Earl Norris kertoo
ISHC NEWS, 1979
Käännös Hannu Rauhamaa (Siperianhusky 4/94)

Seuraava haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran ISHC NEWS:ssa 1979 ja perustuu yleisön tekemiin kysymyksiin Estacadassa Oregonissa pidetyssä seminaarissa.

Earl: Ei kai kenelläkään ole mitään sitä vastaan, että kerron myyteistä, jotka koskevat Leonard Seppälää ja hänen valkoisten koirien valintaansa? Seppälä oli parhaassa kukoistuksessaan Nomen Sweepstakesin aikoihin ja sen jälkeen on hänestä julkaistu paljon täysin väärää tietoa.

Seppälä ei omistanut koiriaan itse. Henkilökohtaisesti hän ei omistanut yhtään koiraa ennen kuin 1922. Hän oli Pioneer Mining yhtiön palkkaama. Niistä koirista, joilla hän ajoi Sweepstakesin, vain harva oli valkoinen. Alkuperäisistä tuontikoirista useimmat olivat musta-valkoisia ja jotkut harmaita. Useimmat olivat tasavärisiä vähäisin merkein. Seppälällä ei todella ollut harmaita tai vaaleita koiria tahi valkoisia harmaalla satulalla ennen kuin 1925.

Kun menin Alaskaan, Seppälä oli vielä siellä. Victor Anderson oli myös hyvin aktiivinen Nomen Sweepstakesilla. Olin kirjeenvaihdossa Victorin kanssa aina hänen kuolemaansa saakka pari vuotta sitten sekä samoin Gunnar Kaasenin kanssa. Valitettavasti en ollut riittävän kiinnostunut tästä historiasta ennen kuin myöhemmin, kun se oli jo liian myöhäistä. Mutta olen keskustellut aika paljon näiden ihmisten kanssa ja minulla on Seppälän kirjoittamaa juttua aina vuodelta 1942.

Kun puhutaan siperialaisten geeniaineksesta, hyvin harvat koirat voidaan jäljittää alkuperäisiin tuonteihin, vaan useimmat ovat peräisin Togosta tai sen velipuolesta. Hurleyn koirat oli ostettu tiiminä Frank Dufresnelta, jolla oli kokovalkoinen valjakko. Jack Frost ja Snowflake olivat kaksi näistä koirista. Hurleyn koirat olivat tämän parin tuotteita. Jack Frost oli peräisin Seppälän koirista. Se taas löytyy vanhan kantanarttumme Bayou of Foxstandin sukupuusta.

Kerro, mitä mieltä olet kilpailevan alaskalaisen ja kilpailevan siperialaisen rakenteen yhdenmukaisuudesta?
Earl: Olen aina sanonut ihmisille, että se mitä he jalostavat alaskalaisissa nykyään, on sitä mitä minä olen aina jalostanut siperialaisissa: yhdenmukaisuus. Pohjimmiltaan, mitä ihmiset etsivät alaskalaisistaan, on pääasiassa siperialaisen käsite. Kaikki ne toivotut piirteet plus lisänopeus on se, mitä he hakevat koirista.
Jos tarkastelee John 'Iron Man' Johnsonin ja joidenkin muiden alkuperäisiä koiria, ei todella ole eroa. Saatan lisätä, että selvä ero show- ja kilpailukäsitteen välillä (joka on saanut paljon kritiikkiä) on ihmisten vika (mitä kilpailijat sanovat show-ihmisistä ja päin vastoin). Eniten tästä voi syyttää kilpailijoita, siitä tosiasiasta, etteivät he vieneet koiriaan näyttelyihin. He menettivät mahdollisuuden osallistua ja pitää tuomarit tietoisina siitä, miten koirat rakentuvat ja kuinka niiden tulisi rakentua. He (kilpailijat) luopuivat. He käänsivät selkänsä ja sitten he sanoivat, että koira, jonka he tuovat näyttelyyn on erilainen ja tuomarilla ei ole rohkeutta tai tietämystä arvostaa sitä.
Tuomari katsoo kuvan toista puolta,. Jos hän sijoittaa tämän erityisen koiran korkealle, hän todennäköisesti ei saa toista toimeksiantoa siellä.

