Juhlamietteitä

Leppävirran näköiset juhlat

Lienee kohtuullista odottaa, että pitkän historian eläneen
herätysliikkeen päätapahtumassa perinteellä on vankka sija. Näin on asian laita myös Leppävirralla. Seurat Siioninvirsineen ovat yhä edelleen keskeinen ja luovuttamaton osa Herättäjäjuhlia, kuten ne olivat vuonna 1900 Leppävirran ensimmäisillä juhlilla. Yhä edelleen seuroissa pohditaan oman elämän suuntaa ja kysytään Jumalan johdatuksen ja armon perään.

Suomalainen hengellisyyden perintö juhlilla lujasti läsnä
 
Herännäisyydelle ominainen tapa viljellä sanaa on samalla hyvin
keskeinen osa suomalaista kristillistä perintöä. Se on juuri sitä armon sanomaa, jonka varassa on jaksettu eteenpäin silloinkin, kun omat voimat ja neuvot ovat käyneet turhiksi. Jos haluaa kohdata tämän perinnön avoimin mielin, on lupa odottaa, että näillä juhlilla me tämänkin ajan ihmiset voimme saada uuden kosketuksen Jumalan suuruuteen ja armon valtavuuteen.
Tämä perinnön ja perinteen korostaminen ei tietenkään estä sitä, että juhlien sisällöllinen anti voi samalla olla ajan hermolla - siihen
ainakin pyritään. Eikä se estä sitäkään, että nämä samalla ovat Leppävirran näköiset juhlat - siihenkin pyritään.

Juhlat keskellä Leppävirtaa ja leppävirtalaisuutta

Jyhkeällä kivikirkollamme oli vuoden 1900 juhlilla keskeinen sija, niin on nytkin. Kirkkomme toimii juhlakentän alttarina ja varjoinen vanha hautausmaa juhlakenttänä. Paikka on jo sinänsä puhutteleva ja samalla puhuttelevasti keskellä kylää ja Leppävirran elämää, joka kolmen päivän
ajan  sykkii juhlien sydänääntä. Useat juhlien musiikki- ja muut kulttuuritilaisuudet antavat vihiä
leppävirtalaisesta hengenelämästä. Samaa vihiä saa myös siitä, että vaikka Leppävirta ei ole erityistä herännäisyyden tukialuetta, ovat useat sadat leppävirtalaiset avanneet kotinsa majoittaakseen juhlavieraita ja yhtäläisellä innolla osallistutaan mitä moninaisimpiin talkootehtäviin. Mielestäni tämä jos mikä koristaa oivallisella tavalla 360-vuotisjuhlavuottaan viettävää luonnonkaunista ja nykyaikaista pitäjää.

Myös lapset ja lapsenmieliset tervetulleita

Erityistä huolta olemme kantaneet myös lapsiperheiden, lasten ja nuorten ohjelmasta ja viihtymisestä. Uutta on mm. varhaisnuorten toimintapaikka, jossa on tilaa sekä seikkailuradan jännitykselle että rauhoittavalle hiljentymiselle. Jos paikallaanolo uhkaa puuduttaa, niin
varttuneempikin juhlavieras voi pistää luistimet jalkaan ja sukeltaa jäähallin viileyteen.
Paitsi puhuttelevaa sanaa ja kulttuurielämyksiä juhlilta voi viedä kotiinsa myös taskuun mahtuvia muistoja. Tällaisia ovat komea herättäjäjuhlalusikka, jonka jokainen sopansyöjä saa lahjaksi, ja
vaikkapa körttipiikki, jonka syvin olemus selviää vasta juhlatorin hyörinässä. Me juhlien valmistelusta vastaavat henkilöt olemme tehneet ja teemme parhaamme, jotta Teillä, ystävät ja juhlavieraat, olisi hyvä olla kanssamme vuosisadan viimeisillä Herättäjäjuhlilla Leppävirralla. Aivan erityisesti olette sydämellisesti tervetulleita kaikkien satojen ja taas satojen talkoolaisten puolesta.

Teppo Ritari
Herättäjäjuhlien pääsihteeri

Paluu Leppävirran herättäjäjuhlien etusivulle


Sivujen ylläpito:
juho.paasonen@pp.inet.fi