Globaali näkökulma talouteen
Nykyinen talouskriisi ei vaivaa suinkaan vain meitä vaan se on maailmanlaajuinen. Työttömyys on kasvava ongelma kaikkialla. Ja kaikkialla siihen reagoidaan samalla tavalla. Jokainen maa pyrkii lisäämään työllisyyttään parantamalla yritystensä kilpailukykyä.
Kuitenkin, kun kaikki yritykset ja yhteisöt parantavat kilpailukykyään, kenenkään asema ei välttämättä kohene. Sen sijaan näyttää siltä, että mitä kovempaa talouskilpailu on ja mitä enemmän siihen käytetään varoja, sitä suuremmaksi menestyshajonta kasvaa. Syntyy pääomakeskittymiä, joille ei löydy järkeviä käyttökohteita, ja köyhyyttä, jossa elävät eivät pysty ostamaan edes jokapäiväistä leipäänsä. Nämä yhdessä aikaansaavat rahan kiertokulun heikkenemisen, ostamisen ja myymisen kohtaamattomuuden ja laman. Tässä on nykyisenkin talouskriisin ydin.
Mielestäni tehdään suuri virhe, jos nykyistä talouskriisiä pidetään ohimenevänä häiriönä muuten hyvin kehittyvässä maailmassa. On ainakin varauduttava siihen, että nykyiset ongelmat ovat pääomaa ja tuotantoa keskittävän talouden välttämätön kriisi, josta selviydytään vasta, kun talouteen suhtautuminen olennaisesti muuttuu.
Kilpailun koveneminen ajaa talouden syöksykierteeseen
Uusi ajattelu alkaa siitä, että huomio siirretään jonkun ryhmän kilpailukyvystä yhteiseen kilpailun kovuuteen, globaaliin kilpailupaineeseen. Kilpailupaine on juuri se tekijä, joka saa poliittiset ja taloudelliset johtajat sanomaan: tekisimme kyllä sitä ja sitä hyvää, mutta ensin meidän on parannettava kilpailukykyämme.
Mitä kovempaa on kilpailu eli mitä korkeampi on kilpailupaine, sitä tärkeämpää on sijoittaa voittamiseen ja sitä voimakkaammin pääomat ja tuotanto keskittyvät.
Mitä korkeampi on kilpailupaine, sitä suuremmaksi kasvaa voittajien ja häviäjien välinen kuilu ja sitä enemmän syntyy sosiaalisia ongelmia.
Mitä korkeampi on kilpailupaine, sitä pakottavampaa on menestyä ja sitä ahdistetummiksi ihmiset itsensä tuntevat riippumatta siitä, mikä on heidän elintasonsa.
Mitä korkeampi on kilpailupaine, sitä pienemmät mahdollisuudet on ottaa huomioon kaukaisia asioita ja sitä vähemmän voidaan kantaa huolta luonnosta.
Ja toisaalta, mitä suuremmat erot rikkaiden ja köyhien välille kasvavat, mitä enemmän sosiaalisia ongelmia syntyy ja mitä heikommaksi luonnon tila käy, sitä tärkeämpää on välttää häviö ja sitä kovemmaksi kilpailu käy. Kilpailupaine muodostaa itseään kasvattavan kierteen.
En tiedä toivonko aivan erilaisia asioita kuin nykyiset poliitikot ja talousmiehet, mutta minusta yleisen kilpailupaineen pienentäminen on tärkeämpi tavoite kuin oman eturyhmäni kilpailukyvyn kasvattaminen. Eikä kyseessä ole epäitsekkyys. Pienen maan tavallisena kansalaisena minulla on täysi syy toivoa, ettei koko maailmantalous ajaudu kriisiin. Kuka tällaisen kriisin laskut maksaisi, elleivät tavalliset kansalaiset. Lisäksi on huomattava, että yleisen kilpailupaineen väheneminen parantaa pienten ja syrjäisten kilpailukykyä.
Mitkä tekijät vaikuttavat kilpailupaineen suuruuteen? Yleensä ajatellaan, että kilpailun kovuus johtuu ihmisten yleisestä taipumuksesta ahneuteen ja kilpailuun. Tämä on vain osa totuutta, ja nimenomaan se osa, jolle ei voida mitään. Kilpailun kovuus johtuu myös niistä säännöistä, joilla sitä käydään ja voittajat palkitaan. Muutoksen mahdollisuus on siinä, että talouskilvan säännöt ovat ihmisten laatimia ja ihmisten on niitä myös mahdollista muuttaa.
Periaatteessa kilpailu on sitä kovempaa, mitä suurempi ero voittamisen ja häviämisen välillä on.
Taloudessa voittamisen ja häviämisen ero suurenee ja kilpailupaine kasvaa, jos talous on ekspansiivista: jos markkinoiden valtaamista palkitaan enemmän kuin kuluttajien tarpeiden tyydyttämistä. Talous on ekspansiivista, jos siinä annetaan ylimääräistä etua pääoman keskittymiselle, tuotannon kasvattamiselle ja kaupan laajentamiselle. Juuri näin tehdään nykyisessä taloudessa. Kapitalismi on ensisijaisesti ekspansiivinen talous ja vasta toissijaisesti markkinatalous.
