Tauti puhkeaa ja saan ekan oman 2CV:n

Ensimmäinen muistikuvani Ciroen 2CV:stä oli -70 luvun alkupuoliskolla, jolloin Espoon Kivenlahdessa näin kadun varressa keltaisen Rättärin, jolla oli oikein nimikin. Jos en aivan väärin muista, kuljin oli nimeltää Calimero. Nimetty aikoinaan suositun sarjakuvahahmon mukaan. Hahmo oli tipu jolla oli munankuoren puolikas päähineenä.  

Tuolloin sain jonkinmoisen kipinän ja päätin että tuollainenhan pitää kulkuneuvon olla. Yksilöllinen ja sympaatinen kuljin. Tämän jälkeen kuluikin aikaa, ennenkuin pääsin Rättäriin käsiksi ihan livenä.

Siskoni Eija hankki 2CV4:n vuonna 1984. Sätkä palveli mainiosti aina siihen asti kunnes se väsyi ylämäessä ankaran muuttokurman alla Salossa. Kotiin jatkui Sätkän matka trailerin päälä. Silloin koitti totuuden hetki ja huomasin olevani kyseisen sätkän uusi onnellinen omistaja.

Kone vaihtui nelkusta kutoseksi ja uusi väri (Miranol) siveltiin pintaan pensselillä. Sätkälle ristittiin AKSELIksi. Komiahan siitä tuli ja näin Sätkän elämä jatkui. Uskollisesti se kuljetti minua ja lapsiani paikasta toiseen ja välillä töihinkin. Kertaalleen tehtiin peltitöitä ja maalausta entrattiin, kun eräs nuori sankari esitteli Akselille karatetunnilla oppimiaan potkuja ja muita tuhoelkeitä. Siitäkin vielä selvittiin.

Mutta sitten runko otti ja katkesi. Maavaran loputtua tuli ajamisesta hankalaa ja kyynelsilmin testamenttasin Sätkän harrastajalle, joka siitä käyttökelpoiset elimet hyödynsi oman kulkimensa parhaaksi.

Akselin siirryttyä tuonpuoleiseen kokeilin surressani kovakattoisilla kulkemista, mutta sielu oli rauhaton ja jotakin elämästäni puuttui. Vei melkein kymmenen vuotta, ennenkuin ymmärsin mistä kenkä oikein puristaa.

Elämäni jatkui synkkänä ja murheen täyttämänä aina siihen asti kun mielenhäiriössä läksin polkupyörällä  siskolleni vieraisille. Näännyksissä työntelin pyörää pihamaalle, jolloin silmieni eteen avautui näkymä, jonka muistanen lopun ikääni. Pihalla oli vieretysten kaksi Citikkaa. Toinen viinin punainen Sätkä ja erehdyttävästi raappakalsarin värinen Tiina. Askel jo huomattavasti keventyneenä lampsin Citikoiden parissa ahertavan Kontion Pertin pakeille. Ensimmäiseksi kysyin jotta kumpikohan näistä on myytävänä. Ei kumpikaan - kuului vastaus ja tumma verho peitti taas sinitaivaan. Tampereelta oli kuulemma ostaja jo tulossa rahoineen kaikkineen. Puukkoa haavassa kiersi julmasti vielä sekin, että takaisin kotiin survoessani polkupyörineni, Kontio hurautti ohitseni tuolla Tiinallaan. Oli siinä vaan upea ääni ja kipitti ylämäkeenkin kuin ei mitään.

Seuraavana päivänä tarina saikin yllättäen käänteen, sillä Kontio soitti ja kertoi Tampereen kaverin mennee puihin ja Tiina olisikin myynnissä! Mileni alkoi välittömästi tehdä inventaariota käteisvaroista ja kaikesta rahaksi muutettavasta omaisuudesta.

Tulos oli lohduton. Ei rahaa. Kontio ei kuitenkaan kovana kauppamiehenä antanut periksi vaan aloimme neuvottelut vähittäin tapahtuvasta maksusuorituksesta.

Kesän aikana, Kontion ja Kallislahden lomaillessa Euroopassa, sain suoritettua sovitun summan ja näin siis siirtyi omistukseeni  tuo hieno Tiina. Koska ensimmäiseni oli Akseli nimeltään, tuli luonnollisesti Tiinan nimeksi Elina, niinkuin eräässä kaunokirjallisessa teoksessakin seisoo. Tästä se siis alkoi ja taudinkuva tuntuu pahenevan. Onneksi noitä lääkkeitä, eli Citikoita, vielä löytyy.

