Monet ovat ymmällä kaiken sen pahuuden keskellä, mikä maailmassa ympärillämme tapahtuu, . Mistä kaikki pahuus on tullut ? Miksi se saa yhä enemmän valtaa ? Eikö mikään voi sitä estää ? Miksei hyvä ja rakastava Jumala puutu asioihin ? Voinko minä mahdollisesti jotain tehdä ? Voivatko kristityt jotain tehdä ? Kysymyksiä on paljon, emmekä ehkä saa tyydyttäviä vastauksia kaikkiin ongelmiin.

Eräs henkilö kysyy : Kun Jumala oli luonut maailman, hän näki, että kaikki oli "sangen hyvää". Sitten houkutteli käärme Eevaa syömään hedelmästä. Oletan, että käärme oli paha. Silloin ei kaikki ole voinut olla "hyvää". Joten Jumalan on täytynyt luoda perkele ja pahuus. Miksi????
Tämä on hyvä ja looginen kysymys. Yritän vastata siihen kahdessa vaiheessa.
Ensin: Mikä on "pahuus"? Usein käsitetään pahuutta oliona tai esineenä, joka on sellaisenaan olemassa kuten "tuoli" tai "pöytä". Oletan, että kysymyksesi johdosta ajattelet tällä tavalla pahuuden olemassaolosta. Mutta, mitä on nälkä? Tai kuoppa kadussa? Eiköhän se ole jonkin puute? Nälkä on ruoan puutetta, ja katukuoppa on tiemateriaalin puutetta. Ellei ole katua, ei siinä kadussa voi olla kuoppaa ! Samalla tavalla pahuus on hyvyyden puutetta, eikä sellaista, minkä Jumala olisi luonut. (Tämä ei tarkoita, että pahuus olisi epätodellinen. Se on yhtä todellinen kuin kuoppa kadussa.) Sen takia voidaan sanoa, että Jumalan luomakunta oli "hyvä", eikä Jumala luonut pahuutta.

Toiseksi: Miksi pahuus on olemassa? Miten Jumala voi sallia tätä hyvyyden puutetta? Luulen, että vastaus lyhyesti on:
Jumala on rakkaus ja rakkaus vaatii aina vastarakkautta. Jumala tahtoi, että Hänen luomallaan ihmisellä olisi kyky rakastaa Häntä. Mutta rakkautta ei voi olla olemassa ilman vapautta. Voisitko pakottaa tyttö-/poikaystävääsi tai aviopuolisoasi rakastamaan sinua ? Ja vaikka voisitkin : uskoisitko häntä, kun hän sanoo: "rakastan sinua" ? Tuskinpa, jos se on pakosta.
Siis: rakkaus edellyttää vapautta. Aadamille ja Eevalle luotiin vapaa tahto, koska Jumala toivoi, että ihmiset voisivat osoittaa todellista rakkautta Häntä kohtaan. Mutta tämä vapaus sisältää riskin: voidaan valita, ettei Jumalaa rakasteta.
Stefan Gustavsson kirjoittaa:
"Jos Jumala halusi luoda maailman, missä rakkaus ... olisi todellisuus, silloin täytyy myös vapauden olla todellinen. Samalla on mahdollisuus sanoa "ei", kääntyä pois ja kapinoida sitä rakkautta vastaan, jonka yhteyteen ihminen on luotu. Vaihtoehtoa, vapaa ihminen ilman lankeamisen mahdollisuutta, ei ole. Ei edes Jumala voi tehdä loogisesti mahdotonta mahdolliseksi. Vapaa ihminen, joka ei voi langeta, on yhtä mahdoton kuin pyöreä kolmio. Antaakseen meille todellisen rakkauden, Jumalan täytyy myös antaa meille mahdollisuuden valita pahan ja hyvän välillä. "

