 |
Lähtö Repojoelta
Saavuimme autolla Repojoelle, Lemmenjoen kansallispuiston opastustauluille vain puoli tuntia optimistisesti suunnitellusta aikataulusta myöhässä (klo 18.30). Parkkipaikka oli auraamatta ja uutta, pehmeää lunta oli reilut 15 cm. Paikalla oli asuntoauto ja henkilöauto, jonka peräkärryssä oli moottorikelkka. Porukka pysyi asuntoautossaan. Muita ei ollut tainnut edes poiketa koko päivänä pysäköintipaikalla. Pakkasimme ahkion ja rinkat noin puolessa tunnissa. Ahkion kiinnitys rinkan vyöhön tuotti vaikeuksia, mutta lopulta pääsimme hiihtämään (klo 19.15).Suunnistimme aluksi heikolle uralle, joka kuitenkin aina välillä katosi näkyvistä. Kohta ahkion toinen aisanpää irtosi pidikkeestään mutta sitä pystyi kuitenkin vetämään hyvin pelkällä narukiinnitykselläkin. Hiihtäminen oli kohtalaisen kevyttä, sillä uuden lumen alla oli aika kova hanki. Maastossa kasvoi jonkin verran mäntyä ja koivua. Tiheämmissä paikoissa hanki alkoi upottaa, jos alla ei ollut vanhaa uraa. Aurinko yritti paistaa pilven läpi ja satoi heikosti lunta. Oli lähes tyyntä ja pakkasta 3 - 4 astetta.
Tulimme kapealle jängälle, josta löysimme Sallivaaraan johtavan polun viitoituksen. Lähdimme seuraamaan sitä ja kohta tulimme kyltille, jossa luki "Sallivaara 3". Olimme puolimatkassa ja aikaa oli mennyt 45 min. Jonkin ajan kuluttua tulimme taas pienen suon laitaan ja kadotimme viitoituksen. Hiihdimme hyvän matkaa metsässä, jossa hanki alkoi paikoin upottaa. Viimein Seppo kääntyi enemmän vasemmalle, josta ura löytyi kuten olimme arvelleetkin. Uralla suksi ei painunut kuin uuden lumen verran, mutta ahkio jarrutti välillä aika lailla, kun se ei oikein mahtunut kulkemaan urassa.
Taas tuli vastaan kapea kaistale avointa maastoa. Ensimmäinen Sallivaaran kämppä näkyi sen toisella puolella. Se oli sivussa reitiltä mutta koukkasimme vilkaisemaan sitä. Kämppä oli pieni ja siistin näköinen mutta lukittu. Palasimme takaisin merkitylle reitille, sillä metsän reunassa näytti olleen jonkinlainen opastaulu. Taululta oli vielä matkaa puolisen kilometriä poroerotuspaikalle, jonka takana oli autio- ja opastustuvat. Hiihdimme erotusaidan ohi ja nousimme lopuksi pienen, jyrkän nousun rakennuksille.
Sallivaara
Paikalla oli kolme rakennusta. Ensimmäinen niistä, mihin menimme sisään osoittautui opastustuvaksi. Sisällä oli rakennuksen kahteen osaan jakava pitkä pöytä, kuin baaritiski. Sen takana oli iso tynnyrinpuolikaskamina. Toisessa päädyssä oli vähän laveria ja pöytä, jolla oli opas- ja vieraskirja sekä esitteitä poroerotuspaikasta ja kansallispuistosta. Jätimme tavarat sinne ja menimme katsomaan autiotupaa. Autiotupakin oli melko uusi, siisti ja tilavakin. Lavereita oli vain yhdessä tasossa ympäri tupaa, sillä rakennus oli aika matala. Lämmityslaitteena oli ovenpielessä vasemmalla kivistä muurattu takka, jossa oli suora piippu ulos. Piipussa ei ollut edes savupeltiä ja takan nurkkaan olikin satanut lunta. Vasemmalla pitkällä seinällä oli pieni ikkuna ja sen edessä pöytä. Ikkunaseinällä laveri oli leveydeltään vain istumista varten.Ajattelimme mennä yöksi opastustuvan puolelle, koska siellä olisi helpompi sulattaa lunta kaminan päällä ja kamina varmaan lämmittäisi kämpän takkaa tehokkaammin. Kun olimme saaneet kaminan syttymään, rupesin katselemaan kämpän välikattoa ja tulin siihen tulokseen, että siellä ei ollut lainkaan lämpöeristystä. Kattolautojen välistä näkyi selvästi valoa. Tämäkään kämppä ei siis taitaisi pysyä häävisti lämpimänä. Siirryimme sitten autiotuvan puolelle. Sytytin takan ja Seppo vei peltiämpärillä lunta sulamaan opastustuvan kaminalle. Erotusaidalle tullessa olimme nähneet opastuksen vesipaikalle, joka ilmeisesti oli vähän kauempana ja ehkä vaikeasti löydettävissä hangen alta. Emme viitsineet siksi edes yrittää löytää vesipaikkaa.
Laitoimme vaatteita kuivumaan ja vaihdoimme kuivaa ylle. Lumi suli hitaasti kamina päällä, joten Seppo toi ämpärin autiotupaan takan ääreen. Lämmitimme vettä Trangialla, joimme teetä ja söimme vähän leipää. Kämpällä oli hiljaista. Kämppäkirjan mukaan täällä ei ollut käynyt koko vuonna kuin kaksi ihmistä. Kävin hakemassa puuhuoneelta muutaman pölkyn. Oli hyvä, että meillä oli oma kirves mukana, sillä puuhuoneessa ei näkynyt työkaluja. Ehkä työkaluja säilytettiin kolmannessa rakennuksessa, jonka puuhuoneelle mennessäni huomasin olevan lukossa.
Pesimme vielä hampaat ja aloimme asettua yöpuulle. Toisella pitkällä seinällä oli aika leveä laveri mutta siinäkin sopi nukkumaan vain pitkittäin. Seppo laittoi takkaan vielä muutaman pölkyn ja sammutti kynttilät. Kello oli jo kymmentä vaille kaksitoista. Uni ei tullut heti ja puut tuntuivat palavan takassa nopeasti loppuun. Kämppä oli aika viileä. Illalla lämpötila oli katon rajassa noussut vain + 5°C:een.
Heräsin ja katsoin ensimmäisen kerran kelloa jo neljän maissa. Kävin ulkona nurkan takana. Puoli kuuden jälkeen en enää nukkunut. Oli vähän kylmä ja alkoi tulla nälkäkin. Kuitenkin vasta kuuden jälkeen nousin ylös. Lämpötila kämpässä oli laskenut nollaan. Viritin takkaan pienen tulen. Eihän se kuitenkaan juuri lämmittäisi mutta lumi ainakin alkaisi sulaa ämpärissä. Rupesin kirjoittelemaan retkipäiväkirjaa. Sitten tuli tarve lähteä hyysikkään. Yritin ensin mennä kävellen, sillä sinne meni kohtalainen ura. Pääsinkin melkein perille mutta sitten ura jatkui huusin ohi eikä lumi enää kantanut, kun yritin kääntyä viimeiset muutaman metriä huusin ovelle. Piti palata hakemaan sukset.
Joskus puoli kahdeksan maissa hihkaisin yhä nukkuvalle Sepolle, että eiköhän ruveta puuron keittoon. Sytytin Trangian, lämmitin vettä ja keitin puuron. Aloin syömään ja viimein Seppokin nousi pöytään ennen kuin puuro oli ihan jäähtynyt. Syötyämme aloimme pakkailla. Toin ahkionkin sisälle. Tein sen aisojen päihin suuremmat reiät, jotta aisat saisi lukittua pidikkeisiinsä paremmin. Kymmeneltä aloimme olla valmiita lähtemään. Taisi olla kuitenkin jo vartin yli kun suuntasimme suksinemme erotuspaikkaa kohti.
