Nuorten masennuskysely
Masennus ei kuulu tyypillisesti nuoruuteen, vaikka niin aina silloin tällöin kuulee sanottavankin. Monella nuorella on hyvinkin myrskyisiä vaiheita mutta monet nuoret kulkevat nuoruutensa hyvinkin seesteisinä ja ilman suurempia melskeitä. Depressiosta ei näissä kummassakaan ole välttämättä kysymys.
Seuraavassa kyselyssä on esitetty kymmenen väitettä, joiden katsotaan liittyvän nuoren depressiiviseen kokemiseen ja/tai käyttäytymiseen.
Valitse omassa nuoressasi havaitsemasi piirteet ja paina lopuksi HYVÄKSY-nappia. Saat pienen arvion tilanteesta. Voihan olla, ettei mikään piirre sovi ja silloin vastaaminen on helppoa - ei tarvitse valita mitään;-)
Yleisesti voidaan todeta, että keskustelu nuoren kanssa voi olla todella hankalaa. Äidit ovat tässä suhteessa yleensä parhaita kontaktin luojia. Syy on usein siinä, että äidit ovat pitäneet keskusteluyhteyttä nuoreen jo tämän lapsuudesta asti. Siihen pitäisi isienkin pyrkiä. Jos rajoja ja otetta omasta lapsesta yritetään saada ensimmäistä kertaa vasta kun hän on nuori, ollaan auttamattomasti myöhässä!
Kotiap'päin...