Olen kiinnostuneena seurannut Tieteessä tapahtuu -lehdessä emergenssistä käytyä keskustelua ja koska fyysikkojen esittämä emergenssimalli sopii tietyllä muunnoksella myös psyykkisten ilmiöiden selittämiseen, tämän muunnoksen pitäisi kiinnostaa niin fyysikkoja kuin filosofejakin. Lisäksi kyseinen ajatusmalli tarjoaa uuden näkökulman yhteiskunnallisten rakenteiden kehitykseen, myös nykyisen markkinatalouden aiheuttamiin ongelmiin.

Ellen ole aivan väärin arvioinut tilannetta, fyysikot ja filosofit eroavat toisistaan selvimmin siinä, miten he lähestyvät mielen arvoitusta.

Fyysikkojen, ainakin Kari Enqvistin ja Tapio Ala-Nissilän mukaan maailma rakentuu aineesta ja energiasta ja tietoisuuskin on vain alkeishiukkasten vuorovaikutuksista nousevia emergenttejä piirteitä. Auki olevat asiat, jotka Enqvistin sanoin "palautuvat samaan vanhaan ja vielä vailla vastausta olevaan kysymykseen: miten ihmisen tietoisuus muodostaa merkityksiä ja subjektiivisia kokemuksia" ratkennevat nekin aikanaan, kun löydetään suuri yhtenäisteoria.

Filosofit, muun muassa Sami Pihlström ja Matti Kamppinen, eivät usko fyysikkojen "rautakankimalliin". He tutkivat sitä todellisuutta, jossa tahdotaan, havaitaan ja tiedostetaan. Ja koska tiedollinen kehitys tapahtuu tällaisten inhimillisten toimintojen kautta, mielenkin arvoitus ratkeaa, jos yleensä ratkeaa, kun syvennytään entistä paremmin tiedon olemukseen ja kehitetään vielä loogisempia ajattelun malleja.

Muodot muodostavat muotoja

En tiedä voidaanko kumpaakaan edellistä ajatuskulkua edetä johonkin ratkaisuun tai löytää edes yhteisymmärrys juuri näin esitettyjen ajatusmallien välille, mutta ihmettelen suuresti, mihin kummatkin osapuolet ovat unohtaneet muodon käsitteen. Muotohan on se nimenomainen käsite, joka voidaan yhdistää niin alkeishiukkasiin kuin mieleenkin.

Yhtenäistä maailmanselitystä kehitettäessä ei tarvitse fyysikkojen tavoin sanoa, että kaikki on vain ainetta ja energiaa, jolloin filosofit ihmettelevät, että kun he lukevat saman määrän paperia ja painomustetta, niin miksi se saa joskus heidät kiihdyksiin mutta joskus sillä ei ole mitään vaikutusta. Eikä tarvitse filosofien tavoin problematisoida koko kysymys tai päätellä, että koska ihmisillä on mieli, niin alkeishiukkasilla on alkeismieli, jota fyysikot eivät voi hyväksyä, koska mitään sellaista ei ole havaittu.

Mutta kun sanotaan, että eri tekstit ovat eri muotoisia kokonaisuuksia ja siitä syystä ne saavat aikaan eri muotoisia reaktioita eri muotoisissa kohteissa, niin kaikki ymmärtävät jollain tavalla, että niin se on. Ja kun sanotaan, että alkeishiukkasten vuorovaikutuksilla on erilaisia muotoja, joita kuvataan eri muotoisilla kaavoilla ja havannoidaan eri muotoisilla tunnistimilla, niin tuskin kenelläkään on tähän poikkipuolista sanaa. (Ehkä on ainakin yhtä perusteltua kuin pitää massaa ja energiaa olemassaolon perustana, josta ylempitasoiset muodot emergoituvat, on pitää muotoa olemassaolon perustana, josta muun muassa massa ja energia emergoituvat. Sillä eikö ole syvemmin loogista sanoa, että muodot muodostuvat muodoista kuin että muodot muodostuvat massasta ja energiasta?)