Onko mahdollista kääntää suuntaa, jos menemme näyttelyihin kilpailutyypin koirien kanssa?
Earl: Se riippuu kilpailevien ihmisten aktiivisuudesta olla näyttelyissä luopumatta, vaikka ei voittaisikaan. Heidän täytyy antaa ihmisten tietää, että he ovat mukana. Haluaisin lopettaa tämän asian käsittelyn.
Otetaan sellainen alue kuin Uusi Englanti aikoinaan. Vuonna 1959, kun Doc Lombard voitti Pohjois-Amerikan mestaruuden (NAC), hänellä oli yksi intiaanikoira siperialaisvaljakossaan. Sitten hän suuntautui toisaalle. Ja syy (olen puhunut siitä aikalailla hänen kanssaan) oli se, että oli helpompaa ja halvempaa ostaa hyviä koiria kuin kasvattaa niitä itse. Alaskassa oli aika halpaa ostaa hyvä koira. Hinnat nykyään ovat tietysti kohoamassa. Minä henkilökohtaisesti tunnen, ettei alaskalaisen ja siperialaisen perusrakenteessa ole mitään eroa. Niitä voi olla kaikentyyppisiä. Perusero, kun siperialainen ensiksi saapui Uuteen Englantiin ennen Alaskaan tuloa, oli siinä, että ne juoksivat teillä ja niiden lapoihin ei oltu kiinnitetty huomiota. Siinä koko ero hyvin ja huonosti juoksevien koirien välillä. Useimmilla entisajan Uuden Englannin koirilla oli käynti, jota kutsun keinuhevoskäynniksi. Niiden oli muutettava juoksutyyliä salliakseen lapojen liikkeet ja lisätäkseen nopeutta.

Voitko kertoa meille joistakin muista rekikoiran rakenne-elementeistä?
Earl: Jotkut kasvattajat alkoivat kehittää pitempi- toiset lyhyempiselkäisiä koiria. Tämä tuli jossain määrin Seppälän kautta. Togo oli erilainen kuin muut. Se oli lyhyempi, lyhyempiselkäinen. Niin Seppälä kertoi ihmisille, että hän piti lyhyemmistä koirista. Hän piti Togosta. Kuitenkaan neliömäisempi koira ei voi juosta yhtä hyvin kuin pitempiselkäinen.

Mitä mieltä olet ulko- ja linjasiitoksesta? Luuletko, että ulkosiitos, jota on tapahtunut enemmän kuin linjasiitosta, on vaikuttanut työskentelevien koirien rakenteeseen?
Earl: Olemme käyttäneet ulkosiitosta joihinkin johtajakoiriimme yrittäen hakea sitä maagista kaavaa, joka tuottaisi paremman koiran. Lopulta olemme aina tulleet takaisin perusaineistoomme. Ne ovat aina olleet parhaat omistamamme koirat. En usko, että jatkuvalla ulkosiitoksella saavuttaa menestystä. Siten ei saa mitään erityistä piirrettä vallitsevaksi, ainoastaan sekoilee koko ajan monien ominaisuuksien kanssa, joten uskon, että on parempi linjajalostaa. Jos tarkastelee jalostustyyppiä, joka on parhaiten menestynyt kilpakoirilla, perusmuoto on linjajalostus. Saa haluamansa ominaisuudet vallitsevampina. Jos käyttää ulkosiitosta joka kerta eri koirilla, vain moninkertaistaa ongelmat.

Kuinka aikaisin voi nähdä, onko pentueessa joitakin ongelmia?
Earl: Tärkein tarkastelemamme asia on liikkuminen. Kun pennut ovat noin yhdeksänkuukautisia, katsomme niitä hyvin tarkasti. Emme aloita työskentelyä niiden kanssa ennen kuin ne ovat noin vuoden vanhoja. Teemme valintaa siihen saakka, että ne ovat noin kaksivuotiaita. En usko koiralla voitavan kilpailla lujaa ennen kolmivuotiaaksi tuloa.

