MC Bad Smell

MC Bad Smell on rajujen prätkähenkilöiden ei-niin-kovin-rikollinen toistaiseksi vielä yhden hengen moottoripyöräkerho


Tämä teksti on kirjoitettu minun omien jo pian kolmen kesän moottoripyöräkokemusten perusteella tekemieni muistiinpanojen ja muistiinpanemattominen muistelujen perusteella, joten en ota mitään vastuuta tekstin totuudenmukaisuudesta tai oikeellisuudesta. Tekstissä esiintyvät henkilöt eivät ole antaneet lupaa käyttää heidän nimiään tai muita tietoja, joten sori vaan. Valitukset voitte osoittaa minulle


Paluu sisällysluetteloon

Paluu Antin kotisivulle

Elokuu 2002

05.08.2002 Lähdin Kennethin kanssa Klub99 ja Bothnia Slowridersien yhteiseen kokoontumiseen Kimo Brukiin. Koska suora ajo Kimoon olisi ollut liian lyhyt, menimme ensin Vaasaan, suorinta tietä Lehmäjoen kautta Merikaartoon ja sieltä Vaasaan tietenkin.
Olimme ylätorilla hyvissä ajoin ennen puolta seitsemää (vaasalaiset lähtevät liikkelle varttia vaille seitsemän), siinä odotellessa paikalla olleiden muutaman kymmenen pyöräkunnan lisäksi tuli muutamia lisää, oliskohan kokonaismäärä ollut noin 40 pyöräkuntaa. Vaasalaisilta tuo ryhmäajo tuntuu sujuvan todella mallikkaasti :-) Ensimäisissä liikennevaloissa porukka hajosi kahteen ja Vöyrin tiehaarassa 8-tiellä tuli yksi jako ja sitten Kaurajärven jälkeen ennen Komossaa tuli vielä yksi jako. Eli Kimoohin vaasalaiset tulivat ainakin neljässä eri reittiä ajaneessa ryhmässä :-))
Ryhmä yksi oli ajanut Merikaarron kautta samaa tietä kuin me tullessa, me ajoimme 8-tietä ja sitten Vöyrin kautta Kaurajärveen ja sitten siellä osa porukasta ajoi Komossaan hiekkatien kautta ja osa meistä asvalttitietä. Ryhmä 4 oli ajanut 8-tietä Oravaisiin asti. Onneksi kaikilla oli määränpää tiedossa tai mistä sitä tietää jos ryhmä 5 seikailee vieläkin jossain Vöyrin pikkuteillä ja etsii epätoivoisesti määränpäätä :-) Vauhti oli kyllä kohdallaan, 100n rajoituksella tultiin sataa ja 80 rajoituksella kahdeksaakymppiä, eikä kukaan jäänyt mutkapätkillä, mutta risteyskäyttäytymisessä on vielä vähän hiomista.
Kimo Brukilla oli sitten pyöriä todella mukavasti, kahvi olisi ollut ehkä hyvää, jos olisi juonut mustana, mutta se maitona tarjottu aine kyllä pilasi senkin. Makkaroista ei edes kannattaisi puhua. Ostin kaksi, toinen oli toisesta päästä vähän lämmin, toinen täysin kylmä ja sinappi jotain vetistä, mautonta lientä.
Takaisin ajoimme Kaurajärven kautta.

06.08.2002 Koska minulla sattui olemaan kesäloma ja keli oli mitä melkoisin lähdin tiistaiajelulle Buffalo Parkiin Varkauteen. Kauhava, Lehtimäki, Ähtäri, Multia, Uurainen (jossa muuten näin jo muutaman ralliauton ja Subarun huoltorekan olivat ilmesesti testiajosessiolla), Hankasalmi, Piekäsmäki ja Buffalo Park. Lähdin noin klo 1400 ja olin perillä noin 1830, paikalla oli kolmisenkymmentä pyörää. Join munkkikahvit, katselin pyörät ja olin lähdössä, kun juttusille tuli Virago-pariskunta, kehuimme pyörät ja kelit ja he varmistivat minun tietävän Virgo Clubin syyskuun vuosikokouksesta Säkylässä. Kertoivat että niissä on yleensä paikalla noin kolmekymmentä Clubin jäsentä ja meno on hillityn hauskaa ja mukavaa, eli kannattaisi ehkä mennä.
Takaisin lähdin noin puoli kahdeksan maissa, Pieksämäki, Suonenjoki, Rautalampi, Vesanto. Rautalammen ja Vesannon väli oli todella maukasta tietä, maisemat ovat mahtavat ja mutkat mainioita. Vesannolta Viitasaarelle ja sieltä isoa tietä Kyyjärven kautta Lapualle. Kotona olin vähän ennen puolta yötä.

12.08.2002 Koska edellisen viikon loppu ja viikonloppu menivät rallia seuratessa Jkylän alueella lähdin maakunta-ajelulle; Kankaankylän kautta Lapualle (KustomHouse ei ollut taaskaan auki, taidan alkaa boikotoida koko firmaa tai taitaako tuossa olla paljon boikotoitavaa, eihän tuollainen kauppa voi kauaa kannattaa joka ei ole auki :-). Lapualta ajoin Ruhan kautta Sjoelle, sieltä Ylistaroon ja mutkatietä Merikaarron kautta Vaasaan.
Ollessani lähdössä Vaasasta sain Kennethiltä tekstarin, että olenko Psaareen lähdössä. Vastasin, että taidan ajaa suoraa sinne, joten tavataan siellä. Mutta aikaa ei ollut kuin tunti ja kävin vielä tankkaamassa Pennäisissä (ostin myös muutaman Kobberbergin), joten kun ehdin sisääntulotien ja Nyykaupin tien liikenneympyrään oli letkan perä jo kaartamassa kohti Kokkolaa. Liityin letkaan, emme menneet Kokkolaan vaan Kolppiin, Ähtävälle ja sieltä Emetjärvelle. Pyöriä oli kymmeniä ja makkarat, yllätys, yllätys olivat todella kypsiksi paistettuja ja maukkaita. Olisi varmaan kannattanut maistaa kahviakin.
Kennethkin saapui sitten viimein "kuuman" ryhmän (kolme pyörää) mukana ja kunhan hänkin oli makkarat ja limsat nauttinut ja pyörät katsastettu lähdimme ajelemaan kotia kohti. Ensin Teerijärvelle, Kaustisille, Småböndersin kautta Evijärvelle ja edelleen tietyön alla olevaa tietä Kortesjärven kautta kotiin.

