• Joko jokaisen tai joidenkin ihmisten on muututtava sellaisiksi, että he kuluttavat – joko vapaaehtoisesti tai siihen pakotettuina -- luontoa tähänastista vähemmän, tai
• Ihmisten muodostaman järjestelmän on muututtava sellaiseksi, että ihmisten yhteinen prosessi kuormittaa luontoa tähänastista vähemmän.

Edellisen ajatuksen mukaan -- jota tässä kutsutaan vanhaksi ajattelutavaksi -- luonnon kuormituksen katsotaan johtuvan ensisijassa ihmisten asenteista ja arvoista ongelmana on ahneus ja piittaamattomuus luonnosta ja tulevista sukupolvista.

Jälkimmäisen ajatuksen mukaan -- jota tässä kutsutaan uudeksi ajattelutavaksi -- luonnon kuormitus johtuu ensisijassa yhteiskunnan toimintatavoista yhteiskunta on sillä tavalla järjestynyt, että yksityisten ihmisten kannattaa menestyäkseen maailmassa toimia niin, että siitä yhteensä aiheutuu luonnon ylikuormittuminen.

Vanha ajatus, johon nykyinen luonnonsuojelu perustuu, mutta joka kuuluu vanhaan suuntaan kehittyvään maailmaan, etenee pääpiirteissään seuraavasti:

• Luonnon kuormittuminen johtuu ihmisten yksilöllisistä haluista ja kyvyistä aineelliseen kulutukseen.
• Jotta nykyinen kehityssuunta muuttuisi, ihmisiä on ohjattava haluamaan entistä vähemmän.
• Kun ihmiset eivät kuitenkaan opi haluamaan vähempää, luonnon kuormittamista on kontrolloitava ja sille on asetettava rajoituksia.

Tässä ajattelutavassa on virhe, josta syystä se ei tuota toivottuja tuloksia. Virhe sisältyy ajatuksen passiivimuotoon: ikäänkuin olisi käytettävissä jokin tavallisen ihmisen tahtoa ja kykyä korkeampi voima, jolla ihmisten haluamia asioita voitaisiin rajoittaa. Sellaista ei ole. Käytännössä rajoittajiksi joudutaan käyttämään samanlaisia ihmisiä ja yhtä "huonoja" tahtoja ja kykyjä, joita pyritään rajoittamaan. Seuraa ristiriita ja valtakilpailu, joka kuormittaa luontoa. Päästäkseen asettamaan rajoituksia on hankittava valtaa; saadakseen valtaa ja pysyäkseen vallassa on kulutettava lisääntyvästi energiaa ja luontoa.

Rajoituksia kyllä aikaansaadaan ja niillä voidaan estää tiettyjä luontoa rasittavia toimia. Kilpailusta johtuen luonnon kuormitus kokonaisuudessaan kuitenkin kasvaa ja pysytään vanhassa kehityssuunnassa, joka osoittaa kohti katastrofia.

Esimerkkinä sellaisen ajattelutavan ei-toivotuista seurauksista, jossa yhden vallankäytön haitoista pyritään vapautumaan toisen vallankäytän avulla, käy sosialistinen liike. Se syntyi ratkaisemaan työväenluokan ylikuormittumisen ongelmaa, jonka katsottiin aiheutuvan porvarien suorittamasta riistosta. Ajateltiin, että sosialistien tahto ja kyky on työväenluokalle parempi kuin porvarien, jolloin ratkaisuksi nähtiin rajoitusten asettaminen porvarien vallankäytälle.

Käytännössä rajoittajiksi valiutui kuitenkin samanlaisia itsekkäitä ja työväestästä piittaamattomia ihmisiä kuin ne, joiden toimia pyrittiin rajoittamaan. Saatiin valtakilpailu, jonka tuloksena työväen olot pysyivät erityisen raskaina siellä, missä sosialistinen ajattelutapa voitti ja siirryttiin sosialistiseen yhteiskuntajärjestelmään.

Uudella tavalla ajateltuna luonnon kuormittuminen ei johdu ihmisten yksilöllisistä tahdoista tai kyvyistä vaan siitä yhteisestä prosessista, jolla ihmiset suhtautuvat toisiinsa ja käyvät olamassaolon kilpailua.

Olennainen käsite on kilpailupaine. Kilpailua käydään vallasta eli siitä, kenen ja keiden tahtojen mukaan yhdessä toimitaan; voittajien elämisen mallit laajenevat, häviäjien suppenevat. Siksi luopumisella tai häviämisellä ei voida muuttaa kehityssuuntaa.

Tietyllä välineellisellä tasolla oleva ihmisyhteisö kuluttaa luontoa sitä enemmän mitä kovempi kilpailupaine yhteisössä vallitsee. Sillä mitä kovempaa kilpailu on, sitä suurempia panoksia tarvitaan kilpailussa menestymiseen. Mitä jyrkempi mäki, sitä enemmän energiaa sen nousemiseen kuluu.