Jumalan luomakunta oli, kuten alussa mainittiin, "sangen hyvä". Raamattu kuitenkin antaa vihjeitä (Jes.14:12-21, Hes.28:1-10, ym), että jossakin vaiheessa eräs etevä enkeliruhtinas ylpistyi ja pyrki Jumalan yläpuolelle. Tällöin hän sai melkoisen osan enkelimaailmasta puolelleen. Eedenin puutarhassa tämä paholainen viekotteli ensimmäiset ihmiset syntiin ja sen jälkeen maailma on ollut "perkeleen vallassa".
Pahuuden alkujuuret ovat siis ylpeys, itsekkyys, tottelemattomuus Jumalaa vastaan, vallanhalu.
Tuntuuko tutulta ? Eikö tämän päivän pahuus maailmassa johdu ihan näistä samoista alkujuurista ? Entäs meidän omassa elämässämme ? Eivätkö sielläkin nämä samat voimat usein riehu ? Olemme osa syntiin langennutta, kapinoivaa ihmiskuntaa. Jos siis olisit ollut Aadam tai Eeva, olisit tehnyt saman virheen kuin he, olisit kieltäytynyt tottelemasta Jumalaa.
Pahalla on taipumus levittää pahaa, sekä yksilön kohdalla että yhteisössä. Se toimii lumivyöryn tavoin. Tämä on selvästi havaittavissa tämän päivän maailmassa. Tästä Raamattukin puhuu. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."

Ihminen - Jumalan kuva
Luomisessa rakkauden Jumala antoi ihmiselle valintavapauden, jotta ihminen voisi valita rakkaussuhteen Jumalaan, jolloin Jumalan kuva näkyy, koska ilman vapautta ei ole rakkautta. Todellinen vapaus merkitsee moraalista vastuuta, mikä merkitsee, että olemme vastuussa myös toinen toisillemme. Siinä me voimme tehdä vääriä valintoja, olla rakkaudettomia, ja Jumalan kuva himmentyy meissä.
Pahin väärinymmärrys lienee se, että ihminen ymmärretään Jumalan kopioksi, näköispatsaaksi henkisellä tasolla. Ja sitten todetaan: "Jos Jumala on sellainen kuin ihminen, niin .... " Jatko vaihtelee, mutta aina sen sävy on kielteinen.
Me vain heijastelemme sitä, mitä Jumala on. Jumala ei hyväksy mitään väärää. Mutta meidän kykymme valita oikean ja väärän välillä on pilaantunut. Jumalan kuvan sirpaleet näkyvät siinä, että me ylipäänsä pohdimme tällaista ongelmaa.
Jumala on rakkaus. Rakkaus on pohjimmiltaan epäitsekästä toimintaa toisten hyväksi. Koneet voittavat meidät monessa asiassa (voima, nopeus, tietojenkäsittelykyky, mittaustarkkuus), mutta ne eivät pysty rakastamaan. Lemmikkieläimet voivat kiintyä omistajaansa, mutta nekään eivät pysty rakastamaan. Rakastaminen on Jumalan meille antama aatelismerkki.
Niinkuin kaksi nuorta seurusteluaikana päättävät, haluavatko he todella rakastaa toisiaan ja jatkaa elämää yhdessä avioliitossa, on tämä maallinen elämä meille annettu "seurusteluaika", jolloin me valitsemme haluammeko rakastaa Jumalaa ja kerran taivaassa ikuisesti olla Hänen luonansa.
Jumala on antanut jokaiselle persoonallisuuden. Minä olen mitätön, alle miljardisosa ihmiskunnasta, mutta silti olen minä; tämännäköinen mutta sentään oma persoonani. Olen Jumalalle tärkeä juuri tällaisena. Minulla on arvo minuna, ei sen tähden mitä osaan tai jaksan tehdä, mitä omistan tai miltä näytän. Ihmisen pohjimmainen arvo on siinä, että hän on Jumalan kuva. Pahimmassakin konnassa, epämuodostuneessa vauvassa tai muistinsa menettäneessä vanhuksessa on Jumalan kuva. Siksi jokainen ihminen on arvokas.