Entä miten mieli ja tietoisuus liittyvät kuvaan? Toisaalta karkeistamisen ja emergenssin kautta ja toisaalta sen kautta, että muoto on myös psyykkinen käsite. Kun alkeishiukkasten vuorovaikutusten muodot yhdistyvät toisiinsa, muotojen kohina karkeistuu ja uusia muotoja emergoituu. Vieläpä niin, että samaan korkeampitasoiseen muotoon voidaan päätyä lukemattomien erilaisten osamuotojen kautta. Esimerkiksi sanan "efektiivinen" efktiivinen muoto voidaan aikaansaada lyijykynällä, elektronisuihkulla, ääniaalloilla jne. – ja voidaanpa jättää kirjain poiskin. Muotojen tietoisuus tarkoittaa, että ne ymmärtävät toisiaan eli mallintavat eli emergoivat yhdellä muodolla useita eri muotoja ja tuottavat samalla uusia muotojen, kuvauksien ja tietoisuuksien tasoja. Samoin on tunteiden laita: erilaiset ärsykemuodot emergoituvat yhdeksi niitä ilmaisevaksi tunnemuodoksi. Mitä kehittyneempiä muotoja, sitä laajempia vuorovaikutuksia ja sitä kehittyneempiä muotoja.

Näin voidaan sanoa, että muotojen monimutkaistuminen ja niitä ymmärtävän eli emergoivan tietoisuuden lisääntyminen on maailman perusominaisuus kuten maailmankaikkeuden fyysinenkin laajeneminen. Alussa on big bang, singulaarin kaaoksen purkautuminen ensimmäisiin muotoihin ja siitä edelleen yhä uusiin ja yhä kehittyneempiin muotoihin. Kaikki muodot eivät kuitenkaan kehity samaa tahtia, jolloin kehittyneimmät muodot "kilpailevat" siitä, mitkä niistä parhaiten mallintavat ja hyödyntävät muita muotoja ja muodostavat niiden kanssa edelleen kehittyneempiä muotoja. Ja koska kehityksellä on tämä suunta, on kehityksen "tarkoituksen" mukaista kehittyä tähän suuntaan. Muoto "tahtoo" ja pyrkii laajentamaan ja kehittämään omaa muotoaan. Tarkoitusten vuorovaikutuksesta muodostuu enemmän ja vähemmän ymmärtäviä selityksiä siitä, miksi jokin asia on jonkin kehitykselle tarkoituksenmukaista, ja ajan kuluessa laajemmin ymmärtävät selitykset voittavat ja maailmasta tulee yhä "mielekkäämpi", yhä kehittyneempiä ajatuksia ja tahtoja sisältävä.

En tiedä onko tällä kaikenmallilla – joka muuten noudattaa mahdollisimman tarkasti Enqvistin esittämää viisasta periaatetta: kun ensimmäinen lintu on nähty, paras arvaus on, että muut ovat suunnilleen samanlaisia – mitään annettavaa fysiikalle tai filosofialle, mutta yhteiskuntatieteille tällä pitäisi olla vaikutusta.

Yhteiskuntatieteiden surkea tila

Saatan olla (toistaiseksi) melko yksin edellä esitetyn maailmanselityksen kanssa, mutta tuskin sen toteamuksen kanssa, että yhteiskuntatieteet ovat jääneet pahasti jälkeen niiden ongelmien ratkaisemisessa, joita luonnontieteiden kehitys on aikaansaanut. Kriittisiin kysymyksiin, kuten millaisiin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin tulisi pyrkiä, jotta luonnon kuormitus vähenisi, tai miten taloutta olisi hoidettava, jotta rikkaat ja köyhät eivät jakautuisi toisiaan vastaan taisteleviin ryhmiin, yhteiskuntatieteillä ei tänään ole mitään järkevää sanottavaa. Ongelmat nähdään (huonompien) ihmisten teoista lineaarisesti johtuvina ilmiöinä, joihin (parempien) ihmisten on puututtava törmäyksillä ja vetovoimilla – eli kepeillä ja porkkanoilla, kuten asia myös ilmaistaan. Suuriin yhteisiin emergentteihin ongelmiin näin ei kuitenkaan päästä käsiksi.

Ajankohtaisia esimerkkejä: Japanissa perheenäiti tappaa naapurin pikkutytön, koska tyttö oli päässyt parempaan kouluun kuin hänen oma tyttärensä. Ranskassa johtajat nauttivat psyykenlääkkeitä jaksaakseen työskennellä pitkiä päiviä. Romaniassa jäteliemialtaan pato murtuu, koska kaivosyhtiön ei kannata käyttää parempia altaita. Niinpä Japanissa rankaistaan tällaista kateuden ilmentymää, Ranskassa lyhennetään työviikkoa ja Romaniassa tehostetaan jätealtaiden valvontaa. Laajemmin ottaen asiat eivät silti muutu. Japanissa rankaisemiseen käytetty energia ei vähennä häviäjien epätoivoa, Ranskassa johtajien kiire vain kasvaa, kun he yrittävät lyhyemmässä ajassa selvitä töistään, ja Romaniassa patoaltaiden valvonta vaatii energiaa muista tärkeistä kohteista.

