Helsingin Sanomien yleisönosasto

Nyt kun vihreä liike näyttää olevan eräänlaisessa tienhaarassa ja toisen tien maisemista on Pentti Linkola esittänyt (mm. HS 14.8.) sille tyypilliset piirteet, on aihetta esittää arvostelu tästä suunnasta, sillä sen tien kulkeminen on — päämäärästään huolimatta — hyvin luontoa rasittavaa.

Linkolan ajattelu unohtaa oleellisissa kohdissa eräät biologian ja fysiikan perustavat säännönmukaisuudet. Ensinnä Linkolan mallissa ei oteta huomioon sitä, että myös ihminen on biologinen olento; aivan samojen lakien alainen kuin mikä hyvänsä biosfäärin olento. Eikä mikään biologinen olento supista olemassaoloaan tai kehity taaksepäin omasta pyrkimyksestään. Taantumista kyllä tapahtuu siellä ja täällä, mutta se tapahtuu taantuvalle olennolle vastentahtoisesti muiden olentojen laajentumispyrkimyksestä johtuen.

Yhden ihmisryhmän pyrkimys laajentaa omaa näkemystään luonnonsuojelusta estämällä tarvittaessa väkivalloin muita ryhmiä kehittymästä niiden haluamiin suuntiin aiheuttaa väistämättä näissä ryhmissä vastareaktion. Ja tässä astuu kuvaan se fysiikasta tuttu seikka, ettei pienempi voima voi voittaa suurempaa. Jotta pakkovaltaan uskova vihreä liike voisi saavuttaa päämääränsä, se joutuu kasvattamaan fyysisen voimansa, kaikkinaisen aseistuksensa suuremmaksi kuin vastustavan suunnan fyysinen voima. Ja siihen se tarvitsee tietonsa lisäämistä ja luonnon hyödyntämistä vielä enemmässä määrin mitä vastakkaisella puolella tapahtuu. Pienessä mittakaavassa voidaan tietenkin rikkoa koneita ja tappaa niiden käyttäjiä, mutta näin uusien koneiden valmistajat ja käyttäjät vain saavat lisää innostusta työhönsä ja koneiden rikkominen ja rakentaminen osoittautuu kummallakin puolella jatkuvasti toistaiseksi tärkeämmäksi kuin luonnon suojelu. Tällainen reagointi muiden esittämiin rajoituksiin ei ole ihmisille valinnaista vaan biologinen sivuuttamattomuus.

Eivät toiveet ja päämäärät kuluta luontoa vaan ne keinot, joilla niihin pyritään. Vaikka kaikki maailman ihmiset kannattaisivat luonnon suojelua — niin kuin tavallaan asia on — syntyy aina ja jatkuvasti ristiriitoja siitä, kenen luontoa suojellaan ja millaisin keinoin. Lisäksi luonnon suojeleminen on vain yksi osa ihmisten päämääristä; ihmisillä on aina sellaisiakin hyvin biologisia päämääriä kuin elättää itsensä ja olla avuksi läheisille ihmisille. Ne keinot, millä näin syntyviä ristiriitoja ratkaistaan, ovat juuri niitä, jotka kuluttavat luontoa ja vielä niin ettei niiden käyttäminen opeta ihmisiä sitä säästämään. Jos keinot ovat kovia, ne ovat kovia lopulta nimenomaan luontoa kohtaan.

Linkolan esittämän laatuisesta ristiiriitojen ratkaisukeinosta on jo riittäviä käytännön kokemuksia. Menetelmiltään se vastaa sosialistisen järjestelmän pyrkimystä luokattomaan yhteiskuntaan tai fasistisen järjestelmän pyrkimystä terveempien ihmisten maailmaan, jotka pyrkimykset joutuvat loppuun asti käyttämään keinoja, jotka eivät ole luokattomia eivätkä terveitä. Sama kohtalo on selviö myös ekososialismille tai ekofasismille; jos tällaiselle tielle lähdetään, joudutaan loppuun asti käyttämään keinoja, jotka eivät ole ekologisia.

Jos halutaan kääntyä sille tielle, jonka kulkeminen on mahdollisimman luontoa säästävää, on käännyttävä aivan päinvastaiseen suuntaan; on käännyttävä suuntaan, jossa päämääriä ei pidetä niin tärkeinä vaan ristiriitojen ratkaisukeinot ovat mahdollisimman vähän luontoa kuluttavia.

Tältä puolelta katsottuna nykyiset vaikeudet voidaan nähdä nekin johtuvan siitä, että demokraattisen poliittisen järjestelmän ja kapitalistissosialistisen talousjärjestelmän yhdistelmä on liian luontoa kuluttava kokonaisuus. Sen tapa synnyttää ja ratkoa ristiriitoja on kehittymätön (katso kuinka suuri osa nykyisestä tuotannosta käytetään juuri muiden ihmisten ja kansojen ohjaamiseen, manipulointiin, taivuttamiseen ja eliminointiin); nykyinen yhteiskunta on rakenteelliselta toiminnaltaan vanhanaikainen ja olisi luotava vähemmän kuluttava yhteiskuntarakenne.

Jos vihreä liike ja muut luonnon säilymistä toivovat ryhmät ovat nyt jossain todellisessa tienhaarassa, nämä ovat ne kaksi suuntaa, jotka ovat valittavissa. Voidaan kääntyä taaksepäin sosialistisiin tai fasistisiin yhteiskuntarakenteisiin tai voidaan kehittyä eteenpäin nykyistä demokratiaakin vähemmän kuluttavaan yhteiskuntarakenteeseen. Jos on riittävästi halua valita jälkimmäinen tie, sen rakenne varmasti selviää asiaa tältä pohjalta tutkittaessa.