Kun keskustellaan luonnontieteen ja tekniikan kehityksen merkityksestä ihmisille ja kysytään, onko se hyväksi vai huonoksi — mitä kysymystä muiden mukana sekä Georg Henrik von Wright että Erik Allardt näyttävät pitävän tärkeänä — kysymys on jo sillä tavalla hedelmättömästi asetettu, ettei siihen vastaamalla kehityksen suunta muutu. Tästähän on jo vuosikymmenien kokemus.
Käytännössä tähän kysymykseen ei nimittäin löydy kuin sellaisia vastauksia, joissa todetaan osan tieteen ja tekniikan tuloksista olevan hyvää ja osan huonoa. Näin joudutaan sen suuntaisiin päätelmiin, että hyvää on sellainen tieto ja tekniikka, jolla saadaan ihmisille hyviä tuntemuksia vähällä luontoon kohdistuvalla rasituksella — millaisen tekniikan saavutuksia ovat esim. kynä ja paperi — ja huonoa on sellainen tieto ja tekniikka, jolla ihmistä ja luontoa alistetaan — minkä tekniikan tuloksia ovat esimerkiksi ydinaseet ja suuret metsäkoneet. Edelleen joudutaan päättelemään, että tilanteen parantamiseksi huonon tekniikan käyttöä on rajoitettava. Mutta tässä joudutaan ylikäymättömään ongelmaan, sillä fyysisen tasapainon vuoksi rajoittamista ei voida suorittaa hyvää tekniikkaa käyttäen. Rajoittamiseen tarvitaan juuri sitä tekniikkaa, jota pyritään rajoittamaan: tekniikaa, joka tuottaa tehokkaampia aseita ja enemmän paperia. Tästä syystä tieteellisteknisen kehityksen hyödyllisyyttä tai haitallisuutta koskevat keskustelut päättyvät tuloksettomina.
Jotta tätä ongelmaa käsiteltäessä saataisiin vastaus, joka ei heti johda samaan vanhaan umpikujaan, kysymys on asetettava toisella tavalla.
Ensin on huomattava, että todellista käytännön kehitystä eivät ohjaa hyvyydet ja huonoudet vaan niiden suhteellisuudet, kannattavuudet. Tiedon ja tekniikan ohjautumisessa tärkeimpiä kannattavuuksia ovat poliittiset kannattavuudet ja taloudelliset kannattavuudet. Poliittisista realiteeteista johtuu, että yhteiskunnallisissa ohjauspyrkimyksissä on suosittava sellaisia tietoja ja tekniikoita, jotka ovat poliittisesti kannattavia eli jotka johtavat suurempaan valtaan. Kukaan ei pääse ohjaamaan yhteiskunnallista kehitystä ottamatta huomioon esimerkiksi sitä, kuinka paljon kannattavampi televisio on poliittisena välineenä kuin megafoni. Taloudellisista realiteeteista taas seuraa se, että on suosittava sellaisia tietoja ja tekniikoita, jotka ovat taloudellisesti kannattavia eli joiden käytöllä saadaan taloudellista hyötyä. Kukaan ei pääse ohjaamaan taloudellisen kehityksen suuntaa esimerkiksi kehittämällä hevosrattaita silloin kun lentokonettakin voidaan kehittää.
Toiseksi on huomattava, että esitetynlaiset kannattavuudet ovat mitattavia ja juuri mittaustulokset ohjaavat käytännössä ihmisten toimintaa. Tieto, jolla saavutetaan pääministerin paikka on poliittisesti kannattavampi kuin tieto, jolla saavutetaan kansanedustajan paikka, koska pääministerillä on mitattavasti enemmän valtaa kuin kansanedustajalla. Tekniikka, jolla pystytään valmistamaan kynä ja paperi viidellä markalla on mitattavasti markan kannattavampi kuin tekniikka, jolla ne pystytään valmistamaan kuudella markalla. Tällaisten kiistämättömien ohjeiden mukaan ihmiset toimivat riippumatta siitä, mikä on heidän mielipiteensä tekniikan hyödyllisyydestä. Mistä syystä nekin ihmiset, jotka vastustavat tekniikan kehitystä, ostavat kynän ja paperin mieluummin viidellä kuin kuudella markalla, ja ohjaavat näin teknistä kehitystä nykyiseen suuntaansa.
Kolmanneksi on huomattava, että kannattavuussuhteiden mitta-asteikot eivät ole muuttumattomia vaan ne muodostuvat siitä, kuinka ihmiset järjestävät yksittäiset arvostuksensa yhdessä noudatetuksi mitta-asteikoksi. Tämä järjestäminen tapahtuu yhteiskuntajärjestelmän perustalta. Kun yhteiskuntajärjestelmä ymmärretään juuri siksi järjestelmäksi, joka muodostaa sen mittapuun, jonka avulla ihmiset arvioivat poliittisia ja taloudellisia kannattavuuksia — jotka puolestaan määräävät sen, millaista tietoa ja tekniikkaa on kannattavaa käyttää — päästään keskustelussa sellaisiin kysymyksiin, joiden ratkaiseminen saattaa johtaa todelliseen muutokseen yhteiskunnan käyttämän tieteen ja tekniikan suunnassa.
Kysymys tieteellisteknisen kehityksen suunnasta voidaan asettaa silloin esimerkiksi seuraavalla tavalla: Jos kerran sekä kapitalistisesti että sosialistisesti muodostuneet taloudelliset kannattavuudet suosivat sellaista tekniikkaa, jonka lisääntyvä käyttö todennäköisesti johtaa ekokatastrofiin, niin voidaanko edes teoriassa hahmotella sellaista poliittistaloudellista järjestelmää, joka järjestää taloudelliset kannattavuudet sellaisiksi, että luontoa tuhoavan ja ihmistä painostavan tekniikan käyttö tulee kannattamattomammaksi kuin se on kapitalistissosialistisesti muodostuneiden arvosuhteiden mukaan?
Kun nyt monen henkilön suusta on todettu tätä asiaa koskevan keskustelun tärkeys, niin tällä kirjoituksella haluan painottaa sitä, että se taso, jolla kysymyksiä asetetaan, määrää jo sen, millaisia vastauksia saadaan. Ja tietenkin myös päinvastoin. Ne vastaukset, joita halutaan, määräävät jo ne kysymykset, joita katsotaan asiallisiksi käsitellä. Jos tulokseksi halutaan vain mielipiteiden vaihtoa ja filosofointia, on varmaan turvallista pitäytyä esimerkiksi kysymyksessä siitä, mikä on romanttista ja mikä hyödyllistä tekniikkaa. Mutta jos halutaan todellista muutosta nykyiseen tieteellistekniseen kehityssuuntaan, kysymykset on asetettava jollakin tavalla reaalisia poliittisia ja taloudellisia kannattavuussuhteita koskeviksi. Jos von Wright, Allardt tai joku muu on kiinnostunut tällaisesta kysymyksenasettelusta, osallistun mielelläni keskusteluun ja lupaan tuoda siihen vastauksia, jotka ovat uusia, hämmästyttäviä ja vaikeasti kiistettäviä.