T E A T T E R I N A A M I O J A H Ö Y H E N
Teatteri Naamio ja Höyhen on nykyteatteriin erikoistunut helsinkiläinen
ammattiteatteriryhmä. Sen toiminnan peruslähtökohtia ovat tutkiva ja
tutkimuksellinen suhtautuminen teatterin ja esittävän taiteen
mahdollisuuksiin ja teatterin traditioihin sekä jatkuva oman taiteilijuuden
kehittäminen. Ryhmän taiteellisesti kunnianhimoinen asenne on johtanut
monien poikkeuksellisten ja keskenään hyvinkin erilaisten esitysten
tuottamiseen. Fyysinen teatteri ja sen uusien muotojen kehittäminen on ollut
yksi Naamio ja Höyhenen esitysten luonteenomaisia piirteitä.
Teatteri Naamio ja Höyhenen työskentelyn tavoitteena on jokaisen esityksen
muotoutuminen omista lähtökohdistaan. Siksi se ei ole pyrkinyt omaksumaan
johdonmukaista teatterikäsitystä tai esteettistä ohjelmaa, vaan pikemminkin
hyödyntää toisilleen vastakkaistenkin näkökulmien tarjoamia mahdollisuuksia.
Taiteen konventioiden haastaminen kietoutuu myös yhteiskunnalliseen
haastamiseen – esityksen muotoa on vaikea erottaa sen ihmiskuvasta tai
maailmankuvasta.
Teatterin toimitila, Höyhentämö, on Korkeavuorenkatu 17:ssä sijaitsevassa
kellarissa. Höyhentämön pienellä näyttämöllä nähdään omien esitysten lisäksi
vierailevia esityksiä. Ohjelmistoon on kuulunut myös tanssia.
Teatteria ylläpitää yhdistys, johon kuuluu ryhmässä toimivia taiteilijoita.
Toimintaa johtaa yhdistyksen hallitus. Teatterin toiminnan rahoitus perustuu
pääasiassa yhdistyksen yrityksille tuottamiin esityspalveluihin. Helsingin
kaupungin toiminta-avustus on kattanut rahoituksesta reilun kymmenesosan.
Yhdistys ottaa kiitollisena vastaan kaiken kokoisia lahjoituksia.
Teatteri Naamio ja Höyhen kuuluu jäsenenä ryhmämuotoisia ammattiteattereita
edustavaan Teatterikeskukseen.
|
|
|