Herättäjäjuhlat
Kajaanissa 3.-5.7.1998
"Herra on turvani ja linnani"
TERVETULOA OULUN LÄÄNIIN!
Kajaani on saanut järjestettäväkseen vuoden 1998 valtakunnalliset herättäjäjuhlat. Minulla on suuri ilo toivottaa kaikki juhlavieraat tervetulleiksi Oulun lääniin ja sen itäiseen maakuntaan Kainuuseen. Maakunnan luonto on kaunis ja monipuolinen. Sinisten vaarojen, jylhien metsien ja kauniiden järvien maakunta on ihmisen hyvä asua ja viihtyä.
Kainuun asutuksen historia ulottuu aina 10 000 vuoden taakse viimeisimmän jääkauden jälkeiseen aikaan. Siitä saakka ihmiset ovat täällä hankkineet elantonsa. Aluksi luonnonantimista, myöhemmin tervasta, puutavarasta ja nykyisin hyvinkin monipuolisista elinkeinoista. Kainuun pitkä raja itään on merkinnyt koettelemuksia. Nykyisin rajan avautuminen yhteistyölle Venäjän kanssa on tuonut uusia mahdollisuuksia.
Kainuun asukkaat ovat ahkeria, suoria ja miellyttäviä. Eläminen korpien keskellä on tehnyt kainuulaisista omaperäisiä ja herkkiä. Täällä on pärjännyt vain käyttämällä omaa neuvok-kuutta, omia voimia ja uskomalla Korkeimman johdatukseen. Elämä on ollut kovaa ja puutteellista, mikä on karaissut Kainuun kansan.
Nykyisin Kainuu on elinkeinoiltaan ja elämäntavoiltaan uudenaikainen ja kansainvälinen. Täällä harjoitetaan tuottavaa maataloutta, puunjalostusta, korkean teknologian teollisuutta ja monipuolista matkailua. Kainuussa ovat asukaslukuun nähden korkeatasoiset koulutus- ja peruspalvelut. Kainuussa kannattaa yrittää. Täällä voi viihtyä.
Kainuu on Kalevalan laulumaata. Näillä saloilla on asunut kansa, jonka perinne on antanut sisällön suom alaisuuteen, kansalliseen identiteettiin ja kulttuuriin. Kajaanista suuntautuivat Elias Lönnrotin runonkeruumatkat syvälle Vienan saloihin. Paltaniemeläinen Eino Leino on laajassa tuotannossaan kuvannut kainuulaisia tuntoja. Kainuu on vahvan kulttuurin maakunta.
Tervehdin Oulun läänin puolesta Kajaanin herättäjäjuhlien vieraita. Toivon, että Teillä olisi aikaa tutustua maakuntaan ja sen väestöön. Uskon, että vieraat voivat kokea täällä isäntien hyvät järjestelyt ja kainuulaisen ystävyyden. Suurten metsien keskellä, niin koettelemuksissa kuin iloissakin, Herra on aina ollut täällä seurakuntaansa lähellä. Siunausta Kajaanin Herättä-jäjuhlille 1998!
Eino Siuruainen, Maaherra