Tšaibma 785 m. |
Lumisateessa kohti Ropia
Ropi Kaskasjoki Tšaibma Vuontisjärvi Kutukoski Pingiskoski Kalkkoaivi Tarju Aatsa |
Lumisade oli alkanut vähän ennen kuin saavuimme Ropinpirtille, jonne jätimme auton. Hiihtotamineiden pukeminen ja rikkojen lopullinen pakkaaminen kesti yli puoli tuntia ja pääsimme viimein matkaan 19.20. Lunta satoi melko sakeasti mutta lämpötila oli sentään pari astetta pakkasen puolella. Tuuli oli heikkoa. Puolessa tunnissa hiihdimme Ropijärven länsirannan tuntumassa sen pohjoispäähän. Ylitimme Ropijoen, josta erottui muutamia sulapaikkoja hangen alta. Oikealla näkyi Ropijärvenperän mökkejä. Järven selällä hangen päällä oli melko vähän pehmeää, vastasatanutta lunta mutta rannan puolella uutta lunta oli jo reilusti 10 cm. Hiihtokeli ei siten ollut kovin hyvä. Uuden lumen alla oli kuitenkin kova hanki. Paikoin erottui jopa jäinen kuori.
Lumisateessa kohti Ropia
Tulimme tihenevään tunturikoivikkoon. Välillä seurasimme jonkin aikaa kelkkauraa. Lopulta sekin kääntyi liiaksi länteen ja me jatkoimme omaan suuntaamme. Koivikossa pujotellessa suunta pyrki kääntymään jatkuvasti liiaksi länteen. Kompassi kertoi kuitenkin oikean suunnan. Näkyvyys oli heikko, mutta ajoittain oikealla näkyi korkeampaa rinnettä. Viimein edessämme erottui selvästi vähän isompi mäki. Yritimme määrittää sijaintiamme ja tunnistaa edessä olevaa mäkeä. Tulimme siihen tulokseen, että olimme ajautuneen sen verran länteen, että olimme menossa kohti Unnavarašta ja sen jopa ohi vasemmalta puolelta. Teimme korjauksen suuntaan ja jatkoimme osittain Unnavarakšen rinnettä ylöspäin enemmän itään. Tulimme Saarijärvestä laskevan puron uomalle, ylitimme sen ja suuntasimme Ropijoen uomalle. Aikaa lähdöstä oli kulunut jo kaksi tuntia. Jokivarressa oli hieman harvempaa koivikkoa ja paikoin aika avointakin maastoa.Käännyimme Ropijoelta hieman enemmän itään ja vähän ylemmäs. Koivikko jatkui eikä meillä enää ollut kovin tarkkaa tietoa sijainnista. Ylitimme taas lumen alta erottuvan jokiuoman. Kello oli jo puoli yksitoista, kun tulimme hieman isommalle aukiolle. Lumisade oli harventunut jonkin verran, mutta alkoi jo hämärtää aika lailla. Vasemmalla näytti olevan jonkinmoinen jokilaakso ja sen takana korkeampi rinne. Tämä havainto ei kuitenkaan auttanut paikallistamaan sijaintiamme. Aloimme jo menettää toivoa kämpän löytymisestä. Päätimme jatkaa matkaa jonkin aikaa ja kääntyä alemmas kohti jokilaaksoa. Tulimme jokiuomalle, ylitimme sen ja jatkoimme vähän matkaa jokivartta ylöspäin. Yhdentoista jälkeen pysähdyimme pystyttämään telttaa.
Lapioimme hangen päältä uuden lumen pois mutta emme ruvenneet kaivamaan telttaa sen syvemmälle, sillä lunta oli varmaan reilusti toista metriä paksusti. Absidin kohdalle Seppo kaivoi kuitenki syvemmän montun. Saatuamme teltan pystyyn lähdin hakemaan joesta vettä. Otin mukaan kenttäpullot ja termarin. Termoksen kädensija irtosi toisesta päästä, kun kiersin tiukalle juuttunutta korkkia auki. Joessa oli sulapaikkoja mutta vesi oli reilun metrin hangen pinnan tason alapuolella. Ripustin kenttäpullon sauvan lenkkiin ja aloin nostella sillä vettä. Seppo viritti sillä aikaa Trangian käyttökuntoon. Keitimme vettä, joimme kuppikuumaa ja teetä. Toimme rinkatkin teltan sisälle. Ilma teltassa oli kostea ja ajoittain täynnä höyryä. Teltan sisällä oli jo melko hämärää mutta ei läheskään pimeää. Taskulamppua tarvitsi vain, jos halusi nähdä jotain tarkemmin. Menimme makupusseihin ja aloimme nukkumaan noin 1.15. Uni tulikin aika pian.
Aamuyöstä uni ei maistunut enää kovin hyvin. Makuupussissa oli melko lämmin mutta vähän nihkeä olo. Teltan sisäkatto oli kostea ja sieltä tipahteli muutamia vesipisaroita. Katsoin kelloa 5.15., kun uni tuntui loppuneen. Kuudelta huomasin, että aurinko paistoi teltan kattoon. Yritin vielä nukkua, mutta seitsemältä nousin ylös. Seppo nukkui pussissaan niin, että hänestä ei näkynyt kuin nenänpää. Tutkin karttaa ja epäilin, että olisimme menneet reilusti kämpän ohi. Korjailin termospulloa ja sain kiinnitettyä sen kahvan paikalleen. Sitten kävin taas hakemassa joelta vettä. Ropi näkyi hienosti auringon paisteessa ja oli lähes selkeää. Vastakkaisella suunnalla oli jyrkkä Akkispahta. Käväisin teltalla ja lähdin hiihtelemään tarkoituksena selvittää sijaintimme. Joen toisella puolella oli avoimempaa maastoa. Hiihdin kohti Ropia ja korkeampaa maastoa. Pian huomasin vasemmalla muutaman sadan metrin päässä jokivarressa kämpän. Voisiko se tosiaan olla Ropin kämppä? Hiihdin lähemmäs katsomaan. Tiheä koivikko, johon olimme teltan pystyttäneet, loppui vähän ennen kämppää. Kämpän pihassa oli yksi ahkio, ovi oli selällään ja sen päällä luki "ROPI, AUTIOTUPA". Hiihdin nopeasti teltalle herättämään Seppoa, sillä kellokin oli jo melkein kahdeksan.