Jotta kokonaisuuteen päästäisiin käsiksi, kyseiset ongelmat on ymmärrettävä yhdeksi korkeamman tason ongelmaksi. Looginen selitys on, että ne ovat yksittäisiä törmäyksiä taloudellisessa tilassa, jossa kattavana, emergenttinä tekijänä on menestymisen paine. Ellei koulumenestyksellä olisi niin suurta taloudellista merkitystä, lapsentapolta Japanissa olisi voitu välttyä. Ellei voittajien joukoissa olisi niin tärkeää olla, ranskalaisten johtajien ei tarvitsisi nauttia piristeitä. Ellei kilpailukyvyn ylläpitäminen olisi niin välttämätöntä, Romaniassa ei olisi tarvinnut säästää allasinvestoinneissa. Ja niin edelleen.

Efektiivisenä ongelmana on siis maailmantalouden liiallinen kilpailupaine, joka ilmenee yksittäisten tunteiden ja törmäysten emergenttinä "summana", mutta joka emergenttisyys merkitsee myös sitä, ettei yksittäisiin tapauksiin puuttuminen auta kuin paikallisesti ja vieläpä niin, että keppeihin ja porkkanoihin käytetty energia lisää vastaavasti törmäyksiä muualla. Siten samassa emergentissä tilassa ei ole parempia ja huonompia ihmisiä tai voittoja, vaan kilpailu mielekkyydestä käydään tilojen välillä, tässä tapauksessa kovemman ja matalamman kilpailupaineen välillä. Sodassakaan olennaista taistelua ei käydä joukkojen vaan sodan ja rauhan välillä. Tässä tapauksessa fyysisen ja psyykkisen emergenssin samankaltaisuus on itse asiassa helposti ymmärrettävissä, koska sanaa paine käytetään jo intuitiivisesti sekä fyysisiin että psyykkisiin tiloihin. – Kuitenkin kilpailupaineen käsite on tuntematon niin nykyiselle taloustieteelle kuin sosiologialle!

Emergenssimallin esiintuomat kysymykset

Koska esimerkiksi valitsemani emergentti ongelma, maailmantalouden liiallinen kilpailupaine, näyttää tänään olevan monia vaikeita ongelmia yhdistävä tekijä, siihen on varmaankin syytä suhtautua vakavasti tai ainakin uteliaasti.

Ensimmäinen kysymys on: mistä asioista paineen suuruus riippuu ja miten siihen voidaan vaikuttaa? Kilpailupaine on tietenkin sitä korkeampi mitä tärkeämpää menestyminen on, ja menestyminen on sitä tärkeämpää mitä suurempi on palkinto eli ihmisten näköpiirissä oleva taloudellisen voiton ja häviön ero.

Palkinnon suuruus puolestaan riippuu ensiksi luonnon ja muiden hyödykkeiden palkintoarvosta, jonka voittamisesta kilpailua käydään. Toiseksi se riippuu tieteen ja tekniikan kehityksestä, sillä mitä kehittyneempää tekniikkaa on käytettävissä sitä suuremmiksi voitot voivat kasvaa. Kolmanneksi palkinnon suuruus riippuu niistä yhteisistä säännöistä, joiden perusteella tulokset julistetaan ja palkinnot jaetaan.

Nämä kolme tekijää ovat muuttuvia ja kehittyviä ja muodostamansa kokonaisuuden kautta toisistaan riippuvia. Määräävänä tekijänä on edellä esitetyn kaikenmallin mukainen mielekkyyden lisääntyminen, mikä tieteessä ja tekniikassa tarkoittaa sitä, etteivät ne voi edistyä taaksepäin niin että huomenna tiedettäisiin ja osattaisiin vähemmän kuin tänään. Tekniikka siis väistämättä kehittyy, mikä merkitsee kilpailupaineen kasvua edellyttäen, että muut tekijät pysyvät vakioina. Tänään tämä ilmenee selvästi ja maailmanlaajuisesti, kun tietotekniikan kehitys kasvattaa odotettavia voittoja, kuumentaa taloutta ja nostaa menestymisen painetta.

Teknologisen kehityksen automaattisesti nostama kilpailupaine ei kuitenkaan voi nousta loputtomiin ilman, että jotain rikkoutuu ja menettää arvoaan. Kilpailijoiden ohella mahdollisia kohteita on kaksi, joko kilpailun palkinnot tai kilpailun säännöt.

