Raitistumisestani ja 1. askeleesta, alkoholisti, raitis Jumalan armosta,
aluksi ilman omaa suurtakaan vaivannäköä.
Sain raitistua mitä miellyttävämmällä tavalla. Elämäni Nainen n:ro 2
raitisti minut rakkaudellaan ja seksillään. Pääsin "makuuhuoneen
kautta" AA:han. Siis Elämäni Nainen teki onnistuneesti "13.
askelta". Ehkä mikään muu oppi ei olisi enää minua auttanut, vaikka
toisinpäin ns. "kullittaminen" on huono ratkaisu, siis kun mies
harrastaa seksiä apua tarvitsevan naisen kanssa..
Mutta juomiseni oli muuttunut tosi alkoholistiseksi vuosien mittaan. Kuitenkaan
mielenterveystoimiston psykiatrikaan ei pitänyt minua alkoholistina. Olin
toimistossa asioidessani ottanut yleensä vasta muutaman oluen - ehtihän sitä
sitten illan mittaan ottaa lisääkin.
Siis havahduin - ehkä mm. äitini esirukousten ansiosta - kysymään
marraskuussa 1983 - "Tätäkö tämä minun loppuelämäni on?"
Vastasin itselleni, että en ainakaan minä tätä elämää onnistuneena pidä.
Olin ollut Mielenterveystoimiston päiväsairaalassa toisen sairauteni takia.
Siellä tuli päähäni uusia ajatuksia - siis mitä normaalit ja terveet
voisivat tehdä ja harrastaa. Myös poliittiset ystäväni alkoivat olla sikäli
kypsiä, että he eivät minun ongelmaani pystyneet ratkaisevasti
auttamaan.
Näin heidän keskuudessaan onnellistakin rakkautta ja perhe-elämää. Olin
siitä hyvin kateellinen. Kosin yhtä blondia, mutta hän antoi rukkaset. Hän löysi
paremman miehen: pitkän, tumman, komean, ja hyvä työpaikkakin oli.
Minä olin mielenterveyssyistä eläkkeellä. Harmitti, sillä suurimman osan
ajasta olin täysin työkykyinen ja sairaus oli vain ajoittaista. Kuitenkin kun
olin sairastunut eikä sitä voinut salata määräaikaiseläkkeiden takia työnantajilta
työtä hakiessa, niin työelämäni loppui siihen.
En siis enää jaksanut kirjoittaa turhia työhakemuksia, joten pyysin lopulta
eläkettä toistaiseksi. Se myönnettiinkin, koska minulla oli välillä
psykooseja.
Sitten 1983 marraskuussa kammon tunne valtasi minut. Olin siinä vaiheessa
illalla juonut vasta pari keskaria. Ajattelin siis, että tätäkö minun
loppuelämäni on? Se kauhistutti minua.
Olin lukenut Eysenckin kirjaa parapsykologiasta. Järkeilin näin: "Jos
kerran uskon telepatiaan, niin miksen uskoisi sieluun, ja jos uskon sieluun,
niin miksi en uskoisi "kaikkisieluun", Jumalaan?"
(Olin jo lueskellut myös kirjaston Isoa Kirjaa.)
Rukoilin: "Jumala, jos olet olemassa, auta!".
Mieleni täytti silloin rauha niin tehokkaasti, että sain nukuttua, vaikka olin
juonut vasta kaksi olutta sinä päivänä. Yleensä kaksi kaljaa johti siihen,
että join niin paljon kuin pystyin, tavoitteena tajuton känni.
Jos join vain yhden oluen, niin joskus se juominen pysähtyi siihen, mutta
useimmiten jatkui sittenkin. Enkä pystynyt olemaan montaa päivää ilman
alkoholia. Silloin tuli viinanhimo selvinkin päin.
Minut valtasi 1983 rukoiltuani sitten tunne, että elämäni tulee muuttumaan.
Join edelleen keskaria, mutta vähemmän kuin ennen, tissutellen, en siis enää
ottanut kovia kännejä.
Sitten helmikuussa 1984 tapasin baarissa naisen, joka joi kahvia. Pyysin häntä
pöytääni. Baarissa ei ollut muita kuin keuhkosyöpään pian sen jälkeen
kuollut juoppo maalari. Hän esitteli meidät, toimi Amorina tai Cupidona tai
puhemiehenä.
Nainen retkahti pariksi päiväksi. Hän joi pari olutta mutta lähti yöksi
asunnolleni. Seuraavana päivänä hän osti meille kaksi pulloa vodkaa ja
kahvilikööriä. Joimme niitä pikkuhiljaa pois pari päivää. Sitten hän
soitti kolmantena päivänä, että eikö lopeteta dokaaminen.
Vastasin: "Lopetetaan vaan. Juon pois vain nuo vodkapullon 10 senttiä ja
kahvilikööripullon 10 senttiä". Niin tein aamupäivällä.
Koko tämän seurustelun ajan olin kokenut sisäistä kirkkautta. Nyt kirkkaus
voimistui. En himoinnut enää enempää alkoholia. Viinanhimo oli
ihmeenomaisesti lähtenyt pois. Ihmehän se olikin. Jälkeenpäin olen käsittänyt
joutuneeni silloin AA-Voimakenttään, joka on Jumalan Voimaa, KORKEIMMAN
VOIMAA.
