtävästä ja että johdon optiot saattavat olla yrityksen menestymiselle taloudellisesti perusteltuja. Mutta ei se vielä tarkoita, että ne olisivat eettisesti perusteltuja. On muistettava, etteivät kapitalistiset markkinat ole pelkkää win-win kilpailua, jossa kaikki voittavat. Ne ovat myös nollasummapeliä, jossa toisen voitto on toisen tappio. Jos tässä kilpailussa käytetään kaupanteossa painostusta, kiristystä, ihmisten eriarvoistamista tms., niin kai silloin on todettava, ettei menettely ole moraalista vaikka voittajat saavuttaisivatkin sillä itselleen taloudellista hyötyä.

Kysymys on siis siitä, liittyykö johtajien optioihin mainitunlaisia eettisiä vinoutumia. Ainakin voidaan sanoa, että kun tiettyyn ihmisryhmään sovelletaan aivan eri palkitsemisperiaatetta kuin toiseen, niin silloin näille ryhmille annetaan periaatteessa eri arvo. Kun se tapahtuu vieläpä niin, että niille, joilla jo ennestään on paljon, annetaan muilta suljettu optio vielä enempään, niin periaatteessa kyse on samasta menettelystä kuin mitä käytettiin sääty-yhteiskunnassa, kun jo sinänsä rikkaille maanomistajille annettiin muilta suljettuja oikeuksia varojensa kasvattamiseen. Tietenkin tälle oli hyvä taloudellinen syy: maanomistajat tarvitsivat rahaa maidensa puolustamiseen ja lisämaiden hankkimiseen, joiden tekojen katsottiin hyödyttävän koko valtakuntaa. Mutta oliko järjestely moraaliltaan kestävä?

En myöskään unohtanut periaatetta, että omistajilla on moraalinen oikeus päättää omasta omaisuudestaan. Oikeus on kuitenkin rajoitettu vain moraaliseen käyttöön. Esimerkiksi: aseitaan ei saa käyttää painostukseen, tietojaan ei saa käyttää kiristykseen eikä rahojaan saa käyttää lahjontaan. Jos optiot ovat epämoraalisia, niin myöskään niihin sijoittaminen ei ole eettisesti hyväksyttävää, riippumatta siitä kenen rahoja siihen käytetään tai ketkä siitä hyötyvät.

Matti Hyryläinen