Söimme kuitenkin aamiaisen vielä teltalla. Emme viitsineet pakata tavaroita lyhyen siirtymisen takia, vaikka ruokailu olisi ollut ehkä mukavampaa kämpällä. Syötyämme kasasimme tavaramme ja pakkasimme teltan. Lämpötila oli noussut vähän plussan puolelle mutta sää oli alkanut pilvistyä.
Ropi
Suksi luisti huonosti ja lumi alkoi tarttua suksien pohjiin lyhyellä hiihtomatkalla kämpälle, jolle saavuimme noin 10.30. Kämpällä ei ollut enää ketään. Ripustimme teltan kuivumaan ja levitimme myös makuupussit lavereille, sillä nekin olivat teltassa hieman kostuneet. Sää näytti selkenevän uudestaan. Lämmitimme vettä termokseen, pakkasimme evästä ja varusteita reppuihin lähteäksemme päiväretkelle Ropin suuntaan.Lähdimme huiputtamaan Ropia puolen päivän aikaan. Pohjoiseen päin vei ahkioura, jota lähdimme aluksi seuraamaan. Oli aivan tyyntä ja pian alkoi tulla hiki, joten riisuimme takit pois. Kohta käännyimme uralta enemmän Ropia kohti ja yhä jyrkemmin rinnettä ylös. Pilvipeite tiheni ja vähitellen alkoi taas sataa lunta. Näkyväisyys heikkeni niin, että kohta ei erottunut mitään muuta kuin Ropin huippu horisontissa. Pidimme taukoa ja puimme taas takit päälle. Nousimme vielä vähän matkaa jyrkästi koilliseen ja käännyimme sitten rinteellä etelään. Nousu alkoi loiveta ja yllättävän pian olimme huipulla jo ennen kello kahta. Korkeimmalla kohdalla oli kivikasa ja puinen, lumen peitossa oleva merkkirakennelma. Otimme niistä ja toisistamme valokuvia. Mitään muuta näkemistä ympäristössä ei ollutkaan. Pilvet ja lumisade peittivät näkyvyyden joka suuntaan.
Hiihtelimme huipulla koillista kohti. Huipun sillä reunalla lumesta pilkisteli useita kiviä. Sitten aloimme kaartamaan takaisin kämpälle päin. Huonossa näkyväisyydessä laskettelu tuntui epävarmalta, kun rinteen kaltevuutta ei erottanut kunnolla. Kerran vauhti meinasi jo päästä kasvamaan liiaksi. Laskettelimme rinnettä siksakkia alemmas. Koko ajan oli oltava tarkkana ja seurattava kompassia, jotta perussuunta säilyi oikeana. Valkoisuuden keskellä näkyi sentään muutamia tummia kiviä, jotka auttoivat huomattavasti hahmottamaan rinnettä. Viimein kämppä alkoi erottua jo melko kaukaa. Loppumatka olikin suoraa laskua ja vähän hiihtoa tasaisella. Kämpän pihassa oli kaksi moottorikelkkaa ja pari ahkiota. Jätimme sukset seinustalle ja menimme sisään.
Kämpässä oli viisi henkeä. Ensimmäisenä meitä tervehti tuttu mies: Antti Löytynoja, joka oli tullut myös Ropille vaeltelemaan vaimoineen, kun lumet Koilliskairassa olivat olleet sohjoa. Kelkkaseurueeseen kuului kaksi miestä ja yksi nainen. He söivät leipää ja poronlihaa ja keittelivät kahvia. Laitoimme kamppeita kuivumaan ja kelkkaporukan lähdettyä aloimme laittamaan ruokaa. Ruokalistalla oli risottoateria. Viiden jälkeen asetuimme lavereille pitkälleen ruokalevolle. Aloitin kirjoittamaan vaelluskertomusta. Yksi pariskunta tuli kämpälle. He majoittuivat aivan kämpän taakse telttaan mutta kävivät kuitenkin kämpällä tekemässä ruokaa. Ilta luppoiltiin ja rupateltiin. Kävin sentään hakemassa joelta vettä. Pari sataa metriä alempana joessa oli sulapaikka, josta vettä sai helposti kunhan pääsi laskeutumaan veden ääreen. Kahdeksan jälkeen joimme vielä iltateet ja puoli kymmenen jälkeen rupesimme nukkumaan.
Aamupuolella uni oli jo kevyempää ja tuli kääntyiltyä moneen kertaan. Kuuden jälkeen katsoin kelloa enkä enää juuri nukkunut. Seitsemältä Antti nousi ylös ja sytytti kamiinaan tulen. Nousin ylös 7.20. Aloin puuron keittoon kahdeksan aikoihin, kun Löytynojat olivat lopettelemassa omaa aamiaistaan. Yhdeksän maissa Löytynojat lähtivät kämpältä. Me selvisimme taipaleelle vähän ennen kymmentä.
