Vuoden 1999 pikkujoulut piti alunperin jättää juhlimatta, mutta sitten tilanne kuitenkin ajautui siihen perinteiseen
'keitetään-glögistä-alkoholit-pois' -tilanteeseen. Tunnelmaa elävöittämään oli rekrytoitu ulkopuolisia vahvistuksia, ja kyllähän se tuntuu pitävän paikkansa että asunnon sotkeminen käsittämättömään kuntoon onnistuu isolla porukalla vähintään yhtä helposti kuin pienellä mutta asialle omistautuneella
porukallakin. Vaikka innokas videokuvaus ei nauhalle mitään säästämisen arvoista jättänytkään, niin pysyvät muistot siitä silti onnistuttiin tekemään - turha siis väittää ettei videokuvaus olisi vaivan arvoista. Tässäkin tapauksessa muilla kuvaajilla oli liian kiire dokumentoida tapahtuvaa ja vasta sitten muistuttaa lattialla lojuvista glögimukeista...
Edes välttävän naapurisovun ylläpitämiseksi oli välttämätöntä siirtyä toisiin tiloihin juhlijoiden äänenkäytön noustessa tasaiseen tahtiin illan edetessä ja glögivarannon huvetessa...
Iloinen seurueemme valitsi loppuillan olohuoneekseen Vanhan, jossa aika kuluikin mukavasti virkokkeita nauttien sekä aistikkaasti tanssahdellen.