 |
Nousimme Kenestuvalla postiautosta 15.40. Sää oli mitä parhain: aurinko paistoi ja oli jokseenkin tyyntä ja lämmintä + 19°C. Polun lähtöpaikalla vaihdoimme hieman vaatetusta ja laitoimme rinkat lähtökuntoon. Taival alkoi välittömästi tiukalla nousulla, jossa tosin oli alussa rappuset apuna. Sitten olikin jo tasaisempaa männikköä ja tunturikoivikkoa. Vähän ennen puiston rajaa vastaan tuli poroaita, jonka läpi pääsimme portista.
Sileája
- Ensimmäinen leiripaikka, Sileája, oli pienen
lammen rannalla. Siinä oli tulipaikka, puuvarasto, roskis, pöytä
ja penkit sekä taaempana huussi. Pidimme pienen tauon ja totesimme,
että sääskiäkään ei ole kiusana. Sileájan
jälkeen polku jatkui tunturikoivikossa ja tuli jonkinlaiselle kuivahkolle
suolle, jonka yli oli pitkospuut. Suon takana oli kaksi järveä
joiden välistä polku meni. Järvikannas kapeni vain muutaman
metrin levyiseksi ja yhdeltä kohdalta kannas oli poikki niin, että
vesi virtasi järvestä toiseen. Virtapaikan yli oli lankkusilta.
Matka jatkui tunturikoivikossa, jossa näkyi vielä 60-luvun hyönteistuhon jäljiltä lahoja koivunkantoja ja rungon kappaleita. Tunturimittarit olivat kolmekymmentä vuotta sitten tuhonneet tunturikoivikon satojen neliökilometrien alueelta. Vanhoja melko suuria mäntyjä kasvoi hyvin harvakseltaan. Viimein alkoi edessä erottua Kevon kanjoni ja polku alkoi laskeutua sitä kohti. Näki selvästi, miten kanjoni oli uurtunut lähes tasaiselle maalle. Voimakkaan vastavalon takia emme yrittäneet ottaa vielä valokuvia.
Toinen leiripaikka, jonka nimi oli Guikhahoitája, oli 3,5 km Sileájalta eli nyt oli tultu yhteensä 6 km. Leiripaikalla oli samanlainen varustus kuin edelliselläkin. Paikka oli sikäli huono leirille, että vettä ei ollut lähimaillakaan. Rinteessä oli jonkinlainen puronuoma, mutta se oli tällä kertaa ihan kuiva. Kengät olivat alkaneet parin viime kilometrin aikana hangata kantapäätä, joten yritin parantaa tilannetta lisäämällä toiset sukat pehmikkeeksi. Guikhahoitájan jälkeen alettiin lähestyä kanjonin reunaa. Polku tulikin pian sellaiseen paikkaan, mistä oli usein poikettu reitiltä kanjonin jyrkälle kallioreunalle. Katselimme sieltä kanjonia ja otin siitä ensimmäisen valokuvan. Matka jatkui kanjonin rinteessä vähän ylös ja alas poukkoillein maaston mukaan.
Kevon kanjoniin
Lopulta polku laskeutui jyrkästi alas kanjonin pohjalle. Alhaalle oli varattu rakennuspuut rappusia varten. Kanjonin pohjalla maasto oli mukavan tasaista männikköä. Kolmannella leiripaikalla oli tosi vaikea saamenkielinen nimi (Beahcelávojavrrit ). Leiripaikka oli kuitenkin aika hyvä, sillä se oli niemekkeellä, joka molemmin puolin vesi oli ihan lähellä. Maa oli kyllä aika kivinen, joten hyviä teltanpaikkoja ei juuri ollut.Heti tämän leiripaikan jälkeen oli ensimmäinen kahlaamo. Joessa oli sorapohja ja vaijeri ylityksen apuna, joten ylitys ei vaikuttanut vaikealta. Riisuimme kengät ja sukat. Minä käärin verryttelyhousujen lahkeet ylös, mutta Seppo joutui riisumaan vaellushousunsa kokonaan. Rannalle oli hylätty kahluun aikana jalkojen suojana käytettyjä sukkia. Seppo käytti niitä hyväkseen, mutta minä kahlasin paljain jaloin. Veden lämpötila oli siedettävä. Kivet olivat kuitenkin liukkaita paljaalle jalalle ja jotkut olivat inhottavan kulmikkaita. Vettä oli enimmäkseen pari- kolmekymmentä senttiä mutta yhdellä kohdalla joutui kahlaamaan lähes polvia myöten. Kaikenkaikkiaan ylitys oli kuitenkin aika helppo ja sujui hyvin. Vaijereista roikkuvista narulenkeistä oli paljon apua, vaikka ne eivät parasta mahdollista tukea antaneetkaan. Nälkä alkoi tulla ja seuraavalle leiripaikalle, jolla aioimme yöpyä oli vielä pari kilometriä matkaa. Polku meni välillä ihan lähellä jokea jo nousi sitten taas ylemmäs. Paikoin oli vähän hankaliakin paikkoja rinteessä. Näimme silloin tällöin poroja. Vähän ennen leiripaikkaa näimme suuren valkoisen hirvaan.