13.08.2002 Koska minulla oli edelleen kesäloma saatoin suunnitella vähän pidempää tiistaiajelua katsoin Finnbiken sivuilta että missä "lähiseudulla" olisi motoristeja koolla tiistaisin. Siellä oli merkintä Kuopiosta ja koska en muista Kuopiossa saati Puijolla käyneeni, niin sinne :-)
Ajelin Evijärven, Halsuan ja Lestijärven kautta Reisjärvelle jossa pysätyessäni sain Elina-serkulta todella vakavan oloisen "Ensimäinen varoitus"-tekstarin. Kävin mielessäni läpi _kaikki_ pahat tekoni ja tarkistin Elinan syntymäpäivän, jonka kyllä muistin olevan tammikuussa. Kalenteri lainasta kiitoksia vain Reisjärven Apteekkiin, ei ollut serkkutytön nimipäiväkään. Pyytelin varulta anteeksi ja pyysin selvennystä asiaa. Ei vastausta. "Toinen varoitus"-viesti vain. Pyytelin lisää armoa ja lähdin varovasti ajelemaan eteenpäin, viiden minutin välein pysähtyen ja tarkistaen ettei ole tullut selventäviä viestejä. Pääsin Viitasaarelle asti, kunnes tuli asiaan selvyys. Tämä valtion virkamies oli lähdössä lomamatkalle Dubliniin ja varoitteli tulevasta Hep!-viestistä, HöH! Vaikka me olimme jo minun lomani alussa sopineet, että minun lomani on viimeinen jolloin Hep!aillaan. Tuo oli kyllä todella törkeäsi tehty, minulla meni aivan ajorytmi sekaisin ja piti kelata mielessään kaikki synnit, joita olin saatanut tehdä (niitä ei kyllä monta ollut) ja joista Elna-serkku saattaisi minua varoitella. Häpeä, sinä pubissa siideriä kittaava tullivirkailija, toivottavasti kärsit todella pahasta krapulasta kaikkina matkasi aamuina. Ja toivottavasti edes maistoit Irlantilaisia oluita ja viskejä.
Viitasaarelta ajoin Vesannon, Tervon ja Karttulan kautta Kuopioon, kävin Mäkkärillä syömässä ja kiersin sen verran keskustaa, että löysin opasteet Puijolle. Puijon tornin juurella kahvilan pihassa oli parisenkymmentä pyörää. Join kahvit, kävin tornin myymälässä, katsastin pyörät (yksi 1800 Wingi :-) ja soitin yhden puhelun katsellen samalla harjulta Kallavedelle avautuvia kauniita maisemia.

Puhelun jälkeen aloin suunnittelemaan kotimatkaa ja paluuvaihtoehdoksi valitsin Siilinjärvi, Maaninka, Pielavesi, Keitele, Viitasaari, Kinnula, Lestijärvi, Halsua, Evijärvi, Kortesjärvi, Härmä vaihtoehdon. Pielaveden ja Keiteleen välillä pysähdyin katsomaan kanava/sulkusysteemiä oikein lähempää ja Kärnässä kävin katsomassa sähkölaitosmuseoa. Se ei kyllä ollut auki mutta ulkona oli vanha generaattorin staattori, koski ja opastauluja. Kärnä-nimestäkin selvesi, että se tarkoittaa aviotonta lasta sekä riitaisaa, hankalaa ihmistä :-) Nämä määritelmät täytyy muistaa kertoa Esalle töissä, heh, heh.
Vähän ennen Kinnulaa näin hirvenkin, mutta ilmeisesti se tunnisti minut ja muisti meidän sopimuksen ja oli tulossa tielle hyvin näkyvissä keskellä hakkuuaukiota ja vielä varmemmaksi vakuudeksi kääntyi takaisin vähän ennenkuin tuli tielle. Kinnulan ja Lestijärven tie on kyllä sen verran maukas mutkapätkä että se pitäisi saada sopimaan useimmin reittiin.
Loppumatkan tulin jo aivan pimeässä ja totesin taas kerran sen että pimeässä on helpompi ajaa kuin hämärässä. Pimeässä ei tarvitse katsoa kuin se alue, minkä ajovalo valaisee, hämärässä täytyy yrittää tihrustaa kaikki hirvet, jotka lähemmäksi tultaessa muuttuvat yllättäen puskiksi.

Kinnulassa huomasin, että bensapumpun suojakuori oli tippunut matkalle Kuopion jälkeen. Illan pimetessä en lähtenyt etsimään, koska löytämisen todennäköisyys olisi ollut melko alhainen. (Myöhemmin selvitettynä selvisi, että kyseisen osan saa Arwidsonilta hintaan 49,89 euroa, varaosanumero 42H-24452-00 Cover, varaosafilmin kuva E7, ei varastossa, mutta eiköhän se talven aikana ehdi tulla).

14.08.2002 Vaihdoin takarenkaan uuteen Mezeler Marathon 880 140/80-15:sta eli aiempaa matalempaan. Tämä siksi ettei AH-palvelulla ollutkaan 90-korkeaa varastossa, eikä maahantuojaltakaan löytynyt siihen hätään, mutta tuo 80:en löytyi. Ajattelin ettei hiukan pienempi halkaisija haittaisi, mutta normaalia matkavauhtia joutui pienentämään noin 10 km/h. Koska aiemmin kun ajeli noin 115 mittarinopeutta oli koneen kierrokset hiukan alla 4000 rpm ja jostain kuuluva ja tuntuva resonanssi? ääni jäi kuulumatta, mutta nyt on kierrokset 4000 rpm:ssä jo mittarin näyttäessä 105 km/h. Täytynee vastaedes etsiä entistä enemmän mutkapätkiä, joilla vauhti jää automaattisesti alle tämän, kunnes tämäkin on kulutettu loppuun eli noin 10000 km kuluttua (taitaa kuitenkin mennä ensi ajokauden puolelle, vaikka ilmat ovat mitä mainioimmat edelleen).

Tallikin tuli viimein siivottua kunnolla, rojut pois lattialta, lipastot siirrettyä pikkuhuoneen puolelle ja seinät sekä lattia pestyä painepesurilla. Kattoon laitoin pellit, jotta sahanpurujen valuminen välikatosta työpöydän päälle vähenisi, seinään lisää levyä ja lisää hyllytilaa. Nyt kun vielä saisi kunnon lämmityksen, jääkaapin täyteen vaikka limsaa, stereoihin toisenkin kaiuttimen, television, videot, satelliittivirittimen, tv-tuolin ja vaikka nopean internetyhteyden niin tallihan olisi melko hyvä paikka motoristin viettää talvea :-))

15.08.2002 Kävin pienellä illansuuajelulla Ylihärmä, Untamala sieltä hiekkatietä Lehmäjoelle (vain 8 km ja melko hyvässä kunnossa), Isokyröön ja Ylistaro, sieltä Vöyrille ja Oravaisiin. Oravaisissa kävin kaupassa, ABC-asemalla (vanha Shell) on Sale-myymälä joka on auki 6-24. Myymälän valikoima, varsinkin lihatiski näytti olevan parempi ja laajempi kuin Härmän osuuskaupassa joten täytyy pitää paikka mielessä, varsinkin kun aukioloajat ovat noinkin laajat.

