HSKKK huolehtii bileidensä äänentoistosta. Vaikka kajarit ovatkin koko ajan sisätiloissa,
on mukava kuunnella musaa myös ulkosalla oleillessa. Eikä sovi myöskään unohtaa saunatiloja.
Väännetään nuppia neljänneskierros lisää myötäpäivään ja johan alkaa kuulua.
Kukin nautti erinomaisesta säästä omalla tyylillään. Asento rento mutta vapaa.
Vaatetus ei pakollinen, mutta joskus aina säädyllisinä ihmisinä kaikki pitivät päällään kuitenkin
jotakin rättiä.
Päivän edetessä oli aika aloittaa illanvieton valmistelut: ilta ja yö kestävät pitkään, joten
ruokaa on hyvä tankata reilusti jo etukäteen. Kukin tyylillään, tottakai.
Jos tankataan ruokaa niin pakkohan sitä on juomaakin saada. Huolehdimme säntillisesti niin
kofeiinintarpeesta kuin muustakin nesteestä.
Illan edetessä kuvausaiheetkin muotoutuivat luovemmiksi: Tässä jalka-asetelma (huomatkaa
rusketuserot!) sekä HSKKKn perinteiseen tyyliin rakennettu pallogrillinuotio.
Saunoi sitä kuinka huolellisesti tahansa, ei pidä unohtaa hoitaa pr-tehtäviä. Juttu tosin
oli sen verran lennokasta ettei pyyhe ollut pysyä menossa mukana. Unikko jatkoi luovan
kuvauksen sarjaansa, saaden Idean jota ei selvinpäin olisi keksinyt.

Yhtäkkiä bailaus loppui kuin seinään, ja kokoonnuimme
sisäpuolelle ihmettelemään hiljaisuutta. Mitään ei kuitenkaan
ollut tehtävissä.
Aamun valjetessa tarkastettiin vauriot. Illan ja yön tapahtumat olivat jättäneet jälkensä
paitsi residenssiin myös innokkaimpiin vihtojiin (tai paremminkin näiden viereen saunassa epähuomiossa istuineisiin).
|