|
|
|
|
Väitöskirja synnytyksen valinnoistaSTAKESin tutkijalääkäri Kirsi Viisaisen väitöskirja "Synnytyshoidon valintoja – missä voi synnyttää" tarkastettiin tammikuussa 2001 Helsingin yliopistossa. Väitöskirja perustui viiteen alkuperäisjulkaisuun, jotka ovat ilmestyneet arvostetuissa kansainvälisissä sosiaali- ja lääketieteen aikakauslehdissä. Viisainen käsitteli synnytyspaikan valintaa paitsi terveydenhuollon ja sosiaalitieteellisenä kysymyksenä, myös yksilön valinnanvapauden kannalta. Tutkiessaan synnytystilastoja, historiaa ja synnytyksen sosiaalipoliittisia kysymyksiä Kirsi Viisainen ei jäänyt tuijottamaan vain pölyisiä numeroita, vaan onnistui kaiken aikaa pitämään esillä synnytyksen voiman, kokemuksen ja ainutkertaisuuden. Tämän hän toi kauniisti esille myös väitöstilaisuutensa aloituspuheenvuorossa. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä toimi tanskalainen professori Finn Kamper-Jörgensen (Statens Institut för Folkesundhet, Kööpenhamina), joka teki tilaisuudesta entistä mielenkiintoisemman kiperillä kysymyksillään, persoonallisella huumorillaan ja Viisaisen työtä arvostavalla ja kunnioittavalla asenteellaan. Vastaväittäjä oli myös vilpittömän kiinnostunut suomalaisesta äitiyshuollosta, ja kyseli ahkerasti maamme järjestelmästä. Suomi kaiken kaikkiaan vaikuttaa tanskalaistutkijan silmissä kaikkein konservatiivisimmalta pohjoismaalta synnytyshuollon uudistuksissa. Professori Kamper-Jörgensen totesi Kirsi Viisaisen väitöskirjan laajaksi, kypsäksi ja ansiokkaaksi työksi, jossa esitettiin selkeitä kysymyksiä ja jossa kysymyksiin vastattiin tieteellisesti ja perusteellisesti. Äitiyshuoltopalvelujen kuluttajana ja erityisesti kotisynnytyksen valinneena vanhempana haluan kiittää tohtori Viisaista rohkeasta aiheen valinnasta ja yksilön valinnanvapautta kunnioittavasta aiheen käsittelystä. Viestit Suomelle ja koko maailmalleKamper-Jörgensen totesi, että tällä väitöskirjalla on kaksi viestiä; toinen Suomelle ja toinen koko maailmalle. Viesti Suomelle on, että suomalaiset synnyttävät perheet todella haluavat enemmän vaihtoehtoja ja määräysvaltaa kuin mitä järjestelmä tällä hetkellä tarjoaa. Viesti maailmalle puolestaan kuuluu: Pienet synnytysyksiköt ovat yhtä turvallisia kuin suuretkin. Väitöskirjan ensimmäinen osuus käsittelee suomalaisen synnytyspaikan lähihistoriallista kehitystä, siirtymistä kotisynnytyksistä sairaaloihin toisen maailmansodan jälkeen. Kehitys oli nopeaa; kun vuonna 1940 alle puolet naisista synnytti sairaaloissa, vuonna 1950 yli 90% suomalaisista valitsi sairaalasynnytyksen. Nykyisin kotisynnytyksen valitsee vuosittain enää 0,01% synnyttäjistä. Myös sairaalat ovat kasvaneet ja niiden lukumäärä on vähentynyt hoidon keskittämisen myötä. Kirjallisuuskatsauksessaan Viisainen tarkastelee synnytysten hoidon turvallisuutta sekä synnyttäjien tyytyväisyyttä saamaansa hoitoon koti- ja sairaalasynnytyksissä. Oma jaksonsa omistetaan myös synnytyspaikkaan liittyville kulttuuri- ja sosiaalisille näkökulmille. Naisten kansalaisliike, Aktiivinen Synnytys ry mainitaan erityisenä kuluttajaliikkeenä, jolla on ollut vaikutusta synnytyshuollon uudistussuuntauksiin. Matkasynnytykset lisääntyneetVäitöskirjaan liittyvät julkaisut olivat mielenkiintoisia paitsi aihevalinnoiltaan myös