16.08.2002 Kävin Vehoniemen Automuseolla motoristien Yö-kahveilla. Varsinainen syy kyllä Trelle menoon oli Santun ajeluttaminen, koska kesällä sattui kakkoskypärä ja poika aina eri paikkakunnille :-( Mutta nyt päästiin heittämään pari lenkkiä.
Menin etukäteen ilmoittamatta Kerttulaan ja eihän siellä ketään kotona ollut. Naapurin Aleksillakaan ei ollut tietoa, missä Santtu on (kello oli kloka, joten pojan olisi pitänyt olla jo koulusta kotona). Niinpä, lähdin käymään joutessani ja nälissäni läheisellä Kaukajärven Mäkkärillä. Enpä ehtinyt edes jonoon, kun huomasin tutun näköisen pojan ja tytön ja vieläpä heidän äitinsä, kuka on myös minun serkkuni :-) Niinpä tyttö ja äiti seurasivat autolla kun minä ja Santtu mopoilimme Vehmaisiin, jossa saatiin Santulle vähän lisää vaatetta päälle ja lähdimme käymään Kangasalla. Ajolenkin ja hetkisen seurustelun jälkeen lähdin kohti Vehoniemeä, siellä oli paikalla noin kymmenkunta pyörää ja hiukan enenmmän motoristeja. Mopoja tuli ja meni sekä mennnesäni että tullessani, joten paikalla kävijöitä oli varmaan moninkertaisesti.

Vehoniemen Automuseon Yökahvila on auki kesäisin joka perjantai klo 19 - 23 (säävaraus), muulloin museo ja kahvila menevät kiinni jo klo 19.00. Ainakin Yökahvien aikana mopolla saapunut saa alennusta kahvista ja maistuvasta isosta munkista. Museolla ei ole sisäänpääsymaksua?, joten samalla pääsee tutustumaan todella hienoon auto-, mp-, mopo-, moottori- ym.kokoelmaan. Siellä oli samanlainen Mosse kuin minulla tuolla mäensyrjässä, hiukkasen paremmassa kunnossa vain, siis se museon kappale.
Menin Trelle Seinäjoen, Kauhajoen, Honkajoen ja Lavian kautta takaisin tulin Kurun, Virtain ja Alavuden kautta.

19.08.2002 Kävimme Kennethin ja Klub99n kanssa Öjan Fiskarebyssä. Lähdimme kerholta noin 17.40 ja koska sovimme lähiessä, että mutkateiden kautta ajaa ainakin yhtä nopeasti kuin suoraa tietä, menimme Jepualta joen itäpuolelle ja ajoimme Nyykaupin kautta. Menomatka meni muuten ihan kivasti (olimme jopa perillä juuri samaan aikaan kun torvi soi eli ehdin polttaa tupakan ja vieläkin ehdin hyvin jonon perään, Kenneth jäi vielä odottamaan kuuman ryhmän lähtöä), mutta pian Nyykaupin jälkeen olin juuri ohittamassa Saabia, kun kissa juoksi Saabin edestä tien yli oikealta puolelta vasemmalle. En tiedä aikoiko Saabisti yrittää ajaa kissan päälle vai väistikö vain väärään suuntaan mutta meinasi siinä samalla kilkata minut pois tieltä. Todellisuudessa väliä oli vielä varmaan metri, mutta kyllä se vähän säväyttää tuollaiset äkkinäiset koukkaukset ohitustilanteessa.
Perillä oli hommat hoidossa, sillä venesataman kahvilan ja kyläseuran? tarjoilut olivat loistavat, kahvia ja monenlaista nisua, makkarat olivat läpeensä hyvin paistettuja ja maukkaita. Paikka oli hieno, venesatamassa monenlaisia veneitä (miksi veneilijät pitävät veneitään satamassa, mikseivät he ole niillä merellä?) ja mopoja melko runsaasti.
Takaisin tulimme Öjan kylän kautta Kruunupyyhyn, sieltä Ähtävä-Kaustinen tielle, Ähtävältä Purmolle ja sieltä Kortesjärven kautta kotiin. Kruunupyyn jälkeen pysähyimme ihmettelemään yhden bemaristin kadonneita sähköjä. Kaverilla oli alla kunnostuksen jälkeen ensimmäisiä reissuja vanhahko R75? BMW, jonka sähköt olivat yhtääkkiä kadonneet, hän oli saanut ne jo vähäksi aikaa palaamaan nyppimällä akulta laturille menevää johtoa, mutta tankkia takaisin laittaessa oli vika palannut. Siinä hetkisen johtoja nypittyämme totesimme ettei meistäkään ole apua, kaveri soitti hakuauton ja me jatkoimme matkaa.

Seuraava tapahtuma oli sitten vähän ennen Purmoa. Aurinko paistoi matalalta suoraan vastaan, edellä meni auto, näin kauempana samaan suuntaan etenevän polkupyöräiljän polkevan pitkin tien oikeaa reunaa, auto ohitti pyöräilijän, minäkin aloin ohittamaan pyöräilijää siirtymällä reilusti vastaantulevien kaistalle. Tällöin tämä teiden sankari ja varsinainen cyclomanisti lähti taakseen katsomatta kaartamaan tien poikki vasemmalle vievälle sivutielle. Minä onnistuin jarruttamaan ja väistämään, jotta onnettomuudelta vältyttiin. Soittelin siinä sitten vähän torvea ja huutelin mielipiteeni ppyöräilijän päänupin kunnosta, mutta eipä äijä näyttänyt reagoivan mielipiteisiini muuten kuin vetämällä päätään syvemmälle hartioiden väliin ja lisäävän vauhtiaan. Perkeleen pässit, seurataan sitä liikennettä ettei verenpaineet turhaan käväise yli toivottujen lukemien, saati satu jotain vakavampaa.