Oli edelleen pilvistä, heikko itätuuli ja pari astetta pakkasta. Näkyvyys oli kohtalainen. Hiihdimme Ropijoen itäpuolta pohjoiseen päin. Joutsenpari lensi joen yllä kohti pohjoista ja huudahti kerran mennessään. Näkyvyys alkoi heikentyä noustessamme ylemmäs. Vähitellen aloimme kaartamaan jokiuoman mukaan itään. Tulimme vedenjakajan maastoon puolen päivän aikoihin. Pilvet ohenivat ja hetken aurinkokin erottui heikosti pilviverhon läpi. Vähän enemmän vasemmalta löytyi ahkioura, jota lähdimme seuraamaan. Sää oli lämmennyt ja lumi muuttunut nuoskaksi. Oli myös aivan tyyntä.
Pitsijoen kuru näkyi edessä selvästi. Jatkoimme matkaa taas pohjoiseen kaartaen. Pitsijoen pohjoisrannalla oli jyrkkä rinne ja lumiseinämä jonka päälle me kiipesimme ja suuntasimme taas ahkiouraa seuraten kohti Pitsivaaraa. Olimme jo 700 m:n korkeudessa ja ajoittain näkyvyyttä ei ollut mihinkään suuntaan. Koko ympäristö oli vain valkoista. Lumi tuntui olevan entistä märempää. Laskeuduimme Pitsijoen toisen haaran uomalle ja ohitimme pienen lammen. Ahkioura erosi jokiuomalta ja jatkui lähes suoraan pohjoiseen kohti Kaskasjokea. Kello oli jo yksi ja aloimme suunnitella lounastauon pitämistä. Tuntui kuitenkin tyhmältä pysähtyä tauolle keskellä lumilakeutta. Edessä oli sentään alkanut näkyä Kaskasjoen laakso. Tasaisella rinteellä oli mukava lasketella alaspäin, vaikka suksien luisto ei ollutkaan kovin hyvä.
Tulimme puurajalle ja jatkoimme ahkiouraa kohti Kaskasjoen kämppää. Antti oli neuvonut menemään suoraan joelle ja jatkamaan sieltä jokivartta kämpälle, sillä suoraan mennessä joutuisi pujottelemaan koivikkoisessa ja kumpareisessa maastossa. Valmis ura tuntui kuitenkin sen verran hyvältä hiihtää, että emme lähteneet tekemään latua umpihankeen, märkään ja pehmeään lumeen. Hiihto jatkui koivikossa pujotellen mutta maasto ei sentään ollut kovin risukkoista. Puoli kahden jälkeen siirryimme uralta sivuun lounastauolle. Lämmintä oli pari astetta ja sää oli tyyni. Taukotakkia ei tarvinnut lainkaan. Jatkoimme matkaa kahden jälkeen ja olimme jo ennen kolme kämpällä.
Kaskasjoki
Aiemmin paikalla olleen parakin viereen oli tuotu hirsitupa Kutukoskelta. Rakennustyöt näyttivät olevan vielä kesken. Tuvan seinustoilla oli rakennustarpeita ja työkaluja. Tuvan edessä oli moottorikelkan reki ja siinä lisää rakennustavaraa. Menimme sisälle lämpimään kämppään. Tuvassa oli uusi maalattu lattia, uudet ikkunat ja laveri yhdessä tasossa. Pöydällä oli rakennusmiesten astioita ja ruokatarpeita. Tuvan kamiinakin oli ihan uusi ja siellä oli myös kaasuliesi. Epäilin kuitenkin, että se olisi siellä vain tilapäisesti rakennusmiesten käytössä. Laverilla oli parissa muovisäkissä patjoja. Kuivaustelineiden tekeminen oli kesken, mutta muuten tupa näytti olevan jo kunnossa.Oltuamme muutaman minuutin sisällä pihaan tuli neljä ahkionvetäjää. He alkoivat melkein heti ruuan laittoon. Meillä ei ollut vielä ollenkaan nälkä ja aloimme suunnitella vielä hiihtolenkille lähtöä. Kävimme kurkkaamassa parakkikämppäänkin, joka näytti olevan vielä suht koht asiallisessa kunnossa. Pakkasimme reppuihimme vähän evästä ja muuta tarpeellista ja lähdimme hiihtelemään Tšaibman suuntaan.
Kämpältä lähti hyvä latu Kaskasjokea pitkin itään päin. Ohitimme itäisemmän kämpän paikan, josta näkyi joelle pieni, kolmion mallinen huussirakennus. Joki oli melko kapea ja sen rannoilla kasvoi tiheässä suuria koivuja. Tulimme nopeasti paikkaan, jossa joki tekee lähes 90 asteen mutkan etelää kohti. Siinä erosimme ladulta ja käännyimme koilliseen. Maasto oli loivasti kumpuilevaa koivikkoa, joka ei onneksi ollut kovin tiheää. Välillä oli pieniä aukkopaikkojakin. Seppo avasi jonkin matkaa latua, kunnes minä lähdin vuorostani vetämään. Tšaibma oli koko ajan näkyvissä, joten suunnistaminen oli helppoa. Aluksi olimme menneet enemmän pohjoiseen mutta sitten aloimme kaartaa kohti Tšaibmaa.
Ylitimme Eemelimuurivaaran ja Tšaibman välistä virtaavan pienen purouoman ja tulimme aivan Tšaibman läntisimpään reunaan. Maasto alkoi nousta ja pian ohitimme puurajan, jonka jälkeen rinne alkoi käydä jyrkemmäksi. Ohitimme Tšaibman matalan länsihuipun sen eteläpuolelta ja jatkoimme suoraan kohti huippua, joka oli kuitenkin pilvien peitossa. Torisvuoman laakso erottui aika komeasti, vaikka sää olikin pilvinen ja näkyväisyys vähän huono.