Tapiola Goahti
Yhdeksän maissa saavuimme Tapiola Goahtin leiripaikkaan. Ensin ei näkynyt muuta kuin telttapaikkoja ja kivistä koottu nuotiopaikka istuinpölkkyineen. Edempää löytyi kuitenkin varsinainen leiri, jossa oli rautareunainen arinallinen tulisija, pöytä ja muut leiripaikoille kuuluvat rakennelmat. Lisäksi siellä oli turvekammi. Kammissa oli kivistä koottu tulisija ja savuaukko katossa sekä sivuilla laverit. Söimme voileipiä, joimme teetä ja paistoimme makkaraa. Siinä istuessamme pöydän ääressä etelästä päin alkoi lähestyä iso kellokaulainen poro. Se tuli polkua pitkin ihan kohti ja ohitti meidät muutaman metrin päästä. Kymmenen jälkeen lähdimme pystyttämään telttaa vähän taaemmaksi, sillä kammin lähistöllä ei ollut riittävän tasaista teltanpaikkaa. Joskus yhdentoista maissa kömmin makuupussiin. Ulkolämpötila oli laskenut 5°C:een eikä teltassa ollut kuin pari astetta lämpimämpää. Makuupussissa tarkeni kuitenkin hyvin t-paidassa ja lyhyissä kalsareissa.Yöllä kuului välillä aika läheltäkin poronkellon kalkatusta. Se oli varmaan sama poro, jonka näimme jo illalla. Aamulla nousin seitsemän jälkeen ja lähdin ulos. Oli vielä melko viileää, sillä aurinko ei paistanut telttapaikalle, vaikka oli jo noussutkin. Menin "epäviralliselle" nuotiopaikalle tätä kirjoittelemaan. Sytytin pienen tulen ja kävin rannassa katsomassa maisemia. Kaksi korppia lenteli pohjoiseen päin ronkkuen mennessään. Etelästä päin alkoi kuulua ihmisääniä ja jonkin ajan kuluttua sieltä tuli pari kaveria, joiden kanssa vaihdoin muutaman sanan. He olivat yöpyneet seuraavassa leirissä eteläänpäin ja valittivat, että se oli ollut tuulinen paikka. Seppo nousi ylös pian puoli yhdeksän jälkeen, joten lähdin puuronkeittoon.
Aamiaisen syönnissä ja tavaroiden kasaamisessa kului aikaa noin kaksi ja puoli tuntia, joten pääsimme taipaleelle yhdentoista jälkeen. Aurinko paistoi jo melko lämpimästi, joten kohta alkoi tulla vähän hiki. Polku kulki koko ajan ylös ja alas melkein kanjonin pohjalla. Seuraavalle leiripaikalle oli vain kilometrin matka. Sen nimi oli Gaskkamuš njaggaleapmi ja se oli ihan joen äärellä, töyrään päällä. Tämän jälkeen luulimme jo pari kertaa, että reitti nousisi jo skaidille, mutta laskeuduimme vielä ihan lähelle jokea.
