Luirojärvi ja Lupukkapää |
Ennen lähtöäni punnitsin rinkan ja muut varusteet Kiilopään retkeilykeskuksen pihalla olevalla "rinkkavaa'alla". Lukema oli hämmästyttävän tarkasti täsmälleen sama 23 kg, jonka olin saanut laskemalla yhteen kotona punnitsemieni varusteiden painot. Sää oli lähes tyyni, lämmintä +14°C ja pilvet olivat matalalla. Lähdin kävelemään klo 12.50. Olin lähtenyt ensimmäiselle yksinvaellukselleni ja mieleeni tuli, että tällaistako tämä nyt on ja onkohan tämä ihan järkevää.
Alkumatkan kävelin melko hyvää vauhtia leveäksi tallattua polkua pitkin. Vastaan tuli yksi sauvakävelijä. Tunnissa olin Niilanpään porokämpällä. Kävin kämpän pihassa, mutta jatkoin matkaa, sillä kämpällä näkyi ja kuului olevan porukkaa. Palasin erotusaidan halki polulle. Rautulammin polun risteyksessä otin kuvan itsestäni polun viittaan kiinnitetyn kameran ja aikalaukaisun avulla. Käännyin isommalta polulta sivuun ja suuntasin poroaidan vierestä Terävänkivenpäätä kohti. Maasto oli siellä aika kallioista. Polkujen jäätyä taakse meno alkoi maistua ja alun epäröinnistä ei ollut enää tietoakaan.
Terävänkivenpää
Ohitin kuivan kurunpään ja laskeuduin kohta toiseen, vähän syvempään kuruun. Nousin ylös ja vasta sitten maltoin pitää ensimmäisen tauon lähes kahden tunnin kävelyn jälkeen. Söin suklaapatukan ja vähän rusinoita ja join kenttäpullon tyhjäksi. Ennen kuin jatkon matkaa, kaivoin kiikarin rinkasta esiin. Nousin loivasti Terävänkivenpään rinnettä kohti etelää. Maasto oli melko helppoa: matalaa varvikkoa, vähän kiviä ja kallioita sekä pieniä koivuja ja katajia. Tulin huipun eteläpuolelle ja nousu loppui. Ylempänä oli kallioita ja rakkaa. Länsirinteen puolella oli pieniä ojanuomia ja pian tulin Kopsusjärveen virtaavan ojan latvalle.Kuljin jonkin matkaa ylempänä ojan länsirannalla avoimessa maastossa. Minua kuitenkin kiinnosti ojan varteen kartassa merkitty rakennus, joten suuntasin alemmas ojan varteen. Alempana kasvoi isompia koivuja aika tiheässä. Tulin ojan varteen juuri rakennuksen kohdalla. Se oli pienehkö, harmaa, lukittu kämppä. Ovessa oli kyltti "Kaivosrekisteri" ja jokin numerosarja. Kämpän vieressä oli yksi puinen ja toinen metallinen laavukehikko. Ojan takana oli ilmeisesti jonkinlaisen telttasaunan runko. Ojassa oli pato ja siitä alkoi pitkä rautaisista kouruista rakennettu ränni.
Jatkoin matkaa ojan varrella. Rannoilla ei ollut kunnon polkua, mutta kivisellä ojanpohjallakaan käveleminen ei ollut helppoa. Hyttysiä pyöri ympärillä aika runsaasti. Jatkoin matkaa ojan länsirannalla ja tulin pian toiselle kämpälle. Ojan vastarannalla oli toinenkin pieni rakennus; ilmeisesti sauna. Kämpän pihassa oli koirankoppi ja kauempana huussi. Idästä ojaan yhtyi toinen haara ja polku huononi sen jälkeen. Siirryin ojan toiselle puolelle, josta löysin paremman polun, joka kuitenkin ylitti saman tien ojan. Jatkoin matkaa koivikossa mutkittelevalla polulla ja tulin leveälle kosteikkoiselle ojanuomalle neljän aikoihin. Ylitin uoman ja löysin heti sen takaa saksalaisten aikoinaan rakentaman, Kopsusjärvelle vievän tien.
Tie oli melko hyväkuntoinen, enimmäkseen jopa henkilöautolla ajettavissa. Tiellä näkyi myös melko tuoreita ajoneuvon jälkiä. Myöhemmin huomasin, että ne olivat ilmeisesti "mönkiäisen" ja sen perävaunun jättämiä. Kopsusjärveä lähestyttäessä ojan varrella kasvavat männyt alkoivat olla yhä isompia ja lähempänä järveä kasvoi myös kuusia. Tie haarautui ennen järveä. Jatkoin suoraan järveä kohti, vaikka leiripaikalle vievä polku olisi mennyt enemmän itään. Vähän ennen järveä oli mukavan näköisiä hiekkaisia mäenkumpareita. Laskeuduin lähemmäs rantaa, joka oli tällä kohtaa vähän epämääräistä kosteikkoa.
Kopsusjärvi
Käännyin rannalta vasemmalle ja seurasin polkua kohti leiripaikkaa, jolta kuului ihmisääniä. Ennen puroa oli vähän matkaa pitkospuita. Ylitin puron ja nousin hietikkomäelle, jolla oli viisihenkinen perhe koiran kanssa touhuamassa teltan ympärillä. Jätin rinkan tulipaikan viereen ja katselin vähän ympärilleni sopivaa telttapaikkaa etsiskellen. Perhe olikin lähdössä kuivateltuaan varusteitaan sateen jäljiltä.Valmistin täyden pasta-aterian, vaikka olinkin syönyt lohikeittoa Kiilopäältä lähtiessäni. Hyttyset häiritsivät ruokailua aika lailla, vaikka järven yli puhalsi välillä heikko tuulen henkäys. Syötyäni ryhdyin teltan pystytykseen kuuden aikaan. Hyviä paikkoja oli paljonkin, sillä maasto oli hiekkaista ja melko tasaista. Teltta oli nopeasti pystyssä ja sitten menin tiskaamaan astioita järvelle. Ranta oli jyrkkä ja rinteeseen olikin rakennettu rappuset. Tiskatessani mittasin myös veden lämpötilan, joka oli 16°C.
Huilailin jonkin aikaa teltassa. Järveltä kuului kuikan ja korpin ääntelyä. Lähdin taas ulos ja tein puutikusta vuolemalla kameralle "jalustan", jota voisin käyttää ottaessani aikalaukaisulla kuvia myös itsestäni. Pikiöljykään ei tuntunut karkottavan hyttysiä. Alkoi tiputella vähän vettä, joten keräsin kuivumaan levittämäni sukat, kengät ja muut varusteet teltan absidiin. Seitsemän jälkeen kävin katsomassa vajaan kilometrin päässä Tammakkolammella olevaa varaustupaa. Se oli pieni ja aika huonokuntoinen. Lampi oli kuitenkin kaunis ja paikka muutenkin mukavan näköinen.
Tammakkolammelta tultuani kävin uimassa. Vesi oli aika kylmää. Ranta oli pitkästi matalaa ja pohja hieman liejuinen, joten uimarantana se ei ollut kovin hyvä. Tulipahan kuitenkin huuhdeltua päivän hiet pois. Uimassa ollessani alkoi sataa heikosti vettä. Juoksin nopeasti telttaan hyttysiä ja sadetta pakoon. Kirjoittelin retkipäiväkirjaa puoli yhdeksään asti, join iltateen ja kävin pesemässä hampaat. Telttaan palattuani tapoin sisään päässeitä hyttysiä. Sade ropisi taas heikosti teltan kattoon, jonka alla oli kymmeniä ellei peräti satoja sääskiä, jotka onneksi olivat melko hiljaa. Rupesin nukkumaan jo puoli kymmeneltä.
