MUOTKATUNTURIT 2. - 7.8.1999

Saavuimme Muotkanruoktuun kello 13.10 ajettuamme lähes läpi yön. Kävimme kysymässä lomakylän isännältä luvan auton pysäköintiin. Pakkasimme rinkat ja puimme vaellusvarusteet päälle parkkipaikalla. Kahden jälkeen lähdimme kävelemään Peltojoen rantaa kohti. Joen molemmilla puolilla olisi ilmeisesti polut, jotka veisivät Peltojärvelle. Päätimme pysyä  joen itäpuolella, sillä suunnitelmissa oli jatkossa kiertää Peltojärvi sen itäpuolelta. Sää oli aurinkoinen, vaikka taivaalla olikin jonkin verran pilviä. Tuuli oli heikko ja lämpötila lähes 18°C. Hyttysiä ei ollut lainkaan!

Joen suuntaisesti, jonkin matkan päässä rannasta kulki selvä polku. Noin tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme tauolle Pajib Roavvetšobman pohjoispuolella olevan pienen lammen tasalle. Polun varrella oli nuotiopaikka ja roskasäiliö. Oli niin lämmintä, että olisi voinut hyvin lähteä liikkeelle shortseissa ja t-paidassa. Emme enää kuitenkaan ruvenneet vaihtamaan housuja ja paidanhihat olinkin käärinyt jo ylös. Kävin joella täyttämässä kenttäpullon ennen kuin jatkoimme matkaa.

Maasto oli vähän kumpuilevaa ja kasvoi enimmäkseen tunturikoivuja ja pieniä mäntyjä. Joissain kohdin mäntyjä oli enemmänkin ja niiden joukossa muutama isompikin puu. Polku oli paikoin melko kivinen. Muutaman sadan metrin välein polun varrella oli nuotiopaikkoja. Välillä niitä oli tiheämmässäkin, vain muutaman kymmenen metrin välein.
Ylitimme muutaman jokeen laskevan pienen ojan. Juuri ennen kuin joki teki isomman mutkan länteen, siihen laski vähän isompi oja, jonka yli oli kolmesta pyöreästä puusta silta. Lähempänä jokea näkyi olevan pari vaeltajaa tauolla. Ohitettuamme heidät polkua pitkin muutaman kymmenen metrin päästä hekin lähtivät liikkeelle.

Ylitimme pienen kosteikkoalueen ja sen pohjalla virtaavan ojan. Sen jälkeen polku hävisi jonnekin. Jatkoimme matkaa lounaaseen vähän korkeampaan maastoon. Käveltyämme mäen yli tulimme taas polulle, joka oli ilmeisesti kiertänyt joen mutkan lähempänä sen rantaa. Aloimme lähestyä Lahtisen kämppää, joka kyllä olisi joen toisella puolella. Eniten kuljettu polku oli aika kaukana rannasta eikä jokea edes näkynyt. Suunnistimme enemmän oikealle ja tulimme kohta joen rantaan, johon pysähdyimme tauolle. 

Lahtisen kämppä

Kävelin kauemmas joelta, sillä arvelin sieltä löytyvän polun, joka veisi kämpälle. Pian tulinkin melko hyvälle polulle ja lähdin seuraamaan sitä ylävirtaan. Kämppää vain ei näkynyt, mutta sitten huomasin harmaan huusin. Kun katselin tarkemmin ympärilleni näin myös kämpän, joka oli lähempänä jokea. Polku oli ollut jo viemässä minua kämpän takaa sen ohi. Pieni kämppä oli rakennettu melko paksuista hirsistä, jotka olivat kuitenkin jo aika lailla "ilman syömiä". Kävelin kämpälle ja avasin oven, joka oli kiilattu kiinni poron sarven kappaleella. Ulkona oven yläpuolella oli laudankappale, jossa oli nuoli alavirtaan ja teksti "Muotkanruoktu 9". Sisällä peräseinällä ja oikealla sivuseinällä oli kapeat ja vähän huteran oloiset laverit. Vasemmalla ovenpielessä oli pieni kamiina. Kokeilin oikaista itseni lavereille. Kumpaakin suuntaan sopi juuri ja juuri makaamaan suorassa. Kämpän sisämitat olivat siis noin 1,8 * 1,8 m. Koska laverit menivät nurkassa ristikkäin olisi se kahdelle täysikasvuiselle ihmiselle ahdas yöpymispaikka.

Kävelin kämpän kohdalta suoraan rantaan ja katselin, olisiko siinä mahdollista ylittää joki. Vähän ylempänä oli kivinen kohta, josta voisi hyvinkin päästä yli puolen välin uomaa. Lähempänä toista rantaa oli kuitenkin paikka, jossa kivien väliä oli reilusti yli kaksi metriä, joten ei siitä pääsisi yli kuivin jaloin. Palasin joen toiselle puolelle omia jälkiäni ja onnistuin ylityksessä paremmin kuin toiseen suuntaan mennessä. Istahdin maahan rinkan viereen. Hyttyset ja polttiaiset olivat ilmestyneet, mutta ei niitä ollut onneksi kuin kourallinen. Laitoin käsiin ja kasvoihin pikiöljyä ja ihan kuin se olisi vähän tehonnutkin. Oli jo vähän nälkä, joten kaivoin rinkasta eväitä esille ja tein pari voileipää. Söin leivät nopeasti ja pakkasin tavarat takaisin rinkkaan, kun Seppokin oli jo selvästi aikeissa jatkaa matkaa. Vähän ylävirtaan mentyämme Lahtisen kämppä näkyikin vastarannalta. Otin siitä ja joesta pari valokuvaa. 

Peltojärvi

Kävelimme viimeiset sadat metrit rantaan ja tulimme aivan järven koilliskulmaan. Rannassa oli kumoon käännetty vihreä lasikuituvene. Jätimme rinkat veneen viereen ja lähdimme tutustumaan lähimaastoon. Oikealta alkoi kapea ja pitkä niemi, jonka kärkeen kävelimme. Niemeltä näkyi hyvin, että järven päässä oli aika laaja alue avointa ja tasaista maastoa, johon ryhmä retkeilijöitä oli pystyttänyt kaksi telttaa. Toinen leiri oli lähempänä laskujoen suuta. Järvi oli lähes peilityyni. Luoteisranta oli hyvin jyrkkä ja se nousi siitä suoraan noin 300 m ylöspäin Peltoaivin huipulle. Kaakon puoleinen ranta oli karu ja nousi loivempana mutta kallioisena. Tasaista rantaa ei ollut juuri muualla kuin aivan järven päässä.