Kanjonista skaidille
Lopulta polku kuitenkin lähti nousemaan enemmän ylös. Jyrkimpään nousukohtaan oli rakennettu pitkästi rappusia (muistaakseni 260 askelmaa). Pulssi kohosi ja hiki alkoi virrata. Nousimme kuitenkin portaat lähes pysähtymättä ylös asti. Ylhäällä huilasimme ja ihailimme kanjonia pitkän aikaa. Alkoi kahdeksan kilometrin taival kanjonin yläpuolisella skaidilla. Tasaisessa maastossa polku oli helppokulkuinen. Aluksi oli mukavaa, kun näki laajasti ympärilleen. Välillä reitti tuntui kuitenkin yksitoikkoiseltakin. Ylhäällä kasvoi harvakseltaan tunturikoivua ja niiden kuolleita rungontynkiä törrötti joka puolella. Pari tuntia käveltyämme pidimme pienessä notkelmassa taukoa. Tässä vaiheessa tein saman, mitä Seppo oli tehnyt jo aamulla: otin kellon kädestäni ja laitoin sen rinkan taskuun. Tästä lähtien kellon voisi unohtaa muutamaksi vuorokaudeksi.Matka jatkui ylängöllä ja kiersimme yhden kurunpohjukan. Silloin tällöin näimme tai emän vasan kanssa. Aloimme kääntyä vähitellen takaisin kanjonia kohti. Ohitimme matkan päästä muutamia soisia lampareita. Polku alkoi laskeutua alaspäin ja tulimme Gamajotnsuohppášájan leiripaikalle. Siinä oli mutarantainen lampi, josta virtasi pieni puro. Maasto oli kivinen enkä erottanut siitä kuin yhden suht koht tasaisen teltanpaikan. Leiripaikan varustus oli muuten tavanomainen, mutta siellä oli myös (kangaspeitteinen) kota. Sen sisällä oli tulipaikka ja istuimia. Vähän matkaa leiripaikan jälkeen ohitimme karun puhelinkopin. Puhelimella oli kuitenkin aikamoinen antenni ja siinä aurinkopaneeli.
Gamajotnjálmmeluoppal
Laskeuduimme kanjonin pohjalle ja kävelimme vähän aikaa rehevässä maastossa, joka kasvoi pajukkoa ja suuria koivuja. Sitten olimmekin toisella kahlaamolla. Joen pohjalla oli 10 - 30 cm suuria pyöreitä kiviä ja ihan rannassa vähän hiekkaa. Vettä oli reilusti puolisääreen ja se oli melko kylmää. Vastarannalla oli melkein vesirajasta alkavat lyhyet rappuset ja niiden takana Gamajotnjálmmeluoppalin leiripaikka. Katsastin paikat ja totesin, että joku oli jättänyt puuvaraston viereen pölkylle kolme purkkia hernekeittoa.Aloimme valmistaa sapuskaa ja päätimme syödä lihapullat pois muusin kanssa. Ruokaa tuli melkein trangian isompi kattila täyteen, mutta jaksoimme syödä kaiken. Olin kuullut jo kaukaa jotakin hälyä ja arvelin etelästä päin olevan tulossa ihmisiä. Äänet lähestyivät vähitellen ja kohta kuului kumisaappaiden lompsetta puuvaraston takaa. Nuori mies ja nainen sanoivat ohikulkiessaan iltaa (vaikka tuskin iltapäivä oli kovin pitkällä) johon tietysti vastasimme. Naisen rinkan takana roikkuvat kaksi suurta muovikauhaa (2 l ?) ihmetyttivät meitä kovasti.
Syötyämme menin rantaan tiskaamaan, jotta näkisin miten saappaanvarret riittävät kahlaamolla. Mies oli jo ehtinyt yli mutta nainen kirkui keskellä jokea: taisi ainakin toinen saapas hörpätä. Ruokailun jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme välittömästi eteenpäin. Tälläkin leiripaikalla telttapaikat olivat selvästi erillään nuotiopaikasta, muutama sata metriä eteläänpäin. Polku kulki nyt joen itärannalla ja nousi vähän tasaiselle hyllylle. Hyllyn loputtua laskeuduimme jyrkästi alemmas. Kohta tulimmekin taas kahlaamolle. Taas rinkka selästä, kengät ja sukat jalasta, rinkka selkään ja kahlaamaan. Tämän kahlaamon kohdalla joki oli jo aika kapea.