20.08.2002 Kävimme tiistaiajelulla Lehtimäen Valkealammella. Kerholta lähti toistakymmentä pyörää. Ajoimme todella mielenkiintoista NOT! reittiä; valtatie 19 Lapualle, sieltä kantatie 66 Kuortaneeelle, siitä Leppälänkylän kautta Lehtimäelle johtavalle tielle ja siitä sitten Valkealammelle. Eli matkaa tuli miltei 100 km ja siihen matkaan mahtui jopa muutama mutka (Leppälänkyläntiellä, harmi että siitäkin oli valtaosa 50-rajoitusaluetta). Jopa minulta meinasi mennä hermot, varsinkin kun vauhti ei noussut valtatielläkään juurikaan yli 95 km/h. Kuortaneelle tullessa jo päätin, että menen joka tapauksessa Leppälänkylän kautta ja lähden omille teilleni, jos retkue jatkaa vielä Mäyryyn asti pitkin 66:sta.
Osa porukasta erkanikin Kuortaneella porukasta ja jatkoivat Keskiselle ostoksille ja kahville, olisi varmaan ollut hyvä vaihtoehto, sillä Valkealammella kahvitellessamme kärjessä ajaneet kehuivat, paluureittiä suunnitellessamme, että Lehtimäen keskustasta Alajärvelle vievä tie on suoraa ja tasaista eli mennään sen kautta. Onneksi tämä vaihtoehto ei saanut kannatusta vaan tulimme Kurejoen ja Karvalan kautta. Kurejoen ja Karvalan välillä oli 50-rajoitus, koska teille oli tehty sirotepaikkausta ja tie oli ei niin mukavan sirotesoran peitossa :-( Kanavan Kievarilla pysähdyimme tankaamaan, siellä oli myös muutaman kauhavalainen motoristi tauolla. Kievarilta lähtiessämme jäin ajamaan viimeiseksi, kuten siihenkin asti. Nyt retkueella oli vauhtia, sillä jäin sillä tietyö-rajoitus-alueella heistä melkoisesti, koska minähän en ylinopeutta ajele! Mutta sain kyllä heidät tai heistä viimmeistä edellisen kiinni jo ennen Lummukkaa :-) Siinä vaiheessa oli vielä jono kokolailla koossa, mutta Kauhavalle saavuttuamme olin kahdestaan sen viimeistä edellisen kanssa. Hän kääntyi sitten Kauhavan keskustaan ja minä pääsin jatkamaan omaa vauhtiani muiden perään. Kauhavalla tuli pieni vesikuurokin! mutta näin jonon pään menevän sisääntulotien päässä tullessani suoran toiseen päähän. Jostain syystä retkueen vauhti oli loppumatkalla sitä luokkaa, etten saanut heitä kiinni ennen Essoa :-)

22.08.2002 Lähdin käymään lomamatkalla etelässä. Ajelin Sjoen kautta Kauhajoelle, sieltä Honkajoen, Kankaanpään, Lavian ja Kiikoisten kautta Vammalaan. Sieltä Punkalaitumelle ja tarkoitus oli ajaa pienempää tietä suoraan Humppilaan, mutta jouduin kartanlukuvirheen takia Huittisiin ja ajelin sitten valtatie 2:sta Humppilaan, sieltä Jokioisten kautta Somerolle, Nummi-Pusulaan, Veikkolaan ja niin laskeuduin pääkaupunkiseudulle.

23.08.2002 Kävimme tutustumassa Fiskarsin ruukkialueeseen. Espoosta Siuntion, Virkkalan, Mustion ja Karjalohjan kautta Fiskarsiin jossa hienoon museoalueeseen tutustumisen jälkeen söimme maittavan myöhäisen lounaan (noin klo 19:00). Takaisin tulimme Karjaan, Inkoon ja Kirkkonummen kautta kantatie 51:stä. Koska ilta alkoi olla myöhäinen ja viileä, pysähdyimme Inkoolla lisäämään vaatetta. Inkoolla oli menossa Taiteiden Yö, joten meidän vaatehtimisemme kävi varmaan performanssiesityksestä siinä missä jokin muukin esitys.

24.08.2002 Ajoimme Tuusulanjärven ympäri. Espoosta ensin kehä III:sta Röylän tietä Bodomjärven vierestä Lahnuksen kautta Klaukkalaan ja Nurmijärvelle. Sieltä Palojoen kautta Hyrylään. Palojoella kävimme katsomassa Aleksis Kiven syntymäkotia ja Hyrylässä (Tuusulassa?) saman miehen kuolinmökkiä. Siitä vähän matkan päässä on Lotta Svärd-museo, jonka kahvilaan meillä olisi ollut kahviliput, mutta kahvila oli ehtinyt mennä kiinni ennen meidän saapumista, joten niiden kahvien nauttiminen jäi toiseen kertaan. Lotta museolta jatkoimme kultturikierrosta Halosenniemeen katsomaan Pekka Halosen _pikku_ mökkiä, siinä olisi muuten mallia Tuohisalonkin uuteen mökkii, vink, vink. Sinnekään emme sisään päässeet, mutta paikka oli todella hieno vain ulkoakin tutkittuna. Sitten kävimme myös Ainolan edessä, mutta emme edes käyneet yrittämässä sisälle, edelleen myöhäisestä ajankohdasta johtuen.
Ainolasta jatkoimme Järvenpäähän, joka sijaitsee kuten nimestäkin voi päätellä Tuusulajärven päässä. Länsirantaa ajoimme takaisn Hyrylään, jossa Shellillä nautimme nisukahvit ja lisäsimme vaatetusta, sillä ilta alkoi olla taas myöhäinen ja viileähkö. Ajoimme sitten Tuusulan väylää kehä III:lle samasta rakennustöiden alla olevasta risteyshässäkästä, jossa käsittääkseni aiemmin samana päivänä menehtynyt motoristi ajettuaan päin tien varressa ollutta pylvästä :-(

25.08.2002 Sunnuntaina oli sitten palattava kohti kotia, koska se kesälomakin viimeinkin oli lopussa. Ensimäinen pysähdys oli Nurmijärvellä Nicon ja Seijan luona käydessä, sain kahvit kunhan olin avustanut Seijaa Luukun sähköpostin asetusten kanssa. Siitä lähdin ajelemaan vanhaa Hämeenlinnan tietä, Hyvinkää, Riihimäki ja Hämeenlinna. Hämeenlinnan ohitin moottoritietä, mutta Oijoisen liittymästä lähdinkin kohti Iittalaa enkä Pälkäneelle. Iittala, Sääksmäki, Valkeakoski ja Lempäälä, siitä moottoritietä Lakalaivaan ja Sarankulmaan? ostoskeskukseen hampurilaiselle. Syötyäni ja muutaman puhelun puhuttuani, Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Ikaalinen ja Parkano.
Ikaalisten ja Parkanon välillä ajeli pässejä oikein jonossa. Noin kymmenen auton jono, kärjessä vanha volkkarin ikkunapaku ja rekka sen takana. Näiden takana olleet, pääasiassa henkilöautot vaihtelivat järjestystä jonossa ohitellen toisiaan vuoron perään välittämättä keltaisista viivoista saati vastaantulijoista. Katselin perästä muutaman kilometrin, mutta koska lopullista ratkaisua ei näyttänyt tulevan eli jono ei lyhentynyt, ohitin koko jonon muutamalla koukkauksella. Yhtenäistä keltaista viivaa ei tarvinnut ylittää kertaakaan, eikä nopeuttakaan tarvinnut nostaa juurikaan yli sallitun, kunhan vain suoritti ohituksen yllätämällä :-)
Parkanosta ei sitten mennytkään enään kuin vähän toista tuntia kotiin. Nurmijärveltä Härmään kesti ajaa noin viisi tuntia, autollahan tuolle välille saa kulumaan vähän liikenteestä riippuen 3 tunnista 45 minuutista 4 ja puoleen tuntiin. Useammat pysähdykset syövät kyllä aikaa, mutta suurin ajansäästö taitaa tulla Treen jälkeen moottoritiellä, koska siellä pysyy autolla pitämään vauhdin jatkuvasti noin 120 km/h:ssa.

