Lasse Heikkilä

Nostatko sen oksan pois,
joka estää kuun säteitten putoilun.



Lasse Heikkilä
Balladi Ihantalasta
Kauko Sorjosen säätiö / Kopijyvä kustannus
Jyväskylä 1999

Lasse Heikkilä kuoli 36 vuotiaana 26.3.1961.
Hänen 75 vuotispäiviään vietettäisiin 6.11.2000
Lasse Heikkilä syntyi Kiikoisissa, Satakunnassa.

Lasse Heikkilä ehti pohjustaa kutkuttavan runoilijan: liian aikaisin hänkin lopetti.


Miten tohtia puhua Ihantalan balladista; Lasse Heikkilä oli siellä ja säilyi siitä hengissä. Ei tiedetä milloin hän kirjasi paperille talteen Balladiin vuonna 1999 hänen jäämistöstään löydetyt 28 runoa. Runoilla on jonkin ilmeisesti Lasse Heikkilän kanssa taistelleen henkilön nimi. Runoissa käydään läpi tapahtumia, mikseipä tavallaan myös ‘Ihantalan ihmettä’. Sota on läsnä luontevana; sitä ei tuomita, ei ylistetä. Ihmetellään hiven ihmisen sisintä, elämän perusolemuksia. (Spoon River on ulkoisesti samaa. Ja Kinnusen Kutsumusopettaja) Lainaan tähän kokoelman viimeisen runon (nimirunon):


Balladi Ihantalasta
Ja kuolemisessa ei ole sukupuolta, -
mies rakastaa miestä
kun kauhuista ja tuomioista maa muodostuu.
He yhtä lihaa ovat ja samaa tahtoa:
kestää, kestää, kestää
tuli, tuho, väsymys, pelko.
He eivät toiselleen ojenna kättä,
suu suudelmia ei pureksi
kuin panssarilevyt, niitatut yhteen he ovat,
lujin lempi, toveruus, on rakkaus heidän.
Ei ole kuolemisessa pahaa,
on pahaa petturuus, on pahaa murtua kuolematta.
Ja kuolemisessa ei ole luokkarajaa, -
mies yhdistyy mieheen
kun kauhuista ja tuomioista maa muodostuu.
Ja ainoa oppi ja aate on: kestää, kestää.
He eivät viisasteluin viiltele toistaan:
miksi ja minne ja kenen vuoksi.

(s. 36)

Lasse Heikkilän runoudesta pitäisi oikeastaan turista laajemmin; miten hän asettui Suomen Runouteen aloittaessaan runoilun samana vuonna kuin Helvi Juvonen eli vuonna 1949. Modernismi ja edes suorat lauseet runoudessa eivät olleet valtaapitävien klassikkojemme suosiossa. Eihän riimeissä ja klassisen matematiikan tiukoissa tavunlaskuissa mitään pahaa liene, laskeskelkoot trombejaan ja luritelkoot; parhaimmillaanhan siten syntyy oivaa lausuntarunoutta joka solisee lukijan päähän mukavasti. Mutta onhan sitä muunkinlaisia tapoja loitsuja loihtia kuin ikuinen zompiittinen jäykkäniskaisuus.

Lasse Heikkilää lukiessa mieli rauhoittuu, sanat etenevät selkeästi siten että näinhän runoutta kuuluu kirjatakin. Löytyy Lasselta jokunen loppusointikin, mutta ei ne haittaa. Rytmiäkin hänellä on, luontaista, viisasta puhetta. Tähän väliin on pakko lainata sivulta 27 teksti:


Aatos Oikoinen

Pitääkö sinun kirjoittaa kirouksesta?
Jäljitellä Dantea?
Runebergin askeleissako kuljet?
Etkö tiedä, että edelläkävijät ovat
kiroukseksi jos heitä apinoit,
vaella omat tiet ja vastaa niiden jäljet.
Vaieten on paras.
Olin runoilija, Aatos Oikoinen,
onnekseni unohtunut.
Sillä mitä tiesin runoudesta ennen kuin kohtasin
kaiken alkukuvat ja saavuin päämäärään ihmisen?
Viimeksi minä runoilin konepistoolilla
valitsin sen ennemmin kuin propagandan.
Jos kirjoitit kirouksista, kadotuksesta
muista, ettet heitä tuhoavan haaveen
makean tappavaa sinappikaasua nuorten silmille
siten sokaisten heidät.
Opi kirjoittamaan niin kuin minä en oppinut:
kuinka asiat ovat.
Kuinka siitä syntyy vasta se, miten tulee olla.
Luo unelma, jolla on pohjaa todellisessa.
Oi Danten, Runebergin alku, oi veljeni
paras vaieta.
Kuitenkin he näkivät.
He lähtivät siitä minkä näkivät.


Balladin Ihantalasta on toimittanut Osmo Pekonen, joka takakannen mukaan kirjoittaa Lasse Heikkilän elämäkertaa. Jep! On elämäkertoja kirjoitettu huonommistakin runoilijoista. Näin hyvästä runoilijasta nyt ainakin. Odotellaan. Ja muistetaanko 6.11. 2000 viettää Heikkilän 75-vuotisjuhlia?



________________________________________

kerro herättikö mitään ajatusta nimellä: juhani.tikkanen
postipalvelin on: @nic.fi



Alkusivulle

sivu laadittu 19.4.2000. chk 25.10.03