Vielä Raamattu kertoo meille jotakin Jumalan olemuksesta. Jumala on rakkaus. Jumala loi maailman rakkauden tähden. Maailmasta piti tulla rakkauden täyttämä paikka. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen piti olla rakkaussuhde. Sen piti olla kiintymystä, luottamusta ja kunnioitusta ilman ehtoja. Samaten ihmisten keskinäisten suhteitten piti olla täynnä rakkautta. Syntiinlankeemus turmeli tämän Jumalan unelman.
Jumalan olemukseen kuuluvat myös pyhyys ja oikeudenmukaisuus. Onko Jumala tuomari? Rankaiseeko Hän? Koska Jumala on rakkaus, Hän on myös ehdottoman oikeudenmukainen. Olisihan aivan mahdotonta, että rakastava Jumala voisi hyväksyä ihmistä kohdanneen vääryyden. Jumalan oikeudenmukaisuudesta on vakavat seuraukset: miten syntinen, vääryyttä tehnyt ihminen voi kestää oikeudenmukaisen Jumalan kasvojen edessä. Jos ihminen ei olisi syntinen, niin hän kokisi, että Jumala on rakastava Isä. Mutta koska hän on syntinen, hän pelkää Jumalan vihaa. Hän pelkää, että hänen rakkaudettomuutensa ja vääryytensä paljastuvat. Oman syntisyytensä tähden ihmiset kokevat, että rakastava Jumala on tuomari.
Luodessaan ihmisen Jumala otti niin suuren riskin, että siihen sisältyi ihmiseksi tuleminen ja helvetillinen kuolema ristillä. Jumala on Raamatun mukaan kärsinyt ihmisten vääristä valinnoista, ja Hän kärsii koska rakastaa.
Jeesuksen, Jumalan Pojan, uhrikuolema näyttää meille, että Jumala rakastaa ihmistä uhrautuvalla rakkaudella. Jumalan poika kärsi synnittömänä synnin seurauksen, kuoleman. Jeesuksen ansiosta saamme kohdata Jumalan, joka ei ole tuomari vaan rakastava isä.

Onko Jumala kaikkivaltias ?
Miten Jumala sallii kaikkia niitä julmuuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia, mitkä maailmassa tapahtuvat ? Jos Hän kerran on kaikkivaltias, miksi Hän ei puutu asiaan ? Onko Hän kaikkivoipa ? Siinä monen ihmisen usein hyvin rehellinen kysymys. Kysymykseen voi vastata sekä kyllä ja ei.
Vastaus on kyllä siinä mielessä, että alunperin Hänellä oli kaikki valta. Ennen luomista ei ollut muita olentoja kuin Jumala. hän saattoi tehdä mitä tahansa, eikä mikään vastustanut Häntä.
Vastaus on ei siltä kannalta, että vapaalla tahdolla varustettujen olentojen luomisen myötä Jumala väistämättä delegoi osan vallastaan luoduillensa. Hän halusi ihmisen, joka ei olisi kaikessa vain tottelevainen "robotti". Hän halusi suhteen, joka perustuisi vapaudessa toimivaan rakkaussuhteeseen, koska ainoastaan siinä Jumalan rakkaus toteutuu. Tämä merkitsee, että ihmisellä on vapaus tehdä omia ratkaisuja erilaisissa valintatilanteissa.
Näin oli syntiinlankeemuksessa ja niin on ollut kautta aikojen. Jumala sallii meidän tehdä vääriäkin ratkaisuja, vaikka ne eivät läheskään aina ole Jumalan tahdon mukaisia. Seurauksista joudumme itse ja kanssamme moni muukin kärsimään, koska "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää". Jumala ei aina ota meitä ihmisiä "niskasta kiinni rötöksistämme" , vaan rakkaudella Hän kutsuu meidät pelastukseen Jeesuksen sovitustyön kautta. Ja taas ihminen usein tekee väärän ratkaisun ja kieltäytyy ja kierre jatkuu. Mutta Jumala on rakkaus ja haluaa katkaista nämä kierteet.
Tämän "vallanluovutuksen" Jumala tekee puhtaasti omasta tahdostaan. Jos Jumalan valta onkin rajallinen, se on siksi, että Hän on niin päättänyt.
Kuitenkin Jumala on "vallassa" ja ohjaa ihmiskuntaa kohti sunnittelemansa päämäärää, joka meille näytetään Raamatun profetioissa. Sen takia meidän ei tarvitse masentua. Me saamme kuuliaisina kulkea Jumalan johdatuksessa. "Hän johdattaa, kun he rukoillen kulkevat". Niin paljon valtaa kuin Saatanalla onkin tänä päivänä, Jumalan lopullisen tarkoituksen - se, että luomakunta on kerran rakkausyhteydessä Häneen - toteutuminen ei ole koskaan uhattuna.