Elinakin muutti ajan kuluessa muotoaan ja sai täydellisen remontin jälkeen kauniin hopiaisen pinnan. Penkitkin verhoiltiin ja muutoinkin kaikki käytiin läpi ja huollettiin. Olihan matkamittariin kertynyt jo aikamoinen määrä yhdessä kuljettuja kilometrejä.

Elinan kanssa reissasin Usiammassakin Euroopan maassa. Tuli käydyksi samalla Hollannin maailmankokouksessa ja syntymäseutuja Pariisissa näytettiin kulkimelle, joka sieltä oli niin pitkään poissa ollut. Uskollinen oli Elina matkakumppanina ja aina vei sinne mihin mieleni halasi. Nyt Elina jatkaa taivaltaan Ilmajoen suunnalla ja hyvään perheeseen pääsi, oikein hyvään.

Sitten kavi niin, että perheeseen tuli taas ihan oikea Sätkäkin. Erinäisten käänteiden jälkeen omistukseeni siirtynyt kirkkaan keltainen -76 mallinen piti tietenkin ensitöiksi maalailla. Miranooli levisi pensselillä Sätkän pintaan ja nimeksi laitettiin, jotta JUULIA. Tyttäreni sen keksi ja kun kysyin syytä, sanoi tämä, että se vaan tuntuu olevan Juulia. Juulia palveli myös aikansa ja miltei moitteetta ja siirtyi lopulta sisareni perheeseen.

Kuvassa suku ( ja Jukkasetä ) tutkii uutta maalipintaa.

Oikeastaan seuraava hankinta ei sekään ollut tarkoitus, vaan olimme etsimässä hyötykuljinta ystävälleni. Teksti TV kertoi kohtuuhintaisen olevan tarjolla ja niinpä läksimme Kireän pakkasen paukkuessa hinaamaan traileria kohti pohjoista. Tiina löytyikin kinoksesta ja pienen neuvottelun jälkeen ystäväni omisti Tiinan joka oli vuosimallia -70.

Myöhemmin tuli tuo Tiina sitten myyntiin ja olihan se sitten saatava, koska oli vanhempaa mallia, eli pieni oopperaikkuna takapilarista puuttui. Värikin hempeän vaaleanpunainen. Auto hankittiin perheeseen tyttärelleni Tanjalle, joka tosin ei vielä omista ajokorttiakaan, mutta onpahan hiukan aikaa kunnostella.

Tarkemmassa syynissä osoittautui tuo -70 malli tuodun jo -67 maahan, eli se oli ensimmäinen Dyane malli. Helmi.

Kulkimella on tietysti nimikin, Teri Ann. Nimen historia on hauska, sillä vielä kulkimen ollessa ystäväni omistuksessa, ihastui silloin suomessa vieraileva Kauniiden ja Rohkeiden Teri Ann Linn kulkimeen ikihyviksi. Kirjoittipa nimensäkin takaluukun kanteen. Tämä tapahtui ystäväni työpaikalla MTV3:n parkkipaikalla. Eipä ollut Kaunis ja rohkea moista kuljinta eläissään nähnyt.

Nyt kun perheeseen kuului jo vahus Dyane ja se modernimpikin korimalli, puuttui tietysti mallivalikoimasta se pakettiversio, eli Acadiane. Niitähän ei juuri puussa kasva. Maahantuoja kun ei tiettävästi ole kyseistä mallia koskaan suomeen tuonut. Mietin monasti jo ulkomailta tuomista ja korivaihtoprojektia, mutta onneksi vain mietin.

Lopulta löytyi yksilö, joka oli tuotu suomeen korinvaihto projektina. Kuljin oli jo ollut rekisterissä suomen maassa. Suuri paperisota oli siis jo käyty. Acadiane löytyi Pohjanmaalta, mutta ei ollut myynnissä. Pitkällisen ja sinnikkään taivuttelun myötä sain kuin sainkin omistukseeni tämän kyseisen hyötykulkimen.Tästä on taasen kiittäminen Kontion Perttiä ja Kallislahden Arjaa, jotka kyynelsilmin kulkimesta luopuivat hyväkseni.

Acadiane oli kirkkaan keltainen, joka sittemmin muuttui mintun vihreäksi. Muutoinkin piti tehdä pientä säätelyä, että sain kulkimen taas viralliseen ajoneuvorekisteriin. Itse katsastus olikin oma seikkailunsa, josta voisi kirjoittaa kirjan, joten en siitä sen enempiä. Upeasti se on kiikuttanut minua ja perhettäni pitkin suomea, kesät talvet.