tuloksiltaan. Ensimmäinen tutkimus koski eri puolilla Suomea tapahtuneita sairaalan ulkopuolisia ei-suunniteltuja synnytyksiä vuosina 1963-1995. On merkillepantavaa, miten ns. matkasynnytysten määrä on lisääntynyt samalla kun pieniä synnytysyksiköitä on lakkautettu ja synnytyksiä on keskitetty suuriin sairaaloihin. Perheille pitkät synnytysmatkat tuovat ylimääräistä huolta ja vaivaa, mutta pitkät matkat ja matkasynnytykset lisäävät myös turvallisuusriskiä. Pienet yksiköt turvallisia synnytyspaikkojaToinen tutkimus käsitteli synnytysten hoitotuloksia eri sairaalatyypeissä. Porrastetussa järjestelmässä ja hyvän neuvolaverkoston turvin pienet yksiköt ovat säilyttämisen arvoinen osa synnytyshuoltoa. Kuten Kamper-Jörgensen totesi, tämä on viesti koko maailmalle; pienet yksiköt ovat yhtä turvallisia kuin suuretkin, jos järjestelmän porrastus toimii. Synnytysvaihtoehtoja ei ole riittävästi perheiden toiveisiin nähdenKolmas tutkimus perustui kyselyyn, joka lähetettiin satunnaisesti Väestörekisteristä valituille lisääntymisikäisille naisille ja miehille. Kyselyssä selvitettiin perheiden toiveita synnytyspaikan suhteen erikseen ensi- ja uudelleensynnytysten kohdalla. Polikliinista synnytystä toivoi ensisynnyttäjien joukossa 14% naisista ja 18% miehistä. Kotisynnytystä puolestaan toivoi jopa 6% naisista ja 3% miehistä. Tilastojen mukaan kuitenkin vain 0,9% synnyttää polikliinisesti ja kotona vain 0,01%. Toiveet ja todelliset vaihtoehdot eivät siis kohtaa suomalaisessa äitiyshuollossa. Tämä viesti on siis osoitettu Suomelle, ja toivon mukaan se kuullaan ja otetaan vakavasti. Suunniteltu kotisynnytys on myös hyvin harkittu ja valmisteltuKaksi viimeistä tutkimusta perustuivat haastatteluihin, joita Kirsi Viisainen keräsi kotona synnyttäneiltä perheiltä. Ensimmäinen tutkimus käsitteli kotisynnytystä perheiden omaehtoisena valintana. Tutkimus osoitti perheiden harkinneen vaihtoehtoaan tarkoin, valmistautuneen huolellisesti ja olevan valmiit ottamaan vastuun itsestään ja lapsestaan. Kukaan haastatelluista ei kokonaan kieltäytynyt lääketieteellisestä avusta, mikäli se nähtiin tarpeellisena. Kaikki kävivät säännöllisesti neuvolassa, mikä kuului osana kotisynnytykseen valmistautumiseen; naisista oli tärkeätä tietää, että suunnitelmaa oli turvallista jatkaa. Jotkut tosin eivät kokeneet saavansa riittävästi tukea, toiset saivat osakseen jopa moitteita ja paheksuntaa. ”Riskisynnyttäjän” leimaVäitöskirjan viimeinen julkaisu käsitteleekin juuri kotisynnyttäjien ”moraalisen riskin” kokemuksia. Kotisynnytysvalintaan suhtauduttiin usein kielteisesti neuvolan tai synnytyssairaalan taholta. Pelottelu, moitteet ja ”riskivanhemmiksi” leimaaminen eivät olleet harvinaisia. Kotisynnytystä suunnittelevat perheet olivat tietoisia kotona synnyttämisen lääketieteellisistä riskeistä. Perheet olivat kuitenkin valmistautuneet hyvin, synnytyksissä oli asiantuntevat avustajat ja jopa matka sairaalaan oli usein ajastettu ja otettu huomioon. Synnytysopin auktoriteetit ovat määritelleet synnytyksen vaaralliseksi tapahtumaksi, joka vaatii sairaalahoitoa. Tämän vuoksi kotisynnytystä suunnittelevat perheet helposti leimautuvat vastuuttomiksi.
Hanna Hirvonen (Sydänääni 1/2001) |
Lähetä tätä sivustoa koskevia kysymyksiä ja kommentteja osoitteeseen
|
