Kodittomia runoja




Wuosien warrella käsitykseni ihmiskunnan etevyydestä
          hoitaa kaikki asiat
                     päin helvettiä

on vahvistunut.

*



SADA, TUULI
Sada, tuuli päin poskia, olen sinulle peili, sadetuuli, pyöräilen sinua vastaan, pisaroit
minun perääni tulee pyörre, minun mieleni se on, se on takanani sade istuu pyörän tarakalla
kun kosketat minua saan edes sadetta syleillä





HUMALAINEN POLKUPYÖRÄ
Humalainen polkupyörä eturengas puolityhjänä sorisee sorapolulla kotia päin.
Metsän puut puhkuvat, kohisevat, pimeässä erotan ne polun yllä, kaikki hongat, ylemmä katuvaloja, kohoavat, iijaa! hei honka! kohoa pimeyden yli!
Kaupungissa pyörällä oli edessä sateenmusta asvaltti surku puserossa; satoi tihkua, eikä auton autoa ketä väistää ei kulkijaa, jonka kanssa taluttaa pyörää arvokkaasti puolen yön aikaan,
ja taloja, ylemmä katuvaloja, räystäät kohoavat sateen yläpuolelle? minulla ei ole sateenvarjoa, yhdestä kevätsateesta kastu, hengitän sitä, ajan sen läpi polkupyörällä, ilman valoja,
sorapolulla rengas pyörii, taivas vettä hiukan vihmoo, ei ketään polulla, huono polku, mutkan takaa ei vieläkään ketään; koko metsäpolku kuten vain minua varten ylläpidetty?
Olen arvokas, tulen kalliiksi, Metsän puut ei puhu, eivät kohise,
taivas vettä hiukan vihmoo, ei ketään polulla, huono polku, minulle on ihan oma paikka.




SADE TUNKEE SUUHUNI
Sade tunkee suuhuni polulla kuten soraa seulotaan, sadeverho metsäpolulla avautuu edessäni
sinä, kuljet minun mukana, halataan, (tuulee, ja sataa, päin poskia), pyristelen, ihan mielissäni olen; sada vain, tuule pois koko yön, vaikka olisi miten märkää, sinua minä rakastan




METSÄ ON IRRALLISIA
Jos metsä saisi kasvaa ilman esteitä, se ruokkisi itse itsensä kaatuneilla puilla.
Miten Enocell, mistä se tuottaisi itseään varten kaikki tähteensä?
Jos kansa saisi kasvaa, kuten metsä niin ruokkisiko se itsensä, eläisi vallankumouksen tähteillä?
Ja ei musiikki ole muuta kuin ääntä melun keskellä, hiljaisuus.
Metsä on irrallisia puita, jotka eivät erotu joukosta.
Kun minä kirjoitan monta runoa, kuten metsä, puut, niin heti alan karsia niitä.




NOLLAKELI
Lumi sulaa vedeksi, suolattuna.
Pitäisikö maantiesuolaan sekoittaa vitamiineja ja hivenaineita?




SILLALLA REKKA AJAA
Sillalla ajaa Diesel-rekka kahdeksaakymppiä, telipyöristä nousee suolattu sateinen usva takana ajavan Punaisen Samaran tuulilasiin.
Höytiäisen kanavaan tippuu sillalta rutaa. Kuljettaja pyyhkii näkökenttäänsä.
Maantie on lyijynkirkas.





Öljy, fossiilinen tisle; luonnon itsesaastutuksen tulos.





PANSSARIVAUNUT TULEVAT
Ei lohikaan väkisin nouse kuivattua koskea ylös. 
Taivaanrannan takaa tehtaiden savut lähestyvät vastatuuleen.




ENOCELL JA K0LI
Enocellun savut nousevat pilvien alle, tukahduttavat pakanoiden uhripaikat.
Ikkunat on pesty; vetäisivät verhot eteen, kuten ihminen pukee vaatteet piilottaakseen itsensä.
Minä käärin kaulaliinan kipeän omantunnon suojaksi.
Kolilla Hotellin ilmastointi kirnuaa tupakansavut iltatuulessa inisevän mopopojan käryjen sekaan.

(Mopon käryt; kts myös Marraskuu - runoelma)

 




KUUMA MAANTIE
Kuuma maantie syö bensaa. Minulla on paha olo, mutta saako pohjavesi-alueelle oksentaa?
Ja miksi aina pitää kääntää, ajaisit suoraan. Helvettiin taivaaseen.
Älä aina inise. Moottori. Ime bensaa kun käsketään. Siihen sinä kuolet.




ASVALTTIPOLKUA TYÖNTYY LASTENVAUNUT
Lottopäivän aamuna puhaltaa aamuaurinko säteensä puiden lehvien läpi. Lehdet roikkuvat tiukasti oksissaan.
Lintu liitää kerrostalon varjoon suojaan. Nyt asvalttipolkua työntyy lastenvaunut. Aamun usva nousee kattojen ylle, ja otsoniaukko jää hämärään.
- Nuori äiti, muistitko lotota? Jos selviät säteilystä selviät lotostakin voittajana.


Tätä asvalttipolun lastenvaunujuttua olen pyöritellyt kymmenkunta versioita, jokin siinä ei lähde liikkeelle. En oikein jaksa kuitenkaan uskoa otsoniaukon dramaattisuuteen, siitä ei lähde kunnolla mitään liikkeelle? Koska sellaisenkin ongelman kanssa olen kymmenkunta eri versiota veivannut ja rustannut, niin olkoot tuossa tässä sikermässä jonkin aikaa. Ei runon rustaaminen aina mitään iloa ja helppoa juhlaa ole!





LUMI ON PUHDASTA

Lumi on puhdasta kuin rakkaus sinuun, oma hevoseni, kuten Tsehov sanoisi. Niin ei saa suomeksi sanoa, siitä tulee hevonen mieleen, hirnahtelu! oi rakas, minä haluan hirnahdella sinun kanssasi!
Kun keväällä lumet sulavat, nekin vilistelevät kuin hevoslauma hännällisiä siittiöitä syviin pohjavesionkaloihin. Ja kun taas sataa lunta, hyi, miten irstasta.




TÄNÄ YÖNÄ
Puut huojuvat ja kohisevat, oksat harovat taivasta  ja aamuun asti sataa suuria pisaroita.
Tänä yönä ei metsässä nukuta.




JUURENI
Tässä olen turvallani, minun varpaani harovat, ajelehdin vastatuuleen.
Minun juureni ovat irti, rannoille saa nousta, ne on suojeltu ihmistä varten.
Minä ehdin juurtua vielä moneen paikkaan.





(jokunen lentävä hyttynen lisää heinakuu.htm - tiedostossa.)




NAUHOITIN KIUKKU-RUNON

Nauhoitin Kiukku-runon kasetille. Kuuntelin sen. Väljä kasetti lonksui ja sen ääni kuului puheeni alta. Korjailin muutaman rivin, tein pari lisäystä, luin sen sitten uudelleen samalle kasetille. Kuuntelin kiukkua. Onko Kiukusta johonkin?
Kaadoin pienen lasin vodkaa kurkkuuni. Sitä karvasteli. (Kts runo 'Maa korisee'). Sisukseni sai jotain muuta polttamista kuin minun sieluni.




I R A N, Q, I N R I


Juhani Tikkanen




alkusivulle


sivu laadittu 22. - 24.8.99, lisätty 2.9.& 4.9.99, 17.6.2001

pari poistoa 22.11.2013