(Vuosia myöhemmin toisen naisen kanssa lähti tupakanhimo pois ilman mitään
vieroitusoireita - sekin oli suoranainen ihme - sillä poltin jopa neljä toppaa
päivässä.)
Siis olimme Naisen kanssa selvin päin ja hän muutti luokseni asumaan koiransa
kanssa (schäfer). Hän sai työtä ja oli päivät poissa ja minä kotona
kirjoittelin ja välillä ulkoilutin koiraa ja itseäni. Kävin myös kaupassa.
Hän teki ruoat, minä tiskasin, ja siivosimme yhdessä. Joka ilta lämmitin
saunan ja saunan jälkeen rakastelimme. Oli hyvänlaatuista seksiä ja
oikeastaan aika paljon, kun olin jo sentään 37-vuotias.
Olisin ollut nykyisenkin arvioini mukaan aivan taulapää, jos siinä
tilanteessa olisin lähtenyt juomaan. Kulmakunnan keskari-kapakkaan en enää
totisesti kaivannut. Siis sinne junttien kanssa kilpaa huutamaan ja oluita
pummaamaan.
(Juodessani olin aina ottanut liian vähän rahaa mukaani. Ja juomahimoni ei vähentynyt
alkoholin saamisen myötä, vaan se peijakas lisääntyi. Alkuillan kaljoja voin
juoda hitaasti, mutta sulkemisajan lähetessä minun tahtini senkuin kiihtyi.
Niin oli muuallakin, tanssiravintoloissakin, joissa joskus harvoin enää kävin.)
Suhteemme alussa sain kurkkupaiseita, joiden syy jäi epäselväksi, ja kovan
kuumeen ja sairaalahoitoa pari viikkoa. Nainen asui sinä aikana asunnollamme ja
soitti minulle joka ilta.
Minut valtasi sellainen "kunnon miehen" tavoittelu. Mm. tottelin häntä
ja hoidin myös hänen isänsä ja äitinsä puutarhan.
Sitten kesäkuussa pääsin Naiseni mukana AA-palaveriin.
Tuli väärinkäsityksiä ja riitoja ja itkuja. Juhannuksena menimme
AA-rantakalapäiville, jossa sain hengellisiä kokemuksia. Mm. Kirkkauden
kokemuksen.
Tuli ero Naisesta. Putosin paratiisista manalaan.
Siis putosin huimista henkisistä kirkkauksista tilaan, jota voisi sanoa
"Manalaksi", sillä se ei ollut helvetti. Koin merkitsevinä esim.
Eija Merilän laulun Juhannuspäivänä. (Olin mennyt äitini kotiin.)
Sitten toinen sairaus iski. Kävin mielisairaalassa pari kertaa lyhyen aikaa,
mutta taas toipuminen jäi sairaalan ulkopuolella tehtäväksi.
Siitä se raittius alkoi. Ensin Naiseni kanssa maanpäällinen Onnela, sitten
henkisestä Paratiisista Manalaan, ja sitten kuvaannollisesti maan päälle
takaisin. Syksyllä vielä koin Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologian hyvin
merkitsevänä .- oli huimia elämyksiä lukea sitä kommunisti Arvo Turtiaisen
suomentamana. Koin myös tilan, jota ehkä luonnehditaan
"perikokemukseksi". Jumala ympäröi minut joka puolelta, energiana,
vaikka samaan aikaan näin huoneeni. (En takuulla ottanut huumeita, en ole
niitä harrastanutkaan. )
Hengenelämäni on nykyään tasoittunut, mutta toinenkin sairaus vaatii
jatkuvaa itsehoitoa ja vertaistukea.
Olin ja elin vuorotellen yksin, vuorotellen kulloisenkin naisystäväni kanssa.
Nyt olen ollut kaksi vuotta sinkkuna ja selibaatissa.
Viinanhimoa ei ole ollut kertaakaan sen koommin, kun join ne vodkat ja kahviliköörit
v. 1984 helmikuussa. Se viinanhimo otettiin minulta pois. Niin voin sanoa. Minä
itse en ole sitä koskaan pois saanut.
Ilmeisesti Korkeimpani pitää minunkin tapaani elää raittiina oikeana,
koskapa ei ole antanut viinanhimon minua vaivata.
Siis tein ensimmäistä askelta alun, voimattomuuden myöntämisen alkoholiin nähden
- mutta en heti osannut myöntää voimattomuutta elämääni nähden.
Elämä oli minulle aluksi hyvin takkuista, koska en voinut hyväksyä sitä,
että olen psyyken takia eläkkeellä. Yritin ammattikursseja, mutta ne - voi
per.... - lopahtivat väärän lääkityksen takia - mutta olihan se
kuitenkin sosiaalista hommaa, siis opiskelu, mitä sain harrastaa. Siis
ihmissuhdekokemuksia. Minulla on vieläkin tallella 1985 metallin esikurssilla
tekemäni ruuvipuristin.