Yö tuli nukuttua melko hyvin. Heräsin kuitenkin jo varttia vaille kuusi melko virkeänä. Teltassa oli lämmintä 14°C. Korppi ja kuikka huutelivat taas järvellä. Kävin ulkona, jossa oli aivan tyyntä mutta pilvet näyttivät olevan korkeammalla kuin edellisenä päivänä. Teltan päällyskangas oli kostea molemmin puolin. Kirjoittelin teltassa ja suunnittelin aamutoimia. Nousin ylös 6.15 ja siirsin aamupalatarpeet tulipaikalle. Sitten levitin teltan päällyskankaan pusikkoon kuivumaan. Sääsket kiusasivat aika pahasti. Syötyäni kävin ensin tiskaamassa ja sitten huussissa. Aloin pakata tavaroitani. Teltta oli ehtinyt aamupalan aikana kuivahtaa melko hyvin. Lähdin liikkeelle jo 8.15.
Kävelin järven rantaa itään, jossa oli parikymmentä metriä nättiä hiekkarantaa. Kauempana rannasta oli neljä venettä. Niiden itäpuolella järveen laski puro, josta ei päässytkään yli kuivin jaloin. Kävelin kosteikkoista puronvartta ylemmäs, jossa puro kohisi kivikkoisemmassa uomassa. Sieltä pääsin helposti yli. Samalla täytin kenttäpullon raikkaalla vedellä. Heti kun pysähdyin, alkoivat itikat ahdistella.
Aitavaara ja Vintilätunturi
Jatkoin matkaa kaakkoon. Maasto oli aluksi kumpuilevaa ja vähän ryteikköistä korpea. Epäilin hieman, oliko valitsemani oikoreitti järkevä, sillä Suomunruoktulle olisi mennyt ainakin selvä polku. Välillä pisarteli vähän vettä. Ohitin pienen lammen ja käännyin hieman enemmän etelään. Maasto muuttui tasaisemmaksi kangasmaastoksi, jossa oli aika paljon kaatuneita puunrunkoja. Aluskasvillisuutena oleva varvikko ei ollut kovin korkeaa ja siten melko helppoa kävellä.Kävelin edelleen kaakkoon. Oikealla näkyi kosteampaa maastoa ja suuntasin taas vähän enemmän itään. Ylitin yhden kosteikkoalueen ja sen jälkeen maasto alkoi hieman nousta. Enää minulla ei ollut kovin tarkkaa käsitystä sijainnistani. Epäröin myös hieman oikean suunnan kanssa. Aurinko pilkisteli pilviverhon läpi. Välillä tuntui myös heikko tuulenhenkäys. Ilma oli kostea, lämmin ja tyyni. Hyttyset alkoivat heti ahdistella pahemmin, jos hiemankaan pysähtyi, joten pidin hyvää vauhtia yllä.
Puoli kymmenen aikaan puiden välistä alkoi näkyä pidemmälle eteenpäin. Etsin vielä parempaa näkyvyyttä aukealta paikalta. Edessä näky Vintilätunturi, joten nyt tiesin jo suurin piirtein missä olin. Pidin lyhyen tauon kaatuneen puun rungolla. Sääsket pyörivät ahnaasti hikisen ja puuskuttavan vaeltajan ympärillä, joten lisäsin reilusti Offia käsiin ja kasvoihin. Matkaan lähdettyäni huomasin, että hyttyskarkotteesta taitaa sittenkin olla apua.
Jatkoin matkaa alemmas ja etelämmäs. Rinne jyrkkeni lähestyessäni Aitaojaa. Ojan toisella puolella rinne näytti paikoin louhikkoiselta. Nyt tunnistin paikan kartalta ihan tarkasti. Kävelin vähän matkaa rinteellä mutta laskeuduin sitten uoman pohjalle, joka oli kostea ja reheväkasvuinen. Etsin sopivan ylityspaikan ja siirryin ojan toiselle puolelle kymmenen aikoihin. Jouduin palaamaan vähän matkaa takaisinpäin, kun en meinannut muistaa täyttää kenttäpulloa purolla. Lähdin nousemaan suoraan ylös toista rinnettä, vaikka se olikin kovin jyrkkä. Muutaman kymmenen metrin hikisen nousun jälkeen rinne alkoi hieman loiveta. Oikealla oli louhikkoa ja otin suunnan enemmän itään.
Ylempänä rinteellä männikkö alkoi vaihtua koivikoksi ja heti harjanteen takaa löysin polun. Se oli melko leveä ja sitä oli ilmeisesti kuljettu myös "mönkijällä". Polku jatkui loivasti ylöspäin kohti kaakkoa ja Vintilätunturin huipun eteläpuolelle. Pilvet olivat harvenneet ja välillä paistoi jo aurinko. Ajoittain myös tuuli puhalteli ylhäällä virkistävästi ja itikkaparvi pään ympäriltä alkoi harveta. Matka jatkuikin nyt paljon mukavammin kuin Aitavaaran metsikössä. Pian myös nousu tasaantui.
Jatkoin matkaa Vintilätunturin eteläpuolelle sopivaa taukopaikkaa etsiskellen. Jonkin verran huipun kaakkoispuolella pysähdyin ja siirryin polun oikealla puolella olevalle kumpareelle tauolle. Kello oli vartin yli yksitoista ja olin kävellyt neljä tuntia lähes ilman taukoa. Riisuin kengät ja sukat tuulettumaan ja aloin kaivaa rinkasta voileipiä ja keksejä. Hyttysiä oli edelleen liikkeellä ja ne pyrkivät iskemään suojattomiin nilkkoihin. Makoilin jonkin aikaa kanervikossa ja kuuntelin kahdentoista aikoihin radiosta uutiset ja säätiedotuksen. Lappiin oli luvassa selkenevää! Soitin vielä kotiin, sillä kännykkä näytti täyttä kenttää.
Lähdin liikkeelle vasta 12.30. Kävelin vielä viitisentoista minuuttia polkua pitkin ja käännyin sitten enemmän koilliseen kohti Pikkutuntureita. Maasto oli tasaista nummea, joka kasvoi harvakseltaan pieniä mäntyjä ja matalaa kanervikkoa. Tulin Harrihaaran latvalle. Kosteikkoalueen keskellä virtasi pieni puro. Sen toisella puolella maasto alkoi taas nousta loivasti. Ylempänä puusto tiheni ja pian tulin Tuiskukurulle vievälle polulle, joka mutkitteli puitten välissä.
Ylitettyäni pohjoisesta Pikkutuntureilta laskevan purohaaran alkoi kohtalaisen jyrkkä nousu. Pian nousu loppui ja alkoi vielä jyrkempi alamäki. Vasemman jalan pikkuvarvasta alkoi hiertää jyrkkään alamäkeen kävellessä. Tullessani Tuiskukuruun vastaan käveli juuri ennen siltaa kaksi naista. He kyselivät Suomunruoktulle vievää polkua. Ylitin Tuiskukuruun virtaavan puron ja kävelin autiotuvan pihaan, johon aurinko paistoi lämpimästi.
Tuiskukuru
Menin sisälle kämppään, jotta saisin olla hyttysiltä rauhassa. Kello oli kaksi ja aloin valmistella lounasta. Ensin kävin kuitenkin viemässä varusteitani kuivumaan kämpän seinustalle ja kaivoin rinkasta lenkkarit jalkaan. Söin jauhelihamuusin ja tiskasin. Puoli neljän maissa tein lähtöä. Juttelin vielä hetken aikaa pihan nuotiopaikalle tulleen yksin kulkevan miehen kanssa. Nousin kämpän pihalta ylös kankaalle, josta lähti polku kohti Luirojärveä. Sää oli niin lämmin, että olin jättänyt anorakin pukematta ja kuljin pelkässä t-paidassa. Hyttyset alkoivat kuitenkin syödä käsivarsia ja olkapäitä, joten pysähdyin lisäämään offia. Tästä olikin taas selvästi apua.Polku oli melko hyvä ja selvästi paljon käytetty. Kohta alkoi jyrkempi nousu Ampupään rinteelle. Näin polun varrella riekon parin poikasen kanssa ja otin siitä valokuvan. Nousu tasaantui vähän ennen kuin polku tuli Ampupään rakkahuipun juurelle. Sitten matka jatkui jonkin aikaa lähes tasaisessa mutta kivisessä maastossa. Polku kaarsi loivaan alamäkeen Ampupään huipun eteläpuolelta vähän matkaa koillista kohti. Pidin polun varrella lyhyen marssitauon. Alempana kasvoi komeaa männikköä ja rinne alkoi taas jyrketä.