Hiihdimme osittain aitausten halki Sallivuomalle päin. Satoi kohtalaisesti lunta, vaikka aamulla oli ollut jonkin aikaa parempi sää. Tuuli puhalsi takavasemmalta eli kaakosta. Jängällä oli aika hyvä hiihtää: ei painunut kuin kymmenkunta senttiä, mikä oli aivan uusinta, pehmeää lunta. Ahkion toinen aisanpää pääsi pidikkeestään, kiinnitys löystyi ja ahkio alkoi nykiä vähän häiritsevästi. Sallivuomalta nousimme vähän ylemmäs johonkin Urakkaselän metsäiseen maastoon. Vastaan tuli pieni lasku. Seppo kaarsi vähän sivummalle ja haki loivempaa laskupaikkaa. Minä päätin laskea suoraan. Alla oli pehmeää lunta, joten lensin nenälleni. Ylös pääseminen oli aika vaikeaa. Sain irrotettua ahkion kiinitykset joten kuten ja pääsin rinkastakin eroon. Seppo avasi suksieni siteet, sillä sukset olivat jääneet jotenkin hankalasti lumeen sisään alleni. Vähän siinä lumi meinasi kastella vaatteita, mutta lopulta pääsimme onnellisesti jatkamaan matkaa. Kohta tämän tapauksen jälkeen ylitimme pienen puronuoman.
Metsä oli aika tiheää ja lumi upotti paikoin puolisääreen ja jopa syvemmällekin. Tätä raskasta maastoa kesti hiihtää ainakin kolme tuntia. Tuli aika lailla hiki, sillä pakkasta ei juuri ollut ja metsässä oli tyyntä. Hiihtokäsineet hikosivat likomäräksi ja alkoivat tuntua kädessä epämiellyttäviltä, joten riisuin ne ja hiihdin parhaan osa päivää paljain käsin. Metsämaaston jälkeen tulimme johonkin Puornajängän ja Lemmenjängän laitamille. Kartan mukaan sijaintia oli vaikea määrittää. Lumi meinasi ruveta takertumaan suksiin ja luisto oli aika heikko. Jängän itälaidalta löysimme jonkinmoisen puronuoman, jota lähdimme seuraamaan. Toivoimme sen vievän meidät Lemmekäsjärvelle, jolle yritimme suunnistaa. Puronuoma heikkeni ja rupesimme katsomaan taukopaikkaa, sillä iltapäivä oli jo pitkällä.
Pysähdyimme kokoliaan männyn juurelle, jossa söimme eväsleivät ja pari mukillista kuppikuumaa. Pakkasta oli vain asteen verran mutta tuuli puhalsi inhottavasti. Onneksi lumisade oli sentään lakannut. Saappaat olivat kostuneet niin, että jaloille alkoi tauolla tulla melkein kylmä. Aloin epäillä, pääsisimmekö illaksi Postijoelle asti. Emme olleet vielä edes puolimatkassa ja aikaa sekä voimia oli kulunut yllättävän paljon. Tauon jälkeen löysimme maastosta aika pian linjan, joka näkyi myös kartalla. Nyt tiesimme melko tarkkaan missä olimme. Hiihdimme vielä hyvän matkaa aika tiheässä koivikossa, ennen kuin tulimme jossakin Lemmekäsjärven pohjoispuolella Lemmenjoen uomalle. Siitä oli selvää hiihdellä pohjoista kohti. Kenttäpullonkin sai täytettyä näppärästi ripustamalla sen sauvan päähän ja koukkaamalla sitten joesta vettä.
Nousimme Lemmenjoelta ja oikaisimme Naukusojan suuntaan. Jängällä oli aika hyvä hiihtää, mutta tuli taas nälkä ja jalat alkoivat väsyä. Hiihdimme kuitenkin vielä pitkän matkaa. Yllättäen ahkion vetonaru katkesi. Aisana oleva sähköputki oli hangannut ohuehkon narun poikki. Irrotin aisat kokonaan, sillä uuden narun pujottaminen niihin olisi ollut hankalaa. Kiinnitin aisat kuorman päälle ja laitoin ahkioon pelkän narun, jolla sitten vedin sitä loppupäivän. Tasaisessa maastossa veto narulla onnistui ihan hyvin, tosin ahkio nyki vähän häiritsevästi.
Seitsemän maissa pidimme taukoa suojaisessa joenmutkassa. Söimme voileipiä ja täytimme vesipullot Naukusjoen uomasta. Olisi ollut korkea aika laittaa kunnon ateria, mutta kämpällä se olisi paljon helpompaa. Tästä ei ollut sinne matkaa enää kovin pitkästi. Aikaa kului vain yllättävän paljon ennen kuin olimme edes Naukusjängän länsirannalla. Onneksi jängällä hiihtäessämme ei satanut lunta ja oli sen verran selkeää, että osasimme suunnistaa oikeaan paikkaan. Suunnistamisessa oli suuri apu siitä, että näimme Naukusselän yhdellä laella olevan kolmiomittaustornin. Oikaisimme Naukusjoen mutkan ja löysimme joenuoman taas jängän reunassa. Maasto alkoi hieman nousta. Viimein vedenjakajan selkä alkoi häämöttää edessä. Sen jälkeen saimme hiihtää jonkin aikaa loivaan alamäkeen. Sitten tulimmekin Postijoelle.
Postijoki
Joki virtasi pienessä, selvässä laaksossa, jossa lumi oli aika pehmeää. Hiihdimme joen vartta alaspäin vielä reilun kilometrin ja pääsimme kämpälle puoli kymmenen aikoihin. Lumisade oli taas lakannut mutta taivas oli paksussa pilvessä ja alkoi olla aika hämärää. Kämppä oli siisti. Siellä oli sentään Upon kamina mutta ei kaasua. Sepon hakiessa vettä sytytin kaminan. Joesta sai hyvin vettä, joka tosin oli vähän roskaista. Riisuin nopeasti märät vaatteet pois ja puin kuivaa ylle. Sukat ja kumisaappaiden huovatkin olivat tosi kosteat, lähes märät. Söimme tukevan aterian, jossa oli kaksi pussillista Blå Bandin kanavihannespataa. Jälkiruuaksi joimme teetä.Hain vielä aamuksi lisää vettä joesta. Kauhomalla varovasti ihan pinnasta sai vettä ilman, että pohjasta ja kivien päältä nousi mukaan roskia. Riekko huuteli kovalla äänellä kämpän ympärillä. Kamina lämmitti kämpän nopeasti ja lämpö nousi yli 26°C:een. Vähää vaille kaksitoista menimme nukkumaan. Kämppään tullessaan Seppo oli heittänyt kamppeitaan toiselle laverille ja minä toiselle. Minulle jääneellä laverilla sattui olemaan kämpän ainoa patja, joten pääsin nukkumaan pehmeälle alustalle. Uni tulikin aika pian.
Tasan viideltä heräsin outoon rapinaan. Aivan kuin olisi satanut vettä. Kävin ulkona nurkan takana ja rapinan syy selvisi. Oli satanut vähän aikaa ryynimäistä lunta, aivan kuin apulantaa ja se oli rapisuttanut kaminan peltistä savutorvea. Ulkona käynnin jälkeen maistui taas uni. Seitsemältä heräsin uudelleen mutta en sentään noussut ylös, vaikka ei enää kovasti nukuttanutkaan. Sain vielä unenpäästä kiinni ja nukuin yli puoli kahdeksaan. Lämpötila kämpässä oli laskenut 15°C:een. Sytytin kaminaan tulen ja kirjoittelin retkipäiväkirjaa lähes tunnin. Sitten olikin jo korkea aika aloittaa aamiaistouhut.