Tasapaino voidaan saavuttaa ensiksikin niin, että kilpailtaessa palkinto pienenee vastakkainasettelun tuhotessa luontoa ja muita taloudellisia voimavaroja, mikä tekee voittamisesta vähemmän tärkeää ja mahdollista. Tähän suuntaanhan kilpailun kiristyminen automaattisesti johtaa, ja tästä myös edellä esitetyt tapaukset ovat esimerkkejä. Kovan kilpailupaineen ahdistamina terveetkin yritykset kaatuvat ja pätevätkin työläiset joutuvat työttömiksi. Sovituista säännöistä livetään. Voimavaroja tuhlautuu keskinäiseen taisteluun ja luontoa hävitetään surutta. Mitä kovempi on paine, sitä fyysisempää on kilpailu. Omalla logiikallaan, vastoin ihmisten parempaa tahtoa, kilpailu muuttuu lamaksi tai sodaksi ja menettää energiansa vasta, kun yhteiset tappiot kasvavat suuremmiksi kuin näkyvissä olevat voitot. Tämä kilpailupaineen vähentämistapa ei ole kovin mielekäs, koska sama kilpailu alkaa helposti uudestaan ja päätyy samaan lopputulokseen.

Toinen ja mielekkäämpi mahdollisuus kilpailupaineen laskemiseksi on muuttaa kilpailun sääntöjä niin, että palkinnot jakautuvat tasaisemmin, jolloin voittaminen ei ole niin tärkeää eikä häviäminen niin vältettävää. Tähänkin löytyy selvä logiikka, kun tiedetään, että tässä kilpailussa palkintojen jakajat ovat samalla niiden saajia. Siten, mitä hierarkkisempi yhteiskunnallis-taloudellinen järjestelmä on, sitä suurempi on ero voiton ja tappion välillä ja sitä kovempaa on kilpailu. Hierarkiahan merkitsee nimenomaan eriarvoisia asemia määrätä palkinnoista ja tietysti ne, jotka ovat paremmissa asemissa, määräävät itselleen paremmat palkinnot. Siksi kenraalin palkka on suurempi kuin sotamiehen, ja johtajan palkka on parempi kuin alaisen, riippumatta siitä kuinka arvokasta työtä kukin tekee.

Yhteenvetona edellinen päättely voidaan esittää kysymyksenä, jota tärkeämpää tänään on vaikea kuvitella: Mihin suuntaan maailmantalouden sääntöjä on muutettava, jotta kilpailun hierarkkinen rakenne madaltuu, jotta talouden kilpailupaine laskee, jotta ihmisiin ja luontoon kohdistuva kuormitus kevenee?

Emergenssimallin antama vastaus

Tämän mallin mukaan kehityksen teoreettisena ääripäänä on täysin hierarkkiaton talous, jossa ei ole uskonnollisia, poliittisia eikä taloudellisia organisaatioita ohjaamassa voittojen ja voimavarojen jakautumista. Kyseessä on ideaali markkinatalous, jossa kaikki markkinaosapuolet ovat yksilöitä, joilla jokaisella on yhtäläinen vapaus tietää kaikki hinnat ja tuotteet, myydä omia tuotteita ja ostaa muiden tuotteita. Ideaaleilla markkinoilla ei siis ole valtiovaltoja eikä ammattiyhdistyksiä muttei myöskään osakeyhtiöitä eikä yksinmyyntioikeuksia. Ketkään eivät ohjaa markkinoita luokittelemalla ihmisiä tai hyödykkeitä eivätkä ketkään ohjaa markkinoita salaamalla markkinatietoja tai myymällä tuotteitaan toisille eri hinnalla kuin toisille, koska kaikki eriarvoistaminen luo hierarkioita.

Näin ideaalit ja hierarkiattomat markkinat ovat käytännössä mahdottomat, mutta ne osoittavat talousjärjestelmien kehityssuunnan, jossa hierarkian mataloituminen tasapainottaa teknisen kehityksen kilpailupainetta nostavan vaikutuksen. On huomattava, että tähän suuntaan on jo jotenkin onnistuneesti edetty kun on siirrytty kuninkaiden, säätyjen ja kauppakomppanioiden hyvin hierarkkisista etuoikeustalouksista nykyiseen demokraattis-kapitalistiseen sekatalouteen. Tämä on tapahtunut samalla kun tuotantotekniikka on kehittynyt käsityöstä yhä tehokkaammaksi teollisuudeksi. On myös huomattava, että tätä kehityssuuntaa vastaan nousseet erittäin hierarkkiset kansallissosialistiset ja kommunistiset taloudet eivät ole kestäneet itse synnyttämäänsä kilpailua vaan niiden hierarkiat ovat luhistuneet erilaisten taistelujen aiheuttamien aineellisten tappioiden myötä.