Ylitin Ampuojan ja lähdin nousemaa jyrkästi männikköiselle mäelle. Mäen ylityksen jälkeen alkoi jyrkkä laskeutuminen kohti Luirojärveä. Varvasta hiersi vähän ja oikeassa polvessakin tuntui pientä jomotusta. Tulin Luirojoelle ja aloin riisua jalkineita kahlatakseni joen yli. Vastarannalta oli tulossa vanhempi pariskunta, joka selvisi kahlaamisesta hyvin kumisaappailla. Rannalle päästyään he kysyivät englanniksi polkua Tuiskukuruun. Ääntämyksen perustella epäilin heitä kuitenkin saksalaisiksi.
Luirojärvi
Tulin Luirojärven rantaan puoli seitsemältä. Ensin ohitin varaustuvan, kävin kurkkaamassa saunaa ja menin sitten autiotuvalle. Jätin rinkan tuvan päätyyn ja menin sisälle suureen tyhjään tupaan. Pian sisälle tuli vanha mies, tämän jälkeen yksi nainen ja sitten kuusi nuorta miestä. Lähdin etsimään telttapaikkaa merkityltä alueelta. Siellä näkyi olevan jo pystyssä yksi teltta. Hyviä, tasaisia telttapaikkoja oli useita, mutta katselin ympärilleni aika pitkään, sillä halusin löytää niistä parhaan mahdollisen.Teltan pystytyksen jälkeen söin iltapalaa. Hyttyset kiusasivat jonkin verran mutta nyt niitten kanssa oli jo oppinut tulemaan toimeen. Toisen teltan porukka oli lämmittänyt saunan ja heidän jälkeen pääsin poikien ja Tuiskukurussa tapaamani miehen kanssa saunomaan. Löylyä ja lämmintä vettä riitti. Kävin pari kertaa järvessäkin. Ranta oli aika pitkästi matalaa ja kivipohjainen. Pesin hampaat ja palasin teltalle puoli kymmenen aikoihin. Tulipaikalle oli tullut lisää porukkaa, joka myös kävi saunomassa. Hälinä teltta-alueella hiljeni vasta puolen yön maissa.
Katsoin kelloa ensimmäisen kerran varttia vaille kuusi. Nukuin
vielä tunnin verran kevyttä unta. Noustessani ylös aurinko
alkoi paistaa metsän takaa, sää oli selkeä ja tyyni.
Vasemman jalan pikkuvarpaasta oli nahka hiertynyt vähän rikki,
joten laitoin siihen laastarin. Ennen aamupalaa kirjoittelin muutaman rivin
vaelluspäiväkirjaan. Aamupalan jälkeen kävin tiskaamassa
ja otin valokuvan järvestä ja Lupukkapäistä.
Levitin vielä makuupussin ja telttakankaan vähäksi aikaa
puun oksille tuulettumaan. Varusteet oli pakattu ja pääsin jatkamaan
matkaa puoli kymmeneltä.
Kuljin järven rantaa koilliseen ja tulin pian Rajan kämpälle.
Kurkistin kämppään ja jatkoin matkaa. Seuraavaksi tulinkin
valvontatuvan pihapiiriin, jossa oli tuvan lisäksi sauna ja varastorakennus.
Rannassa oli myös tukevatekoinen laituri. Jatkoin matkaa aivan rantaan,
jossa oli vesirajassa kaistale oranssista hiekkaa. Olin eronnut polulta
ja kääntyessäni rannalta itään jouduin pienelle
märälle suolle, josta poimin suuhuni muutaman kypsän hillan.
Useimmat näkemäni marjat olivat kuitenkin vielä osittain
raakoja. Pääsin suolta kuivalle maalle mutta polku oli edelleen
kateissa. Tulin pian toiselle kosteikkoalueelle, jonka yli vievät
pitkospuut näin jo matkan päästä.
Polku jatkui kaarrellen metsikössä kunnes tulin Sokostinojalle. Pysähdyin ylitettyäni ojan siltaa myöten. Riisuin rinkan ja täytin kenttäpullon ojasta. Jatkoin matkaa ilman rinkkaa Raappanan kammille. Kammi olikin auki, sillä se ei ollut enää varauskammi. Paluumatkalla poikkesin kammin lähellä olevan lammen rantaan. Sokostin huiput peilautuivat hienosti tyyneen veteen, jossa uiskenteli vesilintu poikineen. Palasin rinkalle yhdentoista aikaan ja suuntasin kulkuni Jaulutuskurua kohti. Siihenkin suuntaan vei paljon kuljettu polku pitkin mäntykangasta.
Puolessa tunnissa tulin Jaulutuskurusta virtaavalle purolle ja pysähdyin taas pienelle tauolle. Jatkoin matkaa ojan vartta, sillä kurun näkeminen kiinnosti. Polku erkani purolta ja kulki hieman ylempänä. Kohta polku läheni taas puroa, kun kuru jyrkkeni. Laskeuduin uomaan ja näin, että vähän ylempänä puro haarautui. Vesi virtasi alas kallioisessa uomassa pieninä putouksina. Polku näytti jatkuvan puronhaarojen välistä. Pysähdyin tauolle, join raikasta vettä purosta ja täytin kenttäpullon, sillä vettä ei olisi tästä eteenpäin pitkään aikaan saatavissa.
Sokosti
Käännyin etelään, sillä olin nähnyt alhaalta lammen rannalta siltä suunnalta huippua kohti vievän selvän polun. Nousu purouomasta oli jyrkkä ja rakkainen rinne. Ylempänä kivisyys väheni ja rinne loiveni, mutta nousu kuitenkin jatkui. Kun sää oli lämmin ja täysin tyyni, alkoi hiki pian virrata ja tippua. Pidin vähän väliä lyhyitä taukoja. Kaarsin etelän kautta kohti huippua. Osittain varvikkoinen rinne muuttui taas täydeksi rakaksi. Yhden jälkeen pysähdyin suurelle kivelle istumaan ja huilaamaan. Ylempänä kivenlohkareiden koko suureni yhä ja nousu tiukkeni. Voimat alkoivat vähetä ja vauhti hiipua, joten pysähdyin vähän väliä hengähtämään. Kivien välissä erottui paikoin kulku-uria. Huippua ei vielä näkynyt, mutta arvelin olevani jo lähellä sitä.Kahdelta tulin huipulle ja laskin rinkan korkeimmalla kohdalla olevan ison kiven juurelle. Huipulla oli mies, jonka kanssa keskustelin vähän aikaa. Sitten istuin toiselle isolle kivelle ja riisuin kengät ja sukat. Oli edelleen lähes tyyntä ja joku sitkeä hyttynen oli seurannut ylös asti ja inisi korvan juuressa. Kaivoin rinkasta välipalaksi leipää ja keksejä. Tuuli alkoi puhallella, eikä enää ollut turhan lämmin. Syötyäni kiikaroin ympäristöä ja otin muutaman valokuvan. Sää oli aurinkoinen mutta näkyvyys ei ollut ihan hyvä, sillä ilma oli vähän utuinen.