Vastarannalla matka jatkui melko tasaisessa maastossa ja jokea seuraillen tulimme Roajaájan leiripaikalle. Se oli aika avoimella paikalla joen rannalla. Maa oli täynnä pyöreitä mukulakiviä eikä silmään sattunut yhtään kunnollista telttapaikkaa. Sieltä polku kääntyi jyrkästi lähes takaisinpäin ja alkoi nousta kanjonista ylös. Alussa oli taas portaita mutta nousu jatkui jyrkkänä vielä niiden jälkeenkin. Kohta olimme taas ylänkömaastossa ja nousimme pikkuhiljaa yhä korkeammalle. Tasaisella maalla ja suhteellisen sileällä polulla kulku tuntui melko kevyeltä: rinkkakaan ei pahemmin painanut. Maassa kasvoi melko paljon katajia. Siellä täällä oli juuresta 15 - 20 cm paksuja matalia ja ikivanhoja katajia. Maaruskaa oli vähän näkyvissä: mustikanvarvut punersivat paikoin aika lailla. Ylänkötaivalta oli yli 6 km. Suunnilleen puolimatkassa oli outo yksinäinen penkki vai olikohan se pöytä, kun se oli reilusti yli metrin korkuinen. Sen luona pidimme pitkähkön tauon.
Tauon jälkeen jalat alkoivat tuntua jo vähän jäykiltä. Tulimme Kuiville vievän polun risteykseen, jossa Seppo paikkasi hiertynyttä kantapäätään. Kuivin risteykseltä oli enää kolme kilometriä Fiellugeädggejohkan leiripaikalle. Ne olivat kuitenkin pitkiä ja raskaita kilometrejä, vaikka polku alkoi vähitellen laskeutua alas kanjoniin. Fiellun putouksen kohina kuului jo kaukaa.
Fiellu
Loppumatka Fiellulle tultiin jyrkästi alas rappusia pitkin. Alhaalla oli kammi kolme telttaa ja jokin hirsirakennus, josta emme illalla ottaneet tarkemmin selkoa. Etsimme teltanpaikan ja huomasimme, että leirialue on aika laaja ja suosittu. Tulipaikkojakin oli kaksi ja useampia roskapönttöjä. Teltalle löytyi hyvä, tasainen paikka vähän kauempana muista leiriytyjistä.Aurinko oli häipynyt jo jonkin aikaa sitten, mutta vielä oli aika valoisaa. Ilma oli viilentynyt jo aikaisemmin mutta iltapalaa syödessä lämpömittari näytti enää paria lämpöastetta. Paistoin taas yhden käristeen, söin leipää ja join jälkiruuaksi teetä. Kuu oli noussut lähes täytenä kanjonin vastapäisen rinteen takaa. Kävin vielä joella pesemässä hampaat ja menin teltalle. Seppo kuppasi vielä jossakin, joten en kömpinyt vielä makuupussiin nukkumaan. Viimein Seppokin tuli ja rupesimme yöpuulle. Teltan sisällä oli lämmintä + 10°C. Putouksen pauhu kuului kovana, mutta muuten oli hiljaista.
Yö tuli nukuttua melko hyvin. Aloin heräillä ja nousin myös melko pian ylös kun ei tuntunut enää liiemmin nukuttavan. Aurinko oli jo melko korkealla. Kävin huussissa, pesin kädet ja naaman joella. Sitten kävin pilkkomassa puita nuotiopaikalle, josta ne olivat lähes loppu. Lähempänä putousta oli vielä kolmaskin nuotiopaikka ja hyviä teltanpaikkoja. Putoukselle päin näkyi menevän myös ahkerasti käytetty polku. Tulin kuitenkin takaisin teltalle, otin kirjoitusvehkeet esille ja menin nuotiopaikan pöydän ääreen kirjoittamaan. Toisilla teltoilla näkyi liikettä: olivat ilmeisesti jo pakkaamassa tavaroitaan ja lähtemässä.
