Kahdeksan kohtaa nykytalouden paremmaksi ymmärtämiseksi
Onko talouden globalisoituminen hyväksi vai huonoksi? Onko talouskilpailu nykyisin liian kovaa? Kuinka tuloeroihin ja sosiaalipummeihin on suhtauduttava? Tulisiko markkinavoimien valtaa rajoittaa ja miten?
Tällaisia kysymyksiä ei voida käsitellä menestyksellisesti niin kauan kuin pidättäydytään vanhassa kapitalismi-sosialismi ajatusmallissa ja päätellään, että kapitalismi on hyvä, koska sosialismi on huono, tai päinvastoin. Näihin kysymyksiin ei löydy vastausta myöskään nykyisistä talousteorioista vaan niiden käsittely vaatii aivan uuden analyysin talousteorian filosofisista perusteista.
1. On ymmärrettävä kapitalismin ja teoreettisen markkinatalouden ero. Teoreettisesti ihanteellisilla markkinoilla kaikki markkinoita koskevat tiedot ovat julkisia ja toimijat ovat riippumattomia, painostamattomia yksilöitä, joilla kaikilla on vapaa pääsy kaikille markkinoille niin ostajiksi kuin myyjiksi. Kapitalistisessa taloudessa näin ei ole, koska siinä päätoimijat ovat kollektiiveja, yrityksiä ja yhdistyksiä. Lisäksi kapitalistisilla markkinoilla yritykset salaavat valikoiden markkinatietojaan ja rajoittavat valikoiden markkinoilleen pääsyä ja näillä rajoittavilla toimilla painostavat toisia markkinaosapuolia. Siten kapitalistiset markkinat kehittyvät eri suuntaan kuin ihanteelliset markkinat ja niiden seuraukset ovat aivan erilaisia kuin mihin markkinoilla teoriassa selitetään päästävän.
2. On ymmärrettävä, ettei yleisen vapauden käsitettä voida käyttää yhteiskunnallisen järjestelmän määrittelyssä. Toisen vapaus merkitsee toiselle rajoitusta. Sen sijaan voidaan erottaa vahvempien vapaus sortaa heikompia ja heikompien vapaus vahvempien sorrosta. Kun puhutaan vapaasta yhteiskunnasta, tarkoitetaan nimenomaan jälkimmäistä vapautta. Se vaatii yhteisin sopimuksin järjestyneen yhteisön, joka rajoittaa yleistä vapautta luokitella, sortaa, alistaa ja hyväksikäyttää muita. On lisäksi huomattava, ettei alistamisen käsite ole yksiselitteinen ja että myös molemmin puolin ”vapaaehtoinen” toiminta voi olla alistavaa hyväksikäyttöä. Esimerkiksi nälkään menehtyvä voi ”vapaaehtoisesti” myydä itsensä ruokapalkalla toisen ikiaikaiseksi orjaksi ja pahaan taloudelliseen ahdinkoon joutunut voi ”vapaaehtoisesti” sitoutua loppumattomiin koronmaksuihin. Myös kiristäminen ja lahjonta perustuvat molemminpuoliselle ”vapaaehtoisuudelle”. Kaupanteon vapaaehtoisuus ei siis tee kapitalismia hyväksikäytöstä ja alistamisesta vapaaksi markkinataloudeksi.
3. On ymmärrettävä oikeudellisen talouden ja sosialismin ero. Kun valtio, tai mikä tahansa yhteisö, rajoittaa jäsentensä toimintaa kieltämällä orjuuden, varastamisen, lahjonnan, kiristämisen jne., se toimii oikeusvaltiona, joka laajentaa yksilöiden vapautta kehittää itseään ja yhteisöään. Valtiovallalla on kuitenkin myös toinen rooli, jossa se itse toimii alistavana osapuolena. Kun valtiovalta luokittelee tuotantoa ja ihmisiä ja jakaa erilaisia vapauksia ja rajoituksia eri luokille, se ohjaa taloutta sosialistisesti. Oikeudellisen ja sosialistisen roolin välinen raja ei aina ole käytännössä selvä, mutta periaatteessa ne eroavat toisistaan ja kehittävät yhteiskuntaa eri suuntiin.
4. On osattava yhdistää edellä esitetyt asiat ja huomattava, etteivät kapitalismi ja sosialismi ole toistensa vastakohtia vaan samalla puolella yksilön vapautta vastaan. Lakeja muodostava yhteisö, valtiovalta tai valtioiden liitto, toimii sekä antikapitalistisesti että antisosialistisesti silloin kun se rajoittaa ihmisten vapautta taloudellisesti liittoutua, painostaa ja alistaa toisiaan. Tällaiset rajoitukset vievät kohti teoreettista markkinataloutta, jossa toimijat ovat yksilöitä, hintoja ja tuotteita koskeva tieto on julkista eikä kukaan myyjä syrji ketään ostajaa. On huomattava myymisen vapauden ja ostamisen vapauden ero: myyjän valinta kohdistuu ostajaan kun ostajan valinta kohdistuu tuotteeseen. Edellistä vapautta käytetään organisoitumiseen ja painostusvoiman kasvattamiseen kun jälkimmäinen vapaus on tuotantoa optimoivaa valinnan vapautta. Yleinen ja yhtäläinen osto-oikeus merkitsee taloudellista demokratiaa samoin kuin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus merkitsee poliittista demokratiaa. Siksi teoreettisessa markkinataloudessa ostaminen on vapaata mutta myyjiä kielletään osoittamasta eri ostajille eri oikeuksia.