Vähän ennen kolmea lähdin huipulta ja kävelin itään hieman alempana olevalle GSM-tukiasemalle. Ihmettelin suurta aurinkopaneelia, joka noin 2,5 m korkea ja yli 20 m pitkä. Jatkoin matkaa rakkaisella selänteellä kohti Sokostin nimetöntä pohjoishuippua. Loivaan alamäkeen kävely oli suht' helppoa verrattuna jyrkän rinteen nousuun. Kivikkokin oli helpommin käveltävää ja paikoin jopa tasaista kalliota. Vaikka pohjoishuippukin veti puoleensa, jatkoin huipulla muodostuneen reittisuunnitelman mukaisesti kohti Riitelmäpäitä.
Laskeuduin vielä alemmas ja rakka vaihtui tasaiseksi varvikkorinteeksi, kun aloin nousta vinosti Riitelmäpäiden rinnettä. Tuuli oli virinnyt jopa sen verran kovaksi, että yksi puuska heitti lippalakin päästäni. Neljän aikaan pidin taukoa rinteellä. Ilma tuntui lähes helteiseltä, mutta lämpömittari näytti kuitenkin varjossa vain 21°C.
Lumikuru
Laskeuduin Riitelmäpäiltä notkelmaan ja aloin taas nousta kohti Lumikurun latvoja. Luiron suunnalta näytti vievän myös sinne päin polku. Ylitin Lumikurun kallioisen etelähaaran ja jatkoin rakkaisella rinteellä poikittain kohti kurun pohjoishaaraa, koska halusin nähdä myös sen yläosan. Rinne oli jyrkkä ja vaikea kulkea, vaikka ei tarvinnutkaan kiivetä ylöspäin. Matka tuntui myös aika pitkältä. Viimein näin kurun pohjoishaaran. Aloin laskeutua kuruun ja pääsin helpompaan maastoon, vaikka rinne olikin edelleen melko jyrkkä. Otin kuvan kurun latvasta ennen kuin laskeuduin purolle.Taivaalle oli kerääntynyt joka puolelle synkkiä pilviä ja välillä kuului ukkosen jyrinää. Laskeuduin puron varren polkua pitkin alaspäin sopivaa taukopaikkaa katsellen. Heti kun pysähdyin puoli kuudelta pitääkseni ruokatauon, alkoi pisarrella vettä. Jäin istumaan ja kun sade alkoi tihentyä, päätin jättää ruokailun vielä myöhäisemmäksi. Söin suklaapatukan, join vettä, kiristin kengännauhoja ja jatkoin matkaa kuuden aikaan. Lumikuru ei mielestäni ollut niin hieno paikka, kuin siitä on kerrottu. Ylempänä on kyllä kauniita koivikoita, jotka alempana vaihtuvat männiköiksi. Polun varrella näin yhden kukkivan kulleron ja muutamia voikukkia. Polku loittoni puron varrelta vähän ylemmäksi rinteelle.
Puoli seitsemältä siirryin polulta pois ja seurasin vähän matkaa pohjoisrinteeltä virtaavaa puroa, joka alkoi lähteestä. Vielä vähän ylempää suuren männyn juurelta valitsin taukopaikan. Valmistin risottoaterian, söin ja tiskasin. Ilma oli taas tyyni ja hyttyset alkoivat hätyyttää. Harkitsin leiriytymistä, sillä alemmas Muorravaarakkajoelle meneminen ei ehkä olisi järkevää, kun aioin seuraavana päivänä jatkaa matkaa Pirunportille. Olin kuitenkin ehkä vielä Lumikurun alueella, jossa leiriytyminen on kiellettyä. Joka tapauksessa jatkoin kahdeksalta matkaa Muorravaarakalle, sillä ei se enää suurta mutkaa tekisi.
Muorravaarakka
Matka jatkui männikössä, jossa yhdessä kohdassa oli kosteaan rinteeseen tehty jonkin matkaa pitkospuitakin. Puoli yhdeksältä tulin joen rantaan, riisuin kengät ja kahlasin yli. Suoraan vastarannalla oli autiotupa. Poikkesin sanomassa iltaa nuorelle pariskunnalle, joka oli asettunut tupaan. Harkitsin jopa jatkavani matkaa alavirtaan seuraavalle leiripaikalle mutta tulin toisiin aatoksiin. Kämpän ja varauskammin pohjoispuolella olevan tulipaikan vieressä näytti olevan hyviä telttapaikkoja. Tarkemmin katsottuna maassa liikkuikin runsaasti muurahaisia ja jouduinkin kerran vaihtamaan valitsemaani teltanpaikkaan niiden takia. Pystytettyäni teltan viritin puiden väliin kuivausnarun ja levitin sille varusteitani kuivumaan. Kirjoittelin kymmeneen asti, jonka jälkeen söin pari keksiä ja kävin iltapesulla.Heräsin yöllä ja kävin ulkona. Lämpömittari näytti teltan sisällä vain viittä lämpöastetta. Aamupuolella nukuin vähän huonosti ja katsoin ensimmäisen kerran kelloa kuuden aikoihin. Lopulta nukuin peräti puoli yhdeksään asti! Aurinko paistoi teltan kattoon ja sisällä alkoi olla melko lämmintä (20°C). Ylös noustuani kävin ensin huussissa. Nostin teltan toisen liepeen ylös, vein makuupussin koivun oksalle tuulettumaan ja siirsin vaelluskengät aurinkoon kuivumaan. Söin aamupalaa kaikessa rauhassa tulipaikalla. Hyttysiä oli selvästi vähemmän kuin edellisinä päivinä mutta muurahaisia liikkui joka puolella kiusaksi asti. Sää oli lämmin ja tuulikin tuntui puhaltelevan heikosti, joten päivästä oli ilmeisesti tulossa hieno.
Pakkaamien kesti melko pitkään mutta puoli kahdeltatoista olin valmis lähtemään. Kävin vielä tuvassa tekemässä merkinnät kämppäkirjaan. Samalla seurailin kuinka myyrä kävi etsimässä ruuanmuruja kaasulieden ympäriltä. Kahdeltatoista kahlasin joen yli ja pääsin viimeinkin matkaan. Kävelin ajatuksessani edelliseltä päivältä tuttua polkua ja epäilin jo kävelleeni Pirunportille vievän polunhaaran ohi. Maltoin kuitenkin mieleni lähteä oikaisemaan ja polunhaara tulikin kohta vastaan. Ylitin rinteellä poikittain virtaavan puron ja täytin siitä kenttäpullon. Puron jälkeen alkoi jyrkempi nousu ja hiki alkoi virrata. Pian tulin kuitenkin puurajalle, jossa rinne alkoi loiveta ja tuulikin pääsi vähän puhaltelemaan.
Pirunportti ja Paratiisikuru
Vähän ennen yhtä pysähdyin tauolle. Ripustin vaatteitani kuivumaan pienen koivun oksille ja vaihdoin pitkät housut shortseihin. Lämpömittari näytti +22°C ja tuuli puhalteli etelästä. Jatkoin matkaa kohti Pirunporttia. Sen itäpuolella oli syvänne, jossa oli vielä laaja alue lunta. Kävelin pitkin lunta ja tulin Pirunportille kahden aikoihin. Sen pohjalla oli melkoista kivikkoa, mutta paljon kuljettu polku erottui kuitenkin aika hyvin.Päätin käydä Ukselmapään huipulla ja aloin
nousta siihen suuntaan heti Pirunportin toiselta puolelta. Alkunousussa
venäytin lievästi nivustani horjahteessani kiveltä toiselle
harpatessa. Rinne oli enimmäkseen tasaista ja varvikkoista, vain paikoin
oli lievää rakkaa. Alussa nousu oli kohtalaisen jyrkkää
mutta huippua lähestyttäessä rinne loiveni. Huipulla kiikaroin
jonkin aikaa ja otin muutaman valokuvan. Ennen kolmea lähdin laskeutumaan
huipulta etelään päin. Kohta käännyin länteen
kohti Ukselmapään ja Lumipään välistä satulaa.