Mitä uskot myöhään kukkijoista? (Kuten koirista, jotka todella kehittyvät kolmen vuoden jälkeen).
Earl: Arvelen, että useimmat siperialaiset ovat hiukan hitaita kypsymään. Niillä ei ole tosi kestävyyttä (samalla tavoin kuin alaskalaisilla) ennen kuin ne ovat yli kolmevuotiaita. Kukaan kokenut Iditarod ajaja ei vilkaise koiraan ennen kuin se on kolmevuotias. Nuorilla koirilla on oltava oikea asenne heti lähdössä.

Haluatko sanoa, että työskentelevien siperialaisten paras ikä on paljon myöhemmin kuin luullakseni on yleisesti hyväksytty?
Earl: Kyllä, meillä on luultavasti valjakossamme koiria pitempään kuin kellään muulla. Docin hienot siperialaiset, kuten Igloo Pak's Tok, juoksivat aika lyhyen aikaa. Useimmat koiristamme juoksevat valjakossa aina yhdeksän-kymmenvuotiaiksi. Jos niitä alkaa painostaa nuorempina, ne eivät kestä niin kauan. Jos eläin on todella hyvä, se ylläpitää kyvykkyytensä paljon pitempään.

Onko oikein juoksuttaa nuoria pentuja 3- tai 5-koiran luokissa?
Earl: Myös rajoitetuissa luokissa, jos aikoo olla kilpailukykyinen, tarvitaan nopeutta. On mentävä yhtä lujaa kuin avoimessa luokassa. Rajoitetun luokan ajaja voi ostaa koiria, jotka auttavat häntä voittoon. Noilla koirilla on nopeutta, mutta ne eivät menesty avoimen luokan pitemmillä matkoilla. On erittäin vähän myytävänä sellaisia koiria, joista voi koota avoimen luokan valjakon.

Kun viittaat painostamiseen, kuinka on matkan pituuden laita? Mitä jos harjoitat keski- tai pitkänmatkan valjakkoa ja sinulla on vain rajoitettu määrä koiria, useimmat nuoria, onko oikein olla painostamatta niitä, vaan tehdä siitä hauskaa ja antaa niiden oppia? Vai pitäisikö antaa niiden tietää, että niiden on juostava matkaa?
Earl: Jos osallistuu pitkänmatkan kilpailuun, kuten Iditarod, se on aika paljon erilaista kuin sanotaan 40 tai 50 mailin etappiajot. En kutsu mitään yli 20 mailin kilpailua sprintiksi. Jos ajaa pitkää matkaa, on muutettava koko ajokäsitettä. On unohdettava, että kaikilla koirilla tulee olla kireät vetoliinat, jos ne vain työskentelevät. Ne ajavat vaihde vapaalla ja sitten taas tekevät työtä.

Mitä tarkastelet nähdäksesi, onko pennuilla oikea työskentelyasenne? Onko sinulla keinoja havaita varhain mahdollinen johtaja vai onko sinun odotettava, kunnes ne ovat vuoden-puolentoista vanhoja?
Earl: Emme koskaan valitse pennuista. Kun sanotaan "asenne juosta irrallaan" ja "asenne valjaissa", ne ovat kaksi eri asiaa. Nopein koira, joka näyttää hyvältä juostessaan irrallaan ilman valjaita, voi muuttua melkoisesti valjaiden rajoittaessa. Jos ne eivät mukaudu, niillä ei tule olemaan nopeutta asenteesta huolimatta. On olemassa erilaisia keinoja identifioida potentiaalisia johtajia. Meidän on "laiska menetelmä".
Emme ala etsiä johtajapotentiaalia ennen kuin ne todella työskentelevät. Sellaiset koirat erottuvat oikealla tavalla, kun ne työskentelevät valjakossa. Niitä siirretään eteenpäin valjakossa, jolloin näkee, onko niillä älyä, kun ne aloittavat käännökset. Ne tekevät sen oikealla tavalla. Ne saattavat aloittaa käännöksen jopa ennen johtajakoiraa, kun ne kuulevat komennon. Sitten me kokeilemme niitä johdossa. Kun koulutan, teen paljon kokeiluja. Kokeilen joka koiraa johdossa nähdäkseni, onko sillä kykyä pysyä siellä. Eräät Alaskan parhaat treenaajat ovat opettaneet minulle tämän. En koskaan aja kaksoisjohdolla. Minulle on kerrottu: "Jos se ei pysy siellä, sen paikka ei ole siellä." Hyvät koirat tuovat itsensä esiin. Jos sinulla on hyviä koiria taempana valjakossa, ne voivat työskennellä ilman seisinkiä ja pysyä siellä töitä tehden.