Aamupalan jälkeen aloin korjailla ahkion vetosysteemiä. Punoin uudet vetonarut ja pujotin ne aisaputkien sisälle. Kiinnitin aisojen toiset päät ruuveilla ahkioon kiinni. Laitoin vielä aisojen vetopäihin rautalankalenkit, joiden väliin sidoin narun, joka hillitsisi ahkion liikettä eteenpäin. Sitten pakkasin ahkion. Kävin huussissa, joka oli lähes uusi. Sen penkki oli kuitenkin huonon mallinen: eteenpäin vino ja reiän reuna sahaamisen jäljiltä terävä. Huussista tullessa pilkoin puuhuoneessa yhden ison pölkyn ja kuljetin pilkkeet suksien päällä kämpän seinustalle, josta kannoin ne sitten sisään. Pakkasimme rinkat ja päätimme lähteä hiihtelemään kohti Vaskojokea. Suunnitelmissa oli ollut jatkaa Postijoelta Kietsimätuntureille, mutta tällaisessa kelissä se olisi ollut liian rankka reissu. Matka olisi ollut vielä pitempi kuin Vaskojoelle ja oli epävarmaa, olisiko siellä ollut avointa kämppää.
Lunta satoi aika lailla ja lämpötila oli ehkä vähän plussan puolella. Ainakin kämpän portaille satanut lumi oli alkanut sulaa. Lähdimme hiihtelemään vasta puoli yhden maissa Postijoen vartta alaspäin. Kun olimme hiihtäneet muutaman sata metriä, aloin miettiä, oliko kaikki tavarat tulleet kämpältä mukaan. Huomasin, että kenttäpullo oli unohtunut. Mainitsin asiasta Sepolle, irrotin ahkion, riisuin rinkan ja hiihdin takaisin kämpälle. En viitsinyt irrottaa suksia jalasta, vaan keinottelin itseni sukset jalassa sisälle kämppään. Kenttäpullo oli jäänyt toiselle ylälaverille. Hiihdin takaisin varusteille. Seppo oli sillä aikaa jatkanut hiljalleen ladun avaamista. En kiirehtinyt ottamaan välimatkaa kiinni, vaan jatkoin rauhallisesti eteenpäin. Ilman lastiakin hiihtäessä oli jo meinannut tulla hiki, kun pidin turhan kovaa vauhtia.
Matka jatkui tasaisena jutaamisena. Tuuli puhalsi lunta inhottavasti etuoikealta päin naamaa. Jonkin ajan kuluttua siirryimme Postijoen länsirannalle. Aluksi matka tuntui edistyvän aika hyvin. Arvelin, että pääsisimme kämpältä noin kymmenen kilometrin päässä pohjoisessa olevalle poroaidalle puoli neljään tai viimeistään neljään mennessä. Kuitenkaan vielä neljän jälkeenkään emme olleet siellä asti. Päätimme pitää tauon, kun sopivan suojainen paikka löytyisi. Kohta tulimmekin aika tiheään metsäsaarekkeeseen, jossa oli pitkäoksainen mänty. Asetuimme sen juurelle tauolle. Laitoimme rinkat kahden puolen männyn runkoa tuulensuojaksi. Potkimme lumeen kuopan ja laitoimme sukset sen reunalle istuimiksi. Olosuhteisiin nähden taukopaikka oli aika hyvä. Pohjoisesta tuuli melko kovaa ja taivaalta tuli räntää sakeasti. Taukotakki alkoi kastua nopeasti. Söimme eväsleivät ja joimme kuppikuumaa.
Kello oli jo melkein viisi, kun jatkoimme matkaa tauon jälkeen. Olin luovuttanut Sepolle ahkion vedettäväksi ja lähdin itse avaamaan latua. Tauon jälkeen ladun avaaminen tuntui vähän aikaa kevyeltä. Enää ei sentään mennyt kovin kauaa, kun sain poroaidan näkyviin. Onneksi jängän reunassa lumi oli peittänyt lähes koko verkkoaidan. Kun aitatolppia ei ollut kovin tiheässä, aidan yli pystyi hiihtämään suoraan ahkion kanssakin. Välillä hiihdimme jänkäaukeita, joissa tuuli ja lumi tuli tosi inhottavasti päin naamaa. Usein hiihdin vain toinen silmä auki ja välillä piti laittaa molemmatkin silmät kiinni. Homma alkoi vähän tympäistä. Metsäisemmissä ja pusikkoisemmissa paikoissa tuuli ei ollut niin kovaa mutta lumi alkoi upottaa.
Ylitimme pari Postijokeen laskevaa sivuhaaraa. Jälkimmäisen kohdalla maasto muuttui kumpuilevaksi ja lumi alkoi upottaa aika pahasti. Suunnistin enemmän länteen, avoimempaan maastoon. Tulimme taas lähemmäs jokea ja menimme sen yli. Alkoi tuntua siltä, että lepotauko olisi paikallaan. Onneksi ei vielä ollut nälkä. Kun tulimme taas vähän suojaisampaa paikkaan pysähdyin hengähtämään. Kello oli jo melkein kahdeksan ja matkaa olisi vielä pitkästi. Neuvottelimme Sepon kanssa siitä, jatkaisimmeko Vaskojoen kämpälle asti, vaikka menisi kovinkin myöhään vai leiriytyisimmekö maastoon. Emme tienneet kovin tarkkaan missä asti olimme joen varrella menossa, mutta arvioimme, että kämpälle olisi matkaa ainakin seitsemän kilometriä. Tällä vauhdilla siihen menisi yli kolme tuntia. Välillä pitäisi ehkä vielä syödäkin, jos meinaisi jaksaa perille asti ja ruokatauolla kuluisi äkkiä tunti. Pääsisimme siis tuskin ennen puolta yötä kämpälle. Tulimme siihen tulokseen, että järkevintä olisi pysähtyä ja leiriytyä. Kun päätös oli tehty, aloin jo innolla suunnitella mielessäni leiriytymistä.
Yöpyminen Postijoen varrella
Hiihdimme vielä jonkin aikaa sopivaa yöpymispaikkaa etsien. Siirryimme taas joen toiselle rannalle, koska sillä puolella rinne suojaisi paremmin tuulelta. Kohta alkoi näkyä komeaa männikköä, jossa voisi olla hyvä paikka. Pienen mäen alle parin suuren männyn juurelle pysähdyimme pystyttämään leiriä. Nostin rinkan roikkumaan männyn oksaan, purin ahkion kuormaa niin, että sain lapion esille ja aloin kaivamaan teltalle kuoppaa hankeen. Seppo otti termoksen ja kenttäpullot ja kävi täyttämässä ne joella. Sepon palattua luovutin lapioimisvuoron hänelle ja lähdin hankkimaan polttopuita. Tyhjensin ahkion mutta otin siihen mukaan kirveen ja sahan. Hiihdin mäelle, jossa oli suuri maahan kaatunut mänty. Se oli vähän turhankin suuri polttopuuksi mutta ylempänä oli kuitenkin hangesta näkyvissä pienemmän puun latvaosa. Sahasin siitä muutamia oksia ja pölkkyjä. Totesin, että retkisaha on terävä mutta lyhytteräisenä ja pienellä kaarella varustettuna sillä ei voisi sahata kovinkaan paksuja puita. Tullessani takaisinpäin katkaisin vielä kappaleen hangen yläpuolelle ulottuvasta tervaskannosta.Seppo oli aloittanut teltan pystytyksen, joten menin avuksi. Kuoppa oli vielä vähän liian pieni, joten lapioin sitä etupuolelta isommaksi. Saatuamme teltan pystyyn lapioin vielä sen sivulle paikan nuotiolle ja aloin sytyttää nuotiota. Veistin tervaksesta muutamia lastuja kirveellä. Tuli tarttui tervaksiin tosi herkästi. Ensimmäisellä yrityksellä tuuli kuitenkin sammutti liekin ennen kuin tuli ehti kunnolla syttyä. Toisella tulitikulla nuotio jo syttyikin. Kello lähestyi jo kymmentä, joten nuotiolle tuskin kannattaisi paljon jäädä istuskelemaan. Annoin Sepolle luvan viedä avaruuspeitteen teltan pohjalle, vaikka ensin olinkin aikonut virittää siitä nuotion viereen laavun tapaisen tuulensuojan. Laitoin hiihtokäsineet nuotion ääreen kuivumaan ja myöhemmin vein vielä saappaiden huovatkin. Seppo oli alkanut sytytellä Trangiaa. Menin yhdessä kokkailemaan. Teimme italianpataa, johon laitoimme myös kuivattua jauhelihaa. Padasta tuli taas aika vetistä, mutta väliäkö tuolla, nestettä pitäisi kuitenkin nauttia. Ruuan päälle joimmekin vielä teetä. Syödessä kurkin välillä teltan ovesta, että huovat eivät pala nuotiolla. Ruokailun jälkeen hain hanskat ja huovat telttaan. Käsineet olivat kuivuneet kohtuullisesti, vaikka taivaalta tuli välillä lunta. Huovat olivat edelleen aika kosteat. Kömmimme makuupusseihin vähän ennen puolta yötä. Ulkona oli vajaa viisi astetta pakkasta mutta teltassa lähes saman verran lämmintä. Makuualusta oli ihan hyvä ja pussissa tarkeni nukkua ihan mukavasti.
