|
YLEISTÄ ISRAELIN YSTÄVISTÄ
Israelin Ystävät ry / Israels Vänner rf perustettiin jo 1908, siis kauan ennenkuin Israelin valtio julistettiin itsenäiseksi v. 1948. Yhdistykseen kuuluu 92 paikallisosastoa ja yhteensä noin 9000 jäsentä. Yhdistyksen toimisto on Tampereella. Lähempiä tietoja Israelin Ystävät ry:stä löytyy yhdistyksen internet sivulta ! TOIMINTA-AJATUS
Israelin Ystävät ry toimii yhteiskristillisenä järjestönä Israelin kansan ja valtion hengellisen, henkisen ja aineellisen jälleenrakentamisen edistämiseksi Jumalan Sanan pohjalta sekä toimii jäseniään yhdistävänä ja näiden tätä toimintaa tukevana järjestönä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Israelin Ystävät ry järjestää erilaisia tilaisuuksia ja juhlia, tekee esityksiä ja aloitteita sekä harjoittaa Israelia ja Lähi-itää koskevaa valistus- ja opintotoiminta. PORIN PAIKALLISOSASTO
Porissa ja Porin seudulla toimii paikallisosasto, johon kuuluu vajaa 200 jäsentä. Porin osaston johtokuntaan kuuluvat vuonna 2006: Kari Lindberg (pj), Markku
Sumiala (vpj), Arja Eloranta (siht), Hannele Elomaa (rahastonhoit.) sekä Mika Murto, Josef Lindell, Seppo Mäki-Arvela, Harri Kaattari ja Reijo Aro-Koivisto. Toiminta Porissa syyskaudella 2006
ISRAELIN YSTÄVÄT ry, Porin paikallisosaston tilaisuudet .
Paikka on Porin Seurakuntakeskus, Itäpuisto 14 ellei toisin mainita.
Muutokset ovat mahdollisia. Internet : http://www.nic.fi/~jlindell/iypori.htm Syyskauden 2006 ohjelma:
Tilaisuudet alustavasti: Tarkempia tietoja annetaan syyskuussa. Tietoja löytyy silloin myös seurakuntien ilmoitustauluilla, missä on myös kokous-ilmoitustaskuja sisältäen syksyn kokous-infon, minkä voit antaa ystäville ja tuttaville.
Tervetuloa tilaisuuksiin ja
tuo ystäväsikin ! |