Jos nuori koira osoittaa omaavansa päätä johtaa, kuinka paljon annat sen johtaa kahden-kolmen vuoden iässä?
Earl: Liian monet ovat taipuvaisia kiirehtimään nuoria johtajia. Ne saavat liikaa paineita, jotka tuhoavat niistä monia. Kierrätä niitä eteen ja taakse niin, ettei niiden tarvitse johtaa koko ajan. Älä laita liian monta koiraa niiden perään tai liian nopeaa valjakkoa. Liika nopeus saattaa ne henkiseen paineeseen. Mikään ei katkeroita johtajaa enemmän tai tee sitä säikyksi nopeammin kuin jos toiset koirat alkavat juosta sen yli. Se alkaa etsiä pakomahdollisuutta.

Millaista rakennetta haet?
Earl: Haluan koiran, jolla on koivet ja myös pitkä selkä, mutta ei niin pitkä, että se olisi heikko. En leveää koiraa, en koiraa, joka juoksee ahtaasti takapäästä tai liian leveästi edestä. Se juoksee edestä alempana eikä pystyssä.

Etenet pohjimmiltaan havaintojen kautta. Tunnusteletko pennun lapoja?
Earl: Säännöllinen lapakulmien tarkistus, lavat eivät saa olla suorat. Hyvät etupäät ovat vaikein asia kaikille kasvattajille.

Onko sinulla mitään mieltymystä mitä tulee siperialaisen luonteeseen? Ujo, ulospäin suuntautuva, aggressiivinen?
Earl: Ihmisten puheista päätellen kaikki koiramme vaikuttavat olevan seurallisia. Minusta luonne on huono, jos koira ei voi suorittaa tehtäväänsä rekikoirana. Jos se ajettaessa on niin säikky ja villi, ettei se voi mennä läpi virtapaikasta tai se on niin arka tai häijy, ettei sitä voi käsitellä. En puhu koirista, jotka aikovat näyttelyihin tai muuta sellaista, vaan pohjimmiltaan on etsittävä terveluonteista koiraa.

Mitä mieltä olet hallitsevuudesta tai alistuvuudesta pentueen kehittyessä?
Earl: Joku pentu saattaa olla hallitseva jonkun aikaa ja kerjätä tappeluita ja sitten joku toinen ottaa ylivallan. Se, mitä etsin, on koira, joka rakastaa juoksemista. Se tekee sen, koska se haluaa antaa sinulle kaikkensa. Emme halua koiraa, joka pelkää juosta.

Jos ottaisit 17 mailia tunnissa (27 km/t) siperialaisen sekä 18 mailia tunnissa (29 km/t) alaskalaisen, mitä, jos mitään, luustoeroja havaitsisit?
Earl: En usko, että löytyisi mitään todellisia luustoeroja. Ero on todennäköisesti fysiologiassa.

Aineenvaihdunnassa tai sen kaltaisessa?
Earl: Paljon on tehtävissä keuhkojen kapasiteetin suhteen. Paljon voi olla kysymys treenauksesta. Kennelissämme emme ole voineet treenata yhtä kovaa kuin 1970 ja ero on suuri.