Aamulla katsoin kelloa ensimmäisen kerran joskus viiden jälkeen. Olisi ollut tarve käydä ulkona, mutta yritin jatkaa unia. Käänsin välillä kylkeä ja nukuin taas. Kahdeksan maissa nousin ylös ja aloin kokkailla aamupuuroa. Ulkona käydessäni olin jo huomannut, että taivas oli lähes selkeä! Nyt aurinko näkyi jo paistavan välillä teltan kattoon. Söimme aamiaisen, purimme teltan ja pakkasimme varusteet. Lähdimme hiihtämään yhdentoista aikoihin kohti Vaskojokea.
Matka jatkui lähes samanlaisena kuin edellispäivinä. Nyt vain ei satanut lunta vaan paistoi aurinko! Vedin taas ahkiota ja Seppo avasi latua. Välillä oli kovasti pehmeää ja välillä taas vähän kantavampaa avointa maastoa. Paikoin seurasimme vanhaa ahkio- tai hiihtouraa, joka kuitenkin katosi aina aukeilla. Vähän ennen poroaitaa tulimme yllättäen tuoreelle kelkkauralle. Ura vei Postijoen itärannalle ja lähti seuraamaan poroaidan eteläpuolta. Uralla matka jatkui nopeammin mutta ahkion vetäminen ei ollut kovin mukavaa, kun se pyrki koko ajan nykimään.
Poroaidassa oleva veräjä oli ehkä vähän lähempänä, kuin mitä se kartan mukaan olisi pitänyt olla. Seppo siirsi veräjän riukuja sivuun ja siirryimme aidan toiselle puolelle. Veräjän suljettuamme jatkoimme matkaa. Paikoin avoimilla kohdilla aurinko oli lämmittänyt lumen nuoskaiseksi. Seppo suunnisti vanhaa uraa pitkin kämppää kohti. Kadotimme uran ja tulimme Vaskojoen rantaan vähän kämpän pohjoispuolella. Jouduimme nousemaan jyrkän joentöyrään uudestaan ylös, sillä kämppä ei ollutkaan ihan rannassa. Rinteen nousu oli tosi hikinen urakka, kun Seppo teki edellä vielä sellaisia mutkia, että en voinut seurata hänen jälkiään ahkion kanssa. Onneksi kämppä löytyi heti töyrään päältä. Rinteen päällä näimme myös pari kuukkelia. Yöpymispaikalta meillä oli mennyt kämpälle vielä kolme tuntia, vaikka saimme hiihtää hyvän matkaa tuoretta kelkkauraa. Edellisenä iltana meillä ei olisi ollut sitäkään apuna ja pelkkään hiihtämiseen olisi meiltä väsyneinä mennyt vähintään neljä tuntia. Kämpän löytyminen hämärässä olisi voinut myös olla vaikeaa. Oli siis ollut tosi järkevä päätös jäädä teltalle yöksi.
Vaskojoki
Vaskojoen kämppä oli hyvällä paikalla länsirinteessä komeassa männikössä. Aurinko paistoi lämpimästi kämpän seinustalla olevalle terassille. Rakennuksen toinen pää näkyi olevan vuokrakämppänä. Sisältä kämppä oli myös siisti, sillä se oli kämppäkirjan mukaan remontoitu edellisenä keväänä. Kahden puolen oli alhaalla laverit yhteensä neljälle ja ylhäällä kahdelle. Lavereilla oli myös neljä patjaa. Kämppä oli myös valoisa, sillä siinä oli peräti kolme ikkunaa. Päätyikkunan edessä, lavereiden välissä oli pöytä ja penkit. Seppo rupesi sytyttämään kaminaa ja minä lähdin vuorostani hakemaan vettä. Hiihdin kämpän taakse johtavaa latua Vaskojoelle. Joki virtasi paikoin avoimena ja vuolaana. Sieltä ei kyllä uskaltaisi mennä ottamaan vettä, sillä virtaa lähestyttäessä lumiset rantapenkat saattaisivat lohjeta sulaan. Kämpän kohdalla jokeen laski kuitenkin pieni vähävetinen puro. Siinäkin oli sulapaikkoja. Irrotin sukset ja laskeuduin yhden sulapaikan pojalle. Kauhoin ämpärillisen vettä varoen samalla nostattamasta pohjasta roskia. Lähtiessäni takaisin kämpälle näin oudon luonnonilmiön. Lumipyörremyrsky kulki Vaskojoen vartta etelään kohisten, puita heiluttaen ja lunta pöllyttäen. Täyden vesiämpärin kanssa nousu joelta oli aika hankalaa.Söimme muusijauheella jatkettua kanariisipataa. Syönnin jälkeen huilailin laverilla ja kävin sitten huussissa. Se oli melko lähellä ja sinne pääsi ilman suksia. Kämpästä etelään alempana rinteessä oli toinen hirsirakennus. Siinä oli vuokrakämpän lukittu sauna ja päädyssä puuvarasto. Levittelimme kämpässä teltan kuivumaan. Sitten aloin kirjoittaa. Seppo luki karttaa. Keskustelimme edellisistä ja tulevista päivistä. Puoli kahdeksalta lopettelin kirjoittamisen Sepon pakkaillessa telttaa. Kävin vielä puuhuoneella pilkkomassa puita. Tosi tehokkaalla halkaisukirveellä halkesi oksainenkin mäntypölkky. Seppo lähti valokuvaamaan. Itsekin nappasin yhden kuvan kämpän takaa, koska aurinko ei paistanut enää sen etupuolelle.
Sisälle tultuani vuoleskelin kiehisiä ja joimme iltateet. Pistin kaminaan vielä muutaman koivupölkyn ja laitoin vetoluukun kiinni. Sitten menimme nukkumaan noin puoli kymmenen aikaan. Kämppä oli sopivan lämmin: reilut 20°C. Makuupussissa oli silti melkein hiki vaikka pussi oli auki. Unikaan ei vielä oikein tullut. Puoli yhdentoista aikaan, kun olin juuri ollut vähitellen vaipumassa uneen, pärähti kämpän pihaan pari moottorikelkkaa. Pihalta kuului puhetta ja sisään tulikin kohta yksi mies. Hän kertoi nähneensä meidän syvän hiihtouran ja kehotti meitä lepäämään rauhassa. Seppo kyseli tulevaa säätä. Parempaa oli kuulemma luvassa. Huonona uutisena kuulimme Suomen olevan MM-kisojen jääkiekko-ottelussa Tsekkejä vastaan tappiolla 0-1. Kelkkamiehet, jotka ilmeisesti olivat poromiehiä, jatkoivat matkaa jonnekin muualle. Katsoin kaminaa, joka oli lähes sammunut. Avasin vetoluukkua, ja tuli alkoi taas palaa. Unta joutui taas vähän aikaa odottelemaan.