27.08.2002 Kävimme tiistaiajelulla Kokkolassa Hicaröössä tjsp. Hiukkasen lähtö venyi, olimme tien päällä vasta kun kello oli melkein seitsemän. Syynä lähdön viivästymiseen oli paitsi Kalliokosken Mikalla ollut JK-Motorsin? komea valkoinen Wingi sekä päättämättömyys. Lähtijöitä oli todella runsaasti 18 kpl, mukana oli minulle ennennäkemättömiä kerholaisia. Lähdettyämme ajoimme Köykkärille, Jepuan kautta Nyykauppiin ja sieltä Psaareen ja Seitsemän Sillan tietä. Koska matka oli pitkä, porukan vetäjä päätti pitää välillä tupakka- ja veryttelytauon. Eihän siinä mitään, mutta tauko pidettiin noin 500 metriä ennen määränpäätä. No, tupakat polteltuamme jatkoimme matkaa, join nisusikakahvit ja lähdin Peten mukana ennen muuta joukkoa kohti kotia. Ajomme takaisin Öjaan, Kruunupyyhyn ja sieltä 8-tietä Ytterjepualle, mutkatietä Jepualle ja valtatietä kotiin.

Syyskuu 2002

01.09.2002 Edellisviikon illat menivät pääasiassa nukkuessa yrittäen toipua työpäivien aiheuttamista rasituksista, joten mopoilu jäi pieniin pyrähdyksiin kirkolle ja takaisin kotiin. Tallia tuli hiukkasen järjestettyä, nyt on isossa ovessa saranat, hyllyllä on 5 tuuman televisio! antennisysteemiä täytyy kyllä vielä viritellä, sillä nyt ei saa laitteesta kuin joko äänen tai kuvan, ei molempia yhtäaikaa :-) Satelliitti- ja internetyhteyttä harkitaan vielä.
No, sunnuntaina lähdin käymään Nyykaupissa, Jepuan kautta kaupunkiin, sieltä Munsalaan, Jussilan kautta Pensalaan ja Oravaisiin. Hellnäsistä kohti Särkimöä, sieltä siltatietä Maxmohin ja Koivulahteen. Koivulahdesta yritin osoitella pikkuteitä Raippaluodon tielle, osuinkin kyllä, mutta tulin sen verran lähelle Gerbytä, jotta käännyin kaupunkiin ja jätin Raippaluodon ympäriajon jollekkin toiselle kertaa. Kiertelin vähän Vaasaa ja lähdin sitten moottoritietä kohti Laihiaa.
Laihialta Tervajoelle ja joen paremmalle puolelle sitä mutkatietä aina Ylistaroon asti ja siitä valtatietä Hellanmaahan ja Kankaankylän tietä Ylihärmään ja kotiin.

02.09.2002 Klub99 tuli Jepualle ja olin ensin sitä mieltä, etten lähde Psaareen vaan ajan suoraan Jepualle. Mutta en kuitenkaan saanut saanut otettua ettosia vaikka yritin, joten lähdin ensin kerholle, ja lähdin sieltä sitten kuuden jälkeen kohti Jepuaa. Koska aikaa oli runsaasti kiersin Pensalan ja Jussilan kautta 8-tielle ja sieltä Jepualle. Jepuan UF:n edessä oli muutama kymmenen pyörää eli todella vähän Pietarsaarelaisten porukaksi, lieneekö kova tuuli vai pitkä matka karsinut osanottajia :-)?

03.09.2002 Kävimme tiistai-ajelulla Peräseinäjoen Kalajärven leirintäalueella. Kerholta lähti 14 pyörää näistä oli 7 Wingiä!! Matkaa tehtiin jo mennessä melko reippaasti, minä olin kolmanneksi viimeinen lähtijä ja heti valtatielle mennessä pääsi väliin muutama auto ja kun ajelin Esson kohdalla olleen tietyön 50-rajoituksen mukaan oli melkoinen tekeminen saada jono kiinni ennen Kuntsarin risteystä. Kuntsarilla näin vielä koko jonon, mutta sitten Kiistolan rajoitusalueella he karkasivat ja vaikka ajelin vähän reippaammin Hellanmaahan asti ehdin vain näkemään että viimeinen pyörä lähti juuri Vaasan tietä kohti Lapuaa. Minä jäin odottamaan kahta viimeistä, jotta hekin osaisivat lähteä oikeaan suuntaan. Sillä aikaa edellä menijät saivat sen verran etumatkaa, etten nähnyt kun he olivat kääntyneet Lapualta Simpsiön tietä kohti Kitinojaa.
Me ajelimme Lapualta Nurmoon joen länsipuolta ja sitten Sjoen läpi kohti Peräsjokea. Kävimme vielä tankkaamassa PSjoen Nesteellä ja ehdimme hyvin vielä jonottamaan muiden kanssa kahvia leirintäalueen kahvioon. Eli emme me niin paljon loppujen lopuksi jääneet, mutta tuossa ryhmäajelussa on kyllä vielä kehittämistä, ettei tuollaisia jonon katkeamisia risteyksissä pääsisi tapahtumaan.
Takaisin tulimme sitten taas ei-niin-kovin-mutkaista-tietä, eli PSjoki, Alavus, Kuortane, Lapua. Alavuden varalaskupaikan jälkeen kyllä käännyimme pois kantatieltä ja ajoimme Mäyryyn asti pienempää tietä. Tälle lenkille käännyttäessä minä ajoin toiseksi viimeisenä, viimeinen kaveri jäi siinä varalaskupaikalla muutaman sata metriä, jäin kyllä häntä odottamaan risteykseen, mutta en tiedä eikö hän nähnyt vai eikö vain halunnut tulla mutkatielle vaan päästi suoraan. No, me ajoimme myös mutkatien melko vauhdilla ja sitten Mäyrystä Lapualle myös melkoista haipakkaa. Voitilanjärvellä taukoa pitäessäämme tämä eksynyt motoristi pääsi meidän edellemme, mutta ohitimme hänet vielä Ylihärmässä.