Palasimme rinkoille ja päätimme etsiä telttapaikkaa hieman etelämpää. Siirsimme rinkkoja muutamia kymmeniä metrejä eteenpäin. Seppo lähti katsomaan rantaa eteenpäin. Minä nousin vielä vähän ylemmäs. Huomasin edessäni riekonpoikasen kyyristelevän varvikossa. Otin kameran esiin ja aioin ottaa siitä kuvan. Kun astuin vielä askeleen lähemmäs, lintu pyrähti lentoon ja vierestä lähti toinenkin. Lähdin jatkamaan matkaa, jolloin säikytin lentoon myös täysikasvuisen riekon, joka äänteli mennessään. Ylhäältä kallioilta virtasi vettä alas. Paikoin kallio oli aivan paljas ja paikoin kasvoi sammalta, koivuja ja varvikkoa. Ylempänä näkyi olevan aivan pieni putouskin. Kovin hyvää telttapaikkaa en löytänyt. Maasto oli joko liian kosteaa, kivistä tai muuten epätasaista. Kiersin alas suunnalta, johon olin nähnyt Sepon menneen ja palasin rinkoille. Seppo sanoi löytäneensä parikin aiemmin käytettyä leiripaikkaa läheltä rantaa. Otimme rinkat ja lähdimme katsastamaan niitä. Valitsimme niistä eteläisemmän, joka oli lähes rannassa, suuren kiven vieressä.

Pystytimme teltan tasaisimmalle paikalle. Sytytin nuotion ison kiven juureen. Siinä oli aiemminkin pidetty tulta ja koottu kivikehä nuotion ympärille. Polttopuuta ei ollut kovin paljon saatavilla. Tunturikoivuissa oli kuitenkin sen verran kuivia oksia, että keräämällä niitä lähiympäristöstä, sai pientä tulta pidettyä yllä. Kengät ja sukat olivat hikoontuneet melko märiksi, joten asettelin ne nuotion viereen kuivumaan ja kuivattelin niitä sitten siinä illan aikana. Laitoin jalkoihin rantasandaalit, joilla leirialueella pystyi liikkumaan ihan hyvin.

Aloin kaivata kenttäpulloani. Sitä ei löytynyt, vaikka pengoin kaikki tavarani. Olin melko varma siitä, että se oli jäänyt sinne, mistä viimeksi siirsimme rinkat leiripaikalle. Lähdin etsimään pulloa. Minun ei tarvinnutkaan kävellä kovin pitkästi, kun huomasin pullon maassa. Se olikin tipahtanut matkalle ja minulla oli tosi hyvä tuuri, kun kävelin juuri samaa reittiä ja huomasin sen. Joimme vielä iltateetä ja valmistauduimme sitten nukkumaan. Lämpötila oli ulkona laskenut 14 asteeseen. Mittasin myös järviveden lämpötilan. Se oli 12°C. Olisi ollut mukava käydä uimassa, mutta vesi oli turhan kylmää. Menimme nukkumaan jo kymmenen aikoihin.

Yöllä rapisi jossain vaiheessa sade. Heräsin aamulla kuudelta ja kävin ulkona. Torkuin vielä kahdeksaan asti. Sitten kirjoittelin ensimmäisen vaelluspäivän tapahtumista lyhyet muistiinpanot. Ulkona näytti kirkastuvan ja välillä teltan kattoon paistoi hetken aurinko. Kömmin teltasta ulos ja valmistauduin puuron keittoon. Taivas oli taas vetäytynyt pilveen ja aamiaisen aikana pisarteli välillä heikosti vettä. Aamun lämpötilaksi mittasin 12°C ja sää tosiaan tuntuikin aika kylmältä. Seppo söi teltan puolella mutta minulle meinasi tulla vilu, kun ruokailin ulkona. Aioin ottaa leiripaikasta valokuvan, mutta kamera ei suostunut laukeamaan. Laukaisijaan oli tullut sama vika, jonka olin muutama viikko aikaisemmin itse korjannut. Kameran avaaminen "kenttäolosuhteissa" olisi ollut aika hankala homma ja laukaisija olisi ehkä lopullisesti rikki, joten annoin olla. Olihan Sepollakin kamera, jolla voisimme ottaa molempien puolesta kuvia.

Jätimme leiripaikan joskus kymmenen jälkeen. Jatkoimme järven rantaa etelään päin. Polku nousi ylemmäs kallioille. Aluksi polku oli melko hyvä, mutta sitten se alkoi haarautua eri suuntiin ja heikkeni vähitellen. Ilmeisesti polut olivat enemmän porojen kuin ihmisten aikaansaamia. Nousimme rinnettä ylemmäs tunturikoivikkoon, jossa oli edelleen poronpolkuja. Rinteellä sivuutimme pienen lammen. Maasto oli aika hankala kävellä, joten pyrimme nousemaan nopeasti ylemmäs, mahdollisesti avoimempaan maastoon. Tämän vuoksi enenimme vähän liikaakin itään.

Tulimme mäen toiselle puolelle, josta näkyi yksi isompi järvi ja useita pieniä lampia. Tutkimme karttoja, mutta maasto ei oikein tuntunut asettuvan kohdalleen. Sitten kun hoksasimme, että edessä näkyvä järvi olikin Suoppajärvi eikä Peltojärvi, homma loksahti. Käännyimme taas etelään ja jatkoimme mäen rinteen suuntaisesti ja sitten vähitellen alaspäin. Mäen päällä ollessamme oli jo alkanut sataa hiljalleen ja sitten sade oli ajoittain voimistunut.

Peltojärvi tuli taas näkyvin ja näimme myös aika pitkälle reittiä, johon olimme suunnistamassa. Laskeuduimme edelleen alemmaksi ja nousimme sitten pienen mäen yli, jonka takana oli Suoppajärvestä Peltojärveen laskeva puro. Suunnistimme purolle kohtaan jossa sen molemmin puolin oleva suoalue oli kapeimmillaan. Vähän ennen puroa ylitimme maastoon merkityn, Inariin vievän moottorikelkkareitin. Puron varrella maasto oli märkää ja kasvoi vaivaiskoivikkoa mutta onneksi puro oli sen verran kapea, että sen ylityksessä ei ollut mitään ongelmaa. Nousimme taas seuraavan mäen rinnettä ylemmäs. Ylitimme pienen puronhaaran. Sen jälkeen oli vähän suomaastoa, josta löysin pari mehukasta hillaa.