Aamulla heräsi jo muutaman kerran mutta nukuin lopulta kahdeksaan asti. Tuli vähän kiire puuron keittoon. Kamina syttyi nopeasti illalla varaamillani sytykkeillä. Otin termoksesta puuroa varten vettä, joka oli jo valmiiksi lämmintä. Pistin puuron kypsymään kaminalle ja laitoin Trangialla vettä lämpiämään. Vielä jäi ensimmäiseen pulloon vähän polttoainetta. Aamutoimet sujuivat melko nopeasti. Ennen kymmentä rupesimme jo pakkaamaan tavaroita. Ulkona oli aurinkoista. Kahdeksan aikaan oli ollut pakkasta kymmenen astetta mutta lämpötila nousi nopeasti. Laitoimme vielä aurinkorasvaa naamaan ja otimme kämpästä valokuvia. Ulos mentyäni irrotin ahkion pohjasta kiskot, sillä ne olivat huonosti kiinni eikä niillä ollut mitään virkaa. Pakkasin ahkion ja huomasin kohta, että lapio oli jäänyt kuormasta pois. Piti taas löysätä narut ja avata peitekankaat, jotta lapion sai kuormaan.
Pääsimme matkaan noin puoli yhdeltätoista. Seppo veti ahkiota. Hiihdimme ensin vähän matkaa illallisten kävijöiden kelkkauraa ja oikaisimme sitten omille tulojäljillemme. Jatkoimme matkaa poroaidan veräjälle päin. Kohta huomasin, että olin unohtanut kartan kämpän nurkalle. Eiväthän ne valokopiot ja muovipussi arvokkaita olleet mutta kyllä kartta silti oli mukava olla. Käännyin siis hakemaan karttaa. Jätin rinkan ladun varteen ja riisuin takinkin pois, kun tuntui olevan niin lämmintä. Kävin aika äkkiä kämpällä ja tarkistin vielä sisältäkin, että mitään muuta ei ollut jäänyt sinne. Kämpän nurkalla oleva lämpömittari näytti kahta lämpöastetta. Palasin rinkalle ja pakkasin takin sen läpän alle, pistin pipon rinkan taskuun ja kaivoin lippalakin esille. Seppo oli sillä välin ehtinyt veräjällä asti. Hän oli avannut veräjän ja riisunut myös takin. Jatkoimme poroaidan vartta kelkkauraa pitkin koilliseen reilun kilometrin, kunnes käännyimme uralta itään.
Aukealla hanki kantoi melko hyvin ja sää
oli mahtava. Tulimme Roavbejohkalle ja lähdimme nousemaan sen
vartta ylöspäin. Joen varrella erottui heikosti vanha ahkionura,
jota pyrimme seuraamaan. Urasta oli apua, vaikka hanki oli muuallakin lähes
kantavaa. Vaikka olimme menossa suuria tuntureita kohti, oli nousu pitkästi
melko loivaa. Kurussa oli paljon hirven jälkiä. Näkyi myös
riekon ja ketunkin jälkiä. Välillä hiihto oli melkoista
pujottelua koivikossa. Näimme pari tiaista ja riekkoja. Otin riekosta
kuvan ja yritin päästä vielä lähemmäs sitä
mutta sitten se pyrähti lentoon. Viimein tulimme joen risteykseen,
joka erottui maastossa erittäin selvästi. Jatkoimme kaakkoon
johtavan haaran itärantaa eteenpäin. Pian kuitenkin pysähdyimme
pienelle tauolle. Kävin alempana joella täyttämässä
kenttäpullon. Kello oli jo puoli yksi, emmekä olleet päässeet
kuin ehkä viisi kilometriä. Olin kuitenkin tarkoituksella hiihtänyt
edellä aika hitaasti. Ei kannattanut kiirehtiä, sillä lämpimässä
säässä tulisi vain kovasti hiki. Vaikka tälle päivälle
suunniteltu matka oli pitkä, niin sää oli hyvä ja valoisaa
iltaa riittäisi kyllä pitkästi. Hitaasti hiihtäen pitkäkään
matka ei väsyttäisi liikaa.
Jäkäläpäät
Tauon jälkeen nousu vaikeutui. Kurun pohja näytti vaikealta hiihdettäväksi, joten nousimme vähän ylemmäs rinteeseen. Sielläkin kasvoi aika tiheässä pientä männikköä. Rinne muuttui yhä kaltevammaksi, joten rupesin suunnistamaan kurun pohjaa kohti. Kurun reunalla oli rakennustarpeita ja polttopuita jonkin kullankaivajan kesäistä leiriä varten. Kuru alkoi taas loiveta ja siirryimme sen pohjalle. Viimein kuru loppui kokonaan ja pääsimme ylös avoimeen maastoon. Siellä oli hyvä hiihdellä. Sääkin oli edelleen hyvä. Aurinko paistoi, vaikka olikin vähän pilviä ja ilma oli ihan tyyni! Näimme useita noin kymmenen poron ryhmiä makoilemassa tai kaivamassa ruokaa hangen alta. Ne pakenivat edestämme aina jo hyvissä ajoin. Kunnon valokuviakaan niistä ei oikein saanut, kun ne pysyttelivät niin kaukana. Pidimme rinteellä korkeutta, emmekä lähteneet seuraamaan alaspäin johtavan puron uomaa. Kaarroimme vähän länteen päin ja aloimme sitten tulla vähitellen alaspäin. Rinteellä alkoi kasvaa yhä isompia mäntyjä. Paikoin maasto muuttui vähän kumpuilevaksi. Viimein pysähdyimme evästauolle suuren männyn juurelle kellon ollessa kymmentä vaille neljä. Tauolla mittasin lämpötilan varjosta. Se oli selvästi pakkasen puolella, vaikka auringonpaisteessa tuntui melko lämpimältä.Jatkoimme matkaa kahtakymmentä vaille viisi. Kohta vasemmalta löytyi kelkkaura, joka vei sopivasti lounaan suuntaan. Uran varrella männyn kyljessä oli puukyltti, johon oli kaiverrettu "Paulin matkanpää". Olikohan Pauli ollut poro, koira vai peräti ihminen? Kelkkaura vei vielä vähän alaspäin ja alkoi sitten nousta Jäkäläpäitä ja Karunkorvenkurua kohti. Nousu oli kohtuullista ja kovalla uralla matka taittui nopeasti. Kelkkareitti vei yhä ylemmäs kurun länsireunaa ja nousu muuttui jyrkemmäksi. Käännyimme pois uralta kurun pohjaa kohti. Kurun reunalta löytyi taas kullankaivajien rakennustarpeita. Niiden joukossa oli myös suuria tynnyreitä, joissa oli ollut säilöttyjä banaaneita. Kuruun laskeutuminen oli vähän hankala, sillä sen reuna oli aika kalteva. Rinne ja kuru loivenivat kuitenkin nopeasti. Ylhäällä kurun päässä olimme jo ennen kuutta. Oli edelleen lämmintä ja lähes tyyntä. Ylhäällä oli taas paljon poroja.
Koska sää oli hyvä ja matka oli edistynyt hyvin lähdimme kiertämään vielä Jäkäläpään huipun länsipuolelta lentokentän kautta. Pysyimme kuitenkin reilusti lentokentän yläpuolella mutta näimme sieltä vaatimattoman, harmaan "lentoaseman". Sitten aloimme tulla alaspäin. Saimme jopa lasketella vähän matkaa ihan vauhdikkaasti. Sitten alkoi taas loiva nousu Pellisenlaelle. Hiihdimme Heinon kämpän ohi reilusti sen länsipuolelta. Jonkin ajan kuluttua tulimme merkitylle reitille, jonka risteyspaikkaan oli laitettu opasteet lähialueen kohteisiin. Nousu jatkui vielä vähän aikaa ja sitten edessä alkoi näkyä Morgamojan laakso. Edessä näkyi vielä runsaasti poroja. Kamerassa oleva filmi oli jo täynnä mutta olisin halunnut ottaa vielä lisää kuvia. Jouduin siis kaivamaan ahkion tarvikelaukusta uuden filmirullan ja vaihtamaan sen kameraan. Pellisenlaelta laskettelimme nopeasti Morgamojalle. Viimeinen lasku oli niin jyrkkä ja jäinen, että kävelimme sen alas. Uraa oli kuljettu paljon moottorikelkoilla ja kun iltapäiväaurinko oli sulattanut lunta, se oli jäätynyt illalla tosi kovaksi. Kämpällä olimme kahdeksan aikoihin.