Kuinka suuri tekijä on mielestäsi ravinto?
Earl: Jokaisella on oma teoriansa. Ravintoasiantuntijoilla on jonkun verran erimielisyyksiä. Luulen, että jos ruokkii jollain nykyisellä huipputason koiraruualla, siinä on oikea määrä rasvaa, on pyrittävä pitämään energiataso korkealla saavuttaakseen tuloksia. Aloittelevat ajajat näyttävät luulevan, että huippuvaljakoissa on jotain salaista, joka saa ne juoksemaan kovemmin.

Onko kestävyys/kuormatreenaus vai vauhtitreenaus parempi?
Earl: En koskaan ota aikaa treenatessani. En usko siihen. Ihmiset tekevät liikaa vahinkoa yrittäessään mennä nopeammin kuin aiemmin. He lisäävät liikaa paineita. Harjoitan enimmäkseen kestävyyttä, koska käytän enimmän aikaa raskasta autonalustaa. Meillä on aika mäkistä ja, kun treenaan kärryillä, koirat kulkevat juuri niin lujaa kuin ne voivat. Haluan tuoda koirani takaisin ennen kuin ne ovat väsyneitä tai nääntyneitä. Haluan niiden tuntevan, että ne voisivat tehdä hiukan enemmänkin. En halua niitä pisteeseen, missä ne laahustavat ja tuskin jaksavat vetää askeltakaan.

Annatko koiriesi ravata treenin aikana?
Earl: Kyllä, annan aina välillä. Koira on älykkäämpi kuin useimmat ihmiset suovat sille kunnian. Koira on kykenevä useisiin askelluksiin. Jos se koulutetaan, se vastaa koulutukseen ja kun haluat sen laukkaavan se laukkaa.

Onko tämä ominaista myös pienemmille valjakoille?
Earl: Ei siinä ole mitään eroa. Jos haluaa ajaa pitempää matkaa, johon suuresti uskon varhaissyksyn harjoittelussa (kutsumme sitä pohjan rakentamiseksi), niin otetaan ne vain pitemmälle matkalle asettamatta niille mitään paineita. Otetaan esimerkiksi Emmett Peters. Hän tulee kaupunkiin, treenaa ja ajaa sprinttikilpailuja, hän ajaa sprinttikisoja koko talven ja menee sitten suoraan Iditarodille samoilla koirilla.

Mitä mieltä olet kesäharjoittelusta?
Earl: Treenaan paljon kesällä erityisesti nuoria koiria. Hulluttelen nuorempien kanssa kesäisin antaakseni niille niin paljon kokemusta kuin voin enne kuin raskas syysharjoittelu alkaa. Pentujen tulee oppia liinojen käsittely. Teen niillä nopeita käännöksiä ja ne oppivat hyppäämään takertumatta liinoihin. Ne tarvitsevat kaiken kokemuksen, jonka ne voivat saada, koska juuri tässä monia koiria pilataan. Niillä on liikaa vauhtia aluksi varsinkin alamäissä. Jos ne ovat valjakon kärjessä, ne saattavat olla pelkäämättä laskeutuessaan alas mäkeä, koska ne voivat kontrolloida tilannetta. Jos ne ovat taempana valjakossa ja alkaa laskeutua jyrkkää rinnettä, niillä ei ole kontrollia ja ne saattavat pelästyä, vetää jarrut päälle ja kaatua. Jos ne pelästyvät, ottaa pitkän ajan päästä yli siitä pelosta. Se on myös maailman paras tapa nähdä, kuinka hyvät lavat koiralla on, sillä jos sillä on huonot lavat, se alkaa vetää taaksepäin. En treenaa, jos lämpötila on yli +16ºC.