5. On nähtävä teknisen kehityksen ja yhteiskunnallisen kehityksen historiallinen yhteys. Mitä kehittyneempää tekniikkaa on käytettävissä, sitä globaalimmin ja sitä moninaisemmin tavoin ihmiset voivat kehittää talouttaan mutta myös alistaa ja hyväksikäyttää toisiaan ja sitä suuremmaksi menestyneiden ja menestymättömien välinen kuilu kasvaa. Jotta tasapaino säilyisi ja yhteinen sopimusjärjestelmä pysyisi koossa, kyseisen kuilun syveneminen on estettävä kieltämällä yhä pienempiä poikkeamia täydellisistä markkinoista. Varastaminen on kielletty jo alkeellisissa maatalousyhteisöissä, teollisissa yhteiskunnissa myös orjuus, lapsityövoiman käyttö ja epäinhimilliset työolot on kielletty, jälkiteollisissa yhteiskunnissa kielletään myös kartellit, konkurssirikokset, sisäpiirikaupat jne.. Selvää on, että tietoyhteiskuntaan siirtyminen vaatii useiden sellaisten käytäntöjen kieltoa, joita tänään pidetään oikeina ja välttämättöminä mutta jotka poikkeamina täydellisistä markkinoista kasvattavat kuilua rikkaiden ja köyhien välillä.
6. On ymmärrettävä ero tuottajan taloudellisen kilpailukyvyn ja tuotannon hyödyllisyyden välillä. Kilpailukyky on tuottajien ja kauppiaiden vahvuutta vallata markkinoita muilta kilpailijoilta kun taas tuotannon hyödyllisyys on kuluttajien arvioima asia. Nämä yhtyvät vain täydellisessä markkinataloudessa. Poikkeamia täydellisistä markkinoista, mm. kauppasalaisuuksia, yksinoikeuksia, kaupallisia liittoutumia ja osakeyhtiöitä ja niiden mahdollistamaa painostusta käytetään vain kilpailussa toisia tuottajia ja kauppiaita vastaan. Siksi niistä on mahdotonta luopua yksipuolisesti. Asiaa voidaan verrata poliittisen kilpailukyvyn ja politiikan hyödyllisyyden suhteeseen. Kansakunnan poliittista kilpailukykyä parannetaan vahvoilla asevoimilla mutta vahvojen asevoimien ylläpitäminen ei ole yleisesti hyödyllistä. Niistä on kuitenkin vaikeaa luopua yksipuolisesti, koska tällöin asettuu alttiiksi muiden maiden asevoimille. Siten ainoa mahdollinen ratkaisu on vahvimpien osapuolien yhteisesti sopima aseidenriisunta. Vastaavasti taloudessa ainoa mahdollinen ratkaisu on vahvimpien osapuolien yhteisesti sopima taloudellisten aseiden riisunta eli markkinapoikkeamien kieltäminen.
7. On huomattava, etteivät kaikki tärkeät asiat ole muutettavissa taloudellisiksi arvoiksi eikä täydellisilläkään markkinoilla voida ratkaista kaikkia ongelmia. Markkinat eivät sovellu edes kaikkien taloudellisten resurssien jakamiseen, sillä jokaisessa yhteisössä tarvitaan myös sosialistista, luokitteluun perustuvaa ohjausta. Sosiaalisilla luokitteluilla ohjataan varoja yhteiseen käyttöön ja varattomille ja ekologisilla luokitteluilla säästetään luontoa. Mahdollisuus sosiaalisuuteen, ekologisuuteen ja markkinoiden vallasta irrottautumiseen riippuu kuitenkin markkinoiden kovuudesta. Mitä kovempaa kilpailu on, sitä tärkeämpää on siinä menestyä ja sitä vähemmän aikaa ja energiaa jää muuhun. Kilpailun kovuus – jonka jo todettiin tekniikan kehittyessä väistämättä lisääntyvän – on puolestaan kääntäen verrannollinen markkinoiden täydellisyyteen. Mitä täydellisemmät eli mitä vähemmän organisoituneet ja mitä vapaammat markkinat ovat ostajille, sitä vähemmän keinoja rikkailla tuottajilla on alistaa ja hyväksikäyttää muita ja tulla entistä rikkaammiksi eli sitä pienempiä palkintoja voitoista saa. Ja mitä pienemmistä palkinnoista kilpaillaan, sitä rauhallisempaa kilpailu on, sitä vähemmän se kuluttaa ihmisiä ja luontoa ja sitä paremmat mahdollisuudet sosiaalisilla ja ekologisilla pyrkimyksillä on toteutua.
8. Kun edellä esitetyt päättelyt ymmärtäen ajatellaan maailman muuttamista, yksi asia nousee yli muiden. Pelkkä globalisaation ja kapitalismin vastustaminen tai johonkin sosialistiseen ohjaukseen pyrkiminen johtaa kehitystä taaksepäin. Kun kapitalismin vastustaminen tehostuu ja organisoituu, tilanne kehittyy poliittiseksi taisteluksi, jonka varustaminen vain koventaa taloudellista kilpailua, voimistaa kurin ja järjestyksen vaatimuksia ja pakottaa jokaisen valitsemaan puolensa – joista kumpikaan ei pysty ratkaisemaan nykyisen talouden ongelmia. Tavoitteeksi on otettava talouden demokratisointi eli kehitys kohti yhä täydellisempiä markkinoita ja keinoksi on valittava valistus ja yhteistyö.