€

Pikku-Kalle katseli telkkaristaan Euroopan Cupin loppuottelua, kun äiti tuli komentelemaan:
-Ja nyt heti sänkyyn siitä ja luet iltarukouksesi.
Kalle tuijotti television kuvaruutua kuin hypnoosissa ja huokaisi:
-Kuinkahan kyttyrää Jumala tykkää, kun sitä häiritään kesken näin jännän matsin?

***

-Kuinka tästä pääsee nopeimmin sairaalaan, vanha kiltti täti kysyi Pikku-Kallelta linja-autossa.
-Hypätkää ulos tuossa seuraavan mutkan kohdalla, neuvoi Kalle.
-Siinäkö se sairaala on?
-Ei, mutta kyllä joku varmaan tulee ja korjaa teidät siitä perille.

***

-Meidän äiti muistuttaa puoliksi koiraa ja puoliksi arkeologia, Kalle paljasti Villelle.
-Miten niin?
-No jos se ei hauku niin sitten se kaivelee menneitä.

***

-Liisa, miksi aina vastaat minun kysymykseeni kysymyksellä, Kalle marmatti.
-Ihanko totta? Teenkö minä tosiaan niin?

***

-Isä, Pikku-Kalle kiljui ruuhka bussissa. -Mulla on kamala pissa hätä.
-Älä poika yritä kusettaa mua, isä vastasi rauhallisesti.

***

Kallen isoveli perusti asianajotoimiston. Kun ensimmäinen asiakas saapui, Kallen veli ilmoitti, että kysymyksiin vastaamiset maksavat sitten tuhat markkaa kappaleelta.
-Eiköhän tuo ole vähän liian kallista, asiakas ihmetteli.
-Onhan se. Mikä olikaan seuraava kysymyksenne?

***

Kuinka usein bussi pysähtyy tällä pysäkillä? vanha täti kysyi Pikku-Kallelta linja-autossa.
-Vain kerran. Sitten se jatkaa matkaa.

***

-Kiitos kiltti täti, että toit minulle tällaisen lelun, Pikku-Kalle sanoi kohteliaasti.
-No lapsi kulta, eihän siinä ole mitään kiittämistä.
-Samaa mieltä minäkin olen, mutta äiti käski kiittää.

***

Pikku-Kalle oli saanut joululahjaksi rummut. Hän oli niistä tietysti hyvin ylpeä ja kerskui kavereilleen.
-Uskotteko muuten, että nämä ihmerummut pystyvät kertomaan kellonajankin?
-No ei varmaan uskota, kaverit totesivat.
Kallen ei auttanut muu kuin istahtaa rumpujen taakse, ja pian alkoi jumalaton meteli. Samassa yläkerrasta koputettiin täysillä kattoon, ja römeä miesääni kiljaisi:
-Hiljaa! Kello on puoli yksi yöllä!

***

Pikku-Kalle oli päässyt vanhempiensa kanssa ravintolaan syömään. Annokset olivat niin mahtavia, että jokaiselle jäi jotakin lautaselle. Äiti, joka oli kovin nuuka, ilmoitti tarjoilialle:
-Voisitteko tuoda minulle muovipussin, niin voisimme viedä ruuantähteet koirallemme?
-Jippii, Kalle hihkaisi. -Mä saan koiran!

Jos on kysyttävää tai kommentoitavaa niin lähetä postia janpul@nic.fi.
Copyright © 2000 Janne Pulkkinen