Viime aikoina varsin moni on joutunut J. P. Roosin tavoin (H.S. 9.4.2000) yllättävään tilanteeseen. Selvästä ahneudesta onkin nyt, kun omalle ahneudelle on avautunut reaalinen ja laillinen toimintaympäristö, tullut "vaikea juttu". Rooskin on alkanut nähdä osakerikastumisessa myös hyviä puolia: "nyt ihmisillä on kerrankin mahdollisuus päästä sen kepin toiseen päähän" (joka vähentää väkeä yrityksistä ja pienentää koulutuksen määrärahoja). Ehkä ajatuksena on se, että kun itse on kepin molemmissa päissä, kuritus on lievempää. Eivät kaikki kuitenkaan mahdu keppiä heiluttavaan päähän. Ja eikö syrjään joutuvien kuritus ole sitä voimakkaampaa mitä enemmän väkeä keppiä heiluttaa?

Mutta onko osakesijoittaminen epäeettistä, siis riippumatta sen laillisuudesta tai yleisyydestä? Tehdään lyhyt analyysi asiasta. Ainakin varastaminen on epäeettistä. Tuskin on kulttuuria, jossa varastaminen olisi hyväksyttyä – paitsi ehkä silloin, kun varastetaan kokonaan toisen kulttuurin jäseniltä. Myös korruptio ja sisäpiirikaupat ovat ainakin länsimaissa eettisesti tuomittavia. Samoin on kiristämisen ja pettämisen laita. Yhteistä näille epäeettisille omaisuuden siirroille on se, etteivät ne ole tasapuolista kaupankäyntiä. Otetaan joko väkivalloin, valta-asemaa tai etuoikeuksia hyväksikäyttäen, uhkaamalla tai tietoa salaten tai vääristäen.

Tiukan teoreettisessa mielessä oikeastaan kaikessa sellaisessa vaihdannassa on osa varastamista, joka ei tapahdu ideaaleilla markkinoilla, vapaiden ja tasa-arvoisten yksilöiden kesken, ilman etuoikeuksia ja valta-asemia. Niinpä aina silloin, kun kaupankäynti tapahtuu etuoikeuksia tai valta-asemia hyödyntäen, joku vähän varastaa. Tällaista voidaan sanoa rakenteelliseksi varkaudeksi. On tietysti selvää, että täysin ideaalit ja eettiset markkinat ovat käytännössä mahdottomat; ihminen on organisoituva ja etuoikeuksia tavoitteleva olento. Se ei kuitenkaan estä meitä pitämästä rakenteellistakin varastamista tuomittavana. Tuomitaanhan nakkisämpylän varastaminenkin; miksi emme tuomitsi sellaista varkautta, jonka seuraukset juuri sen rakenteellisuudesta johtuen ovat todella suuret.

Mutta eikö osakekauppa tapahdu vapaasti ja tasa-arvoisesti? Vapaasti kyllä, tasa-arvoisesti ei. Muun muassa siitä syystä (muitakin syitä on), että osakeyhtiöt nauttivat tärkeää etuoikeutta yksityisiin henkilöihin verrattuna. Osakeyhtiön omistajat vastaavat yrityksensä veloista vain osakkeisiin sijoittamallaan summalla, kun yksityinen ihminen vastaa veloistaan koko omaisuudellaan. Tämä etuoikeus on lähes jokaisessa maassa valtiovallan vahvistama, koska kukin kansakunta pitää tarpeellisena sitä, että yritykset saavat edullisesti pääomia kasvaakseen ja pystyäkseen kilpailemaan muiden maiden yrityksiä vastaan.

Osakkeisiin liittyy siis etuoikeus, joka tekee niillä käydyn kaupan rakenteellisesti epäeettiseksi. Ne, jotka pystyvät hankkimaan enemmän osakkeita kuin muut, saavat ylimääräistä etua muihin nähden ja pystyvät hankkimaan osakkeita entistä enemmän. Tänään talouden kasvaessa ja kansainvälistyessä epäeettisyyden seuraukset nähdään siinä, että rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa voimakkaasti. Ja rikkaat selittävät, ettei asialle voida mitään, koska markkinat niin määräävät. Ja kun tulee laman

vuoro, epäeettisyys materialisoituu konkursseissa, joissa velat jätetään muiden maksettaviksi silloinkin, kun osakkeenomistajien varallisuus riittäisi niiden maksamiseen. Ja rikkaat selittävät, ettei asialle voida mitään, koska laki niin määrää.

Voitaisiinko osakeyhtiöjärjestelmä tehdä eettisemmäksi? Voitaisiin, ja mielestäni se olisi myös taloudellista. Tässä asiassa se tarkoittaisi siirtymistä täydellisempiin markkinoihin. Valtiovallat luopuisivat osakeyhtiöiden erikoiskohtelusta. Kaikkien yritysten omistajat asetettaisiin täyteen vastuuseen yrityksistään ja niiden veloista niin kuin yksityisetkin henkilöt vastaavat omistuksistaan ja veloistaan. Tämä muuttaisi markkinoita dramaattisesti. On huomattava, että yrittäjillä on verottajan lisäksi kaksi eri tahoa, joille he voivat velkaantua, työntekijät ja tavaroiden toimittajat toisaalla ja rahoittajat toisaalla. Yrittäjät tuskin pääsisivät sellaisiin sopimuksiin edellisten kanssa, että he maksavat velkansa vain jos yritys menestyy. Vapaasti valitessaan työläiset ja toimittajat olisivat mieluummin ilman asemaansa heikentäviä sopimuksia. Myös rahoittajien asema muuttuisi. Kaikki eivät välttämättä haluasi sijoittaa rahojaan täyden omistamisen vastuulla, vaan he sijoittaisivat niin kuin nytkin valmiina menettämään korkeintaan sijoittamansa summan. Tämän he voisivat tehdä erillisillä sopimuksilla, mutta he eivät enää omistaisi yritystä eivätkä määräisi sen asioista.

Omistus ja rahoitus eriytyisivät eri markkinoiksi. Markkinat toimisivat paremmin ja rahamarkkinoiden valta heikkenisi. Näin saataisiin siis sekä eettinen että markkinataloudellinen ratkaisu. Miksi asiasta ei edes keskustella? Missä ovat globaalin etiikan kannattajat, missä kapitalismin kriitikot, missä markkinavapauden apostolit? Ovatko he kaikki tosiaan vain etsimässä uusia sijoitusvinkkejä helpon rahan toivossa?

Kotisivulle