Morgamojan kultala
Seinustalla oli kolmet suksiparit. Kämpässä oli siis muitakin, joten emme vieneet rinkkoja sisälle. Kävimme sanomassa päivää kämpässä olevalle vanhahkolle pariskunnalle ja nuoremmalle naiselle. Sitten rupesimme siirtämään kamppeitamme sisälle. Laitoimme pasta-aterian ja söimme kaikessa rauhassa toisten kämpässä olijoiden makoillessa laverilla. Kämpässä oli kaasuhella mutta vettä oli sulateltu lumesta kaminalla olevalla kattilalla. Vesipaikka oli kuulemma vähän syvällä joen uomassa ja jäässä. Syötyäni päätin käydä katsomassa eikö sieltä tosiaan saisi vettä. Otin kämpän seinältä lapion ja kävelin muita pihapiirissä olevia rakennuksia tutkien joelle. Autiotuvan lisäksi siellä oli vanha niliaitta, sen takana huussi sekä lähempänä jokea lukittu sauna ja puuhuone. Saunan sivulla oli paikan historiasta kertova suuri opastaulu. Pari kelkkamiestä ajoi kämpän ohi Pellisenlaelle päin.Vesipaikan kohdalla joen yli meni kelkkaura, josta oli vesirajaan pari ihan hyvää askelmaa, joita kuitenkin vielä vähän tasasin lapiolla. Vesipaikka oli muutaman sentin verran jäässä mutta sain rikottua jään lapiolla helposti. Palautin lapion kämpälle, hain sisältä vesiämpärin ja kävin täyttämässä sen joella. Kävin vielä huussissa ja hampaiden pesulla. Huussi oli kookas hirsirakennus, jossa oli eri osastot miehille ja naisille. Kämppään tultuani kirjoittelin päiväkirjaa pöydän ääressä kello kymmenestä yli puoleen yhteentoista. Kämpässä alkoi jo hämärtää mutta ulkona oli vielä lähes valoisaa. Pakkanen oli kiristynyt ulkona reiluun kymmeneen asteeseen. Sisällä oli kuitenkin ollut koko illan hyvin lämmin, kun vanhukset eltasivat. Nukkumaan mennessä lämpömittari näytti lähes + 30°C!
Ensimmäisen kerran heräsin katsomaan kelloa taas viideltä. Seitsemän jälkeen uni loppui, vaikka yritinkin vielä nukkua. Toinen porukka alkoi kokkailla vasta puoli kahdeksan aikoihin. Ulkona oli kuulemma -8°C. Kävin ulkona ja otin kuvan kämpästä Morgamojan vastakkaiselta rinteeltä. Ihmettelin vähän toisen porukan syömätouhujaan, kun he söivät puurot ja joivat kahvit samoista kupeista. He tekivät vielä eväsleipiä ja rupesivat sitten pakkaamaan tavaroitaan. Puoli yhdeksän aikoihin aloin puuronkeittoon. Söimme aamupalan kohtuullisen nopeasti, mutta tavaroiden pakkaaminen kesti pitkään. Välillä tuntui jo, että hommasta ei tule ollenkaan valmista. Teippasin isotvarpaat eristysnauhalla, sillä niistä oli hiihtäessä hankautunut nahka päältä vähän rikki. Edellisenä aamuna oikeaan varpaaseen laittamani laastari ei ollut pysynyt paikallaan mutta vasemmassa jalassa teippi oli edelleen aika hyvin. Lopulta kaikki oli valmista ja pääsimme matkaan yhdentoista aikoihin.
Sää oli aurinkoinen, vähän pakkasta ja lännenpuoleista tuulta. Lähdin matkaan ilman takkia lippalakki päässä. Vedin taas vuorostani ahkiota. Menimme kelkkauraa pitkin jokivartta alaspäin. Ajoittain maasto oli kumpuilevaa ja jouduimme nousemaan pari jyrkkääkin nousua. Alueella kasvoi kookasta mäntymetsää. Välillä laskettelimme vähän alaspäin ja sitten hiihtelimme taas tasaisemmassa maastossa. Ylitimme pienen kurun, jossa jouduimme laskemaan osittain uran sivussa, jotta vauhti ei olisi ollut liian hurja. Tulimme reitillä olevalle tulipaikalle, josta kelkkaura lähti eri suuntaan ja jatkoimme merkityllä reitillä melko tuoretta ahkiouraa pitkin. Mäntymetsä muuttui yhä komeammaksi ja välillä oli melkoisia laskuja. Pahimmat mäet joutui laskemaan umpihangen kautta, sillä ura oli vähän mutkainen ja vauhti olisi kiihtynyt siinä helposti liian kovaksi.
Kultasatama ja Ravadasköngäs
Noin tunnissa pääsimme Kultasatamaan. Pidimme siellä vähän aikaa taukoa. Kävimme sisällä autiotuvassa ja sitten lähdin huussiin. Se oli taas isohkoa kaksiosastoista mallia. Tullessani kurkistin suureen lautarakenteiseen kotaan. Sisällä oli tiilinen tulisija ja tusinan verran istuinpölkkyjä. Sepon käydessä vuorostaan huussissa korjailin ahkion vetosysteemiä. Rautalangan pää oli kuluttanut huolestuttavasti toista vetonarua. Käänsin rautalangan niin, että se ei enää kuluttaisi narua. Siirsin kuluneen kohdan toiseen paikkaan muuttamalla narun kiinnityksiä. Tauoko Kultasatamassa kesti noin kolme varttia.Kämpältä laskimme vielä aika vauhdikkaan laskun järvelle, jota pitkin lähdimme sitten hiihtelemään kohti koillista. Kämpällä olin laittanut takin päälle, sillä järvellä tuuli jonkin verran. Tuuli puhalsi kuitenkin takaa ja aurinko paistoi lämpimästi. Suuri 30-40 poron tokka ylitti järven ja nousi lopulta nopeasti sen länsirannalle. Morgamjärvi muuttui kapeammaksi jokiuomaksi ja leveni sitten Ravadasjärveksi. Idän puoleinen ranta oli jyrkkä ja kallioinen, länsiranta oli jonkin verran loivempi. Jostakin meidän pitäisi kuitenkin päästä nousemaan itärannan päälle, jotta pääsisimme Oahojoelle. Käännyimme järveltä Ravadaskönkään juurelle. Itse putous oli jäässä mutta sen alla virtasi sula vesi. Jäimme putouksen viereen, rinteessä olevalle pälvipaikalle pitämään lounastaukoa. Oli oikein mukavan lämmintä. Kävin täyttämässä kenttäpullon putouksen alla. En päässyt kovinkaan lähelle vettä, mutta kahden sauvan päässä roikottamalla sain laskettua pullon veteen ja nostettua sen täytenä. Lounastauko kesti vartin yli kahdesta kymmentä vaille kolmeen. Tehdessämme lähtöä järvellä ajoi pari moottorikelkkaa Njurgulahteen päin.