Tšaibma
Nousu muuttui jyrkäksi ja lumesta pilkisteli rakkakivikkoa. Näkyväisyys meni heikoksi, sillä olimme nousseet pilviverhoon. Aika nopeasti tulimme huipulle eikä rinnekään ollut aivan niin jyrkkä kuin olimme odottaneet. Ihmettelimme, että huipulla ei ollut minkäänlaista kivikasaa tai muutakaan merkkiä. Seppo hiihti vielä huipun ohi kauemmas, jossa rinne alkoi taas loivasti laskea. Siellä hän huomasi, että emme olleet vielä korkeimmalla huipulla, vaan rinne jatkoi nousuaan tämän "valehuipun jälkeen". Edessä valkoisuuden keskellä näkyi ylhäällä tummia läiskiä, aivan kuin taivaalla olisi ollut kiviä.Entistä jyrkempää nousua oli vielä aika lailla. Rinteellä oli suuria kiviä ja paikoin joutui pujottelemaan, jotta pystyi hiihtämään lumella. Lopulta pääsimme oikealle huipulle vähän ennen kello kuutta. Nyt huipusta ei voinut enää erehtyä, sillä siellä oli suuri kivikasa ja sen sivulla jäänteitä kolmiomittauspisteen merkistä. Olin ottanut kännykän matkaan ja huipulta löytyikin kenttää reilusti, joten soitimme molemmat kotiin. Vantaalla oli kuulemma ollut päivällä yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Huipulla oli pari astetta pakkasta ja siellä kävi pieni viima, joten alkoi tulla vähän vilu. Otimme muutamia valokuvia toisistamme ja huipun kivikasasta. Lähdimme laskeutumaan omia jälkiämme pitkin 18.30. Kun näkyvissä ei ollut yhtään kiveä, olisi ollut melko epävarmaa laskea rinnettä ilman mitään kiintopisteitä. Lumessa näkyvä latu sentään auttoi hahmottamaan rinteen muutamia metrejä eteenpäin.
Noin 600 m korkeudessa tulimme taas pois pilvestä ja ilma kirkastui äkkiä. Loppulasku olikin mukavaa puurajalle asti. Hiihto takaisin sujui nopeasti valmista latua pitkin. Tapasimme jo joella toisen päivällä kämpälle tulleista pariskunnista. Mies kertoi, että kämpät olivat nyt melko täynnä, mutta parakista voisi löytyä vielä kahdelle yöpaikat. Olimme takaisin kämpällä noin 19.45.
Laitoimme kosteat kamppeet kuivumaan ja aloimme tekemään ruokaa. Vaikka kämpässä oli melko lämmin laitoimme kamiinaan vielä puita, jotta saisimme kamppeitamme kuivaksi. Avasin kämpän ikkunaa ja tuuletimme vähän aikaa myös oven kautta. Joimme vielä teetä ja pesimme sitten hampaat. Rupesin vielä puoli kymmenen aikaan kirjoittamaan pöydän ääressä. Ensimmäisenä parakkiin majoittuneet kaksi miestä palasivat vasta kalasta myöhään. Heidän lisäkseen parakissa oli kaksi keski-ikäistä pariskuntaa. Vasta puoli yhdeltätoista kömmin nukkumaan. Meillä oli Sepon kanssa paikat ylälaverilla. Oli niin kuuma, että makuupussiin oli aivan turha mennä. Eri puolilta kuului tuhinaa ja naapurilaverilta ajoittain kovaa kuorsausta. Uni ei meinannut oikein tulla. Aamupuolella kömmin pussiin ja vedin vähitellen vetoketjua kiinni. Yö tuli nukuttua olevinaan huonosti.
Toinen vaeltajaporukka nousi ylös ennen seitsemää. Ulkona oli kuulemma kirkas sää ja pari astetta lämmintä. Kämpässä lämpötila oli laskenut 12°C:een. Nousin ylös puoli kahdeksalta ja aloin vähitellen puuron keittoon, kun toiset lopettelivat ruokailun ja väistyivät pöydän äärestä. Aamiainen oli syöty ja yhdeksältä mutta pakkaaminen kesti kymmeneen asti. Ennen lähtöä otimme vielä kämpän pihalta kuvia. Rakennusmiehet olivat aloittaneet puuvajan kokoamisen ja työ näytti edistyvän nopeasti.
Lähdimme hiihtelemään itään edellispäivältä tuttua latua. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja heikko länsituuli puhalsi takaapäin. Päivästä näytti tulevan sen verran lämmin, että olin ottanut käyttöön yksinkertaisen anorakkitakin. Yöllä oli satanut noin 5 cm uutta lunta ja latu oli lähes ummessa. Hiihdettyämme noin 3 km jokea myöten, latu erkani joelta kaakkoon kohti Pitsijärveä. Latu pujotteli pari kilometriä koivikossa. Välillä pilvisyys lisääntyi. Noin tunnin hiihtämisen jälkeen pidimme seisaaltaan pienen hengähdystauon, jonka jälkeen ylitimme molemmat pitsijoen haarat.