Nousimme poronpolkuja myöten vielä reilusti ylemmäs. Jouduimme kävelemään parin tiheän vaivaiskoivikkoalueen läpi. Olimme jo melkein korkeimmalla kohtaa mäkeä, joka on merkitty karttaan nimellä Suojanperänvaara. Mäen etelärinne oli aika jyrkkä, mutta emme nähneet vielä edessä olevaa maastoa, sillä rinne kasvoi melko suurta koivikkoa. Laskeuduimme rinteen alas jännittäen sitä, kuinka märälle suolle joutuisimme seuraavaksi rämpimään. Kartan mukaan edessä olisi noin puoli kilometriä leveä, melko märkä suoalue, jonka läpi virtasi vielä Suojanperänjärvestä Peltojärveen laskeva oja.

Pysähdyimme suon laitaan kuivalle maalle ja näimme, että suo ei ilmeisesti ole kovinkaan vaikeakulkuinen. Olimme kävelleet yhtä kyytiä yli kolme ja puoli tuntia, joten jäimme vähäksi aikaa pitämään taukoa. Sadekin oli lakannut ja aurinko yritti paistaa pilvien läpi. Pidimme puolisen tuntia taukoa, joka aikana ehti mutustella vähän rusinoita ja tuuletella varpaita. Sepolla oli mukana videokamera, jota hän otti aina välillä lyhyitä otoksia. Niinpä Seppo antoikin valokuvakameransa minulle, jotta silläkin tulisi napsittua kuvia matkan aikana. 

Littemuoroaivi

Nousimme vähitellen kuivalle maalle, jossa ylitimme toisenkin kelkkareitin haaran. Ylempänä rinteellä oli muutaman neliön kokoisia paljaita soralänttejä. Sitten näin ylempänä rinteellä kotkan kohoavan siivilleen. Se otti nopeasti korkeutta ja kaarsi rinteen taakse näkymättömiin. Seppo yritti kuvata sitä videolle mutta ei tainnut onnistua kovin hyvin.

Ylitimme Karhuojan itäisimmän haaran, nousimme sitten mäenkumpareitten yli ja laskeuduimme ojan varteen tauolle noin puoli neljän aikoihin. Sää oli sopivasti kirkastunut ja aurinko alkoi paistaa. Riisuin kengät ja ripustin sukat koivun oksalle tuulettumaan. Söimme ruuaksi Sepon rinkasta kaivaman risottoaterian. Joimme vielä kahvia ja loikoilimme maassa hyvän aikaa. Vaikka aurinko lämmitti mukavasti, lämpötila ei ollut varjon puolella kuin 14°C. Jatkoimme matkaa kuuden aikoihin. Jalat tuntuivat tauon jälkeen melko kankeilta.

Menimme Karhuojasta yli vähän sen kohdan alapuolelta, jossa oja on laajenee pieneksi suolampareeksi. Nousimme pikku hiljaa ylemmäksi ja maisema avautui hienosti Peltojärvelle. Peltoaivin päällä näytti olevan jotain outoa. Otin kiikarin esille ja katsoin tarkemmin. Sinne oli laskeutunut helikopteri! Koivikko tiheni ja rinne peitti kohta näkymän järvelle. Nousu muuttui kumpareiseksi ja ohitimme yhden rinteellä olevan pienen lammen sen yläpuolelta. Lähellä olisi pitänyt olla toinenkin lampi, mutta sitä emme nähneet missään vaiheessa. Tulimme kallioiseen ja kiviseen mastoon, joka oli vedenjakaja-aluetta. Taaksemme jäävät vedet virtasivat Peltojärven ja sieltä pohjoisen kautta Kiellajokea myöten Inarinjärveen. Edessä olevat vedet taas menivät etelään Vaskojokeen ja edelleen Inarinjärveen.

Tauon jälkeen oikea polvi oli alkanut kipeytyä. Sama vaiva oli esiintynyt muutaman kerran aiemminkin kovan rasituksen seurauksena mm. edellisellä kesävaelluksella Kevolla. Sepollakin oli saman tyyppinen vaiva vasemmassa jalassa jo aamupäivästä lähtien. Hänellä tämä vain oli ensimmäinen kerta. Sitten minulla kipeytyi vasenkin polvi. Se oli jo todellista kipua. Oikean jalan vaiva oli sen rinnalla vain pientä jomotusta. Tilanne oli vähä huolestuttava. Vaellus oli vasta alussa jalat meinasivat kummaltakin loppua. Jatkoimme kuitenkin hiljalleen matkaa.

Tulimme neljän pienen lammen rykelmälle. Ohitimme ensimmäisen lammen, menimme keskimmäisten välistä ja kiersimme viimeisen länsipuolelle. Lounaassa oleva, noin kilometrin pituinen kapea järvi oli nimeltään Littemuorojärvi. Suunnistimme sen pohjoispäätä kohti kumpuilevassa maastossa. Järven pään ohitettuamme käännyimme vähitellen luodetta kohti ja aloimme nousta ylemmäs. Ylitimme epämääräisen, kivikkoisen ja pajukkoa kasvavan puronuoman. Alkoi taas sataa hiljalleen vettä.

Nousimme edelleen ylemmäs ja tulimme avoimempaan maastoon, joka kasvoi matalaa varvikkoa ja harvaa koivikkoa. Tasaisessa maastossa kävely oli huomattavasti helpompaa mutta jalat olivat sentään jo aika väsyneet. Aloin ihmetellä maastossa olevaa valtavaa variksenmarjojen määrää. Näytti siltä, että niitä kasvaa kaikkialla ja paikoin marjoja oli todella runsaasti. Jokaisella neliöllä olisi varmaan ainakin kourallinen marjoja ja niitä neliöitähän tässä erämaassa näytti riittävän...