Suunnistimme järven yli kohti vastarantaa. Siellä näytti olevan sellainen paikka, josta vinottain hiihtäen voisi päästä ylös. Lumi oli rinteessä aivan pehmeää, vaikka olin arvellut, että siinä olisi iltapäiväauringon sulattamaa ja yöpakkasten kovettamaa hankea. Seppo polki rinteeseen syvää uraa vinosti pohjoista kohti. Matka edistyi hitaasti ja varsinkin eteneminen ylöspäin oli vähäistä, koska lumi upotti ihan pohjia myöten. Onneksi ahkio pysyi lähes koko ajan uralla. Tulimme kohtaan, jossa nousu vähän tasaantui. Jossain kohti edessä meidän täytyisi kuitenkin nousta vielä jyrkempään. Seppo lähtikin nousemaan tästä suoraan ylös, sillä vinottain hiihtäen matka edistyi kovin hitaasti. Kiinnitin ahkion toisella tavalla rinkan vyöhön, jotta sain vedettyä sitä sivullani. Nousu suksien kanssa sivuttain oli myös aika hankalaa. Seppo päätti kokeilla pystyisikö lumessa kävelemään ilman suksia. Lumessa näkyi nimittäin jokin heikko ura. Epäilin suuresti lumen kantavuutta mutta uran pohjalla oli niin kovaa hankea, että kävely onnistui. Nousu jyrkkeni vielä lisää ja eteen tuli kynnys, josta oli vaikea päästä ylös. Vaikka lumi oli melko kovaa, ei se meinannut kestää jalan alla, kun piti ponnistaa kovasti. Käsissä olevista suksista oli kuitenkin aika hyvä apu ylöspäin ponnistellessa. Painamalla suksien kantaosa hankeen niistä saattoi käsin vetää ja työntää itseään ylöspäin. Jyrkkää nousua ei ollut kuin muutama metri ja sen jälkeen tuli tasaisempaa. Sukset sai laittaa taas jalkaan ja ahkion normaalisti taakse vedettäväksi. Tämä noin 30 - 40 metrin nousu oli vienyt lähes tunnin kuten olin vähän arvellutkin.
Nousu jatkui ensin pehmeässä lumessa pienessä kurun tapaisessa uomassa. Pian rinne kuitenkin tasaantui ja jatkoimme nousua vinosti etelää kohti. Ylhäällä kasvoi kohtalaista männikköä ja lumi kantoi tyydyttävästi. Jonkin aikaa hiihdettyämme näimme kolmen hirven pakenevan edestämme ylärinteeseen päin. Kohta tulimme jyrkän kurun reunalle ja lähdimme seuraamaan sen vasenta reunaa ylöspäin. Kurun rinteillä oli paljon hirvien jälkiä. Puusto pieneni ja tuuli alkoi puhaltaa vastaan. Aurinko oli mennyt pilveen jo aikaisemmin nousun aikana. Tulimme yhä avoimempaan maastoon ja pysähdyimme pienen männyn juurelle pukemaan takit ylle. Ravadaskönkäältä lähdettyämme olimme hiihtäneet ilman takkeja ja silti pahimman nousun aikana oli tullut kovasti hiki. Reilun sata metriä hiihdettyäni huomasin, että olin unohtanut aurinkolasit puun oksalle. Irrotin ahkion mutta en viitsinyt riisua rinkkaa, laskettelin hakemaan lasit ja nousin taas saman mäen ylös. Jatkoimme matkaa ylöspäin ja tuuli kävi yhä kylmemmäksi.
Ihmettelimme vähän aikaa kummalta puolelta edessä olevaa tunturia meidän pitäisi mennä. Olimme ilmeisesti jo seuranneet väärää puron haaraa, kun se oli jossain alempana huomaamatta haarautunut ja kuru oli tasoittunut ihan laakeaksi. Käännyimme enemmän itää kohti ja kartalta löytyvät maastonkohdat alkoivat sopia siihen, mitä maastossakin näkyi. Taivas oli ohuesti pilvessä ja tuuli edelleen. Oikea kurunhaara erottui taas selvästi ja kuuden jälkeen olimme nousseet sen latvalle. Laskettelimme loivasti alaspäin ja nousimme taas pienen kumpareen päälle. Sitten laskeuduimme alemmas ja ylitimme kapean suoalueen ja puron. Nousimme pitkän loivan nousun Oahojoen latvoille. Maasto oli melkoisen yksitoikkoista. Siellä kasvoi vähän tunturikoivuja ja muutamia yksinäisiä mäntyjä. Hiihdimme alaspäin harvassa tunturikoivikossa. Kohta joen uoma alkoi erottua maastossa selvästi. Jatkoimme sen itärantaa alaspäin. Riekko lähti lentoon vähän matkan päästä edestämme. Ennen puolta kahdeksaa saimme kämpän näkyviimme. Ylitimme puron ja nousimme rantatörmän kämpän pihaan. Kämppä oli ihan samanlainen kuin Postijoella. Vedin ahkion parkkiin ihan portaanpäähän.
Oahojoki
Kämppä oli kylmä, joten tein välittömästi tulen kaminaan. Seppo aloitti heti kämppäkirjan lukemisen. Lähdin hakemaan vettä ja yritin ensin mennä kävellen. Joelle vievän ladun pohja kestikin aika pitkästi mutta sitten se alkoi upottaa. Jouduin palata takaisin ja ottaa sukset jalkaan. Hiihtäen suunnistin toiseen sulapaikkaan, josta näkyi ennenkin haetun vettä. Laskeuduin suksilta puron pohjalle ja ammensin ämpärin täyteen kirkasta, sorapohjalla virtaavaa vettä. Laitoin ateriaksi riisiä ja jauhelihaa italianpata- ainesten lopuilla maustettuna. Ruokaa tuli reilusti mutta jaksoimme sentään syödä sen kaikki. Kämppä lämpesi nopeasti yli kahteenkymmeneen asteeseen. Ruokailun jälkeen meinasi ruveta ramasemaan mutta rupesin vielä kirjoittamaan. Kirjoittaessa kello vierähti jo kymmeneen. Hampaiden pesun jälkeen valmistauduin nukkumaan. Laitoin patjan alle ylimääräisiä vaatteita pehmikkeeksi. Uni ei tullut kovin äkkiä, vaikka peti tuntuikin aika mukavalta.Yö tuli nukuttua aika hyvin. Kaksikymmentä yli seitsemän nousin ylös. Tein tulen kaminaan ja laitoin vettä lämpiämään. Kävin huussista ja toin puuhuoneesta tullessani polttopuita. Keittelin puuron valmiiksi ja aloin syödä. Seppokin nousi viimein ylös. Syömisen jälkeen join viimeisen pikakahvin ja tein päiväksi eväsleivät valmiiksi. Sitten aloin pikku hiljaa pakkailla. Seppo luki taas hartaasti kämppäkirjaa. Sisällä lämpö oli noussut 27°C:een, vaikka kaminassa oli ollut vain pieni tuli. Sepon pakatessa kirjoitin kämppäkirjaan lyhyesti reissumme tähänastiset tapahtumat. Ulkona oli pari astetta pakkasta, pilvistä ja välillä satoi heikosti lunta. Välillä aurinko yritti pilkistellä pilvien läpi. Mietin, millaiseksi ilma päivän päälle muuttuu.
Meillä oli ollut tarkoitus päästä liikkeelle vähän aikaisemmin kuin edellisenä aamuna. Kello oli silti jo kymmentä vaille yksitoista, kun lähdimme hiihtelemään. Otimme vielä lähtiessä kumpikin valokuvan kämpästä. Avasin latua ja Seppo veti ahkiota. Suuntasimme melko suoraan etelää kohti. Nousimme vähän ylöspäin yhtä Oahojoen latvahaaraa. Sitten tulimme kohtalaisen isolle avoimelle suolle, jonka ylitettyämme otin siitä valokuvan tulojälkiemme suuntaan. Tuuli puhalsi vastaan mutta ei onneksi kovin kovaa. Lunta satoi vähän mutta pilvistä huolimatta aurinko valaisi niin voimakkaasti, että aurinkolasit olivat tarpeen.
Suoaapa kapeni Peurapäiden ja Lakiavaaran väliin hiihdettäessä. Kohta tulimme kansallispuiston rajalle ja näimme hangessa sen rajapaalun. Maasto oli enimmäkseen avointa jänkää ja hanki oli melko kantavaa. Hiihdimme jonkin aikaa Menesjoen latvahaaraa alaspäin. Viimein joki kääntyi itään päin ja lähdin suunnistamaan etelään avautuvalle suoaukealle. Suon loputtua tulimme kumpuilevaan, enimmäkseen tunturikoivua kasvavaan maastoon. Lumi oli siellä selvästi pehmeämpää. Hiihdin reipasta vauhtia ja pysähdyin välillä, kun Seppo oli jäänyt parikymmentä metriä jälkeen. Koivikon tihentyessä aloin suunnistaa vasemmalla näkyvään avoimempaan maastoon. Siellä tuli vastaan jokiuoma, jossa oli niin jyrkkä rantapenger, että siitä ei uskaltanut laskea alas. Hiihdimme penkereen päällä muutaman sata metriä eteenpäin. Kun penger madaltui ja loiveni, laskimme alas joen varteen.