Pitsijärvelle tulimme puolen päivän aikoihin. Järveä ei ollut ihan helppo erottaa maastossa mutta tultuamme sen keskelle totesimme, että taidamme tosiaan olla järvellä eikä suoaukealla. Järven jälkeen maasto oli edelleen jonkin aikaa aukeampaa. Yllättävän pian tulimme Marsujoen uomalle, joka oli kuitenkin tasaisessa maastossa melko huomaamaton. Lähestyimme kumpareista maastoa ja pysähdyimme ensimmäisen suuremman mäen taakse tauolle yhden aikoihin. Aukealla oli käynyt heikko tuuli mutta taukopaikkamme oli tuulelta suojassa. Aurinko paistoi taas kirkkaasti ja lämmintä oli pari astetta. Syötyämme eväät istuskelimme vielä kaikessa rauhassa ja jatkoimme matkaa vasta kahden aikoihin.
Vuontisjärvi
Latu jatkui kumpareitten välistä ja pian tulimme Adjajoelle. Jatkoimme jokivartta etelään päin. Ahkiolatu näytti jatkuvan edelleen kohti etelää. Arvelin, että latu kulki Kutukoskelle Vuontisjärven länsipuolelta vähän koreampia maita pitkin. Seppo halusi kuitenkin suunnistaa enemmän itään ja Vuontisjärvelle. Ylitimme joen, jonka jälkeen tuli korkea harjanne. Kiipesimme sen päälle sopivan matalalta kohdalta. Harjanteen itäpuoli olikin niin jyrkkä, että samalta kohdalta ei päässytkään alas. Hiihdimme harjanteen päällä vähän matkaa pohjoiseen päin ja otimme ylhäältä valokuvia. Harjanne madaltui vähän ja laskeuduimme sen itäpuolelle.Hiihdimme vähän matkaa sulana virtaavan Vuontisjoen varrella järveä kohti. Olimme järven pohjoispään tasalla kolmen aikoihin. Välillä oli taas vähän pilvisempää. Lähestyessämme järveä lähdin vuorostani avaamaan latua. Lumi oli melko märkää ja sää lämmin, joten hiihtäminen oli hikistä. Tuuli puhalsi aivan heikosti takaa, mutta se ei paljon hikeä kuivattanut. Järvi ei erottunut maastossa niin selvästi, kuin olisi luullut. Hiihdimme aika pitkästi järven lounaispuolisia alavia rantamaita. Vasta vähän ennen järven keskellä olevaa kapeikkoa tulimme itse järvelle, jota pitkin näkyi menevän risuilla merkitty kelkkareitti etelään. Suuntasin loivasti merkitylle reitille. Hanki kantoi järvelläkin vain osittain, joten hiihtäminen oli edelleen aika hikistä ja raskasta.
Järven toisen salmipaikan kohdalla ahkioura näkyi laskutuvan lännestä järvelle. Salmessa oli sula virtapaikka, jonka ohitimme sen itäpuolelta. Hiihdimme pitkän niemen ohi ja lumi humpsahteli ajoittain laajasti altamme. Viimein nousimme järveltä kapean ja melko korkean niemen päälle, jossa Kutukosken pohjoinen kämppä oli aiemmin ollut. Neljältä ohitimme kämpän paikalle jääneen huussin. Joki virtasi alempana harjun oikealla puolella. Edessä näkyi korkea ja melko terävä mäennyppylä, jonka takana oli Kutukosken eteläinen kämppä. Tulimme kämpälle puoli viiden aikaan.
Kutukoski
Kämpällä ei näyttänyt olevan ketään. Ylimmäiseltä Vuontisjärveltä hiihteli kuitenkin kaksi vaeltajaa ahkioiden kanssa sinne päin. Menimme sisälle ja laitoimme vettä lämpiämään. Sitten menin hakemaan lisää vettä. Suoraan kämpän edessä järven jäällä oli kairattu reikä, josta ämpärin sai täytettyä kauhalla. Vesireissun aikana ahkionvetäjät tulivat kämpän pihaan. Laitoimme ruuaksi italianpataa, söimme ja tiskasimme. Kämpälle tuli toinenkin vaeltajapariskunta. Olimme Sepon kanssa varanneet paikat alalaverilta, jolla oli pari ohutta vaahtomuovipatjaa. Koska illan aikana ei kämpälle tullut enää enempää porukkaa, makuupaikat täyttyivät sopivasti. Toiset laittoivat kamiinaan tulen ja ripustivat varusteitaan kuivumaan.Ruokailun jälkeen lepäilimme lavereilla. Tein taas muistiinpanoja retkipäiväkirjaan. Vaikka päivän hiihtomatka ei ollut kovin pitkä, oli se silti ollut aika raskas, joten illalle ei kaivannut sen erikoisempaa ohjelmaa. Vein lämpömittarin ulos ja mittasin lämpötilan kämpän varjoiselta seinustalta. Sain lukemaksi +5°C. Välillä kävin ulkona haukkaamassa raitista ilmaa ja kiikaroimassa maisemia, vaikka kämpän pihalta ei mihinkään suuntaan kovin pitkälle näkynytkään. Kämpän jäätyä mäen varjoon lämpötila tuntui laskevan ulkona nopeasti pakkasen puolelle. Nukkumaan menimme jo puoli kymmeneltä.
Nousin ylös varttia vaille seitsemän ja sytytin kamiinaan
tulen. Lämpötila kämpässä oli laskenut 13 asteeseen.
Ulkona oli pakkasta kuusi astetta. Aamutoimet sujuivat normaaliin tahtiin
ja pääsimme liikkeelle vähän yhdeksän jälkeen.
Lämpötila oli enää asteen verran pakkasen puolella,
aurinko paistoi kirkkaasti ja lännestä kävi aivan heikko
tuuli. Päivästä tulisi ilmeisesti taas lämmin, joten
olin vaihtanut kokonaan yksinkertaiseen hiihtoasuun ja päähineeksi
lippalakin.
