|
|
|
Kerho | |||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
|
Osoita nimeä niin näet kyseisen jäsenen kuvan keskellä olevassa laatikossa. Klikkaamalla nimeä saat jäsenestä tarkempaa tietoa. |
|
| Mitee? Tuleeko oregano? |
FAQ Onko kännikuvaaminen kallista?
|
||
| |||
![]() HSKKK:n kotisivut ilmestyivät webbiin 11.11.1997, mutta itse kerho sai alkunsa jo edellisenä kesänä. Seuraavassa tyhjentävä kertomus tapahtumien kulusta: Eräänä kauniina heinäkuun päivänä aivan käsittämättömän aikaisin aamulla (ennen kahtatoista) kuusi tulevaa HSKKK:n jäsentä raahautui laivaterminaaliin Helsingissä. Nämä kuusi miestä ja yhtä monta kameraa (Legendan ainesta: tämä on todistettavasti ainoa kerta, kun Oloneuvoksen on nähty käyttävän kameraansa.) aloittivat Suomenlahden ylityksen nuokkumalla takakannella ja sadatellen aikaista herätystä. Ensimmäiset onnettomat maisemakuvat otettiin jo lähtövaiheessa. Matka kului tapahtumitta, korttia pelattiin ja taidettiin siinä pahimpaan janoon ottaa tuopilliset. Varsinainen legenda alkoi saada muotoa, kun sankarimme rantautuivat Tallinnassa ja alkoivat laahustaa ympäri kaupunkia kamerat kaulassa. Kuvia otettiin suurinpiirtein ihan mistä vaan. Virolaisen perinneruoka "pitsa":n kanssa kului n. 2 pulloa oreganoa (Chiantia yms.). Aterian jälkeen remmimme jatkoi harhailuaan katuviidakossa, ja tietenkin tapahtui se mikä aina on edessä Tallinnassa käydessä: vastaan kävelee jonkun tuttuja Helsingistä. Nopea silmäys ryhmämme läpi, huomioiden varsinkin rinnan päällä roikkuvat esineet, antaa aiheen ensimmäiseen kysymykseen: "Onks teillä joku kamerakerho?" Hetken yleisen naureskelun jälkeen istahdamme (terassille) miettimään asiaa oikein urakalla ja toteamme itsellemme, että "Kyllä, itseasiassa on." Ja loppu onkin historiaa. Suuret kiitokset siis vielä kerran tälle kysymyksen esittäneelle henkilölle. | |||
| Mitee? Tuleeko palautetta? | |||
| |||
Linkkejä muihin asiallisiin paikkoihin: | |||
|
| |||
| Mitee? Onko kysyttävää? | |||
| |||