Talouden ekspansiivisuuteen on tietysti luonnollinen selitys. Kun taloutta koskevia lakeja aikanaan laadittiin, teollisuustuotanto oli vasta alussa. Elintasoa haluttiin nostaa ja tuotantoa kiihdyttää. Se tapahtui suosimalla pääomien kasaantumista ja tuotannon käynnistämistä. Taloutta alettiin rahoittaa organisoitumalla osakeyhtiöiksi, joissa pääomien muodostumista helpotetaan rajaamalla omistajien riski vain sijoitettuun pääomaan, ei yrityksen toimintaan. Samalla alettiin pääomatuloja ja koneiden käyttöä verottaa lievemmin kuin työtuloja ja kulutusta. Kuin itsestään virallistui myös vahvemman oikeuteen perustuva käytäntö, jonka mukaan tuottajilla ja kauppiailla on vapaus valita asiakkaansa. Siten he voivat organisoitua yhä suuremmiksi konserneiksi ja kauppaketjuiksi kilpailemaan toisiaan vastaan.
Kaikki nämä kilpailua koventavat käytännöt ovat perusteltuja vain niin kauan kuin tuotantoa on erityisesti kasvatettava. Näin ei enää ole.
Kasvua ei tarvitse enää kiihdyttää
Luonnonsuojelijat ovat aiheellisesti kiinnittäneet huomiota jatkuvan kasvun mahdottomuuteen ja vaatineet kasvulle rajoja. Kuinka näitä rajoja voitaisiin asettaa on vaikea kysymys. Ennen kuin rajoja asetetaan on kuitenkin järkevää luopua kasvun erityisestä kiihdyttämisestä. On mieletöntä samanaikaisesti pitää yllä kasvua kiihdyttäviä sääntöjä ja yrittää kielloilla rajata kasvua. On huomattava, että kovassa kilpailussa yhteisten rajoitusten aikaansaaminen on vaikeaa.
Kun kapitalistisesta markkinataloudesta riisutaan sen ekspansiiviset ominaisuudet, jäljelle jää periaatteessa kasvamaton talous. Se kasvaa tai on kasvamatta sen mukaan, mitä ihmiset haluavat silloin, kun he joutuvat omalla työllään ansaitsemaan kulutuksensa. Nykyinen taloushan ohjautuu sen mukaan, kuinka paljon toisten työllä halutaan rikastua. Talouden kilpailupaineen vähentäminen merkitsee siis sen ekspansiivisista ominaisuuksista luopumista ja siten kapitalismin perussääntöjen muuttamista. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä siitä, millaisia toimia tämä käytännössä tarkoittaa.
Pääomien kasvattamisesta pääomilla on päästävä.Tuotannon vastuu on kohdistettava täysimääräisenä omistajille: omistajien vastuun on katettava myös yrityksen tappiot ja luonnolle aiheutetut haitat. Kun näin menetellään, omistamisen kannattavuus heikkenee ja raha alkaa jakautua tasaisemmin maailmaan. Käytännössä tämä saavutetaan osakeyhtiömuotoisesta omistamisesta luopumisella.
Verotuksella aiheutettu investointipaine on poistettava. Käytännössä verotus on muutettava tasapainoiseksi tuotannon ja kulutuksen välillä. Pääomatuloja ja rahan omistuksen muutoksia on verotettava yhtä paljon kuin muita tuloja ja tavaroiden omistuksen muutoksia.
Yritysten valtaa on pienennettävä. Se tapahtuu siirtymällä myyjien puolelta vapaista markkinoista ostajien puolelta vapaisiin markkinoihin. Tämä edellyttää monenlaisia toimia, joita olen tarkemmin eritellyt kirjassani Uusi Yhteiskuntajärjestelmä. Käytäntöön toteutuessaan ne merkitsevät sitä, että markkinavoimat, jotka nyt ovat yritysten ohjaamia ja niitä kasvattavia, muuttavat suuntaansa ja alkavat palvella tavallisten ihmisten tarpeita.
Sosiaalipuolella kilpailupainetta vähennetään tehoikkaimmin siirtymällä ansiosidonnaisista tuloista perustuloon. Tästäkin syystä vihreiden tulee pitää kiinni perustulovaatimuksistaan.
Kasvupaineen vähentäminen poliittiseksi tavoitteeksi
Edellä esitetyt kohdat merkitsevät valtavaa muutosta talouden rakenteeseen. Silti olen sitä mieltä, että tämän suuntainen muutos on välttämätön. Perusoivallus on se, että kasvupaine on sama asia kuin kilpailupaine. Kasvupaineinen talous murtuu joko hallitusti tai kriisin ja talouden sortumisen kautta. Kasvuun tähtäävästä, ekspansiivisesta taloudesta on siirryttävä kasvupaineettomaan, kestävään talouteen.
Mielestäni koko sen vihreän ajatusmallin rinnalle, jossa ihmiset nähdään luontoa tuhoavina epäolioina, joita pitää verottaa ja rajoittaa, tulisi ottaa ajatusmalli, jossa luonnon tuhoutuminen nähtäisiin talouden kasvupainekysymyksenä.
Jälkimmäisellä ajatusmallilla on se etu, että se ei edellytä superihmisiä, jotka valtaan, siis rajoittamaan ja kieltämään, päästyään eivät ajattelisi omaa etuaan vaan yhtälailla rajoittaisivat ja kieltäisivat omiltaan kasvun. Sellaisia kun ei ole näkynyt.