Ylitimme mäenharjan, laskeuduimme alemmas ja aloimme nousta kohti Koarvikoddsia. Sade oli jossain välissä  huomaamatta lakannut ja sää oli selkenemässä. Puusto loppui lähes kokonaan ja tulimme Koarvikoddsin koillispuolella oleville lammille kahdeksan maissa. Riisuimme rinkat selästä ja lähdimme kiertämään eri suuntiin leiripaikkaa etsiskellen. Kiersin keskimmäisen lammen ja näin sen rannalla muutaman nuotionpaikan. Tasaisen teltanpaikan löytäminen oli kuitenkin hankalaa. Palasin rinkoille ja Seppokin tuli kohta siihen. Keskustelimme havainnoistamme ja siirryimme pystyttämään leiriä minun ehdottamalle paikalle lammen länsirannalle. Olimme yrittäneet löytää myös vähän tuulensuojaa telttapaikalle, sillä luoteesta puhalsi kohtalainen tuuli.

Aurinko paistoi mutta se oli jo niin alhaalla, että Koarvikoddsin rinne esti paisteen leiripaikallemme. Hyttysiä oli jonkin verran liikkeellä mutta ne häipyivät myöhemmin, vaikka tuulikin tyyntyi. Kokosin teltan eteen kivistä nuotiopaikan ja haalin polttopuuta, jota ei kuitenkaan ollut kovin paljon tarjolla. Sen verran kuitenkin keräilin kuivia koivunoksia ja lammen rannalta kuivunutta pajua, että sain pienen nuotion palamaan reilut pari tuntia. Asetin nuotion viereen kuivan oksan pystyyn ja laitoin sukat siihen kuivumaan. Kengät eivät olleet läheskään niin kosteat kuin edellisenä päivänä, sillä viileämmässä säässä jalat olivat hikoilleet vähemmän. Vaelluskengät olivat pitäneet myös ulkoa päin tulevan kosteuden poissa. Sepolla tilanne oli päinvastoin vanhojen vaelluskenkien gore tex kalvo oli ilmeisesti rikkoutunut, eivätkä kengät pitäneet kunnolla vettä rasvaamisesta huolimatta.

Yhdentoista aikaan lämpötila oli ulkona laskenut jo 5°C:een. Sukat olivat ehtineet kuivua nuotiolla jo melko hyvin. Kun nuotio oli hiipunut, siirsin sen ympäriltä lämpimät kivet teltan absidiin ja asetimme kengät kivien päälle kuivumaan. Olimme juoneet iltateen ja hampaiden pesun jälkeen kömmimme telttaan nukkumaan.

Yöllä kuului taas jossain vaiheessa kevyttä sateen ropinaa. Aamulla nousin ennen kahdeksaa ylös ja kävin ensin ulkona. Tuuli oli heikkoa ja taivas oli pilvessä mutta pilvet eivät näyttäneet kovin synkiltä. Palasin telttaan ja tein puolisen tuntia muistiinpanoja edellisestä päivästä. Sitten menin keittämään aamupuuroa. 

Koarvikodds

Laskeuduimme ensin kalliohuipulta alas lännen puolelta. Alas tullessa näin kivien päällä keskikokoisen eläimen selkärangan ja muita luita. Arvelin, että kotka oli syönyt siinä keväällisen poronvasan. Kalliohuipun juurella oli hyvä sääsuoja, jossa jyrkkä seinämä ja kalliolippa antoivat suojaa tuulelta ja sateelta. Sitä olikin näköjään käytetty taukopaikkana, sillä maassa oli mm. ruostuneita peltipurkkeja. Tultuamme tasaiselle maalle kaivoin taskustani miniradion ja kokeilin kuuluvuutta, joka olikin erittäin hyvä. Edellisenä aamuna Peltojärven rannalla siitä ei ollut kuulunut pihaustakaan. Kello tuli yksitoista ja kuuntelin uutiset. Mitään ihmeellistä ei ollut maailmalla tapahtunut. Säätietoja ei yhdeltätoista radiosta tullut.

Lopun matkaan tulimme alas samaa reittiä mitä olimme nousseetkin. Seppo tuli perässä hitaammin, koska varoi polveaan, joka vaivautui pahiten juuri laskuissa. Alas tullessani panin merkille pienen kaunismuotoisen yksinäisen männyn. Tultuani leiripaikalle pakkailin tavaroita ja söin samalla muutaman näkkileivän. Olisimme olleet jo valmiita lähtemään kahdeltatoista mutta kuuntelimme vielä radiosta uutiset ja sään. Lappiin luvattiin melko lämmintä ja iltapäivällä lännestä alkaen selkenevää. Lämpömittari näytti +9°C ja epäilin, mahtaisiko sitä selkenemistäkään olla tulossa.

Lähdimme leiristä lähes pohjoiseen. Tulimme vahvalle polulle ja ohitimme rinteellä olevan ylimmän lammen. Vähän matkaa polulla käveltyämme näimme ensimmäisen oranssiseksi maalatun kiven. Olimme siis tulleet vanhalle postipolulle, joka kulki Karigasniemeltä Inariin (Tirroon). Polkua oli kevyt kävellä, sillä se kulki aukeassa nummimaastossa, joka kasvoi vain hyvin matalaa varvikkoa. Maassa ei ollut pahemmin edes kiviä, joten niidenkään takia jalkoja ei tarvinnut turhan paljon nostella. Matka edistyikin polkua pitkin nopeasti.

Ylhäältä näkemämme uurremuodostelmat jäivät vasemmalle puolelle ja ne näyttivät täältä alhaalta katsoen pieniltä kaarevilta laaksoilta. Polku kulki jonkin matkan päässä syvän purouoman reunalta. Edessäpäin puruomasta alkoi kuulua kohinaa. Poikkesimme polulta ja laskeuduimme vähän matkaa lähemmäs puroa, jossa oli mukavan kokoinen putous kallioiden välissä. Koskikarakin vilahti putouksen alla. Jatkoimme matkaa puron suuntaisesti. Vähän myöhemmin polku laskeutui uoman pohjalle, joka oli laajennut ja vedet olivat häipyneet purosta aika vähiin. Uoman pohjalla polku haarautui sinne tänne ja hävisi melkein kokonaan. Yksi eniten kuljetuista polun haaroista kääntyi lähes pohjoiseen, mutta emme seurannet sitä, koska olimme menossa kohti Piekanaäytsiä. 