Seppo oli noussut ylös, kun lopettelin kirjoittamista. Aurinko paistoi jo niin lämpimästi, että takin sai heittä pois. Otimme teltan päällyskankaan pois ja levitimme sen katajien päälle kuivumaan, sillä teltan sisäpuolelle oli taas yön aikana tiivistynyt kosteutta. Söimme aamiaisen ja pakkasimme teltan ja rinkat. Vaihdoin shortsit jalkaan, sillä aurinko tuntui paistavan tosi lämpimästi. Sitten lähdimme putoukselle. Polku vei aivan putouksen juurelle. Otimme valokuvia läheltä ja vähän kauempaakin. Aurinko oli mennyt pilveen mutta lämmintä oli yhä + 16°C ja lähes tyyntä.
Putoukselta tultuamme veimme rinkat valmiiksi Fiellugeädggejohkan kahlaamolle ja lähdimme katsomaan kammia. Se oli sisältä aika siisti ja ilmeisesti melko uusi, mutta tarkoitettu vain sääsuojaksi ja vaatteiden kuivauspaikaksi. Kalustuksena oli naulakoita, kapeat penkit, pari pöytää ja kivistä muurattu takka. Pöydällä oli vieraskirjoja kaksin kappalein. Elokuun aikana oli kirjojen mukaan ollut paljo kävijöitä. Kirjoitimme nimemme ja vähän kommentteja muiden jatkoksi. Kävin katsomassa sitä hirsirakennusta, jonka huomasin jo illalla tullessamme. Se olikin vain puuhuone, joka oli lähes täynnä polttopuita. Toisessa päässä oli lisäksi ovi huussiosastoon ja toinen lukittu ovi.
Viimein pääsimme jatkamaan matkaa. Tosin ensin oli kahlattava Fiellun yli. Vettä ei ollut kovin paljon, mutta kuivin jaloinkaan ei kiviä pitkin olisi päässyt yli. Kahlaamolla ei ollut vaijeria, mutta onneksi rannalta löytyi hyvä sauva, jota käytimme vuorotellen tukena ylityksessä. Laittaessani kenkiä jalkaan kamera putosi taskustani rantaveteen juuri sen verran, että se vähän kastui.
Fiellun jälkeen reitti alkoi heti nousta kanjonista ylös. Ensin mentiin rappusia 125 + 29 askelmaa. Nousu jatkui portaittain aika jyrkkänä. Maaston tasaannuttua matka jatkui loivana nousuna. Ylhäältä otin vielä viimeisen kuvan Fiellusta. Polku oli täällä jo melko leveä, enimmäkseen yli metrin levyinen. Fiellun pohjoispuolella polku oli yleensä vain kapea ura. Tunturikoivujen tuhoalue näytti loppuvan sillä nyt alkoi näkyä suuria kasvavia tunturikoivuja. Aloimme laskeutua kuruun ja näimme, että toiselta puolelta on tulossa porukkaa vastaan. Sivuutimme matkaajat alas kuruun johtavien portaiden alapäässä. Jatkoimme kurun pohjalle ja sitten taas ylös. Ylitimme tämän jälkeen vielä kaksi melko syvää kurua. Onneksi jyrkimpiin nousuihin ja laskuihin oli tehty portaat. Neljännessä kurussa oli Gaskkamus Suohppašája niminen leiripaikka, joka oli oikein viihtyisän näköinen. Kurun pohja oli rehevä ja siellä virtasi puro.
