|
|
|
|
"Tulevaisuutemme on riippuvainen siitä, mitä tänään teemme ympäristömme hyväksi. Vaan otsa rypyssä ei mitään kannata tehdä, ei taloakaan. Ekoterroristeja emme siis halua olla."
Vuonna 1998 aloimme vihdoin suunnitella ikiomaa asumismuotoa: siihen asti olimme asuneet vuokralla. Vuodesta 1992 asuimme mitä ihastuttavimmassa omakotitalossa Perähaantiellä Ruutanassa Kangasalla (kiitos, Saarelat, niistä vuosista!). Kun muutkin olosuhteet olivat vakiintuneet, oli omistusasunto luonteva valinta. Tutustuimme vapaana oleviin taloihin, ja päädyimme rakentamaan oman talon. Silloisista pakettitaloista ei löytynyt meitä tyydyttävää ratkaisua, joten teetimme unelmiemme talon piirustukset arkkitehdeilla. Rakentamisesta tai edes rakennuttamisesta emme tienneet kumpikaan yhtään mitään ennen projektin alkua. Pyrkimyksenämme on ollut rakentaa mahdollisimman ekologisin ja perinteisin menetelmin. Emme varmaankaan täytä "ekotalollisten" kriteereitä, sillä olemme joutuneet tekemään moninaisia kompromisseja. Yleensä, kun ns. ekoihmisten kanssa tulee puhe rakentamisestamme, kuulija ilmiselvästi pettyy, kun koko talo ei olekaan savea ja olkea ja kierrätysnauloja. Harmittavan usein rakentamisen perinteistä tai luonnonmukaisuudesta puhuttaessa vallalla on joko-tai-ajattelu. Monille tuttavillekin tuo ekorakennus on haaveena, mutta kun ajattelevat ettei rahkeet riitä juuri siihen täydelliseen eko-luomu-taloon, niin otetaan sitten Älvsby!! Meillä siis on talo, johon pääsimme muutamaan vuonna 2001. Alunperin ajatuksena oli siirtää vanha hirsitalo Kerimäeltä tänne, mutta samaan aikaan vuokraisäntämme päättivät myydä vuokrakotimme, ja rakennuksen kanssa tuli hirveä hoppu. Onneksi meillä oli sen verran etumatkaa, että tontti oli ostettuna tältä samalta kylältä ja olimme jo löytäneet ekohenkisesti ajattelevan arkkitehtipariskunnan, (Tiina Vimpari ja Tuomo Nakari). He osasivat neuvoa meitä valtavasti, ja he piirsivätkin sitten Villa Tupas-talomme. Rakennuslupa saatiin samalla viikolla kun uusi vuokraisäntä sanoi vuokrasopimuksemme irti, ja meille jäi puoli vuotta aikaa saada talo muuttokuntoon! Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut viisasta muuttaa tilapäisesti muualle, mutta vuokra-asuntoa oli vaikea löytää näin suurelle perheelle. Päädyimme tekemään sittenkin talon pakettifirman kautta, mutta mikään varsinainen pakettitalo siitä ei tullut. Talo tehtiin arkkitehtien piirrosten mukaan Taloteko Oy:n toimituksena. Heillä oli luonnostaan ratkaisuja, jotka tuntuivat hyviltä, kuten puukuitueristeet, ei höyrynsulkumuoveja vaan pahvit, maalämpöpumpputarjous jne. Tiina ja Tuomo neuvoivat myös miten monissa kohdin voitiin korvata jokin muovi tai myrkky luonnonmateriaaleilla, esim. routaeristykseen ei käytetty styroxia vaan lecasoraa ja ikkunanpuitteet tilkittiin pellavalla eikä polyuretaanilla. Saimme moneen kertaan huomata, miten kuluttajan täytyy itse tietää valtavasti! Ei rautakauppa kerro, mistä mikäkin ökötti on tehty. Joskus sain soitella Ruotsiin asti selvittääkseni, mitä ainesosia esim. parketin öljy sisältää. Suurta apua oli Panu Kailan Talotohtori-kirjasta WSOY 1997) ja Tampereen Rakennustorin henkilökunnasta. Myös isäni, joka ei itse ole rakennusalan ammattilainen, mutta onpahan rakennusmestarin poika ja itse rakentanut pikkupojasta lähtien kaikenlaista, suhtautui latekseihin, kestopuihin ja muoveihin hyvin nihkeästi ja