Sama kilpailupaine vallitsee koko yhteisössä eli sen kaikilla tasoilla. Ylimpien on menestyttävä, jotta johtamansa ryhmät selviäisivät, alimpien on menestyttävä, jotta saisivat jokapäiväisen leipänsä. Mitä kovempaa on kilpailu vallasta ylhäällä, sitä kovempaa on kilpailu leivästä alhaalla (ja sitä vähemmän voidaan ottaa huomioon luonnon vaatimuksia). Näin siis ajatellaan että

• Luonnon kuormittuminen johtuu yhteisestä prosessista, jolla ihmiset ja ihmisryhmät käyvät kilpailua olemassaolostaan.
• Jotta nykyinen kehityssuunta muuttuisi, ihmisten olisi käytettävä entistä vähemmän energiaa toisiaan vastaan kilpailuun.
• Kun yksilöt eivät kuitenkaan voi omaa kilpailemistaan vähentämällä muuttaa tilannetta, yhteisen kilpailun säännöt on muutettava sellaisiksi, että kilpailupaine heikkenee.

Kun vanhalla tavalla ajatellaan, että on olemassa periaatteessa eri asteisesti luontoa käyttäviä yksilöitä, uudella tavalla ajatellaan, että on eri asteisesti luontoa käyttäviä yhteisöjä. Mahdollisuus kehityssuunnan muuttamiseen on siinä, että yhteisössä kilpailu tapahtuu sääntöjen mukaan ja ne ovat muutettavissa.

 

Taisteleva yhteisö saa voimansa uskosta yhteen, muuttumattomaan totuuteen, ideologiaan tai uskontoon. Ihmisten ja ihmisryhmien välisiä suhteita leimaavat alistussuhteet. On yksi totuus, jonka puolesta on taisteltava. Yhteisön säännöt rakentuvat sellaisiksi, että valta on tämän totuuden kannattajilla. Se merkitsee yksihuippuista yhteisöä, joka pyrkii levittämään totuuttaan mahdollisimman järjestyneesti. Ideologian ja organisaation edut käyvät aina ennen tavallisten ihmisten etuja. Asiat hoidetaan määräyssuhteilla, sensuurilla ja salailuilla.

• Taistelevan yhteisön olennainen poliittinen sääntö on, että kaikki asiat palvelevat yhtä päämäärää ja päätökset tehdään yksimielisesti.
• Olennainen taloudellinen sääntö on, että yhteisö omistaa kaiken ja voi tehdä omistuksellaan mitä haluaa.

Tällaisessa yhteisössä vallitseva kilpailupaine johtuu siitä, että yhteisö on voimakkaassa ideologisessa taistelussa sellaisia yhteisöjä vastaan, joissa totuus uskotaan erilaiseksi. Menestyäkseen taistelussa yhteisön on järjestyttävä tehokkaaksi, samansuuntaiseksi voimaksi eli ylhäältä ohjatuksi, hierarkiseksi organisaatioksi. Muodostuu jyrkkä yhteisörakenne, jossa taistelu saavutetun poliittisen ja taloudellisen aseman pitämisestä on kovaa. Kun kilpailu jokapäiväisestä vallasta ja leivästä on armotonta, ei ole kannattavaa ottaa huomioon asioita, joiden vaikutus tuntuu vasta epämääräisessä tulevaisuudessa, kuten luonnon suojelua.

Pelastus taistelevan yhteisön hävitykseltä on siinä, että tällainen yhteisö on raskas ja hidas muuttumaan. Se luo uutta tietoa ja teknistä kehitystä vain vaivoin. Tästä syystä se häviää kilpailun yhteisölle, jossa siedetään useampia ideologisia näkemyksiä, joka on vähemmän hierarkinen ja jossa annetaan ihmisten luovuudelle enemmän vapautta. Taisteleva yhteisö ei ehdi tuhota luontoa, koska se häviää olemassaolon kilpailun kilpailevalle yhteisölle.

Kilpailevassa yhteisössä ihmisten välisiä suhteita leimaa kilpailu. Ei uskota yhteen ideologiseen totuuteen vaan ajatellaan, että oikeat yhteisölliset päämäärät ja keinot selviävät poliittisessa kilpailussa. Ajatellaan myös, että yhteisölle edullinen taloudellinen tuotanto selviää taloudellisessa kilpailussa. Kilpailua käydään demokraattisesti eli siten, että enemmistön tahto katsotaan oikeaksi. Yhteisö järjestyy kaksihuippuiseksi, koska yhteiskunta jakautuu kahteen enemmistönä olosta kilpailevaan ryhmittymään.

• Kilpailevan yhteisön olennainen poliittinen sääntö on, että asiat päätetään äänestyksellä ja enemmistön mielipide voittaa.
• Olennainen taloudellinen sääntö on, että yksityiset yhteisöt voivat kilpailla keskenään käymällä vapaata kauppaa omistamillaan asioilla, mutta yhteisön säätämissä puitteissa.