Piekanaäytsi

Emme viitsineet jäädä sateeseen istumaan, joten jatkoimme matkaa. Kivikossa puikkelehti edellämme kiirunapari poikasiaan paimentaen. Kivikossa oli vähän hankala kävellä mutta onneksi sitä ei ollut kovin pitkästi. Tulimme taas avoimelle nummelle, jossa polku erottui erittäin selkeäksi. Maasto oli kuitenkin niin tasaista, että polulla kävelemisestä ei ollut mitään etua. Monet muutkin kulkijat olivat havainneet saman asian ja polku haihtui vähitellen kokonaan. Kävelimme vähän matkaa täysin kuivan, muutaman metrin levyisen, sorapohjaisen purouoman suuntaisesti.

Rinne alkoi laskea ja kasvaa koivikkoa. Tulimme taas selvälle polulle, joka kuitenkin osoittautui mutkittelevaksi poronpoluksi. Ylitimme syvässä uomassa virtaavan pienen ojan, jonka jälkeen maasto muuttui kallioiseksi ja mäkiseksi. Nousimme vähän ylemmäs kunnes näimme edessä melko pitkälle tulevan reittimme. Kiellajoen yksi latvahaara virtasi siellä Tobiasojan nimisenä. Sen takana oli vierekkäin kaksi pientä pyöreää mäkeä, joiden välistä ilmeisesti jatkaisimme matkaa Urroaiville. Polku erottui selvästi kauempana Urroaivin rinteellä.

Lähdimme laskeutumaan jokea kohti. Maa oli edelleen mäkistä. Sitten jouduimme pujottelemaan muutaman kymmenen metriä yli polven ulottuvassa märässä vaivaiskoivikossa. Vähän ennen Urrekoaivin koillisnurkka tuli eteen etelästä päin virtaava oja. Se oli sen verran leveä, että jouduimme etsimään ylityspaikkaa. Vähän ylempänä oli ojan yli kaatunut koivun runko. Märkä ja huojuva runko oli epävarma alusta mutta pääsimme siitä onnellisesti yli.

Heti ojan toiselta puolelta löysimme puoli neljän aikoihin taas postipolun. Vähän ennen jokea oli kuivalla maalla pari oikein hyvää, aiemmin käytettyä leiripaikkaa. Polku tuli joen rantaan ja näytti siltä, että joutuisimme kahlaamaan sen yli. Joki virtasi tässä kohdassa vähän matkaa kahdessa rinnakkaisessa uomassa. Ylempänä, missä joki oli yhdessä uomassa, se näytti olevan melko leveä ja vaikea ylitettävä. Edessä oleva jokihara oli vain muutaman metrin levyinen, mutta mitään muuta keinoa ei näyttänyt olevan, kuin riisua kengät ja kahlata. Vettä ei ollut kovin syvästi, joten riitti, kun kääri housun lahkeet ylös polveen asti. Vesi ei ollut hirveän kylmää ja joen pohjalla oli suuria sammalpintaisia kiviä. Ensimmäisen kahlauksen jälkeen kävelimme paljain jaloin seuraavalle uomalle. Taas pari askelta vedessä ja sitten nousu rannalle. Nyt kävi kuitenkin niin, että mutainen pohja imaisi sandaalin toisesta jalasta. Astuin askeleen takaisin jokeen ja yritin jalalla tunnustellen löytää sandaalia joen pohjalta mutta en löytänyt sitä. Ilmeisesti se oli kuitenkin noussut pohjasta ja mennyt virran mukana.

Ylityksen jälkeen alkoi sataa rankemmin. Ennen kenkien pukemista vaihdoimme sadeasut päälle mutta pahin sadekuuro ehti mennä ohi ennen kuin pääsimme taas liikkeelle. Nousimme risukkoista rinnettä mäkien välistä kohti Urroaivia. Edessä oli vielä länteen kääntyvä purouoma tai kapea suoalue. Olisi jo ollut aika pysähtyä ruokatauolle. Kiersimme vielä edessä olevan kosteikkoalueen ja käännyimme nousemaan rinnettä ylös. Seppo arveli, että  vettä voisi löytyä vielä ylempääkin. Itse arvelin, että emme enää löytäisi pitkään aikaan vettä, jota tarvitsisimme pysähtyessämme ruokailemaan.

Urroaivi

Laskeuduimme jonkin verran alemmas Urroaivilta ja tulimme viimein Tšeävrajohkan rantaan. Kello oli jo noin kuusi ja oli aika lailla nälkä, joten pysähdyimme tauolle vanhalle leiripaikalle. Pilvipeite oli alkanut ohentua lännen suunnalla ja välillä aurinko yritti paistaa pilvien läpi. Silti tihutteli hiljalleen vettä ja pohjoisen puoleinen tuuli tuntui aika viileältä. Lämpömittarikaan ei näyttänyt kuin 7°C. Valmistin tukevan aterian herkkusienikastikkeesta, kuivatusta jauhelihasta ja muusijauheesta. Ruokatauon aikana tuli jo melkein kylmä. Vaihdoimme sadetakit pois päältä ennen kuin jatkoimme matkaa seitsemän aikoihin, sillä sade tuntui viimein loppuneen.

Ylitimme pienen ojan ja huomasimme, että sen toisella puolella olisi ollut paremmin tuulelta suojassa olevia taukopaikkoja. Nousimme rinnettä ylös Stuorraoaivia kohti. Poroperhe ohitti meidät oikealta puolelta aika läheltä. Rinteellä oli erikoisia, roudan maasta nostattamia soralänttejä. Ylempänä näkyi rakenteilla olevaa poroaitaa. Ylitettyämme rinteen pysähdyimme lyhyelle tauolle vaihtamaan sadehousut vaellushousuihin. Näimme Karigasniemelle asti ja siellä Ailigaksen päällä olevan maston. Seppo kaivoi kännykän esiin ja se näytti täyttä kenttää. Soitimme molemmat kotiin.