Suunnitelmanamme oli mennä Pingiskosken kautta Kalkkoaiville,
joten suuntasimme kulkumme koilliseen. Päivällä kastunut
hanki oli yön aikana jäätynyt kovaksi. Aluksi meillä
oli aika jyrkkä rinne noustavana mutta kovalla hangella hiihtäminen
oli helppoa. Pian rinne loiveni ja jatkoimme loivaa nousua kohti Rihoaivia.
Tunnin hiihtämisen jälkeen olimme Rihoaivin huipun eteläpuolella,
jossa pysähdyimme pienelle kivikasalle. Se oli ilmeisesti merkkinä
Hirvasvuopioon vievällä polulla. Jatkoimme ylhäällä
laakealla ylänkömaalla kohti Adjahoaivia.
Aloimme laskeutua hieman alaspäin mutta vasta tultuamme Adjahoaivin
eteläisen huipun kohdalle käännyimme itään ja
lähdimme suunnistamaa kohti Pingiskoskea. Lätäsenon laakso
näkyi edessämme laajasti mutta maastosta ei erottunut sellaisia
yksityiskohtia, jotka olisivat auttaneet kämpälle suunnistamista.
Saimme lasketella hyvän matkaa sopivan loivaa
rinnettä. Olimme ilmeisesti oikeassa suunnassa, sillä maastosta
saattoi joten kuten erottaa pitkän ja kapean järven, jonka olisikin
pitänyt osua reitillemme.
Jokea lähestyttäessä maasto muuttui koivikkoa kasvavaksi kumpareikoksi. Hiihtäminen oli kuitenkin helppoa, sillä koivikko ei ollut liian tiheää ja hanki oli kovaa. Ylempänä tunturissa lumi oli ollut selvästi pehmeämpää. Tilanne oli aika erikoinen, sillä yleensä asia on päin vastoin. Nyt aurinko oli kuitenkin sulattanut lumen alavien maiden koivikoissa edellisenä päivänä ja yöpakkanen oli sitten kovettanut sinne kunnon hangen. Ylhäällä tunturissa lämpötilan vaihtelut eivät olleet yhtä suuria. Laskettelu kumpareitten yli oli myös aika mukavaa pujottelua koivikossa.
Suunnistus oli onnistunut hyvin, sillä pian tulimme Pingiskosken pohjoispuolella olevan lammen rantaan. Kämppä näkyikin jo lammen takaa koivikosta. Laskimme alas lammelle ja lähdimme ylittämään sitä. Keskellä lampea näimme mielenkiintoiset jäljet. Joutsen oli laskeutunut lumelle. Ensin oli räpylöiden jarrutusjäljet, sivuilla siivenjälkiä ja jälkijono jatkui selvinä räpylänjälkinä. Lammen laitamilla oli virtaavan veden sulapaikkoja. Näimme vielä toisessakin paikassa tuoreita joutsenenjälkiä.
Pingiskoski
Tulimme kämpälle noin varttia vaille kaksitoista. Se oli pieni punaiseksi maalattu parakki. Kävimme kämpässä ja katselimme paikkoja. Jätimme rinkat kämpälle ja lähdimme käymään Lätäsenon toisella puolella. Seurasimme latua, joka joen ylityksen jälkeen lähti kohti koillista. Karttaan merkittyä Nieritaloa emme löytäneet; liekö sitä enää olemassakaan? Näimme kuitenkin pari komeaa palsakumpua. Hiihdimme joen takana vielä etelään päin pienen harjanteen päälle ja palasimme sitten kämpälle eväitä syömään. Lännestä kuului joutsenten huutoja.Kämpän pihassa hääräsi kesyn oloinen talitiainen. Heitimme hangelle vähän leivänmuruja, joita tiainen tuli melkein heti hakemaan. Istuimme sisällä syömässä ja ovi oli auki. Tiainen tuli kynnykselle ja kävi vähän kämpän sisäpuolellakin. Kämppäkirjasta luimme, että Antti ja Riitta olivat olleet täällä edellisen yön. Muuten kevät oli ollutkin aika hiljainen. Kämpälle oli vaihdettu uusi vieraskirja helmikuussa kuten muihinkin alueen tupiin. Kirjaan oli kertynyt vain muutama merkintä yöpymisistä eikä muitakaan kävijöitä ollut kovin monta. Mittasin lämpötilan varjosta kämpän takaa. Sain lukemaksi +2,5°C.
Puoli kahden aikoihin jatkoimme matkaa Antin ja Riitan ahkiouraa, joka lähti lähes suoraan länttä kohti. Pian kuitenkin käännyimme pois uralta lounaaseen. Arvelimme, että siitä suunnasta pienien lampien kautta virtaavaa puroa seuraillen voisi löytyä hyvä reitti. Hangella oli paljon riekon jälkiä. Näimme myös ketun jälkiä ja yhdet kärpänjäljetkin. Näin taas myös pienen männyntaimen pilkistävän hangen alta. Purouomalla hanki oli kovaa maasto melko avointa, joten reittivalinta tuntui onnistuneen. Ylempänä purouoma muuttui entistä leveämmäksi, avoimeksi väyläksi. Tulimme pienelle järvelle, jonka jälkeen koivut alkoivat loppua.