Jätin rinkan satulaan ja valmistauduin käymään Paratiisikurussa.
Pakkasin trangian, ruokatarpeita ja muuta tarpeellista reppuun.
Tulin Paratiisikurun latvalle ja koska sen pohja näytti olevan
kivikkoinen pysyttelin vielä jonkin matkaa kurun länsireunalla.
Kohta käännyin taas kurua kohti. Kuru oli jo syvempi mutta sen
pohja oli tasaisempi ja siellä näkyi jo virtaavaa vettä.
Laskeuduin kuruun. Veden virtaus näytti alkavan parikymmentä
metriä ylempää. Purouomassa olevat kivet olivat kauniin,
vaaleanvihreän sammalen peittämiä. Jatkoin matkaa puron
itärannalla polkua pitkin. Vähän ennen neljää
tulin sopivan näköiselle taukopaikalle ja pysähdyin ruokailemaan.
Oli edelleen melko lämmin vaikka tuuli puhalteli kohtalaisesti.
Syötyäni lähdin laskeutumaan alemmas ilman reppua. Heti taukopaikan alapuolella oli kalliota ja putous, josta vesi lirisi ala ohuina noroina. Laskeutuminen oli niin jyrkkää, että sai olla varuillaan ettei putoaisi. Pääsin onnellisesti lammen rantaan ja jatkoin sen itärannalla olevaa polkua alaspäin. Paikka oli todella upea ja nimensä veroinen. Olin käynyt siellä kerran aiemmin, mutta talvella kuru ei ollut mitenkään erikoinen. Jatkoin matkaa vielä toisen lammen yläpuolella olevalle harjanteelle ja käännyin sitten paluumatkalle. Kiivetessäni ylös putouksen alla jyrkintä kohtaa näin edessä polulla kiirunan. Lintu yritti kyyristyä piiloon ja siirtyi välillä muutaman metrin poispäin. Otin siitä valokuvan. Viimein kiiruna pyrähti lentoon ja piiloutui rinteelle.
Kuuden aikaan olin jo takaisin rinkalla. Silloin huomasin, että olin unohtanut lämpömittarin kurun taukopaikalle. Kuljin pohjoispuolelta Lumipään huipun ohi. Seuraavassa satulassa ennen Siliäselkää oli vähän avokalliota. Siliäselän puolelle päästyäni maasto oli taas hyvin tasaista nummea, jota oli helppo kävellä. Aurinko paistoi lämpimästi lähes pilvettömältä taivaalta, tuuli puhalteli virkistävästi ja mieliala oli todella korkealla.
Jatkoin vähän matkaa Siliäselkää pohjoiseen ja käännyin sitten laskeutumaan kohti Pälkkimäojaa. Seitsemältä pysähdyin rinteellä olevalle "terassille" tauolle. Joku kuului huutelevan Pikku Luirojärven suunnalla kauan aikaa Kallea (?). Laskeuduin ojan varteen, jossa kasvoi koivua, mäntyä ja katajaa. Maasto oli epämääräistä ja hieman vaikeakulkuista. Ylitin ojan ja löysin polun. Ojan varrella ei tuullut ja sääsket alkoivat taas pitkästä aikaa piirittää. Vaihdoin shortsit pitkiin housuihin, puin anorakin ja laitoin offia. Vaihdoin taas ojan toiselle puolelle ja jatkoin matkaa alavirtaan. Oja alkoi kaartua etelään päin ja Pälkkimäojan tulipaikka, jolle olin suunnistamassa, löytyi ojan eteläpuolelta.
Pysähdyin lyhyelle tauolle. Olin jo aiemmin harkinnut jatkavani matkaa vielä Lupukkalammelle asti eikä tulipaikan ympäristö houkutellut leiriytymään. Kun ei juuri väsyttänytkään jatkoin matkaa melkein saman tien. Kävelin vähän matkaa ojan vartta ja käännyin sitten pohjoiseen. Pian tulin pienelle purolle, ylitin sen ja jatkon puron varren polkua pohjoiseen. Harkitsin välillä käyntiä Pikku Luirojärven rannalla, mutta maasto siellä näytti olevan soista ja polulla kulkeminen oli paljon helpompaa. Polku vei ilmeisesti kohti maantiekurua, joten käännyin pois polulta länteen päin. Maasto oli metsäistä ja vähän hankalakulkuista mutta minulla oli edelleen "meno päällä". Sää oli edelleen aika lämmin, joten alkoi tulla hiki. Täytin vielä kenttäpullon Pikku Luirojärven latvapurosta.
Lupukkpää
Kuljin ylämäkeen kohti laskevaa aurinkoa. Tulin toisen puron latvalle, josta alkoi jyrkästi nouseva ja kumpareinen maasto. Nousu helpotti kuitenkin aika pian ja metsä harveni. Hyttyset seurasivat kuitenkin vielä avoimempaan maastoon. Aurinko paistoi Lupukkapään huipun tasalta. Yhdeksältä olin jo Lupukkapään satulassa ja lähdin laskeutumaan lammelle. Maasto oli lähes täysin puutonta ja kivistä. Lammelle mennessä katselin koko ajan ympärille leiripaikkaa etsiskellen. Sopivaa paikkaa ei näkynyt mutta toivon löytäväni tasaisempaa maastoa lammen rannalta. Etelästä päin virtasi lampeen parikin puroa. Tulin lammen etelärantaan 9.10. Siellä oli sopiva tasainen heinää kasvava alue telttapaikaksi. Normaalisti se olisi varmaan kostea mutta nyt se oli varsin kuiva.Pystytin teltan, söin iltapalaa ja join kaakaota. Sitten lähdin lammen rantaan iltapesulle ja ajattelin kokeilla uintiakin. Jotkin kalat polskivat koko ajan veden pinnalla, mutta en päässyt näkemään, minkälaista saalista siellä olisi ollut tarjolla. Peseydyin ensin kirkkaassa rantavedessä ja pulahdin sitten uimaan. Vesi oli aika viileää, joten nousin pian ylös. Hyttyset alkoivat heti kiusata, joten menin nopeasti telttaan kuivattelemaan ja pukeutumaan. Kirjoittelin retkipäiväkirjaa vielä yhteentoista asti. Sitten aloin nukkumaan hyvillä mielin hienon vaelluspäivän rasituksista sopivasti väsyneenä. Uni ei kuitenkaan tullut ihan helposti.
Heräsin puoli seitsemältä tuulen heilutellessa telttakangasta. Aurinko paistoi jo teltan sivulle. Nostin kengät ulos aurinkoon kuivumaan. Ulkona tuntui olevan jo aika lämmintä. Olisin voinut vielä jatkaa nukkumista mutta pieni nälkä häiritsi. Seitsemän jälkeen nousin ylös. Aamiaistouhut kestivät tunnin verran ja sen jälkeen aloin pakkailla tavaroitani. Kun kamat olivat kasassa lähdin huiputtamaan Lupukkapäätä.
Vähän matkaa käveltyäni huomasin hyvän leiripaikan vähän lammen eteläpäästä lounaaseen. Siinä oli muutaman neliö tasaista, paljasta hiekkaa ja pari pientä mäntyä. Paikkaa olikin käytetty joskus leiriytymiseen, sillä siihen oli koottu kivistä nuotionpaikka. Suunnistin ensin hieman korkeimman huipun eteläpuolelle. Näin pohjoisessa ylärinteellä olevat pienet lammet jotka olivat nyt lähes kuivuneet. Ylhäällä oli paljon avokallioita ja suuria kivenlohkareita. Saavuin huipulle 10.50. Sieltä oli hyvä näköala Luirojärvelle. Viivyin huipulla parikymmentä minuuttia ja palasin lähes suoraan lammelle. Reitti oli paikoin jyrkempi kuin nousureittini.