05.09.2002 Ajattelin käydä katsomassa mistä KokkoMC lähtee torstaiajelulle klo 1900. Lähtö meni melko myöhään eli kirkolla käytyäni oli Voltissa vähän vaille kuusi, mutta hyvinhän siinä ajassa olisi ehtinyt, mutta....
Voltissa oli trippimittarissa n.180 km, joten päättelin että pääsen hyvin Edesvöhin asti ja siellä tankattuani ajelen 8-tietä Kokkolaan. Enpä vain tullut ajatelleksi, että edellinen tankkaus tapahtui PSjoella ja sen jälkeen suoritettiin melko reipasta ajelua. Niinpä juuri kun Pennäinen alkoi näkymään Yamaha teki sen mitä se ei ole ennen tehnyt, eli jätti minut tielle. Tankki oli niin kuiva, ettei edes heiluttamalla tai hölskyttämällä saanut enää konetta käyntiin.
Ei kun takki auki, hanskat ja huivi pois ja työntämään. En ehtinyt työntää vielä montaa kymmentä metriä, kun tulin ensimäisen talon kohdalle, josta isäntä oli juuri lähdössä ppyörällä liikkelle. Tämä erittäin avulias isäntä kysyi että mikä hätänä, kerroin että bensa loppu ja kysyin, että onkohan Pennäisten _keskustassa_ tankkauspaikkaa. Isäntä kertoi, että lähin tankki on Mysingen Esso 8-tien varrella tai sitten Edsevössä. Siinä samassa hän pysäytti ohi ajavan mersun (saman kylän isäntiä ilmeisesti) ja puhui hänet antamaan minulle kyydin Essolle ja käski minun lykätä pyöräni hänen pihamaalleen.
Niinpä pääsin mersun kyydissä Essolle ja takaisin. Essolta sain lainalle viiden litran kanisterin jonka turvin pääsin tankkaamaan tankin piripintaan. Koetin kiitellä parhaani mukaan molempia isäntiä, jotka minua auttoivat ja kerran vielä KIITOKSIA todella paljon, säästin _muutaman_ hikipisaran, sillä matkaa sinne Essolle oli noin 4 km.
Tässä tankkailusysteemissä meni kuitenkin sen verran aikaa, jotta en sitten lähtenyt Kokkolaan vaan kävin Kolpissa, kiersin Psaaren keskustan kautta ja sitten mutkatietä takaisin Pennäisiin. Vähän ennen mutkatielle kääntymistäni näin sinne menevän toisenkin mopon, joten nostin vähän vauhtia, jotta näkisin minkälaista vauhtia hän ajelee mutkat. Vauhti putosi matelemiseksi hyvin pian, sillä pysähdyimme tarkkailemaan _isoa_ hirvisonnia, joka nautti illallistaan hakkuuaukealla aivan tien vieressä. Loppupätkä menikin sitten puskia tarkkaillen, mutta ajelin kuitenkin läntisen Kovjoen kautta Nyykauppiin ja sieltä Jepuan kautta kotiin.

07.09.2002 Lähdin käymään siellä Kokkolassa, jonne olin torstaina menossa, kunnes bensan loppuminen keskeytti matkan. Menin Jepuan kautta Nyykauppiin ja vaihteeksi Läntisen Kovjoen kautta 8-tielle ja Pennäisiin, mutkatietä Seitsemän Sillan tielle ja sitä pitkin Kokkolaan. Koetin vähän etsiä Jungborgin tietä (katua), mutta luovutin melko vähällä, joten en vieläkään tiedä missä KokkoMCn kerho on ja mistä he to-ajelulleen lähtvät. Onpahan hyvä syy lähteä muulloinkin käymään Kokkolassa.
Takaisin tulin Alavetelin ja Seljesin kautta Kaustisille, Teerijärvelle ja Evi- sekä Kortesjärven kautta kotiin. Kaustisten ja Kjärven väli on edelleen 80-rajoituksen alla vaikka päällystys on jo valmis, mutta ajoratamaalaukset vielä ovat kesken. Teerijärvellä yritti vähän sataa, mutta kuten muulloinkin tänä kesänä se jäi pelkäksi yritykseksi.

Pyynikin kuvatkin ovat sitten editoitu jollain lailla ja ovat esillä.

08.09.2002 Tiistaiajelun kuvausta kirjoittaessani tuli mieleeni, etten ole hetkeen todellakaan ajanut Simpsiön ja Kitinojan kautta, niinpä lähdin käymään Sjoelle pyhäpäivän ratoksi. Kankaankylän kautta Hellanmaahan, Simpsiölle ja Kitinojan kautta sinne Sjoelle. Kitinojalla sitten satoi sellaisen syyskuisen vesikuuron, joka ensin tuntui melko kesäisen lämpimältä, mutta aika äkkiä alkoi olo viilenemään, joten ajelin samantien valtatietä kotiin. Tullessa vielä satoi ennen Lapuaa, joten kyllä sitä syksyä alkaa olla ilmassa. Eikä tarvinnut ihmetellä jos olo tuntui viileältä, sillä Alahärmän Osuuspankin ulkolämpömittari näytti ulkolämpötilan olevan - 17 C. Ehkä se lämpötila oli kuitenkin plussan puolella, mutta ei todellakaan hellettä enää.

09.09.2002 Nyt sitten tuli oltua tekemisissä poliisienkin kanssa mopoajelulla! Ja niinkin todennäköisessä paikassa kuin Kantlaxissa. Kävin kirkolla tankkaamassa ja ajelin Kuoppalan kautta Komossaan (hiekkatiepätkä oli ihan ajettavassa kunnossa) ja Kimon kautta Oravaisiin. Sieltä Monån kautta Kantlaxiin, josta aioin ajaa ja sitten ajoinkin Munsalaan. Mutta siellä keskellä todella hiljaista Kantlaxin kylää oli kolme poliisiautoa + poliisimp. No, eihän siinä mitään, puhalsin pilliin, konstaapeli katsoi takarenkaan kunnon ja toivotti hyvää matkaa. Jos olisi pitänyt lyödä vetoa, missä joudun poliisien pysäyttämäksi, en kyllä olisi Kantlaxsia aivan ensimäisten paikkojen joukkoon laittanut :-)

11.09.2002 Koska en ehtinyt edellispäivänä ti-ajelulle, lähdin tänään yksin ke-ajelulle. Ajelin Kauhavalle, sieltä Jylhän kautta Mustaanmaahan ja Lappajärven Ylipäähän. Sieltä Menkijärven kautta Kuortaneelle ja Kuhapirttiin kahville. Sieltä ajelin kohti Alavutta, kunnes juuri ennen varalaskupaikkaa käännyin Mikkilään ja ajelin Kuortanejärven länsirantaa aina Vasunmäkeen ja sieltä Lapualle. Vasunmäen tie on hyvässä kunnossa nyt kun loppuosakin siitä on päällystetty. Mopoja tuli vastaan ja näkyi muutenkin melko paljon, olihan ilma mitä kesäsin. Vasta kerholta kotiin lähdettyäni tuntui viileältä.
Tultuani Härmään ajoin kerhon ohi ja hämmästyksekseni huomasin että kerholla oli melko lailla väkeä. Tästä hämmästyneenä ajoin ensin ohi, mutta käännyin takaisin kun muistin, että siellä alkoi moponkorjauskurssi. Paikalla oli ollut muutamia nuoria, mutta osuuspankin MSCllä samaan aikaan järjestämä tapahtuma verotti kyllä osanottajakaartia. Myös mp-poliisi oli käymässä paikalla, hänestä minä en ehtinyt nähdä kuin lähdön. Söin rasvakaapelin pätkän ja juttelin hetkisen paikalla olleiden kerholaisten kanssa.

