Mikä ihmeen Tobinin vero? Yhdysvaltalainen taloustieteen nobelisti James Tobin ehdotti Princetonissa jo vuonna 1972 nyttemmin hänen nimellään tunnettua ylikansallista sijoitusveroa, mitä hän silloin kutsui valuuttatransaktioveroksi. Uusliberalistinen markkinausko ja kaikkivoipaa pääoman vapautta korostava talousajattelu estivät kuitenkin tuolloin veromallin toteutumisen. Tällä vuosikymmenellä maailmantalouden globaali vapauttaminen on kuitenkin johtanut sellaisiin maailmantaloudellisiin ilmiöihin, että Tobinin vero on saanut uutta kantavuutta. Läntisten hyvinvointivaltioitten ja kehitysmaitten tulo-, kulutus - ja elintasoerot ovat talouden kasvun myötä myös rajahdysmäisesti kasvaneet. Samanaikaisesti yhä suurempi osa maailmalla liikkuvasta rahasta ja pääomasta on siirtynyt todellisen elämän ja tavara- ja palvelutuotannon ulkopuolelle spekulatiivisen valuuttakaupan alueelle. Arvioidaan että valuuttaspekulaatiossa liikkuu moninkertainen määrä taloudellisia resursseja verrattuna siihen, mitä maailman kaikkien ihmisten todellisten tarpeitten tyydyttäminen nykyisillä tuotantovälineillä edellyttäisi. Vaikka maailma on yhteinen, kuluttaa keskiverto suomalainen luonnonvaroja 27 kertaa enemmän kuin sambialainen, 55 kertaa enemmän kuin nepalilainen ja 340 kertaa enemmän kuin keskiverto ugandalainen.. Rikkaissa teollisuusmaissa viimeisen 25 vuoden aikana kulutus on kasvanut keskimäärin 2.3% vuodessa. Afrikkalainen perhe sensijaan kuluttaa nyt 20% vähemmän kuin neljännes vuosisata sitten. Tobinin veron idea on yksinkertainen: yli valtioitten rajojen tapahtuvista rahansiirroista peritään vero. Veron suuruus vaihtelisi sijoituksen luonteen mukaan. Suurimmillaan se voisi olla ehkä yksi prosentti. Tobinin veron tarkoituksena on tehdä valuuttojen arvojen heilahduksiin perustuvat sijoitukset kannattamattomiksi. Samalla se loisi vakautta maailman finanssimarkkinoille ja ennen kaikkea se lisäisi valtioitten hallitusten omaa, riippumatonta päätösvaltaa ja kansallista demokratiaa. Tiedetään että päivittäin maailmanlaajuisessa valuuttakaupassa liikutetaan n. 8 000 000 000 000 (kahdeksan tuhatta miljardia) markkaa. Vaikka se kaikki ei ylitä valtioitten välisiä rajoja, niin jokainen huomaa ettei ole kysymys ihan mitättömistä resursseista. Jo reilusti alle prosentin suuruinen vero tuottaisi tuhansia miljardeja markkoja vuodessa. Tämä raha voitaisiin käyttää maailmanyhteisön parhaaksi katsomalla tavalla. Juuri nyt ei olisi ainakaan vaikeaa keksiä kohteita ja todellisia tarpeita. Vertailun vuoksi todettakoon, että YK:n vuotuinen perusbudjetti on noin 40 miljoonaa markkaa, läntisten maitten antama kehitysapu noin 250 miljardia markkaa, mutta kehitysmaitten maksamat velanhoitokustannukset noin 500 miljardia markkaa. Suomen valtion vuosibudjetti on hieman yli 190 miljardia markkaa, mistä kehitysyhteistyöhön menee 2,3 miljardia. Henkeä kohti laskettuna kehitysyhteistyömäärärahoihin menee 460, mikä on noin 20 % siitä, mitä suomalainen sijoittaa vuodessa alkoholin ostamiseen. Tobinin veron tuotot maailmanyhteisön elvyttämiseksi olisivat siis todella suuria nykyisin käytettävissä oleviin verrattuna. Koska verotuksen kohde olisi pääsääntöisesti valuuttaspekulaatio, finanssimarkkinoitten keinottelu ja superrikkaitten rikastuminen, niin sillä ei olisi käytännössä mitään haittavaikutuksia reaalitaloudelliseen toimeliaisuuteen. Pakolais- ja kehitysyhteistyöpolitiikassaan Euroopan takapajulassa eli Suomessa perustellaan Emuun liittymistä rahataloudellisella vakaudella. Emu nähdään keinoksi löytää ylikansallisia ratkaisuja talouspoliittisiin ongelmiin ja jopa työttömyyteen. Samat perustelut eivät kuitenkaan tunnu kelpaavan Suomessa taloudesta päättäville paljon tehokkaamman eli Tobinin veron toteuttamiseksi. Olisiko haettava rohkeutta muista Pohjoismaista? Voisi kuvitella, että uuden hallituksen viisaat naiset Tarja Halonen, Satu Hassi, Suvi-Anne Siimes, Eva Biaudet ja Maija Perho panisivat energiaansa pikemmin tähän kuin uuteen ydinvoimalapelleilyyn. Leo Lindstedt Reilun kaupan kriteerit: Tuotteista maksetaan reilu korvaus tuottajalle Työntekiöiden työolosuhteet noudattavat ILO:n säännöksiä Tuotteiden teossa ei ole käytetty lapsityövoimaa Välikäsien määrä yritetään minimoida Luomumääräyksiä noudattavat tuottajat saavat lisäkorvauksen Tunnistat reilun kaupan kahvin tai teen alla olevasta merkistä