Kehitystä kohti mielekkäämpää maailmaa ja matalampia taloudellisia hierarkioita ei emergenssimallin mukaan voida estää, haluttiinpa sitä tai ei. Voidaan vain valita erilaisia teitä. Se tarkoittaa, että tieto- ym. tekniikan edelleen kehittyessä on jossain vaiheessa joka tapauksessa sovittava uusista markkinakilpailun säännöistä, jotka määrittelevät selvästi ideaalimmat markkinat kuin kapitalistiset markkinat. Tästä seuraa käytännön kysymys: miten kapitalistiset markkinat poikkeavat ideaaleista markkinoista ja mihin poikkeamiin olisi puututtava ja missä määrin. Kysymys on osittain poliittinen eikä siihen ole yleisestä mielipiteestä riippumatonta vastausta. Keskeiset kohteet ovat kuitenkin selviä, ja on muistettava, että jokainen siirtymä kohti ideaaleja markkinoita laskee kilpailupainetta.

Tärkeimpiä muutoksia nykykäytäntöön olisi kaikkien hinta- ja omistustietojen säätäminen julkisiksi, sillä vain avoimen tiedon avulla voidaan tietää kuinka täydelliset markkinat ovat. Osakeyhtiöjärjestelmä on toinen kohde, jonka muuttaminen tulee ajankohtaiseksi ehkä jo seuraavan maailmanlaajuisen laman jälkeen. Osakeyhtiöiden kollektiivinen omistusmuoto ja yritysten mahdollisuus omistaa yrityksiä ilman henkilökohtaiseen omistukseen kuuluvaa vastuuta muodostaa nykyisin liian hierarkkisen ja tuloeroja kasvattavan järjestelmän. Ratkaisuna olisi osakeyhtiöiden muuttaminen jonkinlaisiksi henkilöyhtiöiksi. Kolmas kapitalistinen kauppakäytäntö, joka vaatii korjausta, on yksinoikeusjärjestelmä, sillä keksintöjen, mediatapahtumien, taiteen jne. yksinoikeuskauppa luo talouteen aivan liian hierarkkisia oikeudenomistussuhteita. Erityisesti olisi rajoitettava tietojen kaupallisia yksinoikeuksia, koska ne voimistavat eliittiä hyödyttävien tietojen kehittymistä mutta heikentävät kaikille tärkeiden tietojen leviämistä, josta kuitenkin ihmisten yhteinen hyvinvointi riippuu.

Kilpailun logiikkaa ja nykyisen tilanteen vakavuutta osoittaa hyvin se, että kukin edellä mainittu asia kehittyy tänään pikemminkin päinvastaiseen suuntaan kuin mikä olisi toivottavaa. Omistus- ja hintasalaisuuksista pidetään yhä tiukemmin kiinni, koska niitä tarvitaan kilpailussa toisia tiedon salaajia vastaan. Osakeyhtiöiden asemaa parannetaan tukemalla niitä monin tavoin ja sallimalla yhä suurempia yhteenliittymiä. Ja yksinoikeuskauppa on voimistumassa kaikilla aloilla. Erityisen huono tilanne on patentoitavien eli yksinoikeuksilla hyödynnettävien keksintöjen kohdalla, koska niiden ala on jo laajentumassa perinteisen vapaan tieteen alueelle. Kilpailu on todella kiristymässä ja paine on kohoamassa.

Entä onko mitään mahdollisuutta välttää tämän "tieto- ja bioteollisuuden kehittyminen – yksinoikeuksien hyödyntäminen – osakkeiden arvonnousu" -kuplan puhkeaminen? Tuskin. Mutta ei myöskään voida sanoa miten suurta tuhoa ja millaisissa erissä on odotettavissa ennen kuin järjestelmä muutetaan. Tosin emergenssimalliin kuuluva mielekkyyden kasvu ennustaa, että myös muutosten malleista kehitetään yhä parempia muutosten malleja. Jos näin käy, uusien sääntöjen laajentaman taloustilan syntymiseen riittää jonkin verran vähemmän sotimista, hävitystä ja sattumaa kuin vastaavanlaisten muutosten syntymiseen aiemmin tarvittiin.

Kotisivulle