Kanjonin "peräseinä"
Gaskkamus Suohppašájan jälkeen polku lähestyi kanjonin reunaa. Vastaan tuli kaksi reippaasti kävelevää nuorta miestä. Polku haaraantui yht' äkkiä moneen osaan. Yksi haara vei aivan kanjonin reunalle, josta pääsi kurkistamaan mahtavia maisemia. Paikalle tuli etelästäpäin kaksi vanhempaa miestä. Jatkoimme matkaa aivan kanjonin reunalla, kunnes tulimme sen "peräseinälle". Siellä Kevo-joen laakso putosi varsinaiseksi rotkoksi. Joessa oli myös aikamoinen putous. Peräseinältä oli mainio näköala suoraan kanjonin suuntaan koillista kohti.Otettuamme useita valokuvia maltoimme vihdoin jatkaa matkaa seuraavaa leiripaikka kohti. Kanjoni ei sentään vielä loppunut, vaan jatkui aikamoisena laaksona. Suohppašájan leiripaikalla laitoimme lounaaksi tomaattivihannespataa. Ei ollut hirmu hyvää: maistui vähän liikaa tomaatilta. Myös Suohppašájan leiripaikalla oli kota. Iltapäivä oli varmaan jo pitkällä ja sään viilennettyä laitoin lämpimämpiä vaatteita päälle. Juuri kun pakkailimme tavaroita leiripaikalle saapui sama pariskunta, joka oli tullut perässämme Fiellulle ylittäessämme kahlaamoa. Jatkoimme matkaa taas vähitellen ylöspäin, jossa tunturikoivut alkoivat loppua. Vastaan tuli neljä nuorta vaeltajaa koiran kanssa. Olimme noin neljänsadan metrin korkeudella ja näkymät jokilaakson yli Ruohtirin suuntaan olivat hienot. Askel alkoi painaa ja jalat olivat kipeät sieltä täältä.
Kartan mukaan edessämme oli useita poikkikuruja. Matka ensimmäiselle kurulle tuntui tosi pitkältä. Siellä taukoa pitäessämme Seppo sanoi, että on tultu ainakin kolme kilometriä. Polku oli kulunut monin paikoin pari metriä leveäksi ja se näkyi edessäpäin uskomattoman pitkälle. Ylitimme kolme kurua, jotka olivat matalia ja kuivuneita tai lähes kuivuneita. Isolla kivellä pidimme taas vähän pidempään taukoa. Otin kuvan seuraavan kurun komeasta tunturikoivikosta ja kääntäessäni filmiä eteenpäin se ei loksahtanut seuraavan kuvan kohdalle, vaan tuntui kääntyvän vaikka kuinka pitkästi.
Geavvugeäsláttu
Enää ei ollut kovin pitkä matka päivän viimeiselle etapille. Kävely tuntui vähän helpommalta, kun kävelin edellä niin, että sain määrätä oman rytmin. Viimein polku alkoi laskeutua ja tulimme lammen rantaan. Geavvugeäsláttun leiri oli tämän lammen eteläpäässä, jossa oli monen metrin levyinen hiekkaranta. Sivummalla rannoilla oli kivikköäkin. Nuotiopaikalla touhusi neljä nuorta, joilta Seppo kysyi parhaita telttapaikkoja. Jatkoimme ohjeen mukaan hieman eteenpäin, jossa oli tasaista hiekkapohjaista maastoa. Löysimme hyvän telttapaikan aika kaukaa rannasta hieman kauempana toisen porukan teltasta. Olin päättänyt jo aikaisemmin katsoa kelloa, kun pääsemme telttapaikalle, sillä jostain syystä oli vaikea tottua olemaan ilman tarkempaa tietoa ajasta. Kello oli vasta vähää vaille yhdeksän.Pystytimme teltan, Seppo sytytti nuotion ja haki sitten vettä sillä aikaa kun paiston viimeisen käristeen. Iltapalaa varten kuumensimme vettä nuotion hiilloksella, sillä trangian polttoaine oli kulunut huolestuttavan vähiin. Oli selkeää ja alkoi vähän hämärtää, kun kömmin telttaan. Lämpötila oli laskenut ulkona nollaan, mutta teltassa mittari näytti +8°C ennenkuin rupesin nukkumaan.
Aamulla yritin nukkua pitkään, mutta unta ei vain riittänyt kovin pitkään. Niinpä nousin ylös, kävin järvellä pesulla, hoitelin rakot jaloista ja vaihdoin puhtaat sukat. Naapuriteltastakin oli ensimmäinen kaveri noussut ylös. Menin omalle nuotiopaikalle, laitoin istumapölkyistä pöydän ja aloin kirjoittaa...