Kahdeltatoista jatkoin matkaa leiripaikalta lammen itärantaa pohjoiseen. Rannalla näkyi pari aiemmin käytettyä leiripaikkaa. Seurasin vain vähän matkaa lammen pohjoispäästä lähtevää puroa ja lähdin sitten nousemaan vinosti Maantiekurun puolelle. Ylhäällä harjanteella oli harvakseltaan pieniä mäntyjä. Laskeuduin kohti Maantiekurua ja löysin alempaa mutkittelevan polun. Laskeuduin kurun pohjalle, joka oli kuitenkin louhikkoinen ja vaikeakulkuinen. Vähän ennen yhtä pysähdyin tauolle ja vilvoittelin varpaitani purossa.
Puolen tunnin kuluttua jatkoin matkaa. Pysyttelin uoman pohjalla, jossa kulki jonkinlaisia polkuja. Maasto oli edelleen aika vaikeakulkuista, joten ylitin ojan ja lähdin nousemaan Seisomakivenselän rinnettä ylös. Ylempänä olikin puron suuntaisesti kulkeva hyvä polku, mutta jatkoin kuitenkin nousua harjanteen päälle. Alussa rinne oli varsin jyrkkä ja lämpimässä, lähes tyynessä säässä tuli nopeasti hiki. Ylhäällä kasvoi niin tiheässä tunturikoivua, että oli koko ajan etsittävä sopivaa reittiä. Ylhäällä rinteellä näin ihmisiä ja muutin vähän suuntaani. Kävin puhuttelemassa tauolla olevaa perhettä ja lähdin sitten laskeutumaan rinteen toiselle puolelle. Vähän alempana pysähdyin minäkin lyhyelle tauolle.
Sorvusoja ja Kaarnepää
Laskeuduin aika nopeasti Sorvusojan varteen ja lähdin seuraamaan sen rantaa myöten kulkevaa hyvää polkua pohjoiseen. Pian polku alkoi kaartaa kohti itää. Olisi jo ollut aika pysähtyä ruokatauolle mutta päätin jatkaa matkaa Sudenpesän kammille asti. Tulin Sudenpesälle puoli neljän aikoihin ja kurkkasin kammin ikkunasta sisään. Kammi oli jonkin matkan päässä joelta ja pihasta johti alemmas siistit kiviset raput. Siirryin aivan joen rantaan männyn varjoon laittamaan ruokaa. Äsken tapaamani perhe oli tullut perässäni ja he näyttivät asettuvan kammiin taloksi. Pian neljän jälkeen jatkoin matkaa Sarviojalle päin.Joen suuntaisesti kulki hyvä polku ensin aivan rannassa ja sitten vähän kauempana joesta. Tulin Sarviojan kämpälle kymmentä vaille viisi. Pihassa näytti olevan uusi puuvaja. Tupakin oli siirretty uuteen paikkaan ja korjattu edellisen käynnin jälkeen. Jätin rinkan tuvan seinustalle ja menin sisään katsomaan tupaa. Istuin hetken aikaan tuvan pöydän ääressä ja jatkon sitten matkaan. Kohti Kaarnepään huippua näytti vievän selvä polku. Minulla oli noustavana melkoinen rinne Kaarnepään toiselle puolelle. Arvelin, että voisin käydä myös ihan tunturin huipulla, jonne polku minut todennäköisesti veisi. Rinteellä kasvoi suuria mäntyjä ja polku jatkui suoraan ylös jyrkkää rinnettä. Oli melko tyyntä ja lämmintä, joten taas tuli melkoisesti hiki. Välillä käärin housunlahkeet rullalle polviin asti.
Nousu huipulle kesti noin tunnin. Tämän tunturin huippu oli taas erilainen verrattuna aiemmin valloittamiini. Huippu oli melko loiva ja laajoilta alueilta maata myöten kasvavien pienten tunturikoivujen peittämä. Korkeimmalla kohdalla oli kivikasa, jonka juurelle pysähdyin istumaan. Oli edelleen lämmintä ja ylhäällä puhalteli sopiva tuuli. Otin pari kuvaa ja kiikaroin ympäriinsä. Idässä näkyi oudon valkoisia tuntureita. Ne olivat ilmeisesti Venäjän puolella ja vaaleita runsaan jäkälän takia.
Jatkoin matkaa 18.20 kohti Kuotmuttipäiden selännettä. Rankassa nousussa tunnelma oli vähän hiipunut mutta nyt kevyessä maastossa mieliala oli taas korkealla. Matala tunturikoivikko alkoi kuitenkin pian muuttua korkeammaksi ja haitata kävelyä. Tullessani Kuotmuttipäiden eteläpuolella olevaan satulaan käännyin länteen kohti Sotavaaranjokea. Koivikko suureni ja tiheni lähtiessäni laskeutumaan. Pian oli melkoisessa risukossa, jossa kulkeminen oli melko ikävää. Koivikko alkoi kuitenkin kohta harveta ja vaihtua männiköksi. Laskeuduin edelleen alaspäin ja pian olin mukavalla mäntykankaalla. Jonkin ajan kuluttua kohtasin vinosti kulkusuuntaani vastaan menevän polun. Päättelin sen olevan Maantiekurunojalle vievän polun ja jatkon omaan suuntaani. Kohta tulin toiselle polulle, joka näytti kulkevan Sotavaaranjoen suuntaan kohti Suomujokea. Sotavaaranjokea ei vielä näkynyt mutta lähdin seuraamaan polkua.
Kahdeksalta pidin marssitauon polun varrella ja kävin täyttämässä kenttäpullon pienestä purosta. Sotavaaranjoen uoma oli jo jonkin aikaa näkynyt alempana polun vasemmalla puolella. Kävelin reipasta vauhtia hyvää polkua pitkin komeissa rantamänniköissä. Askel alkoi jo vähän painaa mutta vielä olisi pitkä matka Suomujoen varteen. Puoli yhdeksän aikaan tulin sillalle, joka ylitti jyrkkien kallioiden välissä virtaavan joen. Toisella puolella oli myös tulipaikka. Ihmettelin jonkin aikaa, sillä kartassani ei ollut merkintää paikasta. Jatkoin matkaa joen länsirannalla alavirtaan.
Suomujoki
Matka oli edistynyt yllättävän hitaasti, sillä vasta hyvän aikaa sillan jälkeen ylitin lännestä Sotavaaranjokeen yhtyvän haaran. Maasto oli hieman kumpareista ja kivistä. Maassa lojui aika paljon tuulen kaatamia runkoja. Paikoin polku mutkitteli näiden esteiden takia melkoisesti. Polun varrella näin ensimmäisen poron koko reissun aikana. Viimein polku alkoi kääntyä länttä ja Suomujokea kohti. Maasto jatkui vähän kumpuilevana mäntykankaana.Kuljin edelleen t-paidassa, sillä oli vielä melko lämmin eivätkä hyttysetkään juuri ahdistelleet. Vielä ei ollut nälkä mutta söin kävellessäni reilusti rusinoita, että energia ei pääsisi loppumaan. Oikea polvi oli alkanut vähän vihoitella, joten hidasti hieman vauhtia. Vähitellen aurinko alkoi jäädä Suomujoen rinteen taakse. Jokea ei vieläkään näkynyt mutta olin melko varma, että se oli jo melko lähellä pohjoisessa. Pian näinkin Suomujoen ensimmäisen kerran. Olin kulkenut useita kilometrejä tietämättä kovinkaan tarkkaan missä olin menossa ja vasta Suomujoelle tultuani olin täysin varma, että olin ollut koko ajan oikeilla jäljillä. Porttikosken sillalle oli vielä matkaa arviolta reilut pari kilometriä ja arvelin tulevani sinne viimeistään kymmeneltä. Vähän polusta vasemmalle kaatuneen puun juurakon takana oli saunan kiuas. Ihmettelin, mistä se oli sinne tuotu ja vasta myöhemmin hoksasin, että se oli Porttikoskelta puretusta saunasta.