Laskeuduimme alas Radnojohkan varteen. Jouduimme taas riisumaan kengät ja kahlaamaan vähän, jotta pääsisimme joen toiselle puolelle. Kello oli jo yhdeksän ja rupesimme katselemaan leiripaikka. Joen varressa oli leiriytymistä ajatellen hyvää tasaista ja avointa maastoa. Tuuli puhalsi koillisesta, joten yritimme löytää suojaisampaa paikkaa. Koska emme löytäneet sellaista, päätimme jatkaa vielä pohjoisessa päin olevalle pienelle purolle. Nousimme rinnettä ylemmäs ja tulimme aika pian juuri siihen purojen risteyspaikkaan, johon olimme aikoneetkin. Puron rannalta löytyi varsin hyvä leiripaikka noin 21.20. Heti kun aloimme pystyttää telttaa alkoi taas sataa vähän.

Sytytin kuitenkin nuotion teltan sivulle ja asettelimme sukkia kuivumaan sen ympärille. Kokosin polttopuuta, jota olikin hyvin saatavilla. Maassa oli runsaasti kaatuneita koivunrunkoja ja katajapuskista sai jonkin verran kuivuneita oksia. Koko loppuillan tuli ajoittain pieniä sadekuuroja, joten joimme iltateet teltassa. Ennen lopullista telttaan asettumista nostelin taas nuotion ympäriltä lämpimät kivet teltan absidiin  ja laitoimme jalkineet niiden päälle kuivumaan. Tutkimme vielä pitkään karttoja. Tämän päivän aikana matka oli edistynyt niin hyvin, että alkuperäinen reittisuunnitelma voisi hyvinkin toteutua. Jalatkaan eivät olleet enää kipeytyneet tasaisessa maastossa kuten edellisinä päivinä. Kello oli jo puoli yksi, kun rupesimme nukkumaan.

Yö tuli nukuttua aika hyvin ja nousin ylös vasta vähän ennen yhdeksää. Kirjoittelin taas ensimmäiseksi edellisen päivän tapahtumia muistiin. Sää oli puolipilvinen ja pohjoisen suunnalta tuuli aika kovaa. Söimme aamiaisen normaaliin tapaan. Käytyäni purolla tiskaamassa aloin pakata tavaroita. Lusikka oli kadoksissa ja pengottuani kaikki tavarat palasin vielä purolle, josta se sitten löytyikin. Purkaessamme telttaa meinasi taas tulla sadekuuro mutta lähtiessämme liikkeelle paistoi jo aurinko. Lämpötila oli noin 10°C.

Stuorraskaidi ja Njurgumäytsi

Kiersimme Stuorraskaidin ympäri kohti länttä. Kävelimme hyvää vauhtia tasaisessa ja avoimessa maastossa. Tulimme kostealle alueelle, jossa virtasi kivien koloissa vettä ja paikoin oli taas paljaita soralänttejä. Tarkoituksenamme oli suunnata Njurgumäytsille, mutta olimme jatkaneet vähän liian pitkästi länteen ja osittain lounaan suuntaan. Kesti jonkin aikaa ennen kuin taas tajusimme missä mennään. Viimein tulimme Njurgumojalle ja käännyimme seuraamaan ojaa koilliseen. Kuljimme vähän ylempänä ja jonkin matkan päässä ojan itärannasta. Maasto oli taas vaihteeksi mäkistä koivikkoa. Kahden aikoihin tulimme vedenjakajalle ja aloimme lähestyä Njurgumäytsiä. Oja oli jäänyt yhä alemmas meistä ja vedenjakajan jälkeen laakso avautui jyrkäksi ja kivikkoiseksi rotkoksi.

Kuljimme edelleen äytsin reunaa koilliseen. Rotkon yläpuolella lenteli pieni haukka, joka äänteli naukuen. Jouduimme laskeutumaan etelästä päin tulevan kurun pohjalle ja pidimme siellä ihan lyhyen tauon. Kohta ylitimme toisenkin, vähän pienemmän kurun. Kun olimme nousemassa sieltä, tuli rankka sadekuuro. Pysähdyimme tuuhean koivun juurelle ja parissa minuutissa kuuro oli ohi.

Edestä alkoi kuulua poron kellon kalkatusta. Kaivoin kiikarin esiin ja näin kauempana edessä koivujen välissä poroja. Etenimme hitaasti, jotta emme säikyttäisi poroja, jotka eivät ilmeisesti olleet vielä havainneet meitä. Pääsimme vielä jonkin verran lähemmäs, ennen kuin ne lähtivät liikkeelle. Porot väistyivät rauhallisesti poispäin rotkosta niin, että näimme ne oikein hyvin. Laumassa oli kymmenkunta suurisarvista hirvasta. 

Stuorraäytsi

Pysyimme ylhäällä rinteellä, joka vietti aika jyrkästi kanjoniin. Paikoin oli jonkin verran rakkakivikkoakin. Katselimme jo vähän taukopaikkaa, mutta emme viitsineet pysähtyä tuuliselle rinteelle. Seppo löysi maasta ensimmäisen poronsarven, jonka otin talteen. Ylitimme Inarin ja Utsjoen rajan oltuamme ehkä vajaan tunnin Utsjoen puolella. Aloimme laskeutua loivasti kohti kanjonia. Ylitimme kuivan sorauoman ja sen jälkeen laskeuduimme yhä jyrkemmin kanjonin pohjalle.

Tulimme noin puoli kilometriä pitkän lammen itäpäähän. Lammen rannalla olisi ollut mukava pitää taukoa, mutta paikka oli hieman liian tuulinen. Jatkoimme vähän matkaa länteen, sillä siellä oli suojaisampaa. Alueella näkyi useita aiemmin käytettyjä nuotiopaikkoja. Valitsimme taukopaikan heti etelästä päin virtaavan puron itäpuolelta. Auriko lämmitti mukavasti, vaikka menikin välillä vähäksi aikaa pilveen. Haettuani vettä joesta heitin sukat katajapuskaan tuulettumaan. Seppo laittoi ruokaa kahdesta BB-pussista. Pidimme reilun puolentoista tunnin ruokatauon ja jatkoimme matkaa viiden aikoihin.

Polku jatkui joen etelärannalla. Pohjoisrannalla oli poroaita ja näytti siltä, että siellä ei olisi ollut polkua. Kävelimme aika hyvää vauhtia, vaikka polku oli melko kivikkoinen. Paikoin rakka ulottui rinteeltä lähes rantaan asti. Välillä polku teki koukkauksen kosteaan rantaan ja välillä jouduimme kiertelemään puita. Polun varrella oli huomattavan suuri kivi tai oikeastaan niitä oli kaksi päällekkäin. Vähitellen laakso leveni ja polku parani. Kuuden jälkeen pysähdyimme pienelle tauolle suuren mättään juurelle. Kävin hakemassa joesta lisää juomavettä. Aurinko paistoi laakson perältä, oli melkein tyyntä ja aika lämmintäkin. 