Uskovainen on ihminen ja on samojen lakien alainen kuin muutkin ihmiset. Siksi maailmassa ei ole mitään kärsimyksen muotoa, josta hän olisi vapaa. Kärsimyksiin voi liittyä sisäinen hätä, masennus ja ahdistus. Mutta uskovaista (ja tässä hän eroaa muista kuolevaisista) helpottaa suuresti se, että hän tietää Jeesuksen olevan hänen kanssaan kärsimyksissäkin. Hän tietää, että Jeesus on käynyt läpi ihmisen ahdistukset ja voi sen tähden ymmärtää kärsivää ihmistä.
Usein kärsimys kasvattaa kristittyjä ja syventää heidän jumalasuhdettaan. Se kärsimys ei sitten ehkä ollutkaan käsittämätön tai tarpeeton. Joku on sanonut : "Ellei ihminen koskaan rakastaisi, ei hän myöskään koskaan joutuisi kärsimään. Mutta hän ei siinä tapauksessa koskaan todella eläisi."

Helvetti on alun perin tehty Jumalaa vastustaville "perkeleelle ja hänen enkeleillensä" (Matt 25:41), ei ihmisille. Helvetti on kuitenkin kaikkien niiden kohtalo, jotka eivät välitä Jeesuksesta ja hänen sovituskuolemastaan. (1 Kor. 1:18, Ilm. 19:20, 21:10-15)
Jeesus on valmistanut armahduksen helvetin rangaistuksesta kärsimällä sen ihmisen puolesta. Hän kärsi myös helvetin epätoivon ja tuskan. Sen osoittavat Jeesuksen ristillä huutamat sanat: "Jumalani , Jumalani miksi minut hylkäsit?" (Matt 27:46.) Tämä armahdus tulee niille, jotka tunnustavat syntinsä ja turvautuvat Jeesukseen.

Jumala loi ihmisen, että ihminen Jumalaa rakastaen eläisi Jumalan yhteydessä. Yhteys Jumalaan on ihmisen elämän tarkoitus. Tuo yhteys puuttuu nykyään useimmilta ihmisiltä. Siksi niin monet kokevat elämänsä olevan vailla tarkoitusta. Yhteys Jumalaan ei riipu ihmisen omasta suorituskyvystä. Siihen on mahdollisuus jokaisella, vammaisella, sairaalla, vanhalla ja väsyneelläkin.

Miten voin kohdata Raamatun Jumalan ?
Raamatun tärkein sanoma on sanoma Jeesuksen tekemästä pelastustyöstä.
Toinen keskeinen totuus on, että kaikki olemme syntiä tehneet ja olemme "Jumalan kirkautta" vailla.
Raamatun sanoma voidaan siis tällä tavalla jakaa lakiin ja evankeliumiin. Laki kertoo, millainen ihminen on. Evankeliumi kertoo, kuka hänet pelastaa. Jotta voisin kohdata Raamatun Jumalan, minun on otettava jokainen Raamatun käsky, kielto ja ohje täysin vakavasti ilman mitään kompromisseja. Samoin minun on otettava yhtä vakavasti sanoma täydellisestä ja joka hetki voimassaolevasta anteeksiantamuksesta, pelastuksesta. Olen täysin syntinen ja Jumala on täynnä armoa ja totuutta. Tässä jännitekentässä, kaidalla tiellä, kristitty elää. Rukoillen luettu ja kuultu Jumalan sana hoitaa taivastiellä, ja se vie myös perille.

(Lue muitakin kirjoituksia, jotka kertovat kristinuskon ydinkysymyksistä !)