Olen tuolla aiemmin kertonut, että eturengas kestää yli 30 tkm. Luultavaa on ettei tämä nykyinen tule kestämään niin kauaa, sillä vaihdoin etujarrupalat Feredoista EBCksi ja totesin ajaneeni käytännöllisesti katsoen ilman etujarrua koko kesän. Moitin jarrun tehoa jo alkukeväästä, mutta ajattelin silloin että tehottomuus johtuu vain uusien jarrupalojen ja vanhan jarrulevyn yhteensovittamattomuudesta ja että kyllä se teho siitä paranee. Mutta tuossa elokuun lopulla heräsin, että jarrutettaessa jarrulevy vain vinkuu eikä jarrutehoa todellakaan ole.
Mutta nyt EBCpaloilla jarrutehoa todellakin löytyy, eikä vingu levy vaan rengas, joten odotettavissa on paljon nopeampaa eturenkaan kulumista. Taloudellinenhan vaihtoehto Feredohan kyllä olisi, sillä palatkaan eivät olleet juurikaan kuluneet (palojen vahvuus oli vieläkin n. 9 mm eli samanverran kuin uusissa EBC-paloissa) ja jos rengas kestää kauemman niin kyllähän siinä säästäisi.
Tallin seinätkin on nyt kalkittu, joten tallin puolesta talvi voisi jo tulla, sillä siellä on nyt kaikki tehty mitä oli suunnitelmissa. Paitsi kalterit oven lasiin ja ikkunoihin, mutta onhan tässä vielä syksyä :-)

15.09.2002 Formuloiden alkua odotellessa kävin pienellä ajelulla Lappajärvellä. Lämpötila oli lähtiessä noin +10 C ja vaikka koetin laittaa vaatetta päälle riittävästi, ei lämmin päässyt kiusaamaan yhtään koko matkalla. Tuo 10 C tuntuu olevan sellainen rajalämpötila, jonka alle mentäessä umpikypärä alkaa olla mukavampi vaihtoehto. Samoin ajohaalarihousut joiden alle sopii myös esim. farkut pitkien kalsareiden lisäksi, tuntuisivat olevan hyvä vaihtoehto.

Formuloiden jälkeen lähdin testaamaan kelin kylmyyttä vähän lämpimämmällä varustuksella. Hyvin sitä tarkeni Vaasassa käydä, umpikypärä ja haalariajohousut olivat ne ratkaisevat tekijät. Tällä matkalla tuli selväksi, ettei radion kuuntelu onnistu umpikypärää käytettäessä. Tai kyllä kuuntelu onnistuu, mutta kypärää ei saa päästä ilman että korvat tuntuvat lähtevän kypärän ja korvanappien mukana :-(
Ajoin Huhtamäen kautta Välitaloon ja sieltä Komossaan, Kaurajärvelle ja Lehmäjoen kautta Isokyröön. Sieltä Merikaarron ja Vanhan Vaasan kautta Vaasaan. Takaisin tulin suoraan 8-tietä Oravaisiin ja lopuksi Jepualle.

22.09.2002 Viikko meni flunssan alkua sairastellessa, perjantai-ilta ja lauantai oikeastaan nukkuessa. Sunnuntaina ajattelin, että jos flunssa/nuha/räkätauti sai alkunsa edellisviikonlopun seinien kalkitsemisesta ja sunnuntain mopoajeluista, niin sillä se lähtee millä se on tullutkin. Eli kalkitsin kalkitsematta jääneen seinän ja lähdin mopoajelulle. Erkki tuli Voltissa vastaan ja kun pysähdyin Ylihärmän jälkeen Painisalin kohdalle laittamaan korvatulppia, tuli Erkki siihen. Lähdimme siitä katsomaan saako Kauhavalta mistään kahvia, saihan sieltä kaupungintalon vieressä on kahvila/kioski, josta sai kelpo munkit ja kahvit.
Kauhavalla erkanimme, minä lähdin kotiin Lappajärven kautta. Karvalassa vähän mietin järven kiertämistä, mutta järven takana näytti olevan sen verran tummia pilviä että siellä olisi saattanut sataa ripsaista, joten tein vain kierroksen Nississä ja ajoin Evijärven kautta kotiin. Kortesjärven ohi ajaessani satoi muutaman tipan vettä, mutta onneksi ei sen enenpää, koska lämpötila oli vain noin +8 C ei siihen enää kastumista halua. Muuten ajelulla tarkeni hyvin, vain varpaille tuntui tulevan loppumatkasta viileä, mutta jos sillä saa tämän räkätaudin loppumaan niin hyvähän se vain on :-)

28.09.2002 Koska oli kaunis syksyinen lauantaipäivä, lähdin pienelle maakunta-ajelulle Suupohjaan. Ylihärmä, Untamala, Kitinoja, Munakka, Ilmajoki, Koskenkorva, Kurikka, Kauhajoki, Isojoki, Karijoki, Teuva, Jurva (tällä välillä tuli vasta ensimäinen mopo vastaan), Koskenkorva ja sitten Sjoen kautta kotiin. Eli mopoja ei näkynyt kuin muutama vaikka ilmakin lämpeni puolen päivän noin +5 C lähelle +10 C ennen iltaa :-) Etelätuuli oli kyllä melko voimakas, alkumatkasta meinasi ottaa vähän käsien päälle, sillä otin pleksin pois ennen lähtöä. Umpikypärän tärinä kyllä katosi, mutta kypärän visiirissä kyllä riittää puhdistettavaa, sillä ötököitä tuntuu lentelevän vieläkin vaikka pakkasöitä on ollut jo useita.
Valitettava tapaturma sattui Sjoen ABC-asemalla. Olin tankannut ja siirtänyt sitten mopon parkkiruutuun tupakanpolton ajaksi. Naapuriruudun auton perhe tuli paikalle ja vanhemmat pakkasivat lapsista nuorempaa turvaistuimeen, tälläaikaa lapsista vanhempi, ehkä noin 3-vuotias poika, ihasteli mopoani ilmeisesti liian läheltä ja poltti kämmenensä vielä kuumassa pakoputkessa. Minäkään en ehtinyt hätiin sillä siirryin vähän kauemmaksi tupakoimaan auton lastauksen ajaksi ja havahduin vasta pojan parkaisuun. Toivon mukaan kämmenet eivät kovin pahasti palaneet, ainakin pojan itku loppui jo autossa, kun sai käteensä jäätelötikun.