Kiellajoki

Joki oli monta metriä leveä, mutta vettä oli aika vähän ja uomassa oli paljon kiviä. Kahlaaminen oli hankalaa, sillä kivet olivat liukkaita ja aina välillä jalat luiskahtelivat osuen teräviin kiviin. Keskellä uomaa oli kivikkoa ja pieni saareke, jonka takana oli taas muutama metri syvempää vettä. Pääsin rannalle mutta huomasin, että muutaman metrin päässä oli vielä yksi jokihaara. Viimeinen uoma oli reilut viisi metriä leveä ja vettä oli tasaisesti noin 40 cm. Onneksi pohja oli melko mukavaa soraa. Rannalle päästyämme ja laittaessamme kenkiä jalkoihin alkoi pisarrella vettä.

Rehevän jokivarren jälkeen maasto muuttui hietikkoisemmaksi ja karummaksi. Jatkoimme jokivartta pohjoiseen. Nousimme ylemmäs mäelle, jossa oli hietikkoisia polkuja. Joen toisella puolella näkyi kulkevan kaksi vaeltajaa vastakkaiseen suuntaan. Mäellä kasvoi suuria mäntyjä. Käännyimme itää päin ja jatkoimme polkua, jolla näkyi myös ihmisten jälkiä. Tulimme mäen toisella puolella olevien lampien pohjoispuolelle. Sitten jatkoimme matkaa etelään päin etsimään Kiellaroaivin kämppää. Menimme polkua myöten lampien välistä niiden itäpuolelle, kunnes näimme sieltä, että kämppä oli sittenkin toisella puolella. Palasimme vähän matkaa takaisinpäin ja kävelimme kämpän pihaan noin puoli yhdeksältä.

Kiellaroaivi

Tultuamme puron varteen seurasimme sitä itään sopivaa leiripaikkaa etsien. Puolisen tuntia käveltyämme löysimme tyydyttävän telttapaikan puron etelärannalta. Pystytimme nopeasti teltan, sillä taas alkoi vähän sataa. Asetuimme saman tien telttaan, sillä sade yltyi, kun olimme saaneet tavarat telttaan. Keitimme vettä ja aloitimme iltaruokailun. Olin vähän varomaton ja kaasin melkein koko mukillisen kuppikuumaa housuilleni ja retkipatjalle. Onneksi en sentään ollut levittänyt vielä makuupussia. Kaasin liemet patjalta pihalle ja kaavin sen kauhalla puhtaaksi. Yritin putsata myös vähän housujakin. Rupesimme nukkumaan puoli kahdeltatoista. Lämpömittari näytti teltassa +10°C. Vettä taisi sataa melkein koko yön.

Heräsin vähän ennen kahdeksaa ja ryhdyin taas kirjoittelemaan. Sade oli tauonnut ja tuuli kuului kohisevan kovaa. Sade ropisi taas, kun lopetin kirjoittamisen puoli yhdeksältä. Söimme aamiaisen teltassa. Ruokalistalla oli tällä kertaa mysliä puuron asemesta. Aamun aikana sää selkeni jonkin verran ja välillä aurinkokin paistoi hetken aikaa. Ulkona oli 10 astetta lämmintä. Pääsimme liikkeelle 11.40.

Nousimme jokivartta ylös itää kohti. Jonkin matkaa kuljimme melko tiheässä tunturi- ja vaivaiskoivikossa. Sitten aloimme nousta jyrkästi kohti Kiellaroaivia. Suunta oli kääntynyt hieman koilliseen ja ohitimme Kiellaroaivin huipun sen pohjoispuolelta. Ylhäällä maasto oli tasaista, joten pienestä mutkasta ei ollut haittaa. Nousimme noin 450 metrin korkeuteen. Seppo soitti Veteliin ja kuuluvuus ylhäältä tunturilta oli hyvä. Rinteiltä löytyi runsaasti poronsarvia. Ne olivat kuitenkin kaikki enemmän tai vähemmän jyrsijöiden nakertamia.

Tuuli puhalsi lännestä kovaa, lämpötila oli +8°C mutta onneksi oli poutaa. Kaarsimme etelään kohti Ylempään Honkavuomaan laskevaa kurua. Kävelimme pitkän matkaa kurun pohjoispuolella olevaa rinnettä. Loppumatkan joelle kuljimme kurun pohjalla, selvää polkua pitkin. Tulimme joelle vähän ennen kahta ja etsimme sopivan ylityspaikan. 

Ylempi Honkavuoma

Ylityksen jälkeen nousimme mäelle, joka kasvoi suuria mäntyjä. Mäeltä laskeuduttuamme tulimme varvikkoon ja ylitimme vähävetisen puronuoman. Sitten nousimme koivikossa vähän ylemmäs kohti kallioista maastoa. Nousimme kivikkoista puronvartta jyrkästi ylöspäin. Maasto oli aika mäkistä ja osittain vaikeakulkuista varvikkoa. Ylempänä oli pieni lampi. Puro kaartui entistä enemmän etelään ja me jatkoimme matkaa itään. Aloimme nousta jyrkästi ylöspäin. Rinteellä oli poron kallo. Vähän ylempänä näkyi enemmän luita ja karvoja paikalla, jossa poro oli ilmeisesti joutunut jonkin pedon saaliiksi.

Jatkoimme nousua kohti huippua "478". Kuljimme karttaan merkityn ison kiven ohi ja kiersimme huipun pohjoispuolelta kohti Hanhipäätä. Pidimme tunturien välisessä satulassa parikymmentä minuuttia taukoa kolmen aikoihin. Tuuli puhalsi kylmästi lännestä. Laitoin rinkan syrjälleen laakean kiven päälle ja makoilin sen suojassa. Seppo yritti taas soittaa kännykällä, mutta kenttää ei ollut lainkaan. Kameran filmi oli tullut täyteen ja olisin vaihtanut siihen viimeisen rullan. Seppo ei löytänyt sitä rinkastaan ja arveli sen jääneen Kiellaroaivin kämpälle, kun hän oli vaihtanut videokameraan nauhaa. Jatkoimme matkaa alas Hanhipään etelärinnettä.

