Majakka


Majakka on ilmestynyt Turun arkkihiippakunnan vuosikirjassa OSAMME ONNEMME 1996. Majakka on sisällöllisesti Meri-runoelmaa varhempi, vaikka se on kirjoitettu sen jälkeen.




0. Odotus


Ihminen nousi rannoille tähyilemään toista ihmistä, odottamaan että meren yli purjehtisi ystävä, tulisi tuttava.
Hän olisi lähtenyt myötatuulien mukana vastarantaa etsimään, mutta uimalla ei pysy poutapilvienkään perässä eikä myrskyllä kukaan ihminen uimaan lähde.

1. Laiva syntyy


Ihminen päätti rakentaa purren, synnyttää telakalla laivan. Meri ei siitä värähdä eikä syntyvä laiva meren mahassa potkaise.
Laivan mukana ihminen alkoi seilata etäs asti ja löysi ystäviä, viholliset tulivat myöhemmin.

2. Ihminen hallitsee


Ihminen halusi oppia lukemaan taivaan viestit, ja tunnistamaan korvakuulolla myrskyn merkit iltatuulien kuiskeista.
Eikä tyyntä, suojaista satamaa osaa arvostaa jollei ensin ole myrsky, sitä kestä, selviydy siitä, hengissä. Voi ruveta käymään kauppaa toisten ihmisten kanssa, myymään heille tavaroita joita he eivät tarvitse.
Laivat eivät koskaan hallitse meriä, taivas ei peittoa merta, yksikään pilvi ei estä tuulia tuulemasta.

3. Ihmisen kaupungit


On rakennettu kaupunkeja: koteja ja kauppoja ja kirkkoja; pyhäaamuisin tuomiokirkon kello kutsuu kansaa sisäänsä, ja asukkaat osaavat kävellä ääntä kohti, eivät tarvitse kompassia, opasta, tuttuun paikkaan.
Kuten merellä täysinäinen rahtilaiva, puuskuttaa, kalat uivat syrjään kun laiva seilaa merta pitkin. Satamaan. Tavaraa ruumat täynnä.

4. Ihminen ostaa kellon


Tavarat myyvät niin hyvin ja nopeasti, että ihminen tarvitsee kellon pystyäkseen kiirehtimään, sillä ilman Aikaa ei ole kiirettä; ei tiedä että koko ajan voi menettää jotakin.
Kun katsoo aina välillä kelloaan, tietää että koko ajan menettää elämäänsä, ja vaikka kuinka kiirehtisi sitä ei saa enää takaisin.
Mutta ilman kelloa ei voi laatia laivalle aikataulua, eikä tulla johonkin aikaan perille.
Ihmisestä tulee kellonsa orja. Muun pahan lisäksi ihminen rakensi kiireen maailmaansa.
Meret loiskuvat tuulten kanssa välittämättä onko ilta, tai aamu.

5. Majakka opastaa


Majakka kurkottaa ulkoluodolla saapuvia laivoja; öisin majakan valo yltää pilvien alareunalle asti, heijastuu maininkien kiiltävistä pinnoista vilkkuu horisonttiin saakka, turvaa meren äärtä laivan tulla jotta laivan lasti löytää kaupunkiin, toreille, myytäväksi. Ihminen elää kaupankäynnillä. Myy tarvittaessa itsensä. Käyvällä hinnalla. Velaksikin.




7. Ihmisen tavarat


Miten käy majakan, kun viimeinen laiva on välttänyt karikot ja puhkunut satamaan? Miten käy laivan, kun kaikki maailman tavarat on tuotu kauppojen hyllyille, niin että kenenkään ei enää tarvitse ostaa uutta tavaraa?
Purjehtiako uudelleen takaisin merien aavoille, majakan ohi. Ja illalla katsella, miten takana yksinäinen majakka vielä vilkuttaa valoa, sitten sekin häipyy, ja joka puolella on uutta, tyhjää, pimeää, ja häipyvä vana hiljalleen kuroutuu umpeen.

10. Kellot jatkavat käyntiään


Meren pohjassa makaa laiva sisällään ihmiset, teräksisessä hyvin maalatussa arkussa. Laivan ikkunasta erottuu miten digitaalikello näyttää vielä aikaa, jos joku sitä sieltä tulisi vielä kysymään, katsomaan, tietäisi mitä kello on tällä hetkellä.
12. Meri ja taivas, viimeiset


Meri on niin vahva ja voimakas, että Suurenkin Myrskyn jälkeen meri taas kelluu itseensä tyytyväisenä.
Taivas saa pärjätä meren puolesta miten tahtoo. Aina ne silti ovat toistensa kavereita, meri ja taivas, yhdessä, ja yksin.
Heidän maailma ei muuta tarvitse. Sotkemaan paikkoja. Kauppaamaan merelle tuulia, taivaille sadepilviä, pilvipoutia autioille rannoille.


________________________________________


Muita merirunoja

Alkuun
sivu laadittu 18.8.1999, tarkistuksia 7.5.2000, poisto 6.9.2015, lisää 11.8.2016 ja 29.7.2018