Hiihdimme edelleen etelään virtaavan joen vartta eteenpäin. Vähän lounaan suunnassa oli pitkän mallinen suoaukio. Ihmettelimme jonkin aikaa karttaa emmekä oikein tienneet, missä olimme. Poroaidan olisi jo pitänyt tulla vastaan tai ainakin sen olisi pitänyt olla hyvin lähellä. Seppo oli enemmän epävarma mutta minä uskoin tietäväni, missä ollaan. Käännyimme vähän oikealle hiihtämään suota pitkin. Kohta siellä näkyikin odottamamme poroaita niin kuin pitikin. Aukealla alkoi erottua myös jokiuoma. Tällä kohtaa pitikin olla kaksi lähes rinnakkain virtaavaa puroa, jotka pohjoisempana yhtyivät. Aukean oikeassa reunassa lumi oli peittänyt lähes koko poroaidan ja pääsimme siitä vaivatta yli.
Poroaidan jälkeen katsoimme sopivan taukopaikan kahden männyn alta, missä lunta oli vain ohuesti. Söimme eväsleivät ja joimme kuppikuumaa. Toisena kupillisena join viimeiset kaakaot. Rinkat olivat tuulensuojana kahden puolen puuta. Lämpötila oli vähän plussan puolella. Sepolla oli vilu, mutta minulla oli lämmin olo, vaikka en pukenut edes taukotakkia. Tauon jälkeen jatkoimme jokivartta ja ylitimme poroaidan vielä kahdesti. Aidan ylitykset onnistuivat hyvin, kun nousimme uomasta ylemmäs vasemmalla rannalle, jossa lunta oli taas aidan päälle asti. Kartan mukaan siellä ei olisi pitänyt olla kuin yksi aita.
Tulimme isommalle suolle ja hiihdimme nopeasti sitä pitkin Menesjoen latvalle. Siellä oli taas poroaita, jota ei ollut merkitty karttaan. Aita oli niin vanha, että sitä ei oltu rakennettu ainakaan kartan painamisen jälkeen. Suolla piti olla myös lampi, jota emme kuitenkaan erottaneet. Suo ei myöskään ollut etelämpänä niin avoin, kuin kartan perusteella näytti. Ennen kuin käännyimme Palo-Karvaselän ja sen länsipuolella olevan pienemmän metsäsaarekkeen väliin ylitimme taas poroaidan. Metsäsaarekkeiden välissä oli aluksi aika tiheää koivikkoa. Nousimme vähän ylemmäs ja koivikko vaihtui harvaksi männiköksi. Suo kapeni ja leveni sitten puuttomaksi aukeaksi. Yksi Karvajoen latvahaara alkoi täältä ja kääntyi sitten länteen. Ylitimme ojan ja suuntasimme Karvaselkää kohti.
Nousimme suolta kuusimetsää kasvavalle kankaalle. Huomattava osa metsässä kasvavista kuusista oli monihaaraisia. Nousimme pikku hiljaa ylemmäs. Kuusimetsä vaihtui nuoreksi männiköksi jonka alla kasvoi pieniä koivuja. Alueella oli ilmeisesti ollu muutama kymmenen vuotta sitten metsäpalo, sillä hangesta pisti siellä täällä esiin osittain hiiltyneitä kantoja. Maasto kävi yhä risukkoisemmaksi ja vaikeakulkuisemmaksi. Olin ehkä kääntynyt liiaksi vasemmalle ja olimme nousseet turhan ylös. Koppelo käveli edessämme hangella ja pyrähti sitten lentoon. Suunnistimme vähän alemmas etelää kohti ja pääsimme pois pahimmasta risukosta. Sitten otimme taas suunnan länteen tietä kohti.
Karvaselkä
Alkoi tuntua siltä, että aivan pian tullaan tielle. Kohta kuuluikin jo liikenteen ääntä. Sitten tuli näkyviin tien varrella oleva sähkölinja ja tietä pitkin ajoi juuri postiauto. Tien varrella oli aukea, jonka poikki kulki poroaita. Kämppäkin näkyi aukean oikeassa reunassa olevassa metsikössä. Meillä oli tosiaan tuuria, että satuimme juuri kämpän kohdalle sen risukossa mutkittelun jälkeen. Aidassa oli kapea veräjän tapainen aukko, josta saimme ahkion juuri ja juuri vedettyä läpi. Kaarsimme kämpälle takakautta vanhaa moottorikelkkauraa pitkin kellon ollessa viittä vaille kuusi.Ohitimme puuhuoneen, joka oli ihan tyhjä. Kämppä näytti aika harmaalta ja ränsistyneeltä. Tien puoleisessa päädyssä oli lautarakenteinen eteinen. Jätimme ahkion ja rinkat ulos ja menimme sisälle. Jo eteisessä vastaan tuli tunkkainen haju. Sisältä kämppä oli tumma ja likainen. Lavereita ei ollut ja lattiakin oli painunut vinoksi. Kamina sentään oli paikallaan ja sen vieressä vähän polttopuita. Seppo totesi, että eipä taideta jäädä tänne yöksi. Joka tapauksessa nyt olisi aika laittaa ruokaa ja miettiä mitä tehdään. Haimme rinkat sisään ja otin ahkiosta Trangian esille. Seppo sytytti sen ja minä kävin hakemassa ulkoa kattilaan lunta sulamaan, sillä kämpällä ei ollut mitään vesipaikkaa. Heti kun lumi suli heitin viimeisen pussillisen jauhelihaa kattilaan. Kun vesi kiehui, sekoitin joukkoon pussillisen muusijauhetta. Laitoin vielä viimeiset voimariinit muusiin. Ateria valmistui nopeasti ja siitä tuli ihan hyvää, vaikka muusi olikin aika paksua. Jos emme jäisi Karvaselkään yöksi, meillä olisi kaksi vaihtoehtoa: mennä Sallivaaraan yöksi tai hiihtää autolle ja aloittaa kotimatka. Ehtisimme aika hyvin yöksi Sallivaaraan, sillä matkaa olisi vain noin kahdeksan kilometriä. Sallivaaran autiotupa ei kuitenkaan kovin paljoa houkutellut: olimmehan siellä jo yhden yön viettäneet ja todenneet kämpän kylmäksi. Vaellus tuntui jo olevan muutenkin lopussa. Yhtä hyvin voisimme hiihtää autolle ja lähteä ajamaan etelää kohti. Ehkä olisi kuitenkin järkevää pysähtyä Kittilään ja mennä hotelliin yöksi.
Jätimme siis rinkat ja ahkion kämpälle ja lähdimme vain tärkeimpien varusteiden kanssa autolle. Sidoin irtoremmeillä lapion selkääni, sillä auton joutuisi varmaan kaivamaan hangesta. Hiihdimme ihan tien reunaa ja välillä jopa tietä pitkin. Tie oli puoliksi luminen mutta muutamassa kohdassa sen verran sula, että jouduimme siirtymään hetkeksi hankeen tien reunaan. Olimme lähteneet matkaan vähää vaille seitsemän ja tunnissa olimme hiihtäneet noin kahdeksan kilometrin matkan parkkipaikalle. Siellä auto odotti hangen keskellä. Aura-auto oli aurannut korkean vallin lunta auton sivulle. Kaivoimme vuorotellen tien auki auton edestä kahdessakymmenessä minuutissa. Auto käynnistyi ensimmäisellä startilla. Sitten kävimme hakemassa tavarat Karvaselästä ja lähdimme ajamaan Kittilää kohti.
Copyright © 1997 Esa Klemola