Jonkin ajan kuluttua Seppokin nousi ylös, joten keskeytin kirjoittamisen ja aloin valmistella aamiaista. Sää oli pilvinen ja vähän viileä (+10°C). Syönnin aikana perässämme edellisen päivän kulkenut pariskunta ohitti leiripaikkamme ja jatkoi etelään päin. Syötyämme ja pakattuamme teltan ja rinkat, kävimme vielä katsomassa rantaa. Naapuritkin olivat lähteneet taipaleelle pohjoiseen päin. Palasimme takaisin rinkoille ja istuskelimme loppureittiä suunnitellen. Aurinko paistoi hetken aikaa, mutta meni taas pilveen.
Viimein lähdimme jatkamaan matkaa. Maasto oli erikoista: hyvin hiekkaista ja kumpuilevaa. Välillä oli aivan puhtaita pieniä hiekkakuoppiakin. Maassa kasvoi paljon katajia ja jonkin verran tunturikoivujakin. Paikoin oli hiekkaisia kuivuneita puron uomia ja lampia. Aloimme lähestyä puiston rajaa ja kohta poistuimme luonnonpuistosta.
Ruktajärvi
Pian tulimme Ruktajärvelle. Siellä oli autiotupa, joka oli reilusti sivussa polulta. Seppo huomasi kämpän vähän ennen kuin olimme ihan sen kohdalla. Palasimme takaisinpäin ja menimme heikkoa polkua kosteikon läpi kämpälle. Mennessämme näimme, että edempänä pääpolun vieressä olisi ollut opastuskyltit ja parempi polku autiotuvalle. Tupa oli melko uusi, siellä oli puhelin ja sitä varten kämpän kulmalla aurinkopaneeli. Tupa oli melko kapea ja siinä oli lähes samanlainen sisustus mitä muissakin metsähallituksen autiotuvissa. Makuulavereita oli kahdessa kerroksessa, mutta ylhäällä oli kaksi erillistä kapeahkoa laveria. Kämpässä oli myös kaasuhella. Puuhuone oli iso peltikattoinen (!) lato. Sivummalla oli lautarakenteinen huussi. Piha oli hiekkainen ja kämpän edessä oli laaja lautatasanne. Pihalla oli myös nuotiopaikka pöytineen.Ruktajärven jälkeen matka jatkui kahden järven väliselle kannakselle. Stuorrajavri näkyi komeasti oikealla. Ylitimme Nuorttahjavrista Stuorrajavriin virtaavan lyhyen puron "lankkusiltaa" pitkin. Polku oli muuttunut tieuraksi, jota oli ajettu ilmeisesti "mönkiäisellä". Välillä tie oli täynnä hiekassa olevia mukulakiviä, mutta enimmäkseen maa oli vain hiekkaista. Seppo yritti kameran kanssa kytätä jotakin lintuja pitkän matkaa. Välillä nousimme harjanteelle kurkistamaan toiselle puolelle. Yhdestä tällaisesta paikasta lähti polku harjanteen päälle. Lähdimme seuraamaan tätä polkua ja nousimme harjanteen päällä yhä ylemmäs. Harjanne oli hyvin terävähuippuinen ja kasvoi melko tiheästi tunturikoivua. Välillä oli hyvä näkyväisyys taaksepäin tuloreitille.
Pilvet alkoivat näyttää lounaassa uhkaavilta ja vähitellen alkoikin sataa. Onneksi sade ei yltynyt niin paljoa, että olisi pitänyt pukea sadevaatteita ja suojata rinkkaa. Sade myös heikkeni ja loppui melko pian. Stuorrajavri ja Nuorttahjavri olivat jääneet jo taakse, mutta oikealla puolella oli toisia järviä. Järvikannas jatkui edelleen harjanteena. Pidimme taukoa polun varressa ja otimme taas valokuvia. Järvien takana näkyi liikkuvan autoja. Alhaalla harjanteen oikealla puolella näkyikin tasaisella hiekkamaalla tie, joka haaraantui vielä kahtia. Maasto muuttui taas entistä hiekkaisemmaksi ja kumpuilevammaksi. Laskeuduimme myös vähän alemmas. Ympärillä oli hiekkakuoppia, tasaista varvikkoista hietikkoa ja kauniita katajia.
