Capo on ensimmäinen irlanninsetterimme. Tarkoituksemme oli ottaa setteri ainoastaan kotikoiraksi, mutta koiran kasvaessa se osoittautui varsin komeaksi ja ystävien houkuttelemina lähdimme sen kanssa näyttelyihin mukaan. Hyvien tulosten vuoksi näyttelykärpänen iski oikein tosissaan ja nyt Capon kanssa onkin kierretty myös Suomen ulkopuolella; Baltian maat, Valko-Venäjä ja Puola ovat tulleet tutuiksi. Tuloksena onkin sitten valion arvo Liettuasta, Baltian voittaja -99,-00, Belarus voittaja -99 ja Latvian voittaja -00.

Luonteeltaan Capo on rauhallinen ja hyvin miellyttävä. Se rakastaa perhettämme yli kaiken ja kaikki perheessämme rakastavat sitä. Se on hyvin mukavuudenhaluinen ja onkin siten oikea sohvanvaltaaja, sängystämme puhumattakaan. Metsälenkit ovat sille suuri nautinto, samoin uiminen ja saunominen. Saunaan se haluaakin perheen kanssa säännöllisesti. Capon kanssa ei metsästetä, mutta kyllä sillä kanalinnut ovat veressä; fasaanien haju on vastustamaton. Pataan olemme miltei fasaanin saaneetkin, ja ilman pyssyä. Tosin Capo innostuu myös kissoista ja jäniksistä, mutta västäräkkien ja variksien antaa olla rauhassa. Oma kissamme kuitenkin on sen kaveri.

Capolla on uskomaton sopeutumiskyky. Pitkillä näyttelymatkoilla tämä maalaiskoira on kuin olisi ikänsä liikkunut suurkaupunkien vilinässä. Oman arvonsa tuntien se kävelee uljaasti ( ja myös rehvakkaasti ) rinnallani niin Riikassa, Tallinnassa, Vilnassa, Minskissä ja monessa muussa kaupungissa ilme tyytyväisyyttä loistaen, suu naurussa. Tärkeintä on saada olla mukana. Auto-, laiva- ja bussimatkat eivät koskaan ole olleet vaikeita. Kunhan pääsee mukaan ja tapahtuu jotain kivaa. Niinpä se onkin tarkkana heti, kun huomaa näyttelyvarusteita pakattavan; kunhan ei vain jäisi kyydistä!

Karkumatkat ovat osa setterimme elämää. Sille ei tosiaankaan aina riitä oma pihamaa. Sopivien hajujen vallitessa se osaa tehdä näitä katoamistemppujaan aivan ennalta arvaamattomasti. Jopa tuntikausien poissaolon jälkeen se palaa kotiin anteeksi pyydellen. Mutta lukuisat ovat ne kilometrit ja tunnit, jotka olemme käyttäneet koiramme etsimiseen, joskin useimmiten tuloksetta. Eikä ikä tunnu näitä retkiä sillä vähentävän, pikemminkin laajentavan. Ehkä olemme antaneet Capolle väärän nimen, ehkä sen pitäisi olla Reissu-Reino. Tapahtumia siis riittää perheessämme Capon kanssa, mitä olisikaan elämä ilman setteriä!