Joulusatu 2003
Satu ilmestyi julkaisussa Lumesta tehty Buddha
ISBN 952-5129-17-9
Eräänä kylmänä yönä lumihiutale ei saanut unta. Hän leijaili toisen lumikiteen kanssa etsien sopivaa laskeutumispaikkaa maanpinnalta.
Erään talon pihamaa näytti ylhäältä käsin hauskalta: lumet oli kolattu pihan reunoille ja lähellä taloa vahti lumiukko väsymättä pihaa.
- Tuonne! kuiskasi lumihiutale lumikiteelle.
Ja sinne he liitivät laajassa, hiljaisessa kaaressa ja tupsahtivat lumiukon varpaille.
- Atshii, aivasti lumiukko. - Terveydeksi, vastasi hiutale. Lumikide ymmärsi olla vaiti.
Rauha palasi pihalle ja pihavalon reunamilla heilui muutama kotoinen varjo.
Yö kului, ja sanomalahdenjakaja kolautti aamun sanomalehden peltiseen laatikkoon.
- ? säpsähti lumiukko hereille, ja näki hiutaleen ja kiteen lumitossujensa päällä. Nämä nukkuivat syvää unta kylki kyljessä kiinni.
- No siihenkös sitä piti tupsahtaa? tuhahti lumiukko, ja jatkoi pihan tarkkailua.
Aamu valkeni ja sisällä talossa alkoi kuulua elämisen ääniä.
Kahvikeitin pörpötti ja leivänpaahtimesta pomppi karrelle palaneita paahtoleipiä. Kaurapuuro paloi pohjaan hellalla. Ovi kolahti, ja ihminen kiirehti autolle. - On taas, pahus, satanut lunta, tuhahti ihminen, raapi tuulilasin puhtaaksi, nousi autoonsa ja ajoi ulos portista.
Pihalle jäi hiljaisuus. Hiutale ja kide heräsivät ja lehahtivat ohimenevän tuulenvirin mukana lentoon. He kierivät ympäri pihaa ja lensivät kadulle portin eteen.
Siinä ohiajavat autot litsasivat hiutaleen ja kiteen tiukaksi jääksi katuun. Katua pitkin lähestyi vihainen, irtipäässyt koira talon porttia.
Juuri kun koira aikoi kääntyä pihalle, aikomuksena käydä turvattoman lumiukon kimppuun, niin koira liukastui.
Vinkaisten karvaturri kupsahti selälleen. Siinä se makasi hetken, nousi sitten ylös, puisti niskastaan irtolumet, ja palasikin takaisin sinne, mistä oli vihansakin saanut, - ja jätti pihan ja lumiukon rauhaan.
Sillä tavalla lumihiutaleen ja lumikiteen talviöinen unettomuus pelasti lumiukon julman irtokoiran hyökkäykseltä!
Tässä on se opetus, että joskus pieni unettomuus on vain hyvästä!
© 2003 JUHANI TIKKANEN
Lisää jouluisia!
Tämä satu on julkaistu Lumesta tehty Buddha Joulujulkaisussa vuonna 2003
Täydellistä julkaisua voi saada tekijältä. Kysy! postia? nimikenttään: juhani.tikkanen
21.12.03