Lähestyimme Alempaa Honkavuomaa ja kuljimme kahden lähekkäin olevan lammen välistä. Edessä näkyi jokilaakso mutta itse joki ei ollut vielä näkyvissä. Jatkoimme koivikkoista rinnettä alaspäin. Maassa oli suuria, vanhoja männynrunkoja. Viimein tulimme joen rantaan. Uoma oli leveä ja kivikkoinen mutta vettä virtasi kivien koloissa vain vähän. Tällä kertaa pääsisimme yli reilusti kengät jalassa kivien päällä kävellen. Toisella puolella oli hyvä polku, jota lähdimme seuraamaan pohjoiseen. Joki laajeni melko suureksi lammeksi, jonka rannalla näkyi useita leiripaikkoja. Olimme aiemmin suunnitelleet pysähtyvämme joen varteen ruokailemaan, mutta vielä ei ollut nälkä. Melko aukealla rannalla puhalsi kylmä tuuli ja satoi taas vähän vettä, joten tauon pitäminen ei senkään vuoksi tuntunut houkuttelevalta ajatukselta. Päätimme jatkaa matkaa ja syödä vasta, kun olisimme leiriytyneet. Matka oli edistynyt niin hyvin, että meille ei jäisi seuraavalle päivälle kuin enää noin seitsemän kilometrin matka maantien varteen.

Toanganoaivi

Laitoin ruuaksi italianpataa. Ruokailun jälkeen aloin kirjoittelemaan ja Seppo taisi torkahtaa vähäksi aikaa. Kahdeksan aikoihin sade kuulosti lähes lakanneen. Lähdin ulos virittelemään nuotiota. Tällä kertaa polttopuuksi oli saatavana honkaa, sillä rinteellä kasvoi edelleen harvakseltaan kookkaita mäntyjä. Keräsin ensin maasta muutamia oksia. Sitten kävin katkomassa yhdestä suuresta, maahan kaatuneesta rungosta oksia. Vääntäessäni yhtä isoa oksaa sen mukana lohkesi pitkä kaistale runkopuutakin. Siitä sain vuoltua tervaisia lastuja nuotion sytykkeiksi. Keräsin puronuomasta sopivia kiviä tulen ympärille ja poltin nuotiossa rinkkaan kertyneitä palavia roskia. Hain purolta kenttäpulloihin vettä ja palasin teltalle, kun alkoi taas sataa.

Yhdeksän aikoihin keitimme vielä iltateen. Tuuli oli ulkona laantua eikä enää satanut. Hampaiden pesun jälkeen siirtelin kuumat kivet hiipuneen nuotion ympäriltä lähemmäs telttaa. Osa kivistä oli ainakin toiselta reunaltaan tosi kuumia. Asettelin kivet teltan eteiseen niin, että kuumimmat reunat tulivat maata vasten. Sitten laitoimme taas kenkiä ja sukkia niiden päälle kuivumaan. Puoli yhdeltätoista rupesimme nukkumaan. Makuualusta tuntui olevan sopivan tasainen ja uni maistui hyvin.

Nousi ylös ennen kahdeksaa. Hain purosta vettä ja aloin keittää puuroa. Pilvet näyttivät kuivemmilta kuin edellisinä päivinä. Silti vettä pisarteli välillä jonkin verran. Tuuli oli aika heikko. Teltassa oli lämmintä yli 10°C ja ulkona 8°C. Lähdimme vaeltamaan viimeisiä kilometrejä 10.20. Kävelimme vähän etelään mutta käännyimme sitten taas itään. Nousimme rinnettä tiukasti ylöspäin ja kohta olimme taas avoimessa tunturissa. Ylhäältä näimme toisen pienen lammen, jota emme olleet illalla löytäneet. Karttaan ei ollut merkitty sitä pientä puronhaaraa, jonka varrella olimme yöpyneet. Sitä vastoin täältä ylhäältä vasta löysimme kartalla olevan itäisen ojanhaaran.

Rinne oli ylempänä osittain kallioinen ja siellä oli isoja kiviä. Nousimme taas yli 400 m:n korkeuteen. Kiersimme Toanganoaivin pohjoisimman huipun itäpuolelle ja käännyimme pohjoiseen. Laskeuduimme vähitellen alemmas koivikkoiseen kuruun. Vastapäisellä rinteellä näkyi olevan pressulla katettu kota. Alhaalta kurusta löytyi reitti, joka oli merkitty puihin sinisellä maalilla. Nousu kurusta oli melko jyrkkä ja rankka. Aika pian pääsimme kuitenkin koivikosta pois ja nousu alkoi tasaantua.

Nousimme Jägeloaivin eteläosan päälle. Ylhäällä oli vähän rakkakivikkoa. Kävelimme merkittyä reittiä Jägeloaivin "itähuipulle". Idässä näkyi pyöreä lampi, jonka kautta jatkaisimme matkaa Peltojokea kohti. Laskeuduimme lammen rantaan ja kiersimme sen pohjoispuolelle. Olimme edelleen melko korkealla mutta tulimme koko ajan alemmas lammesta laskevan puron pohjoispuolella. Jonkin aikaa olimme kulkeneet omia polkujamme mutta sitten tulimme taas merkitylle reitille. Polku oli melko hyvä ja matka edistyi nopeasti. Teimme kaarroksen pienen suoalueen reunalla. Maasto kasvoi aika suurta männikköä. Kahtakymmentä vaille yksi tulimme Peltojoen varteen polkujen risteykseen. Polut oli merkitty kyltein "Muotkanruoktu", "Lahtinen" ja "Jägeloaivi". Pysähdyimme nuotiopaikalle kymmeneksi minuutiksi. Sää oli kirkastunut ja välillä paistoi aurinko. Lämmintäkin oli jo 12°C.

Ylitimme jokeen laskevan pienen puron ja jatkoimme joenvarren polkua pohjoiseen. Vielä oli matkaa jäljellä pari kilometriä. Lopuksi polku muuttui leveäksi mönkijätieksi. Tulimme viimein maantielle ja ylitimme Peltojoen. Kävelimme loppumatkan asfalttia pitkin ja saavuimme Muotkanruoktun pihaan 13.25.