29.09.2002 Lähdin käymään Juha-serkun luona kahvilla. Kortesjärvi, Evijärvi, Småbönders, Veteli, Halsua, Lestijärvi, Kinnula, Viitasaari, Konginkangas, Sumiainen (taitaa olla melko kriminaali paikkakunta, sillä poliisit olivat kolmen autopartion voimalla puhalluttamassa sunnuntaialkuiltapäivän kulkijoita Sumiaisten keskustassa). Sumiaisista Laukaalle ja sieltä Jkylään. Pyörä parkkiin tuttuun paikaan Sirppi ja Wasara-kaupan eteen ja sitten nauttimaan Juhan tarjomat maittavat kahvit. Takaisin tulin viilentyvään ja pimenevään iltaan vedoten valtatietä Kyyjärven ja Lapuan kautta. Poliiseja näin siis Sumiaisissa ja sitten yllättäen Lapuan ja Härmän välillä. Kyllä meista Härmänmaan autoilijoista sitten pidetään todella hyvää huolta, kolme autopartiota alle 40 km matkalla verrattuna kolme partiota noin 500 km matkalla!!

Alkumatkasta oli hiukan viileää ja tiet olivat Kinnulaan asti osittain märkiä, mutta sitten oli kuin olisi kesällä ajellut, kunnes tulomatkalla vähän ennen Lapuaa alkoi taas viilentymään sen verran, että tuli ikävä kahvanlämmittimiä, jotka ovat edelleen tallin hyllyllä, missä ne eivät kovin hyvin näppejä lämmitä.
Lestijärvi Kinnula väli on kyllä todella hienoa tietä, samoin Konginkankaalta Sumiaisiin ja sieltä Laukaalle. Minä ajoin Sumiaisista Laukaalle suoraan, jolloin välille mahtui noin 10 km pätkä hiekkatietä, mutta se oli niin hyvä kuntoista ettei Suolahden kautta kannattanut sen takia kiertää.
Mopoja ei alkumatkasta juurikaan näkynyt, mutta Laukaan ja Jyväskylän välillä oli mopoja väliin aivan ruuhkaksi asti. Takaisin tullessa mopoja tuli jonkin verran vastaa aina Saarijärvelle asti (Paavon pirtille tuli kanssani samaan aikaan viisi pyörää; pari harrikkaa, Vmax ja kaksi Viragoa, joista toinen upea mutta mahtava 750 Midnight Spesial), mutta siitä eteenpäin sai taas ajella mopovapaita teitä. Missä hel*etissä eteläpohjalaiset mopoilijat oikein luuraavat??

Lokakuu 2002

12.10.2002 Lauantaina tuli sitten ajettua viimeinen ajelu tälle ajokaudelle. Lämpötila oli hiostava +4 C. Kirkolle ajaessa tuntui ettei tästä mitään tule, sormet ja varpaat tuntuivat olevan aivan jäätymispisteessä, mutta tankkaustauon jälkeen ei kylmä juurikaan vaivannut, joten jatkoin matkaa kohti Kauhavaa. Kauhavalta ajelin kantatietä Kortesjärvelle ja sieltä kotiin.
Ajelun jälkeen tuli jopa mopokin pestyä, nythän on sitten koko talvi aikaa vahailla siitä pesun jälkeiset vesijäljet pois :-((

Kesän 2002 kustannuslaskelma

21.10.2002 Soitin vakuutusyhtiöön ja laitoin pyörän seisontavakuutukseen, joten nyt se ajokausi on virallisestikin ohi. Vaihdoin vielä bonukset ristiin auton ja pyörän kanssa, vaikka virkailja kertoi, että bonusten siirtely tulee loppumaan ensi vuonna. Toivottavasti vakuutusyhtiöt varoittavat asiakkaitaan, niin virkailija ainakin lupasi, ennenkuin mainittu rajoitus tulee voimaan, sillä minä säästän noin 500 e/vuosi, kun suuremmat bonukset ovat kesän pyörässä ja vielä muutaman kympin, kun siirrän suuremmat bonukset autoon pyörän seisonnan ajaksi.

Ajomäärä ja bensan tankkauksetkin tuli laskettua; ajomääräksi tuli 29132 km, bensaa tuli tankattua 1654,81 l, keskihinnan ollessa 1,116 e/l (halvin 1,039 e/l (Neste Voltti) ja kallein 1,205 e/l (Neste Viitasaari)). Eli kulutukseksi tuli 5,68 l/100 km. Vakuutukset, öljyt, renkaat yms mukaan laskien kilometrihinnaksi tuli n. 0,11 e (viime vuonna kilometrihinta oli 0,8552 mk eli noin 0,144 e), joten suuri ajomäärä kannattaa :-) Ja jottei Excel-taidot pääsisi ruostumaan, tein komean ja havainnollisen kaavion kustannusten suhtautumisesta ajokilometreihin. Klikkaa tästä niin näet kaavion.

80 km/h keskinopeudella ajoin noin 364 tuntia. Koska poltan vieläkin tupakkaa tekee mieleni pysähtyä vähintään kerran tunnissa tupakalle ja jos tupakkatauko kestää noin 10 min ja jos keskimäärin joka toisella tankkauskerralla kävin kahvilla, jolloin pysähdyksen kesto olisi noin 20 min, niin nämä pysähdykset lisäävät mopoiluaikaa n.80 tunnilla. Näin laskien vietin ajopuku päällä miltei 450 tuntia eli yli 11 normaalia työpäiväviikkoa. Miksi ei kukaan maksa minulle palkkaa mopoilusta?

Tankkasin ajokauden aikana 150 kertaa, 62 kertaa Nesteellä (24 kertaa Neste Voltissa), 35 kertaa Essolla (23 kertaa Esso Härmässä), 17 kertaa Shellillä ja loput jossain muulla huoltoasemalla.
Makkaraa tuli syötyä, ainakin omasta mielestä, viimekesää vähemmän, joskin ne olivat pääosin kuumempia ja muutenkin parempilaatuisia. Myöskään mopoilupitsoja ei kovin montaa tullut nautittua. Ilmeisesti ajokelit olivat sen verran paremmat, ettei edes ruokailutaukoja malttanut pitää samaan tahtiin kuin viime vuonna.


Jatkuu
Paluu sisällysluetteloon
Paluu Antin kotisivulle