The Baltic Sea 28.9.1994




Meri


Syyskuun 28. 1994 yöllä oli Itämerellä myrskyistä.

Estonian mukana sinä yönä olleet 

     pääsivät jokainen perille,

mutta vain osa, minne itse halusivat.







1.
Sadepilvi peittää toisen sadepilven ja syntyy sade, pilvistä meren pinnalle asti, eikä meri siitä sateesta täyteen tule, saati sen märemmäksi enää kastu.




2.
Myrsky vaanii meren aaltoja, ja kun löytää yhdenkin, upottaa sen heti kuohujen sekaan, tai kuten sadepilvien makea vesi valuu hukkaan meren rannattomiin suolaerämaihin.




4.
Entä kuun kuvajainen; meren tyrskyjen uhmaama, vaikenee aikojen alusta asti. Kuten valoton laiva seilaa horisonttien taakse, ei enää kellu, ei tarvitse pelätä, eikä seilata sinne, tänne.






5.
Jokaisen pimeän myrsky-yön jälkeen tulee joskus kirkas päivä, ja yksinäisyys unohtuu pois. Eikä rannalle jäänyt näe, pääsikö laiva perille asti. Tulee pitkä yksinäisten aaltojen yö.






6.
Laivan ideana on, että vesi pysyy ulkopuolella. Ihmisen idea olisi kuunnella, mutta ihminen ei ole valmis, tai yksin; hänellä on aina itsensä, eikä niin hankalaa seuraa kukaan kestä. Eikä ihminen ole merien veroinen, ikuinen.






7.
Sateen mentyä meren ulapat kelluvat horisonttiensa välissä, kuten ihminen nukkuu lakanoissaan kuivassa sängyssä. Horisonttien tuolla puolen jatkuu meri ikuisesti, yksin itsensä kanssa, sillä ei liian isolla ja vahvalla ole muita kuin itsensä. tai kuten ihmisen rakentama laiva myrskyn kynsissä, yritti pysyä pinnalla ja päästä satamaan turvaan.






8.
Ihminen maksaa käteisellä rahalla, omistaakseen, mutta merta ei voi ostaa, kuten laivoja, jotka on veistetty Jumalan kuvaksi, ihmistä varten, ihmisen tekemät.



10.
Kaukana merellä aallot yksikseen loiskuvat, pimeässä, kylmässä. Nyt on merenkävijän hetki. Istu aloillesi, ja ole hiljaa, sillä ihmisen ylitse on kuljettu; kuuntele, merimies, sinulle on puhuttu: se oli meri, taas.


© JUHANI TIKKANEN

muita runoja mereltä

Tikkasen runojen valintasivulle

Sivujen alkuun