Kalkkoaivi
Tultuamme avoimeen maastoon oli helppo suunistaa kohti Kalkkoaivin huippua. Vähän kolmen jälkeen tulimme pieneen tunturinsatulaan, jossa näimme taas Antin ja Riitan ahkiouran. Laskeuduimme vähän alemmas lammelle, jonka korkeudeksi karttaan on merkitty 499 m. Lammen jälkeen noin puoli neljältä alkoi nousu Kalkkoaiville. Jatkoimme etelään lampeen laskevan puron suuntaan. Alussa rinne oli kohtalainen mutta muuttui sitten jo aika jyrkäksi. Kaarsimme rinteellä vähän oikealle loiventaaksemme nousua. Jyrkin rinne olikin aika nopeasti takana mutta nousu näytti jatkuvan edelleen. Suuntasimme kohti tunturin korkeinta kohtaa. Rinne kaartui horisontin taakse ja nousua tuntui riittävän vaikka kuinka kauan. Lopulta horisonttiin ilmestyi kuitenkin pieni luminen kivikasa, joka oli merkkinä korkeimmalla kohdalla. Tunturin laki olikin melko laakea.Tulimme huipulle puoli viiden aikaan. Kiikaroimme maisemia ja otimme valokuvia. Tunturin lounaispuolella kulki kumpareiden ketju, joka erottui varsinkin etelässä hyvin selvänä. Viideltä lähdimme laskeutumaan alas kohti kämppää. Rinne oli melko jyrkkä mutta sopivan tasaista ja pehmeää lunta. Muutaman käännöksen jälkeen rinne loiveni ja pääsimme laskettelemaan suoraan kohti kämppää. Kämppiä näytti olevankin kaksi. Ensimmäinen niistä oli rajavartioston uusi tupa, joka oli rakennettu korvaamaan entistä autiotuvaksi luovutettua. Jatkoimme matkaa kumpareitten välistä autiotuvalle.
Antti oli jo pihalla vastassa. Pingiskosken kämppäkirjan merkintöjen perusteella olimme tienneetkin, että Antti ja Riitta olivat jatkaneet sieltä Kalkkoaiviin. Tupa oli aika tilava ja siisti. Sisälle päästyämme laitoimme kamppeita kuivumaan ja aloimme ruuan laittoon. Ruokalistalla oli jauhelihamuusia sienikastikkeella. Antti laittoi vielä kamiinaan vähän tulta, jotta kosteat varusteet kuivuisivat paremmin. Tupa oli niin lämmin, että tuuletimme jonkin aikaa ovenkin kautta, vaikka tuvassa oli myös pieni tuuletusikkuna.
Jutustelimme pitkin iltaa ja kirjoittelin taas jonkin aikaa retkipäiväkirjaa. Joimme vielä iltateetä. Illan tullen ulkona alkoi pakastua. Menimme taas ajoissa nukkumaan mutta uni ei tuntunut tulevan. Kämpässä oli aika kuuma ja kosteaa. Kämpän ikkunat näyttivät olevan huurussa, kun katsoin kelloa vielä puolen yön jälkeen.
Antti nousi ylös varttia vaille seitsemän. Hän laittoi kamiinaan tulen ja aloitteli aamuaskareita. Nousin ylös ja aloitin puuron keiton vähän ennen kahdeksaa. Ennen lähtöään Antti toi tupaa sylillisen halkoja. Pilkehommat olivat tällä reissulla jääneet omalta osaltani vähiin. Alueen tuvilla kun oli puuvarastoissa valmiiksi katkotut halot. Polttopuita olimme myös käyttäneet hyvin vähän.
Yhdeksältä aamiainen oli syöty ja kymmeneltä olimme taas lähdössä. Ennen lähtöä olin mitannut ulkolämpötilan. Pakkasta oli peräti 7 astetta mutta sää oli lähes tyyni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kun olimme juuri lähdössä, pihaan kurvasi Kalkkoaivin päältä kaksi moottorikelkkaa. Miehet menivät tupaan ruokailemaan.
Tarju
Lähdimme hiihtämään järviä pitkin valmista uraa luoteeseen. Antin ja Riitan ura kääntyi lähes etelään ja me jatkoimme matkaa länteen. Suunnistimme kohti Stuorrarodujohkaa, jota pitkin aioimme nousta Tarjulle. Ennen kuin nousu alkoi ylitimme alempana muutaman kumpareen ja suunnistimme niiden takana olevalle suurelle kivelle. Tunti kämpältä lähdön jälkeen olimme kivellä, joka oli yli miehen korkuinen ja haljennut kahteen suunnilleen yhtä suureen osaan. Ylempänä rinteellä ohitimme pätkän poroaitaa. Ennen kuruun nousua hiihdimme vähän alaspäinkin pienelle lammelle. Sen jälkeen nousu jyrkkeni aika lailla. Vähän kahdentoista jälkeen tulimme kurun suulle. Kuruun tultaessa jyrkin nousu olikin jo takana. Pysähdyimme kurun aurinkoiselle rinteelle noin puolen tunnin tauolle. Lännestä kävi heikko viima ja pakkasta oli varjossa pari astetta.Kuru muuttui nopeasti laakeaksi ja loppui kokonaan. Pian käännyimme hiihtämään kohti Tarjun huippua. Nousu oli aika loivaa ja välillä jopa alamäkeä. Sitten oli taas jonkin matkaa vähän jyrkempää ylämäkeä. Tulimme huipulle kahden aikaan ja viivyimme siellä puolisen tuntia. Kiikaroimme ja otimme valokuvia. Tarjulta oli paremmat näkymät varsinkin pohjoiseen kuin Kalkkoaivilta. Näimme Haltille saakka ja kiikarilla erottui Ridnitšokan päällä oleva masto. Kauempaa Norjan puolelta näkyivät jylhinä Lyngenin huiput. Soitimme taas kumpikin kotijoukoille ja kuuluvuus oli hyvä. Huipulla kävi heikko viima ja pakkasta oli edelleen pari astetta. Ilman taukotakkiakin tarkeni silti kohtuullisen hyvin.