Nimeksi tuli siis Le Puzzle, joka kuulemani mukaan tarkoittaa palapeliä. Tuommoinen korinvaihto kun aika tavalla muistuttaa palapelin pelaamista. Tosin pelaamiseen puuttuvat virkamiehet säädöksineen. Osa paloista on siis otettava edellisestä pelistä. Palojen sovittaminen toisiinsa on kuitenkin pelaajan ihan oma ongelma.

Valitettavasti taloudellinen ahdinko pakotti Le Puzzlen myyntiin ja nykyisellään kuljn palvelee Turun seudulla. Toivottavasti yhtä luotettavasti kuin aikoinaan minuakin.

Camionette löytyy navetan takaa

Niin ja eikä tässä vielä kaikki, sanoo telkkarikin. Pohjanmaalla Acadianesta kauppoja hieroskellessa kävi ilmi, että erään navetan takana oli nähtävästi vanha Camionetti. No olihan se nähtävä, joten läksimme sitä tiirailemaan.

Lohduttoman näköinen oli ilmestys, sillä nokkoset peittivät laitteen miltei kokonaan ja pyörät uponneet osittain maan sisään. Camina oli toiminut viimeiset vuodet hevoskuljettimena ja lopulta kymmenen vuotta lasten leikkimökkinä.

Hinnan ollessa kohtuullisen, raahasimme hinurin avustuksella Caminan Arjan ja Pertin pihamaan komistukseksi. Muutaman tunnin aherruksen myötä suostui kymmenen vuotta levännyt diesel voimanlähde käynnistymään.Ilo ylimmillään ja suunnittelemaan Caminan siirtoa eteläiseen suomeen. Parin viikon kuluttua tämä laitos tuli samaa matkaa Acadianen kanssa Siuntioon, ja AJAMALLA! Pientä hitsaus yms. touhua tämä tietysti vaati, mutta kuitenkin.

Camionette kaupan hyllyltä!

Sitten kävi silviisiin, että kuulin huhun, että Seinäjoella olisi autoliikkeessä Camina. Se oli niin ihmeellinen juttu, että asia piti oikein itse mennä tarkistamaan.

Siellähän se oli, mutta ei tietenkään myynnissä. Peli oli autoliikkeen maskotti ja mainosauto. Tämä liikkuva mainoskyltti seilasi pitkin Seinäjoen katuja, erityisesti Tangomarkkinoiden aikana. Siellä se on saattanut tulla sinuakin vastaan.

Puolisen vuotta kerkesi aikaa kulua ja monet monituiset neuvottelut. Lopulta myyjä heltyi ja pisti Caminan myyntiin. Soitin autoliikkeeseen ja pääsimme hinnasta yksimielisyyteen. Seuraavana päivänä läksin TeriAnnilla (Dyane) Nokialta kohti Seinäjokea. Kaupat lyötiin lukkoon. Siirtokilvet teippasin, tarkistelin nesteitä ja ilmaa renkaisiin. (tämä kun on sellainen kummallinen malli, jossa laitetaan vettä moottoriinkin!)

Pienen ajolenkin jälkeen tuntui kaikki pelaavan, niinkuin pitää, joten käänsi Caminan ruman nokan kohti Nokiaa. Aluksi piti Camina jättää Isoonkyröön ja tehdä katsastusremontti, mutta kun kone kalkatti niin luotettavan oloisesti, päätin jatkaa matkaa. Piti päästä näyttämään, että millainen laitos on nyt perhettä kasvattanut.

Ilman suurenpia murheita pääsin Nokialle ja Camina on sopeutunut perheeseen oikein mukavasti. Camina ei vierasta naisenkaan käsittelyä, vaan tuntuu kulkevan vähintäin yhtä hyvin Raunin käskemänä. Camina sivulleni kokoilen jonkinmoista ajopäiväkirjaa, joten kurkkaappa sieltä Caminan vaiheita.

Mukava tunne oli ajella ensimmäiset kilometrit tuolle kummallisella kulkimella. Tuli mieleen elävästi se päivä, kun ensimmäisellä omalla Sätkälläni ohjustin mutkaista tietä näkymättömiin. Edelliskerran samanlaisen tunnekuohun aiheutti ensimmäinen ajokertani wanhus-sätkällä. Kaikki nuo 12 hevosvoimaa kuljettivat hiekkatiellä kahden hengen kuormaa uskomatonta 70 km/h nopeutta. Tuntui kuin 80 km/h olisi helposti tavoitettavissa.