Polku kulki nyt lähellä jokea ja varttia vaille kymmenen edestä päin alkoi kuulua kosken kohinaa. Ranta muuttui kallioiseksi ja yllättäen olin ylityspaikalla tasan kymmeneltä. Hyvä lankkusilta ylitti jyrkkien kallioiden välissä virtaavan joen. Menin sillasta yli ja jätin rinkan maahan. Kävelin ensin ylävirtaan leiripaikkaa etsien. Maasto oli kovin kallioista enkä löytänyt merkittyä nuotiopaikkaa, vaikka sellainen olisi karttani mukaan pitänyt olla heti sillan lähellä. Käännyin takaisin ja kävelin alavirtaan toista nuotiopaikkaa etsimään. Se löytyikin ja siellä oli yksi teltta pystyssä. Paikka ei kuitenkaan ollut mieleinen enkä viitsinyt mennä häiritsemään leiriytyjiä, joten päätin jatkaa vielä Porttikoskelle.
Nostin rinkan taas selkään vartin yli kymmenen, ylitin joen ja otin loppukirin Porttikoskelle. Vähän ennen kämppää polun ympäristössä oli taas kesän myrskyjen kaatamia suuria mäntyjä. Saavuin Porttikosken tuvalle 10.35. Tuvan ympäristössä ei näkynyt yhtään telttaa ja tupakin osoittautui tyhjäksi kun menin sisään. Kurkistin entiseen saunaan, josta oli nyt purettu lauteet ja kiuas pois. Tuvassa vaihdoin kuivat jalkineet ja rupesin laittamaan iltapalaa. Syödessäni huomasin, että tuvassa ei ole kuin muutama sääski ja laverilla on pari patjaa. Päätin jäädä tupaan yöpymään. Kävin joella iltapesulla ja oikaisin laverille vähää enne puolta yötä.
Pian korvan juuressa alkoi inistä ensimmäinen sääski. Annoin sen imeä itsensä täyteen, kun en nähnyt tappaakaan sitä. Pian kuitenkin tuli toinen ja kolmaskin sääski tankkaamaan verta. 0.20 päätin lähteä pystyttämään telttaa, sillä sääskiltä ei ilmeisesti saisi rauhaa ja kämppä tuntui kovin kuumaltakin. Kannoin tavarani ylemmäs kankaalle, josta löytyi tasainen, hiekkapohjainen teltanpaikka läheltä nuotiopaikkaa. Pystytin teltan nopeasti ja kävin hakemassa tuvalta vielä makuupussin ja muutamia muita sinne jääneitä varusteita. Viittä vaille yksi pääsin teltan sisälle pakoon sääskiä, joita oli ulkona aika lailla.
Yö tuli nukuttua aika hyvin. Heräsin ensin seitsemän aikoihin mutta torkuin vielä kahdeksaan asti. Söin aamupalan nuotiopaikalla ja pakkasin varusteeni. Puoli kahdeltatoista siirryin tuvalle ja kirjoittelin retkipäiväkirjaa pihalla vielä melkein kahteentoista asti. Aurinko paistoi jo lämpimästi ja tuuli alkoi vähän viritä mutta sääskiä oli kuitenkin jonkin verran liikkeellä. Päätin kokeilla kahlata joen yli tuvan kohdalta. Riisuin pitkät housut ja lähdin kahlaamaan. Ylitys onnistui helpommin kuin olin osannut odottaakaan. Joen pohjalla oli enimmäkseen sileitä kiviä ja syvimmillään vesi ulottui vähän polven yli. Voimakkaassa virrassa seinustalta löytämäni sauva oli hyvänä tukena. Toisella rannalla, ison kiven päällä puin shortsit ja kengät jalkaan ja lähdin matkaan 12.15.
Puilakankuru
Kävelin joen varren polkua ylävirtaan. Odotin näkeväni Puilakankuruun vievän polun mutta en löytänyt sitä. Todettuani, että olin varmaan kulkenut jo liian pitkästi jokivartta käännyin pohjoiseen. Jokivarret kasvoivat järeitä mäntyjä ja paikoin maastossa oli suuria, jyrkkiä kumpareita. Yllättäen tulin polulle ja lähdin seuraamaan sitä. Se ei kyllä vienyt oikeaan suuntaan ja pian totesin sen vievän kohti Tammakkolampea. Käännyin suoraan itään päästäkseni mahdollisimman nopeasti. Puilakankuruun johtavalle polulle. Juuri ennen kuin tulin kuruun, näin taas melkoisen ryteikön myrskyn kaatamia puita.Jatkoin matkaa kurussa enimmäkseen sen länsirannalla olevalla polulla. Nousin pikku hiljaa ylöspäin ja tullessani kurussa virtaavan puron latvoille polku siirtyi kurun pohjalla ja muuttui vaikeakulkuisemmaksi. Nousin itärinteelle parempaa polkua etsimään mutta en löytänyt. Laskeuduin takaisin kuruun pienen kuivuneen lammen pohjalle. Jatkoin taas paremmaksi muuttunutta polkua pitkin. Tulin vedenjakajan pohjoispuolella olevalle ensimmäiselle lammelle ja pysähdyin yhden aikaan lammen pohjoispäässä tauolle. Istuin kivellä auringonpaisteessa ja lammen yli puhalsi leuto tuuli.
Vähän pohjoisempana ohitin lännen puolelta kaksi pientä lampea. Pian tulin isommalle lammelle ja jatkoin matkaa sen länsirannalla olevalle tulipaikalle, jonne pysähdyin lounastauolle 13.50. Tuuli alkoi puhaltaa kovemmin ja taivaalle nousi synkkiä pilviä. Hetkeä aiemmin oli vielä niin kaunis ja lämmin sää, että olin vielä harkinnut uintia lammessa. Nopeasti vaihtunut sää karisti moiset ajatukset nopeasti. Söin maukkaan risottoaterian ja join päälle vielä kahvit. Juuri kun lopettelin ruokailua, alkoi pisarrella vettä. Lähdin taas liikkeelle 15.20 luoteeseen päin jatkuvaa polkua.
Lammelta lähtenyt selvä polku muuttui pian epämääräisiksi poronpoluiksi. Jatkoin jonkin aikaa samaan suuntaan mutta käännyin sitten enemmän pohjoiseen löytääkseni varmemmin Kulasjoen takana olevan tulipaikan. Maasto oli vähän epämääräistä, vähän kumpuilevaa, isoja ja pienempiä mäntyjä sekä joitakin kosteikkopaikkoja. Sade oli jo välillä loppunut, mutta tullessani joelle alkoi taas sataa heikosti. Joessa oli sen verran vettä, että kumisaappailla olisi juuri ja juuri voinut kahlata yli. Vaelluskenkieni varret eivät olisi kuitenkaan riittäneet, joten jouduin riisumaan ne ja kahlaamaan paljain jaloin. Pohja oli onneksi sileää soraa ja pyöreitä kiviä. Kahluun aikana sade loppui.