Huipulta jatkoimme matkaa loivaan alamäkeen kohti länttä. Edessä oli kuitenkin myös vähän ylämäkeäkin. Edessä näkyi Marsoaivi mutta välissä olevaa Adjajoen laaksoa ei erottunut yhtään, vaikka siellä sen täytyi olla. Tarjun rinne näytti jatkuvan yhtenäisenä Marsoaiville saakka. Lasku jokilaaksoa kohti jatkui loivana ja viimein laakso alkoi erottua. Tulimme rinteen reunalle joka olikin melko jyrkkä. Laskettelimme muhkuraista rinnettä alas. Rinteellä ja sen pohjalla oli suuria kiviä ja kuoppia. Tuuli tyyntyi laskeutuessamme alemmas. Aloimme katsella sopivaa taukopaikkaa ja hiihdimme vastakkaista rinnettä vähän ylemmäs. Kolmen jälkeen pysähdyimme tauolle suuren kiven juurelle.
Istuimme kiven sivulla tuulen pyörittämän kinoksen reunalla. Käänsimme selän auringolle, sillä aurinko tuntui jo polttavan kasvoja ja varsinkin kaulaa. Mittasin taas lämpötilaa ja sain lukemaksi +2°C. Tauko kesti tunnin verran, joten jatkoimme matkaa neljän jälkeen. Aamupäivällä olimme harkinneet kiertävämme Aatsalle, jopa Marsujärven kautta. Aikaa tuntui tälläkin reitillä kuluvan melkoisesti, joten tyydyimme kiertämään Suohpavarrin.
Edessä oli muutaman kymmenen metrin nousu Suohpavarrin satulaan, johon tulimme puoli viiden aikoihin. Vastaan puhalsi heikko, raikas tuuli. Matka jatkui loivana laskuna kohti Aatsan kämppää. Rinne oli kuitenkin niin loiva, että jouduimme hiihtämään normaalisti, emmekä juuri päässeet laskettelemaan. Hiihdimme lähempää Heastapohttuvarria emmekä laskeutuneet ihan laakson pohjalle. Kämpän paikka erottui jo parin kilometrin päästä. Kohta alkoi myös näkyä tumma piste, jonka arvelin olevan itse kämppä. Tulimme ahkionuralle ja ladulle, joka näytti selvästi vievän kämpälle.
Aatsa
Lähemmäksi tultuamme huomasimme, että se musta piste olikin suurehko kivi ja kämppä oli vähän sen takana. Tulimme kämpälle 17.50 ja Antti oli taas pihalla vastassa. Seppo kokkasi vuorostaan, ja ateriana oli tällä kertaa BB:n lihariisipataa. Seitsemältä olimme syöneet. Kävin hakemassa vettä, jota sai vähän kämpän pohjoispuolelta joen sulapaikasta. Meitä oli kämpällä kaikkiaan kuusi vantaalaista. Kirjoittelin retkikertomusta ja jutustelimme yhdeksään asti. Ulkona kuului pilvistyvän.Vähän ennen yhdeksää kämpälle näkyi tulevan kolme nuorta miestä. Loppusuora kesti heiltä pitkään, sillä yhden vedettävänä ollut omatekonen ahkio oli rikkoutunut. Vetoaisat olivat lohjenneet irti puisesta rungosta. Pojat kohelsivat pitkään laittaessaan lihakeittoa ja keitellessään kahvia. Puolelta öiltä tupaan tuli hiljaisuus. Alkuyöstä auringon polttamat korvat ja kaula häiritsivät vähän nukkumista.
Heräilin jo reilusti ennen kuutta ja Löytynojat nousivat ylös varttia vaille kuusi. Itse nousi vartin yli kuudelta. Aamutoimet sujuivat melko nopeasti, sillä puuron sijaan meillä oli mysliä, joka osaltaan nopeutti aamiaistouhuja. Ulkona puhalsi melko kova tuuli pohjoisen puolelta. Pakkasta oli pari astetta ja taivas pilvessä. Pääsimme lähtemään kämpältä jo kahdeksalta! Antti oli suositellut reittiä Tammukkajoen ja alavien maiden kautta Naimakkajärvelle. Seurasimme kuitenkin enemmän kuljettua ja suorempaa reittiä kohti Ropinsalmea.
Hiihdimme Riihkakarddevarrin eteläpuolitse länttä kohti kovaa uraa pitkin. Maasto oli Tammukkajoen molemmin puolin koivikkoa kasvavaa kumpareikkoa. Kovalla hangella pienetkin laskut olivat aika vauhdikkaita. Muutamat jyrkät laskut olivat vähän hankalia mutta toisaalta varsin mielenkiintoisia. Välillä nousimme muutamia ylämäkiäkin mutta laskuja oli kuitenkin enemmän. Tunnissa tulimme Lavreqassavarrin eteläpuolella oleville lammille.
Pilvet alkoivat väistyä ja oheta mutta aurinko ei vielä
paistanut. Lampien jälkeen oli vähän matkaa jyrkempää
laskua. Melko kovalla hangella oli aika mukava kurvailla. Sitten hiihdimme
tasaisessa maastossa Njaimmekluspevarrin pohjoispuolitse. Aurinko alkoi
taas paistaa. Aloimme lähestyä Naimakkajärveä ja latu
alkoi kaartaa vähän pohjoiseen Ropinsalmen suuntaan. Me jatkoimme
kuitenkin länteen, ylitimme tien ja laskettelimme
Naimakkajärvelle. Loppumatkan hiihdimme järveä pitkin
ja nousimme niemen kautta Ropin pirtille. Matka oli sujunut ennakoitua
nopeammin, sillä se kesti vain kaksi tuntia.