Kuinka pitkiä matkoja harjoittelet?
Earl: Useimmat nykyisistä huippuajajista eivät treenaa 16 mailia (25 km) pitempiä matkoja, jos suunnittelevat kilpailevansa myöhemmin 20 maililla (30 km). Suurimman osan aikaa he treenaavat lyhyemmillä matkoilla. Älykäs koira oppii pitämään itse tahdin niin, ettei tarvitse koko ajan treenata sitä matkaa. Matkan juokseminen on enemmän henkistä sen jälkeen kun keho on kunnossa. Koiralla tulee olla henkistä kovuutta ja asennetta jatkaa. Ennen kuin osallistut pitempään kilpailuun, ota ja aja niitä pitempiä matkoja 20, 30, 40 mailia marraskuussa, älä aseta niille henkisiä paineita, ne väsyvät, olet harjoittamassa niiden kehoa ja se ei vahingoita niitä. Jos yrität pitää ne kovemmassa ja kovemmassa vauhdissa, pilaat ne.

Milloin ihanteellisesti treenatessa voisi ajaa pitempiä matkoja?
Earl: Ajaisin niitä loka- ja marraskuussa. Sitä ennen aloittaisin lyhyemmillä matkoilla 5, 7, 8 mailia. Marraskuussa ajaisin pitempiä rakentaakseni lihaksia ja selkää ja vaihtaisin takaisin lyhyempiin ajoihin joulukuussa saadakseni nopeutta ja henkeä ylös ennen kuin kilpailukausi tammikuussa alkaa.

Sanoit, että jotkut koirasi kuumenevat nopeammin kuin toiset. Onko eroa tummien ja vaaleiden koirien välillä ylikuumenemisen suhteen?
Earl: Minusta on erittäin tärkeää havaita, mitkä koirat kuumenevat helpommin valittaessa jalostettavia. Minulla on ollut mustia koiria, jotka todella lämpimässä kuumenivat enemmän kuin muut.

Minkä värisiä anturoita pidät parhaimpina?
Earl: Pidän itse mustista. Olen kuullut teoriasta, että toinen väri olisi vahvempi kuin toinen, mutta minulla on ollut kummankinlaisia koiria, joilla on ollut ongelmia.

Mitä teet aroille tassuille?
Earl: Riippuu siitä, mitä on tapahtunut. Jos kyseessä on antura, on yritettävä lääkintää, joka kuivattaa sitä. Urheilijoiden jalkapuuteri tossussa pitää lian ja lumen poissa. Jos siihen pääsee lunta, se ärsyyntyy siitä enemmän. Jos käyttää salvaa, on oltava huolellinen, koska se myös pehmentää anturaa. On parempi käyttää kuivattavaa käsittelyä niin kauan kun ei esiinny mitään tulehdusta.

Jos joku 17-18-vuotias tulee luoksesi oppiakseen koira-ajajaksi, mitä ominaisuuksia hänellä tulisi olla tullakseen hyväksi ajajaksi?
Earl: Pääasian on, että hän on rauhallinen ja järkevä eläinten kanssa eikä omaa väkivaltaista mielenlaatua. Huumorintaju auttaa.

Mitä mieltä olet ajajan koosta?
Earl: Ajajan suuri koko voi olla haitta pienemmissä luokissa. Mitä suurempi koko, sitä enemmän painoa koirien on vedettävä. Mutta kun tullaan avoimeen luokkaan ja 12 koiraan, voimaa on jo tarpeeksi. Kunkin koiran vetämä määrä on hyvin pieni.

Voiko hyvä ajaja pitää koiristaan liikaa? Voiko henkilö, joka ei ole riittävän kovaluonteinen, käsitellä koiravaljakkoa?
Earl: Riippuu eläimistä. Olipa koira hyvä tai ei, voi siihen saada hyvän kosketuksen. Jos koira on todella hyvä, se antaa kaikkensa, eikä sen kimpussa tarvitse olla. Jos sinulla on koiria, jotka eivät ole niin hyviä ja alat helliä niitä liikaa vaatimatta kuria, et tule onnistumaan.

Uskotko koulutukseen piiskan avulla?
Earl: Uskon, että koulutus voidaan tehdä ilman piiskaa. Joku koira saattaa tarvita hiukan kuria. Sitä voi läimäyttää valjailla - se aiheuttaa enemmänkin ääntä ja saa sen parantamaan tapansa ja lopettamaan hölmöilyn. Läimäytä sitä takamukselle. Joku reagoi äänensävyyn.