Tervetuloa
sivuilleni, minä olen Elisa, jota tuttavallisesti
myös Laizaksi kutsutaan. Näillä sivuilla
esittelen pääasiassa piirroksiani, elämääni
voi seurata myös blogistani.
Koulutukseltani
olen ylioppilas ja media-assistentti, tällä
hetkellä opiskelen valokuvaajan ammattitutkintoon
valmistavassa koulutuksessa. Olen piirtänyt tietokoneella
niin kauan kuin vain jaksan muistaa ja se onkin työkaluna
minulle kaikkein tärkein. Maalaan myös jonkin
verran akryyleillä ja teen mielelläni kankaanpainotöitä.
Kävelen
usein luonnossa kameran kanssa ja ilmankin. Tykkään
myös leipoa ja laittaa ruokaa. Viihdyn hyvin
itsekseni, mutta toisinaan kaipaan turvallista kainaloa
tai iloista puheensorinaa. Eniten maailmassa tykkään
piirtää tai laulaa, tehdä jotain käsilläni.
En
usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta en
jaksa saarnata aiheesta kenellekään. Toivon
ettei kukaan myöskään saarnaisi minulle
mistään. Jos minulle laittaa ketjukirjeen,
niin voin vannoa että se pysähtyy kohdallani,
en usko että seitsemän vuoden epäonni
jäisi tulematta jos jatkaisin ketjua =D
Olen
myös uutis- ja dokumenttiaddikti ja ne ovatkin
lempiohjelmiani. Tietenkin katson myös kaikkea
aivan päätöntä hömppää
tasapainottaakseni tilanteen.
Elisa Karhula
Peräläntie 1 A 4
68230 Lohtaja
Puhelin:
0401490443
Sähkö posti:
elisa.karhula(a)nic.fi
|
|