keksi ehdottaa useita meille soipvia ratkaisuja, esim. parketin alle aaltopahvia solumuovin sijaan. Talossamme on perinteisyyttä tavoitteleva tuulettuva alapohja, isot uunit (leivin-, puuhella, takka ja puukiuas samassa hormissa), maalämpö, hengittävät seinärakenteet, luonnonmaalit, öljytty parketti ja linoleumlattiat, mehiläisvahalla käsitellyt kattopaneelit, kompostivessat. Nämä nyt tulevat mieleen näistä ekoratkaisuista. Mutta ovet, ikkunat ja betonitiilikatto ovat ihan teollista tuotantoa, jossain piti tinkiä. Samoin pesutilat päätettiin tehdä maavaraiselle laatalle, jolloin oli kuulemma viisaampaa laittaa niille kohdin styrox-routaeristys. Kestopuuta oli myös "pakko" käyttää yksi soiro alajuoksuissa, mutta kaikki portaat, terassit ja muut ulkorakenteet käsitellään luonnonaineilla tai jätetään käsittelemättä. Saunan paneeleja ja lauteita ei käsitelty mitenkään. Talon ulkoseinät olivat vuoden ajan maalaamatta, ja maalattiin kesäisinä talkoopäivinä ihanan helppokäyttöisellä Uula-tuotteen petrooliöljymaalilla. (Kovasti talotoimittaja kaupitteli pohjamaalausta, mutta onneksi emme suostuneet! Talotoimittajan mukaan kyseessä oli vain "vesiväri", mutta soitto Tikkurilaan paljasti, että kyseessä oli akryylipohjainen maali, joka ei sitten olisi soveltunut perinnemaalin alle.) Perinnerakennuksen taitaja ja opettaja Aki Hiltunen oli meille aivan korvaamaton apu maalausurakan suunnittelussa ja toteutuksessa. Aki neuvoi maalityypin ja värin valinnassa, sekoitti maalit ja laukkasi ees taas Tampereen ja Ruutanan väliä milloin hakemassa lisää maalia, milloin rientämässä muuten vain hätiin (ja Akin vaimo Minna ja liuta kauniita tyttöjä jaksoivat kärsivällisesti viettää iskän kesälomaa ilman iskää...) Itse rakentaminen oli aikamoista haipakkaa. Meidän piti käyttää melkein kokonaan ammattimiehiä, sillä mieheni Kari on töissä Helsingissä ja talo nousi Kangasalan Ruutanaan. Piti siis vain jakaa töitä ja valvoa hommaa kännykät kuumina. Heti alkuun minä otin tavaksi olla raksalla niin paljon kuin ikinä, kannoin sokkeliharkkoja 2-vuotias Rauha-tyttö selkärinkassa, lapioin soraa ja vahasin paneeleita ja ties mitä. Ja ennen kaikkea yritin pitää kaikkia lankoja käsissä. Tosi helposti rakennuksilla saatettiin luovuttaakin ihan pienestä, jos vaikka vaneri loppui, niin äijät jo istuivat autoon lähteäkseen kotiin! Minä sitten opettelin soittamaan heti kaikki puutavaraliikkeet ja rautakaupat ja lähdin itse hakemaan milloin materiaaleja, milloin työkaluja vuokraamosta, milloin metsästämään putkimiestä toiselta työmaalta. Pystytysurakan jälkeen työmaalle onneksi saatiin kaksi nuorta kirvesmiestä (Topi Liehu ja Pekka Nikki), jotka olivat ahkeria ja aloitekykyisiä. Heiltä saimme myös monia arvokkaita vinkkejä mm. töiden tärkeysjärjestykseen, jotta koti tulisi muuttotarkastuskuntoon määräajassa. Ilman näitä poikia olisimme kyllä olleet pulassa. Muutimme sitten vuokrasopimuksen viimeisenä päivänä varsin keskeneräiseen taloon, jota on nikerrelty omin ja sukulaisten voimin eteenpäin kahden vuoden ajan. Sauna saatiin löylykuntoon viime tipassa, vain pari päivää ennen kuopuksemme syntymää, joten pääsin lämmittelemään lauteille synnytyksen aikana. Saima-tyttömme syntyi siis kotona huhtikuussa 2002. Nyt asumme järven rannalla lyhyen matkan päässä kaupungin keskustasta. Oi onnea!
|
Lähetä tätä sivustoa koskevia kysymyksiä ja kommentteja osoitteeseen
|