Tällaisessa yhteisössä vallitseva kilpailupaine ei ole niin suuri kuin taistelevassa yhteisössä. Se johtuu siitä, että kilpailu ideologisesta oikeassaolosta ei ole niin kovaa. Kaksihuippuisella yhteisöllä ei ole niin korkea järjestysaste kuin yksihuippuisella. Kuitenkin myös tällaisella yhteisöllä on taipumus keskittää valtaa ja kehittyä kohti yhteistä konsensusta, yhtä totuutta. Järjestelmän etu käy yhä tärkeämmäksi verrattuna siihen, mikä on edullista ihmisille ja luonnolle. Kilpailu kiristyy ja estää huomioimasta uhkia, joita aiheutuu juuri kilpailun kiristymisestä.

Mahdollisuus säästyä kilpailevan yhteisön aiheuttamalta katastrofilta on siinä, että voidaan muodostaa yhteisö, joka voittaa sen olemassaolon kilpailussa. Voidaan aikaansaada vielä nopeammin uutta tietoa kehittävä yhteisö kuin kilpaileva yhteisö. Koska kehitys on etenemässä suuntaan, jossa tiedosta tulee yhä merkittävämpi kilpailutekijä, kevyempi rakenne tulee voittamaan raskaamman. Jos luodaan yhteisö, jossa järjestysaste on pienempi ja jossa ihmisten luovuudelle annetaan suurempi vapaus kuin kilpailevassa yhteisössä, saavutetaan kaksi asiaa. Ensiksi, tällainen yhteisö voittaa kilpailevan yhteisön. Toiseksi, tällainen yhteisö kuormittaa vähemmän luontoa.

Vuorovaikutusyhteisössä ihmisten välisiä suhteita eivät leimaa alistussuhteet eikä kilpailu vaan vuorovaikutus. Vuorovaikutuksessa tavoitteena ei ole ehdottoman totuuden omistaminen vaan yhteisen tien kulkeminen kohti parempaa tietoa. Vuorovaikutusyhteisössä ei ennakolta tiedetä, mikä on hyvä tulos; siinä luotetaan siihen, että jos prosessi on hyvä eli vuorovaikutteinen, myös tulos on hyvä.

Politiikassa ei ole tärkeää missä määrin toivottuja päätöksiä saavutetaan vaan miten päätöksiin edetään. Jos päätökset tehdään vuorovaikutteisesti, niistä syntyy yhdessä toivottu tulevaisuus. Poliittinen vuorovaikutteisuus tarkoittaa sitä, että yhteisiä päätöksiä -- politiikkahan on nimenomaan yhteisten päätösten tekemistä -- ei tehdä taistellen eikä kilpaillen. Niitä ei tehdä ylhäältä määrätysti, ei salaisin perustein eikä kaupankäynnin tuloksena.

Vuorovaikutusyhteisössä yhteiset päätökset tehdään siten, että kullakin yhteisön jäsenellä on yhtä suuri mahdollisuus päästä päätöksen tekijäksi, että koko politiikan alue on julkista ja että poliittisen kaupankäynnin kannattavuus on minimoitu. Tämä käy siten, että yhteiskuntarakenteen järjestysastetta madalletaan. Silloin vuorovaikutukseen perustuvat päätökset voittavat painostukseen ja poliittiseen kaupankäyntiin perustuvat päätökset. Koko yhteisö muuttuu tasapainoisemmaksi ja vähemmän energiaa ja luontoa kuluttavaksi.

Taloudessa ei ole ensiarvoista kuinka hyviä tuotteita tehdään vaan kuinka hyvillä prosesseilla tuotteita tehdään. Jos tuotantoprosessi on luova, vuorovaikutteinen ja vähän kuluttava, tuotteet tulevat automaattisesti sellaisiksi, että ne tukevat näitä samoja ominaisuuksia. Myös taloudessa vuorovaikutteisuus tarkoittaa määräyssuhteiden madaltamista. Vuorovaikutusyhteisössä taloutta eivät ohjaa poliitikot määräämällä eri tuotannot eri arvoisiksi. Sitä eivät myöskään ohjaa tuottajat määräämällä eri asiakkaat eri arvoisiksi. Talous ohjautuu vuorovaikutteisesti silloin, kun kaupankäynti on jokaiselle mahdolliselle ostajalle yhtä vapaata ja kaikki kauppoihin liittyvät tiedot ovat julkisia.

Siten yhteisö on vuorovaikutteinen, jos sen säännöt eivät anna rakenteellista etua taisteleviin tai kilpaileviin ryhmiin järjestymiselle. Näistä säännöistä olennaiset ovat:

• Politiikassa asiat päätetään äänestyksellä mutta niin, että päätökset tehdään sattumanvaraisesti valittujen ihmisten mielipiteiden mukaan.
• Talous perustuu poliittisesti ohjaamattomaan, ostajien näkäkulmasta vapaaseen kaupankäyntiin. Tuotantovälineet omistetaan yksityisesti, liikesalaisuuksia ei ole ja kaikki myytävä on vapaasti kaupan.