Istuessani vastarannan mättäällä pukemassa kenkiä huomasin, että vain muutaman kymmenen metrin päässä joesta oli ilmeisesti metsäautotie. Kävelin parisataa metriä länteen tietä pitkin sen päähän asti. Selvä polku jatkui ja vei tulipaikalle, jolle oli ilmeisesti vasta vähän aikaa sitten rakennettu myös laavu. Ohitin paikan pysähtymättä ja jatkon matkaa luoteeseen puron vartta pitkin. Vajaan kilometrin kuljettuani tulin puiston rajalle. Siinä oli myös poroaita jonka läpi piti päästä. Aidan alaosa oli sen verran harva, että pääsin pujottautumaan toiselle puolelle ja sain vedettyä rinkan lankojen väistä. Aidan toisella puolella kulki tie, jota pitkin jatkoin matkaa reilun kilometrin verran. Tien pohjoispuolelta suuret männiköt oli hakattu ja metsä oli lähinnä nuorta taimikkoa. Tien loputtua reitti jatkui selvänä polkuna ja tulin takaisin puistoon 16.50. Matka edistyi arvioimani aikataulun mukaisesti.
Kivipää
Viiden jälkeen pidin taukoa kaatuneen puun rungolla istuen. Lähelläni mäntykankaalla juoksenteli riekkoja. Matka jatkui edelleen kohtalaisen hyvää polkua Kivipää kämpälle, jolle saavuin 17.45. Ohitin puuvaraston ja kävelin suoraan tuvalle, joka oli ihan mukavalla paikalla lammen itärannalla. Jätin rinkan seinustalle ja menin sisälle. Kääntyessäni sulkemaan ovea takanani huomasin, että perässäni kämpälle oli tulossa nuori mies. Istuin tuvan pöydän ääreen ja luin hetken aikaa kämppäkirjaa. Kesällä siellä näytti olleen aika hiljaista, mutta kevättalvella siellä käy paljon päivähiihtäjiä Saariselältä käsin.Palasin ulos ja aloin keskustella pihalla olevan miehen kanssa. Hän oli Metsäntutkimuslaitoksella työharjoittelijana ja oli tullut tekemään jotakin mittauksia puistossa olevilta koealoilta. Lähdin tuvalta 18.15. Edellisenä päivänä olin jo ajatellut, että vaellus on jo loppusuoralla ja loppumatkaan ei menisi enää paljoakaan aikaa. Tarkemmin mietittyäni totesin, että viimeiselle päivälle ei saisi jäädä kovin montakaan kilometriä, jotta ehtisin hyvissä ajoin Saariselälle ja etelään vievään postiautoon. Niinpä päätin jatkaa vielä Vellinsärpimään asti, vaikka päivätaival olisi jo ollut kohtalaisen pitkä.
Lammen pohjoispäähän laski puro, josta täytin kenttäpulloni. Jatkoin matkaa puron vartta ylöspäin. Puro alkoi loppua ja polku nousi tunturiin ja kaarsi hieman enemmän länttä kohti. Pian polku kuitenkin katosi. Ylhäällä kasvoi vain pieniä tunturikoivuja ja muutamia mäntyjä. Kuljin vähän matkaa alamäkeen ja pysähdyin sitten kivelle istumaan noin 19.15. Riisuin kengät ja tuulettelin vähän aikaa varpaitani. Näin taas pitkästä aikaa muutaman poron. Kun huomasin, että taivaalle oli noussut synkkiä pilviä, lähdin nopeasti jatkamaan matkaa. Kulkiessani jahkailin, että menisikö suoraan Kivipään pohjoisen huipun yli vai kaartaisinko idän kautta huipun ohi. Suunnistin ensin lähes huippua kohti, mutta jouduin ensin laskeutumaan aika paljon alemman yhden puron latvoille.
Sitten alkoikin sataa vettä. En ollut ottanut sateen uhkaa tarpeeksi vakavasti enkä varautunut pukemaan sadeasua. Sade alkoi suurilla pisaroilla voimistui nopeasti. Lounaasta kävi myös melko kova tuuli. Toinen kylki kastui aika nopeasti läpi ja aloin vähän katua, että en ollut ottanut sateen uhkaa tarpeeksi vakavasti ja pukenut jo aiemmin sadeasua. Nyt se oli jo vähän myöhäistä. Paransin vauhtia vaihtomaisesti aivan kuin olisin yrittänyt päästä sadetta pakoon. Ukkonenkin jyrähteli muutaman kerran mutta pian pahin kuuro oli ohi ja sade jatkui vaimeampana. Sateen aikana olin lähtenyt kaartamaan huipun ohi vähitellen alemmas. Innostuin kuitenkin laskeutumaan vähän liian aikaisin ja liian nopeasti. Välillä olin jopa laskeutumassa väärän puron varteen. Käännyin länteen ja jatkoin matakaa rinteellä.
Sade lakkasi kokonaan. Pian rinne muuttui kuitenkin kovin jyrkäksi, joten oli helpompi lähteä taas laskeutumaan. Tulin kuruun, jonka pohjalla virtasi puro. Tullessani lähemmäksi huomasin, että vesi virtasi väärään suuntaan eli itään. Olin ihmeissäni, sillä kartan mukaan siellä ei pitäisi olla sellaista puroa. Uskoin kuitenkin olevani lähellä vedenjakajaa, josta alkaisi myös länteen, Vellinsärpimään virtaava puro. Laskeuduin kurun pohjalle, jossa väärään suuntaan virtaava puro loppui ja vaihtui kosteaan vedenjakajamaastoon. Kompastuin suureen heinämättääseen ja mätkähdin kunnolla nenälleni. Yllättäen tulin purolle, joka virtasi oikeaan suuntaan ja löysin myös selvän polun.
Vellinsärpimä
Jatkoin matakaa puron vartta alas päin. Paikoin oli kosteita ja kuraisia paikkoja. Polku parani yhä ja yhdeksän aikoihin tulin Vellinsärpimän tuvalle. Tuvan lähettyvillä oli kaksi telttaa pystyssä. Jätin rinkan tuvan kulmaukseen ja menin sisälle. Mies kahden kouluikäisen tytön kanssa tuli tupaa syömään iltapalaa. Riisuin märät varusteet kuivumaan ja laitoin kuivaa ylle. Sytytin kamiinaan pienen tulen, jotta saisin vaatteeni kuivumaan. Kun pöytä vapautui, siirryin vuorostani ruokailemaan. Ulkona satoi taas välillä vähän vettä. Olin taas aikeissa jäädä tupaan yöpymään. Tuvan lähistöllä ei näyttänyt olevan kovinkaan hyviä paikkoja teltalle. Seuraavana päivänä olisi myös mukavampi lähteä matkaan, jos telttaa ei tarvitsisi pakata märkänä rinkkaan.Tuvassa oli pian niin tukalan lämmin, että arvelin telttamajoituksen olevan kuitenkin selvästi parempi vaihtoehto. Sadekin oli taas lakannut. Lähdin ensin katselemassa sopivaa paikkaa teltalle ja löysinkin melko hyvän. Sitten kävin iltapesulla ja pystytyin teltan. Yhdeltätoista kömmin makuupussiin ja nukuin hyvän yön.
Heräsin seitsemältä. Kävin ulkona ja ravistelin teltan päältä enimpiä vesiä pois. Oli puolipilvistä ja aika lämmintä. Menen takaisin telttaan makoilemaan. Puoli yhdeksältä siirryin tupaan aamupalalle. Syötyäni järjestelin tavaroitani ja pakkasin telttaa. Olisin ollut valmis lähtemään 10.40. mutta jäin vielä tupaan kirjoittelemaan retkipäiväkirjaa. Yhdentoista jälkeen pihaan tuli pari porukkaa päiväretkeläisiä.
Lähdin tuvalta noin 11.20. merkittyä reittiä pitkin kohti
Saariselkää. Aurinko paistoi lämpimästi lähes
selkeältä taivaalta. Polulla tuli vastaan paljon päiväretkeläisiä.
Puolimatkassa pidin taukoa ja tuulettelin sukkia. Vanhaan karttaani ei
oltu merkitty tätä Iisakkipään kuruun kautta kulevaa
polkua lainkaan. Loppumatkan kävelin pitkin luontopolkua ja poistuin
kansallispuiston portista 14.10.