Luobmusjohka
Ohitimme pienen tien ja puiston opastustaulun. Sitten edessä olikin pieni puro, Luobmusjohka, jonka takana oli reitin viimeinen leiripaikka, jolla oli sama nimi. Leiripaikalla aloimme ensimmäiseksi laittaa ruokaa. Juuri kun sikanautaspagetti alkoi olla valmista, alkoi sataa. Onneksi puuvaraston seinänvierellä oli penkki, jossa oli senverran sateensuojaa, että pystyimme syömään suojassa. Rinkat olimme vieneet varaston puolelle polttopuiden päälle. Kun sade loppui kävin tiskaamassa ja Seppo etsi sillä aikaa sopivaa teltanpaikkaa. Maa oli jokapuolella tasaista ja hiekkapohjalla kasvoi matalaa heinää ja varvikkoa. Välissä oli myös muutamia koivuja ja paljon katajia.Kun teltta oli pystyssä, kävin katsomassa mahdollista pesupaikkaa. Ylempänä purossa aukion toisessa päässä olikin hyvä sorapohjainen laajentuma iltapesua varten. Maassa puron rannalla oli myös lankku, jonka siirsin rantapenkereelle alustaksi, johon purosta olisi hyvä nousta märin jaloin. Kävin hakemassa rinkasta peseytymisvälineet ja puhtaat alusvaatteet. Purolla riisuuduin, pesin hiukset, jalat ja lähes koko vartalon selkää lukuunottamatta. Pesun aikana ei tullut juuri kylmä, vaikka ulkolämpötila oli vajaa kymmenen astetta ja vesi oli tuskin sen lämpimämpää. Kuivattelin, pukeuduin ja kävelin teltalle.
Järjestelin kamppeitani, ja istuskelin pölkyllä teltan edessä sillä aikaa, kun Seppo kävi pesulla. Kuumensimme vettä ja söimme iltapalaa. Menimme telttaan ja yritin vielä kirjoittaa jonkin aikaa päivän tapahtumia, mutta en viitsinyt raapustaa kuin muutaman rivin. Teltassa alkoi olla myös turhan hämärää, sillä kello oli jo puoli yksitoista. Kävin vielä ulkona ja huomasin, että kuu oli noussut ja oli melkein selkeää.
Aamuyöstä heräsin, kun teltan katto alkoi rapista ja kohta kuulosti satavan aika lailla. Sade lakkasi joskus, mutta myöhemmin taisi tulla vielä pari pientä sadekuuroa. Katsoin kelloa ensimmäisen kerran joskus viiden aikoihin. Tämän jälkeen uni oli jo kevyempää ja heräilin tämän tästä. Puoli kahdeksan jälkeen nousin ylös. Menin tulipaikan pöydän ääreen ja kirjoittelin jonkin aikaa. Ylösnoustessa oli paistanut aurinko, mutta taivas oli taas mennyt ihan pilveen.
Seppo nousi ylös jo kahdeksalta. Lopetin kirjoittamisen ja aloimme valmistaa aamiaista. Söimme ihan tukevasti sikanaudalla jatkettua lihariisipataa. Jälkiruuaksi join kahvia ja söin pari vohvelikeksiä. Tein vähän evästä kotimatkalle ja pakkasin rinkan. Seppo kävi tiskaamassa. Purkaessamme telttaa paikalle tuli yksinäinen kulkija. Mies kertoi olevansa Vaasasta kotoisin ja valitteli kovin rinkan painavuutta. Mies oli puhelias ja kerkesimme jutella hyvän aikaa, kun pakkasin rinkkaan viimeisiä varusteita. Toivotimme miehelle hyvää matkaa ja jatkoimme eri suuntiin.
Viimeiset kaksi kilometriä olivat edelleen aika hiekkaista, kumpuilevaa maastoa. Ylitimme yhden puron ja tulimme reitin toiseen päähän. Kuittasimme siellä Kevon reitin kuljetuksi tätä tarkoitusta varten olevaan vihkoon.
