Toukokuussa 2000 heitettiin aivot narikkaan ja päätettiin tuhota kaapin
pohjalle unohtuneet kotiviinipullot.
Urakan päätyttyä porukka oli saanut itsensä sen verta ryhdikkääseen
kuvauskuntoon, ettei takaisin ollut enää kääntymistä.
Parin käsittämättömän poseerauksen jälkeen päätimme poistua ulkotiloihin,
poseeraamaan käsittämättömästi,
sekä vaeltamaan kohti ravitsemusliikkeiden vuolaina virtaavia oluthanoja.
Hetken hortoilun jälkeen saavuimme Oulunkylän aseman seutuville, juottolaan nimeltä O'gelis.
Tunnelma sisällä oli liikuttava ja huomaamaton seurueemme majoittui keskeiselle
paikalle pöytään, josta oli mahdollisimman lyhyt matka baaritiskille.
Päästyämme istumaan, aloitimme ahkeran nestetankkauksen - Olutta kaikille, Oloneuvosta lukuunottamatta.
Aikakirjoihin jäi kirjaamatta, kuinka kauan siellä lopulta istuimme - tuskin paria tuntia pidempään kuitenkaan.
Valomerkin koittaessa siirryimme hyvässä järjestyksessä kohti ulkotiloja, tarkoituksena
suunnistaa nakkikioskia kohti.
Oloneuvoksen yllättävän performanssin ansiosta katsoimme kuitenkin ruokahalun siirtyneen hieman
tuonnemmaksi, joten päätimme istua alas ja ottaa hieman valokuvia.
Ja kyllähän nälkä kännikuvaajan kioskille ajaa, ei siitä mihinkään pääse.
|